En ymmärrä äitejä, jotka pääsevät töistä klo 13-15 aikaan, mutta hakevat lapsen päiväkodista vasta juuri ennen kuin se sulkeutuu.
Mikä siinä on niin vaikeaa noutaa se lapsi heti töiden jälkeen? Eikö se olisi pienellekin lapselle kiva, kun ei tarvitsisi notkua myöhään väsyneenä päiväkodissa..
Kommentit (308)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsi suuttui jos hain liia aikaisin. Iltapäivän pihaleikit kun olivat ihan parasta päiväkodissa, eikä halunnut lähteä ennen kavereita.
Minunkin lapsi saattaa suuttua, jos ei saa pakkaskelillä laittaa jalkaansa kumisaappaita. Silti on asioita, joista päättää vanhempi, eikä lapsi.
Kaksi aivan eri asiaa. Aikuisne tehtävä on ajatella lapsen terveyttä ja parasta. Ja joskus se paras on se että antaa sen lapsen leikkiä sielä päiväkodissa. Ja jos lapsi kerta siitä nauttii niin paljon että alkaa itku ja kiukku vain siksi että haetaan pois minusta se on lapsen edun mukaista antaa silloin olla sielä päiväkodissa vaikka tappiin asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun itse on väsynyt ja nälkäinen työpäivän jälkeen, ja pitäisi kaupassa kiskoa nälkäistä ja vihaista kivirekeä jota myös jälkikasvuksi kutsutaan niin pinna kiristyy ja helposti tulee huudettua.. tai ostettua muksulle se suklaapatukka että tukkii turpansa! Ja ei, en sano lapselleni päin naamaa että tämä on kivireki tai karju "turpa kiinni" Rakastan lastani. Mutta kun pääsee töistä 17.00, haluaisi vain hakea nopeasti ruokatarpeet ja maitopurkin ,eikä kuunnella miten väsynyt lapsi pyytelee tikkaria, jäätelöä, vanukasta, uusia legoja ja
kieltäytymisen seurauksena lysähtää maahan huutaen " TYHMÄÄÄ ÄITII ! AI SATTTUUU ÄITI PÄÄSTÄ IRTI SATTUUU!" (eikä muuten edes satu . Se nostaminen )
Lapseni osaa käytöstavat, ei ole missään pellossa kasvanut kauhukakara mutta päivä on ollut pienelle pitkä (etenkin kun jätti päiväunet viime keväänä pois),ja tämä sitten purkautuu tyhmään äitiin... joka ei osta jätskiä!
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi sinne kauppaan pitää mennä nälkäisenä ja kiireellä suoraan töistä ja päiväkodista? Miksi ei voi mennä ensin kotiin syömään ja vasta sen jälkeen käydä rauhassa kaupassa?
Koska kauppa on päiväkodin lähellä tai kaukana kotoa jolloin on helpompi ja vähemmän aikaa vievää käydä sielä kaupassa ennen kuin menee kotiin. Joskus myös kotona ei ole ruokaa mitö tehdä. Lisäksi lasten kanssa lähtö vie sekin oman aikansa joten helpompi kun lapset on valmiiksi puettu ja valmiina käymään kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi päiväkodin työntekijät, olen monesti kertonut antaessani työvuorolistat että hakeminen voi venyä pahimmassa tapauksessa jopa parilla tunnilla, enkä sitä voi ilmoittaa tuolloin kun en yksinkertaisesti ehdi. :(
T. Yh-ensihoitaja ja huono äiti
Kannattaa varmaan varautua sitten hakemaan lapsensa sosiaalipäivystyksestä. Kenelläkään päiväkodin työntekijällä ei ole minkäänlaista velvollisuutta jäädä kahdeksi tunniksi ylitöihin. Varsinkaan, jos vanhempaan ei saada yhteyttä.
Kyseessä tuskin on ylityötunnit jos vuoropäiväkodista on puhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin meillä painotetaan sitä,että päiväkoti on jokaiselle lapselle tarpeellista laadukasta varhaiskasvatusta. Akateemiset lastentarhanopettajat suunnittelevat joka päivä monta tuntia erilaisia aktiviteetteja, jotka tukevat lapsen kasvua. Toimintaa on koko päiväksi, joten lasten oletetaan olevan hoidossa 8 - 16. Minä hakisin lapsen mielellään kotiin jo klo 13, mutta se ei päiväkodille käy, koska silloin on ns. hiljainen aika ja hoitajilla lakisääteinen taukonsa.
No höpönlöpön. Voisi tämänkin "hoitajat ei anna hakea lasta" -hokeman tilalle jo keksiä jo jotain uutta.
Höpönlöpön itsellesi. Päiväkodissa kaikki lapset menevät nukkariin, sieltä ei poistuta ennen kuin klo 13.30. Ei ole tarpeeksi aikuisia olemaan leikkivien lasten kanssa, joten klo 12-13.30 lapsia ei päiväkodista noudeta.
Mikä on päiväkodin nimi?
Ohiksena kommentoin, että tuo on aivan yleinen ohje täällä Helsingissä. Että jos lapsi haetaan kotiin päivällä, niin ennen päiväunia eli pian lounaan jälkeen 11.30 tai vasta yhden jälkeen.
Hätätilanteet tietysti ovat asia erikseen, kyllä sen lapsen sieltä SAA tietysti, mutta ei sitä hyvällä katsota, eikä sallita ainakaan minään pysyväisjärjestelynä, koska juuri nukahtamaan ehtineen lapsen herättely herättää myös muut lapset.
Nyt hiulan järkeä inttämisen sijaan!
Ja juu, jos nyt välttämättä haluat päiväkodin nimen, niin omamme olivat Metsätähdessä. Oikein hyvä päiväkoti.
Aamen.
Aamen vaan itsellesi, myös Turussa lapsi pitää hakea joko klo 11.45 tai klo 14. Siinä välissä ei saa hakea päivälevon takia.
Että jos vaikka lapsella on neuvola, tai perhe on lähdössä reissuun, tai lapsi alkaa oksentaa, niin tuolla välillä lasta ei kuitenkaan luovuteta vanhemmalle? Ei voi pitää paikkaansa.
Ei jessus sentään, täytyykö vääntää rautalangasta. Moni kommentoija on jo sanonut, että tottakai lapsen voi hakea, jos on esim. hätätapaus. Ei sairastumiselle kukaan mitään voi. Neuvola on kerran vuodessa ja ajan voi sopia muuhunkin kellonlyömään, kuin juuri siihen lapsen päiväuniaikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsi suuttui jos hain liia aikaisin. Iltapäivän pihaleikit kun olivat ihan parasta päiväkodissa, eikä halunnut lähteä ennen kavereita.
Minunkin lapsi saattaa suuttua, jos ei saa pakkaskelillä laittaa jalkaansa kumisaappaita. Silti on asioita, joista päättää vanhempi, eikä lapsi.
Kaksi aivan eri asiaa. Aikuisne tehtävä on ajatella lapsen terveyttä ja parasta. Ja joskus se paras on se että antaa sen lapsen leikkiä sielä päiväkodissa. Ja jos lapsi kerta siitä nauttii niin paljon että alkaa itku ja kiukku vain siksi että haetaan pois minusta se on lapsen edun mukaista antaa silloin olla sielä päiväkodissa vaikka tappiin asti.
näitä curlingeja näkee kyllä aika paljon.Huippuja ovat ne, jotka tulevat hakemaan, toteavat "ai sä et vielä haluakaan lähteä, no mä tuun myöhemmin takaisin" .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyttääkö joku oikeasti, että mihin aikaan muut hakevat lapsensa? Keskittykää enemmän niihin omiin asioihinne.
Huvittavaa tekstiä sinulta. Opettele ihmisten tavat!
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Miksi vahtaat muiden menoja? Jokainen äiti yrittää varmasti tehdä parhaansa lapsensa eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin saan päiväkodin hoitajilta mulkoilua, kun teen sellaista nykyajan ihmettä kuin etätyö. Eivät tajua, että olen töissä 8-16 vaikka olenkin kotona ja työaikani määrää palkanmaksaja, ei päiväkoti. Siinähän mulkoilevat. :D
Etätyö on nykyään niin yleinen juttu, että missähän pussissa teillä päin asutaan.Ehkä mulkoilu on kuvitelmissasi vain.
Päiväkodin työntekijät eivät ymmärrä etätöistä mitään, kun eivät itse niitä tee. Simple as that.
Useassa päiväkodissa lastentarhanopettajat tekevät n. 8% työajastaan etätyönä (ns. suunnitteluaika).
Minun lapseni päiväkodissa henkilökunta pitää erillisiä suunnittelupäiviä niin, että he eivät voi hoitaa lapsia. Sieltä tulee aina hyvin painokas "toivomus", että kaikki perheet hoitaisivat lapsensa näinä päivinä itse (3-4 päivää vuodessa), ettei tarvitse järjestää lapselle mitään sijaispaikkaa toisesta päiväkodista tai jättää jotain hoitajaa tekemään hoitotyötä suunnittelupäivän sijasta. No on vähän hankalaa joo, meillä kun ei ole tällä paikkakunnalla sukulaisverkostoa ja me tarvitsemme sitä hoitopaikkaa sitä varten, että teemme kokopäivätyötä työpaikoillamme.
Kirjoitin kun, että LÄHES joka kaupungissa. Foodieta käytän, sittarilla omansa. Mikäli tämmöistä palvelua ei ole, en edelleenkään ymmärrä, kun on isi, äiti ja väsyneet lapset kaupassa töiden jälkeen, miksi isi tai äiti ei voi mennä itsekseen kauppaan toisen jäädessä lapsen/lapsien, siis pienten kanssa vaikkapa kotiin? Mutta kukin tekee asiat just niin vaikeaksi, kuin haluaa. Ymmärrän toki, että YH jolla ei tukiverkkoa käyttää tilaisuuden käydä kaupassa ennen lapsen hakua, mutta itse en näin tee vaikka lapseni lähestulkoon yksin hoidankin. Meilläpäin tarhat sen verran turvattimia isoineen ryhmineen, että en halua eteenkään pienemmän olla siellä yhtään enempää, kuin on pakko.
Provo 5-/ 5. 189 kommenttia.. :D miten te jaksatte näitä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapsi suuttui jos hain liia aikaisin. Iltapäivän pihaleikit kun olivat ihan parasta päiväkodissa, eikä halunnut lähteä ennen kavereita.
Minunkin lapsi saattaa suuttua, jos ei saa pakkaskelillä laittaa jalkaansa kumisaappaita. Silti on asioita, joista päättää vanhempi, eikä lapsi.
Kaksi aivan eri asiaa. Aikuisne tehtävä on ajatella lapsen terveyttä ja parasta. Ja joskus se paras on se että antaa sen lapsen leikkiä sielä päiväkodissa. Ja jos lapsi kerta siitä nauttii niin paljon että alkaa itku ja kiukku vain siksi että haetaan pois minusta se on lapsen edun mukaista antaa silloin olla sielä päiväkodissa vaikka tappiin asti.
näitä curlingeja näkee kyllä aika paljon.Huippuja ovat ne, jotka tulevat hakemaan, toteavat "ai sä et vielä haluakaan lähteä, no mä tuun myöhemmin takaisin" .
Se ei ole curlingia että antaa lapsen leikkiä jos sillä ei ole mitään väliä perheen muiden menojen suhteen. Eri asia jos pitää vaihtaa perheen järjestystä että lapsi ei vaan pahoilta mieltään. Opi ero.
Meillä lapsi kiukuttelee kun haetaan ennen kun on saanut purkaa energiaa päiväunien jälkeen muiden kanssa leikkien. En katso sen olevan curlingia että annan mieluusti lapsen sielä leikkiä kunnes alkaa muiden vanhemmat hakea lapsiaan. Sillä aikaa minä siivoan kotona, käyn kaupassa, teen ruokaa, rentoudun ja lopulta haen lapsen joka on iloinen ja kertoo innoissaan mitä on päivän aikana tehty. Sen jälkeen sitten aletaan tekemään muita hommia ja aikaa ei tuhlaannu kiukuttelulle. Jos on hyvä syy miksi pitää lapsi hakea aikaisemmin niin sillon haetaan oli kiukku tai ei.
Hirveät kirjoitusvirheet, pahoittelut tästä. Ennakoiva tekstinsyöttö on aika onneton.
Työläismurkku kirjoitti:
Kirjoitin kun, että LÄHES joka kaupungissa. Foodieta käytän, sittarilla omansa. Mikäli tämmöistä palvelua ei ole, en edelleenkään ymmärrä, kun on isi, äiti ja väsyneet lapset kaupassa töiden jälkeen, miksi isi tai äiti ei voi mennä itsekseen kauppaan toisen jäädessä lapsen/lapsien, siis pienten kanssa vaikkapa kotiin? Mutta kukin tekee asiat just niin vaikeaksi, kuin haluaa. Ymmärrän toki, että YH jolla ei tukiverkkoa käyttää tilaisuuden käydä kaupassa ennen lapsen hakua, mutta itse en näin tee vaikka lapseni lähestulkoon yksin hoidankin. Meilläpäin tarhat sen verran turvattimia isoineen ryhmineen, että en halua eteenkään pienemmän olla siellä yhtään enempää, kuin on pakko.
Miksi aina yh:t saa helpottaa elämäänsä mutta kahden vanhemman perheet ei saa? :D Miten se on lapsen näkökulmasta eri asia? Jos esim. vanhemmat tekee erilaista työvuoroa ja vain aamuvuorossa olevalla on auto käytössä. Autolla käydään siellä kaupassa. Järkevintä että aamuvuorosta tuleva käy kaupassa autolla ennenkuin hakee lapset. Asiat saadaan hoidettua ja kaikki on tyytyväisiä.
Jos päiväkoti olisi niin kamala paikka, että en voisi pitää lasta siellä minuuttiakaan kauempaa kuin on pakko, en veisi heitä sinne kyllä ollenkaan. Etenkään sitä pienintä. Pienet meillä on muutenkin hoidettu kotona, joten kyllä niiden lasten eteen tehdään kaikki voitava. Järjen rajoissa, hysteeriseksi ei viitsi heittäytyä. 30 min sinne tai tänne.
Vierailija kirjoitti:
Provo 5-/ 5. 189 kommenttia.. :D miten te jaksatte näitä..
No tuskinpa vaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi päiväkodin työntekijät, olen monesti kertonut antaessani työvuorolistat että hakeminen voi venyä pahimmassa tapauksessa jopa parilla tunnilla, enkä sitä voi ilmoittaa tuolloin kun en yksinkertaisesti ehdi. :(
T. Yh-ensihoitaja ja huono äiti
Kannattaa varmaan varautua sitten hakemaan lapsensa sosiaalipäivystyksestä. Kenelläkään päiväkodin työntekijällä ei ole minkäänlaista velvollisuutta jäädä kahdeksi tunniksi ylitöihin. Varsinkaan, jos vanhempaan ei saada yhteyttä.
Kyseessä tuskin on ylityötunnit jos vuoropäiväkodista on puhe.
Vuoropäiväkodin työntekijöilläkin on työaika. Ja oma elämä. Ei tarvitse siis jäädä moneksi tunniksi arvuuttelemaan, onkohan se vanhempi, johon ei saada yhteyttä, tulossa lainkaan hakemaan. Jos vanhempi ei ilmoita myöhästyvänsä hakuajasta, eikä vastaa puhelimeen, eikä kukaan varahakijoistakaan pääse hakemaan, soitetaan sosiaalipäivystys hakemaan lapsi hoteisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä on niin vaikeaa noutaa se lapsi heti töiden jälkeen? Eikö se olisi pienellekin lapselle kiva, kun ei tarvitsisi notkua myöhään väsyneenä päiväkodissa..
Minulla ei olisi aikaa muuten hoitaa kuntoani ja käydä treenaamassa. Lapsi 4v ja tykkää olla päiväkodissa. Loppu illan vietän hänen ja mieheni kanssa.
Kaksi aivan eri asiaa. Aikuisne tehtävä on ajatella lapsen terveyttä ja parasta. Ja joskus se paras on se että antaa sen lapsen leikkiä sielä päiväkodissa. Ja jos lapsi kerta siitä nauttii niin paljon että alkaa itku ja kiukku vain siksi että haetaan pois minusta se on lapsen edun mukaista antaa silloin olla sielä päiväkodissa vaikka tappiin asti.[/quote]näitä curlingeja näkee kyllä aika paljon.Huippuja ovat ne, jotka tulevat hakemaan, toteavat "ai sä et vielä haluakaan lähteä, no mä tuun myöhemmin takaisin" .[/quote]
En kestä. Tekeekö joku oikeesti näin =D
Vierailija kirjoitti:
Meillä on noin. Minä vien lapset tarhaan seitsemäksi ja yleensä haen neljältä. Vaimo voisi hakea lapset puoli kahdelta, mutta yleensä haku jää minulle.
Miksi näin paljon alapeukkuja? Meneekö tunteisiin?
En ymmärrä minäkään. Mutta eipä toista mieltä olevat ymmärrä minuakaan. Jokainen tavallaan.
Mulle on ihan normaalia käydä kaupassa lapsikatraan kanssa töiden jälkeen. Siinä yhdessä mietitään mitä syödään. Olen opettanut lapset käyttäytymään joten ei ne kaupassa kiukkua. Olen huomannut että se että panostin lasten opettamiseen kun ne oli pieniä niin nyt pääsen jo helpolla. Saan kuulla usein kuinka hyvätapaisia ja kohteliaita lapseni ovat. Esikoisella on ad/hd että turha tulla huutelemaan että saappa erityinen ja tule sitten sanomaan.
Mutta tämä on nyt näitä, edestään löytää...
Mitäs jos sanon, et mä nukun kahteentoista ja haen lapset kolmen, neljän maissa.