Oletteko huomanneet, että iltapäivälehdet ovat muuttaneet tapaa otsikoidessaan lööppejä?
Vuosikymmenet otsikot olivat usein harhaanjohtavia. Tarkoitan tällä sitä, että jos luit pelkän otsikon, siitä sai ihan eri käsityksen, kuin mitä itse artikkelissa sitten olikaan. Otsikointi oli hyvin harhaanjohtavaa.
Nyt viimeisen vuoden aikana otsikointi on parantunut, matkivat mielestäni ulkomaiden lehtien tapaa kirjoittaa. Enää ei juurikaan ole harhaanjohtavia otsikoita, vaan päinvastoin - nyt jo otsikosta saa melko hyvän ja totuudenmukaisen käsityksen siitä, mitä aihe käsittelee. Otsikot ovat siis pidentyneet paljon ja jo otsikossa kirjoitetaan auki alusta loppuun sisältö. Eivätkä enää ole harhaanjohtavia.
Kommentit (2)
Eihän vaan klikkiotsikoiden määrä on huimasti lisääntynyt! Aina joutuu avaamaan jutun nähdäkseen mitä on tapahtunut, vaikka sen olisi voinut ilmaista jo otsikossakin.
Tämä sun avaus on täysin harhaanjohtava. Esimerkiksi sen otsikointi. Se on harhaanjohtava