Onko lapsen adoptioon antaminen hylkääminen vai ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielummin abortti kuin adoptio. Adoptio on aina traumaattinen kokemus lapselle, abortti ei. Eikä niistä adoptiovanhemmistakaan aina tiedä, ihan tavallisia ihmisiä kun ovat... Joskus se bioäiti olisikin voinut olla jopa parempi, vaikka usein ei.

Olinkin tulossa sanomaan, että aborttia innokkaasti puolustavat tietenkin väittävät, että adoptio on kamala asia lapselle. Ei ole ellei siitä sellaista tehdä. Avointa keskustelua lapsen ikätason mukaan täytyy olla. Asiaa voi tuoda esiin monin eri tavoin. Kyllä on miljoona kertaa parempi saada elää oma elämänsä kuin kuolla jo ennen syntymää.

Huono provo. Kaikkien elämästä kun ei aina mukavaa tule, ja vieläkin suuremmassa riskissä mt-ongelmille ovat adoptioon annetut lapset. Onhan tuota paljon tutkittukin, ja hyvin moni etenkin ulkomailta adoptoitu olisi mielummin valinnut köyhän elämän omassa kulttuurissaan.

Adoption puolustajat ovat itsekkäitä. Ei lapsi ole mikään perusoikeus jokaiselle, etenkään jos niitä ei pysty omin avuin saamaan. On törkeää yrittää hyötyä huonossa elämäntilanteessa olevasta äidistä ottamalla hänen lapsensa. Kuvitelkaa, miltä näistä äideistä voi tuntua adoption jälkeen, sitä asiaa kun joutuu kantamaan loppuelämänsä ja se usein alkaa kaduttaa. Abortti on ainut hyvä, kaikille mahd. kivuton vaihtoehto jos äiti ei vanhemmuuteen kykene. Se on todellista rakkautta syntymätöntä lasta kohtaan.

Mitä niille köyhissä oloissa maan äärissä syntyneille pitäisi tehdä? Kun äiti ei voi pitää, on toki parempi saada koti kuin päätyä kadulle tai epämääräiseen orpokotiin. Ei abortti ole rakkautta. Rakkautta on antaa lapselle mahdollisuus hyvään elämään.

Köyhissä maissa naisille tulisi tarjota parempaa tietoa ehkäisystä, ehkäisyvälineitä sekä abortteja.

Ja kun se adoptioon antaminen ei todellakaan ole tae hyvästä elämästä. Hyvä elämällä ei edes ole mitään tekemistä vaurauden keskellä elämisestä, se vaan usein tuntuu länsimaalaisilta unohtuvan.

Ja jos ei synny ollenkaan, ei myöskään joudu kärsimään. Yksinkertaista.

Jotenkin kuvittelen, että kaksi serkkuani ovat mieluummin nyt jo aikuisia ja elossa kuin abortoituina. Adoptoituja molemmat, eivät siis keskenäänkään verisukua. Aikuisena vanhempi otti selvää biosuvustaan, nuorempi ei ainakaan toistaiseksi ole sitä tehnyt.

Olen itsekin hylätty. Se on väärin, kamalan väärin ja pelkkä itsekkyys oli isälläni motiivina. 

Itse elän nyt kuitenkin onnellista elämää, tällä hetkellä jo hyvin pitkälle eheytyneenä. En voi käsittää, miksi joku ajattelee, että minun olisi parempi olla olematta. Miten voi puhua noin toisen puolesta?

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin hylätty. Se on väärin, kamalan väärin ja pelkkä itsekkyys oli isälläni motiivina. 

Itse elän nyt kuitenkin onnellista elämää, tällä hetkellä jo hyvin pitkälle eheytyneenä. En voi käsittää, miksi joku ajattelee, että minun olisi parempi olla olematta. Miten voi puhua noin toisen puolesta?

Ethän sinäkään voi puhua heidän puolestaan, joilla on päinvastainen kokemus omasta adoptiostaan? Siis heistä, jotka eivät olleet yhtä onnekkaita kuin sinä. Kaikki adoptiot kun eivät ole mitään tuhkimotarinoita, vaikka sellaista harhaa hyvin tehokkaasti pidetäänkin yllä. Moni on esim. tehnyt itsemurhan tai kuollut huumeisiin. Ihan täällä Suomessa.

En pidä hylkäämisenä vaan luopumisena. Joskus lapsesta luopuminen on suurin rakkauden teko, jonka vanhempi voi tehdä. Niin kummalliselta kuin kuulostaa. 

Vierailija kirjoitti:

En pidä hylkäämisenä vaan luopumisena. Joskus lapsesta luopuminen on suurin rakkauden teko, jonka vanhempi voi tehdä. Niin kummalliselta kuin kuulostaa. 

Etenkin luopuminen abortin seurauksena. Adoptiosta en ole niin varma, siinä voi käydä hyvin tai huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä hylkäämisenä vaan luopumisena. Joskus lapsesta luopuminen on suurin rakkauden teko, jonka vanhempi voi tehdä. Niin kummalliselta kuin kuulostaa. 

Etenkin luopuminen abortin seurauksena. Adoptiosta en ole niin varma, siinä voi käydä hyvin tai huonosti.

Abortissa taas ei koskaan käy hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Sen voi määritellä miten vaan mutta kyllä se lapselle on aina hylkäämiskokemus psyykkisesti. Vaikka olisi vastasyntynyt, eikä mitään muistikuvia tai kiintymyssuhdetta, niin tietoisuus siitä, ettei "kelvannut" biologisille vanhemmille.

Ei vastasyntynytkään ole mikään tyhjä taulu. Hänellä on jo muistikuvia äidistä, lähinnä sykkeestä ja äänestä, joiden avulla hän tunnistaa synnyttyään äidin muista ihmisistä. Eli varmasti jokin jälki jää vastasyntyneen psyykeeseen siitä jos äiti hylkää. Lapsi on kuitenkin "ohjelmoitu" tunnistamaan äiti ja pysymään äidin lähellä. Mutta sitä faktaa ei voi kieltää etteikö joskus olisi pienempi paha adoptoida sitä lasta kunnolliseen perheeseen, jos vaihtoehto olisi 18v psyykkisesti sairastuttavaa elämää esim. narkkariäidin hoivissa. Kyse on vaan siitä mikä on pienin paha.

Ehkä enemmän näkisin ongelmana sen, että adoptioon annettu lapsi menee 2kk ajaksi sijaisperheeseen ennen lopullista perhettä. 2kk ikäinen on jo paljon valveutuneempi ympäristönsä suhteen ja luultavasti kehittänyt jonkinlaisen alkavan kiintymyssuhteen sijaisvanhempaansa. Sitten sekin alkava kiintymys katkaistaan. Eli tavallaan tuossa tulee kaksi hylkäämiskokemusta pienelle lapselle ennen sitä lopullista kotia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin hylätty. Se on väärin, kamalan väärin ja pelkkä itsekkyys oli isälläni motiivina. 

Itse elän nyt kuitenkin onnellista elämää, tällä hetkellä jo hyvin pitkälle eheytyneenä. En voi käsittää, miksi joku ajattelee, että minun olisi parempi olla olematta. Miten voi puhua noin toisen puolesta?

Ethän sinäkään voi puhua heidän puolestaan, joilla on päinvastainen kokemus omasta adoptiostaan? Siis heistä, jotka eivät olleet yhtä onnekkaita kuin sinä. Kaikki adoptiot kun eivät ole mitään tuhkimotarinoita, vaikka sellaista harhaa hyvin tehokkaasti pidetäänkin yllä. Moni on esim. tehnyt itsemurhan tai kuollut huumeisiin. Ihan täällä Suomessa.

Niin on moni biolapsikin. Suurin osa adoptoiduista kuitenkin elää ihan tavallisesti olematta traumatisoitunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pidä hylkäämisenä vaan luopumisena. Joskus lapsesta luopuminen on suurin rakkauden teko, jonka vanhempi voi tehdä. Niin kummalliselta kuin kuulostaa. 

Etenkin luopuminen abortin seurauksena. Adoptiosta en ole niin varma, siinä voi käydä hyvin tai huonosti.

Abortissa taas ei koskaan käy hyvin.

Se on sinun mielipiteesi. Suurimmalla osalla ihmisistä se on vähän toinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin hylätty. Se on väärin, kamalan väärin ja pelkkä itsekkyys oli isälläni motiivina. 

Itse elän nyt kuitenkin onnellista elämää, tällä hetkellä jo hyvin pitkälle eheytyneenä. En voi käsittää, miksi joku ajattelee, että minun olisi parempi olla olematta. Miten voi puhua noin toisen puolesta?

Ethän sinäkään voi puhua heidän puolestaan, joilla on päinvastainen kokemus omasta adoptiostaan? Siis heistä, jotka eivät olleet yhtä onnekkaita kuin sinä. Kaikki adoptiot kun eivät ole mitään tuhkimotarinoita, vaikka sellaista harhaa hyvin tehokkaasti pidetäänkin yllä. Moni on esim. tehnyt itsemurhan tai kuollut huumeisiin. Ihan täällä Suomessa.

Niin on moni biolapsikin. Suurin osa adoptoiduista kuitenkin elää ihan tavallisesti olematta traumatisoitunut.

Ihanko totta?!

Adoptoiduilla on paljon suurempi riski mt-ongelmiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hylkäämistä. Äiti antaa lapsensa pois. Mitä muutakaan se voisi olla?

Hylkääminen olis vaikka sellanen, että jättää lapsensa jonnekin puistoon, mutta kun se annetaan toiselle vastuuntuntoiselle ihmiselle, niin se on ihan pikkasen eri asia.

Mikä olisi hyvä puisto täällä pääkaupinkiseudulla?

Vierailija kirjoitti:

Mielummin abortti kuin adoptio. Adoptio on aina traumaattinen kokemus lapselle, abortti ei. Eikä niistä adoptiovanhemmistakaan aina tiedä, ihan tavallisia ihmisiä kun ovat... Joskus se bioäiti olisikin voinut olla jopa parempi, vaikka usein ei.

Joo kuka tahansa valitsisi mieluummin murskatuksi tulemisen imulaitteessa kuin elämän rakastavassa adoptioperheessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen voi määritellä miten vaan mutta kyllä se lapselle on aina hylkäämiskokemus psyykkisesti. Vaikka olisi vastasyntynyt, eikä mitään muistikuvia tai kiintymyssuhdetta, niin tietoisuus siitä, ettei "kelvannut" biologisille vanhemmille.

Ei vastasyntynytkään ole mikään tyhjä taulu. Hänellä on jo muistikuvia äidistä, lähinnä sykkeestä ja äänestä, joiden avulla hän tunnistaa synnyttyään äidin muista ihmisistä. Eli varmasti jokin jälki jää vastasyntyneen psyykeeseen siitä jos äiti hylkää. Lapsi on kuitenkin "ohjelmoitu" tunnistamaan äiti ja pysymään äidin lähellä. Mutta sitä faktaa ei voi kieltää etteikö joskus olisi pienempi paha adoptoida sitä lasta kunnolliseen perheeseen, jos vaihtoehto olisi 18v psyykkisesti sairastuttavaa elämää esim. narkkariäidin hoivissa. Kyse on vaan siitä mikä on pienin paha.

Ehkä enemmän näkisin ongelmana sen, että adoptioon annettu lapsi menee 2kk ajaksi sijaisperheeseen ennen lopullista perhettä. 2kk ikäinen on jo paljon valveutuneempi ympäristönsä suhteen ja luultavasti kehittänyt jonkinlaisen alkavan kiintymyssuhteen sijaisvanhempaansa. Sitten sekin alkava kiintymys katkaistaan. Eli tavallaan tuossa tulee kaksi hylkäämiskokemusta pienelle lapselle ennen sitä lopullista kotia.

Meille vauva tuli 2kk iässä. Kysyin lastenlääkäriltä miten aiemmat muutokset vaikuttaa. Ei kuulemma niin pienellä mitenkään ellei ole suorastaan kaltoinkohtelua ollut. Ehti olla useassa paikassa ennen kuin saimme hänet. Nyt jo iso koululainen eikä vielä ainakaan ole näkynyt merkkejä mistään psyyke ongelmista.

On se aina hylkääminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielummin abortti kuin adoptio. Adoptio on aina traumaattinen kokemus lapselle, abortti ei. Eikä niistä adoptiovanhemmistakaan aina tiedä, ihan tavallisia ihmisiä kun ovat... Joskus se bioäiti olisikin voinut olla jopa parempi, vaikka usein ei.

Joo kuka tahansa valitsisi mieluummin murskatuksi tulemisen imulaitteessa kuin elämän rakastavassa adoptioperheessä.

Abortin voi tehdä toisellakin tavalla. Eivätkä kaikki adoptioperheet ole rakastavia.

Miksi näissä keskusteluissa myös aina unohdetaan se bioäiti, joka usein on se suurin kärsijä (lapsen ohella)? Ainoa kuka adoptioissa "voittaa", on se pakonomaisesta lapsenkaipuusta kärsivä adoptiovanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielummin abortti kuin adoptio. Adoptio on aina traumaattinen kokemus lapselle, abortti ei. Eikä niistä adoptiovanhemmistakaan aina tiedä, ihan tavallisia ihmisiä kun ovat... Joskus se bioäiti olisikin voinut olla jopa parempi, vaikka usein ei.

Joo kuka tahansa valitsisi mieluummin murskatuksi tulemisen imulaitteessa kuin elämän rakastavassa adoptioperheessä.

Abortin voi tehdä toisellakin tavalla. Eivätkä kaikki adoptioperheet ole rakastavia.

Miksi näissä keskusteluissa myös aina unohdetaan se bioäiti, joka usein on se suurin kärsijä (lapsen ohella)? Ainoa kuka adoptioissa "voittaa", on se pakonomaisesta lapsenkaipuusta kärsivä adoptiovanhempi.

Kaikki voittavat. Bioäiti tietää tehneensä parhaansa. Lapsi saa elää. Ja tietenkin myös vanhemmat saavat lapsen. Abortissa ei kukaan voita ja yksi kuolee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin hylätty. Se on väärin, kamalan väärin ja pelkkä itsekkyys oli isälläni motiivina. 

Itse elän nyt kuitenkin onnellista elämää, tällä hetkellä jo hyvin pitkälle eheytyneenä. En voi käsittää, miksi joku ajattelee, että minun olisi parempi olla olematta. Miten voi puhua noin toisen puolesta?

Ethän sinäkään voi puhua heidän puolestaan, joilla on päinvastainen kokemus omasta adoptiostaan? Siis heistä, jotka eivät olleet yhtä onnekkaita kuin sinä. Kaikki adoptiot kun eivät ole mitään tuhkimotarinoita, vaikka sellaista harhaa hyvin tehokkaasti pidetäänkin yllä. Moni on esim. tehnyt itsemurhan tai kuollut huumeisiin. Ihan täällä Suomessa.

Niin on moni biolapsikin. Suurin osa adoptoiduista kuitenkin elää ihan tavallisesti olematta traumatisoitunut.

Ihanko totta?!

Adoptoiduilla on paljon suurempi riski mt-ongelmiin.

Joillakin on. Suurimmalla osalla ei.

Öh. Ei adoptiovanhemmat ole mitääm traumatisoituneita lapsettomia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielummin abortti kuin adoptio. Adoptio on aina traumaattinen kokemus lapselle, abortti ei. Eikä niistä adoptiovanhemmistakaan aina tiedä, ihan tavallisia ihmisiä kun ovat... Joskus se bioäiti olisikin voinut olla jopa parempi, vaikka usein ei.

Joo kuka tahansa valitsisi mieluummin murskatuksi tulemisen imulaitteessa kuin elämän rakastavassa adoptioperheessä.

Abortin voi tehdä toisellakin tavalla. Eivätkä kaikki adoptioperheet ole rakastavia.

Miksi näissä keskusteluissa myös aina unohdetaan se bioäiti, joka usein on se suurin kärsijä (lapsen ohella)? Ainoa kuka adoptioissa "voittaa", on se pakonomaisesta lapsenkaipuusta kärsivä adoptiovanhempi.

Sen bioäidin ei tarvitse päästää bioisukin biokikulia biopyypyyhynsä ilman ehkäisyä, jos ei halua lasta. Because that's how you get lapsia.