Lue keskustelun säännöt.
Tapasin miehen vanhemmat ensimmäisen kerran, äiti ei juuri jutellut mulle
04.08.2017 |
Asumme miehen kanssa eri kaipungeissa, olemme olleet pian vuoden yhdessä.
Olemme melkein 40-vuotiaita, mies muutaman vuoden nuorempi.
Eilen tapasin miehen vanhemmat ensimmäisen kerran. Isä oli ystävällinen ja jutteli mukavia. Äiti hymyili kyllä ystävällisesti, mutta vaikutti jotenkin "järkyttyneeltä" ja varautuneelta. Ei ottanut itse mitään kontaktia ja vastasi mulle lyhyesti.
Tapaaminen oli kaupungilla ja aika lyhyt. Ovat itse aiemmin pyytäneet saada tavata.
Pitääkö tästä äidin käytöksestä nyt tulkita jotain?
Kommentit (45)
Järkyttynyt, kun toivoi saavansa lapsenlapsia ja mies tuoki itseään reilusti vanhemman naisen näytille. Ton ikäsenä naisena kun ei lapsia hirveesti enää tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun valitat miehesi äidistä ensikohtaaminen. Kysyn oletko itse suulas puhelias heti uuden ihmisen kanssa ?Vai räpätätkö heti kaikkea,kuin kylän juoruakat?
Olen tavannut pojan naisystävän kaupungilla samalla tavalla yllättäen, ei siis erikseen sovittu, että mennään kahville. En pidä vieraista ihmisistä enkä etenkään niistä, jotka yrittävät jotenkin lannistaa minua, joten tyydyin kuuntelemaan sitä puhetulvaa ja selittelyä.
Kotimatkalla totesin miehelle, että ei jatkoon. Hän oli samaa mieltä.
Kaikki ei ole suupaltteja. Itse olen aina vieraiden ihmisten seurassa alkuun hiljainen.
vähemmästäkin äiti järkyttyy kuin siitä, että pojalla on vanha lisääntymiskyvytön haaska
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos minun poikani toisi näytille rupsahtaneen mummon, voisin itsekin jäädä sanattomaksi
Mikähän on tilanne näin neljä vuotta myöhemmin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vastaavassa tilenteessa kysynyt pojalta ihan viattomasti, että minne se soma vaaleaverikkö jäi, se jonka kanssa kävit meillä kolme viikkoa sitten.
Jostain syystä pojan ja silloisen naisystävän yhteinen taival päättyi siihen.
Vierailija kirjoitti:
Olen vastaavassa tilenteessa kysynyt pojalta ihan viattomasti, että minne se soma vaaleaverikkö jäi, se jonka kanssa kävit meillä kolme viikkoa sitten.
Jostain syystä pojan ja silloisen naisystävän yhteinen taival päättyi siihen.
Niinpä. Jos mies vielä menettelee, kuka noin idioottia anoppia huolisi itselleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vissin äiti oli kotoisin Hämeestä ja isä Karjalasta? Hitaat hämäläiset harvakseen puhuu, karjalaiset suulaita puhe ja nauru! Myös jos miehen Isä on perheen pomo?? Vaimo alistuja, alta vastaaja? Tuleva anoppisi ei juuri siksi puhunut?Tai on ujo?Vai kuvitelit ei tykännyt sinusta? Silloin sinulla heikko itsetunto!
Luulen että tämä anoppiehdokas miettii ikääsi. Ehkä ei siksi ettei luultavasti tule saamaan lapsenlapsia. Vaan siksi että arvelee poikansa haluavan tulla isäksi jossain vaiheessa. Ja sinun kanssa ei ehkä onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos on lapsenlapset olleet mielessä, ja nyt tajusi, ettei niitä tule, niin voihan se näyttäytyä ulospäin hiljaisuudella.
Kysy mieheltäsi, onko hänen äitinsä normaalistikin niin vaisu vai oliko tavatessanne tavallista hiljaisempi. Miehen luulisi tietävän, onko kyse ujoudesta vai jostain muusta.
Itse pelkäsin ihan julmetusti anopin tapaamista, kun meillä oli miehen kanssa jonkinmoinen ikäero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
siis 31, pian 32. t. ap
Koitapas nyt päättää, muuten provosi menee sekavaksi. Pitää opetella laskemaan. 🥱🥱🥱🥱
Jospa hän ei vaan ole puheliasta tyyppiä ja vaatii pidemmän tutustumisajan. Joskus pariskunnista toinen hoitaa puhumisen ja toinen vain myötäilee.
Minullakin oli väärinymmärryksiä erään anoppiehdokkaan kanssa. Olin 19v. ja silloinen poikaystäväni vuotta vanhempi. Lähdimme ensivisiitille toiselle puolen Suomea. Meille oli varattu piharakennus yöpymistä varten. Sairastuin jo matkan aikana vatsatautiin ja perille päästyä menin suoraan petiin. Oksentelin. Aamulla anoppi tuli katsomaan minua ja kysyi olenko sairaana, myönsin sängyn uumenista. Voih, miten sitten olette ajatelleet, menettekö naimisiin vai, kysymys jäi roikkumaan ilmaan. Ei me sellaista olla ajateltu, tunnettukin vasta kolme kuukautta, vastasin hölmistyneenä. Anopin ilme oli outo ja silloin tajusin, hän olikin kysynyt olenko raskaana, olin kuullut väärin pahoinvoinnin lomassa. Selvitimme asian ja anoppi helpottui. Jälkeenpäin nauroimme asialle.
Järkyttyi, kun samantien tajusi, ettei lapsenlapsia tule, ainakaan sun kanssa.
Kamalaa taas törmätä tähän "normaalien ihmisten" ajatus- ja tunne-elämään... Tuntuu kamalalta, että pojan naisystävä on sitä varten, että mummo saisi lapsenlapsia... Tai muutenkin lasten kumppanit statussymboleina tms... Entä rakkaus? Eikö ole muuta kuin lisääntymisvietti?
Maailmassa on paljon lapsia, joilla ei ole omaa mummoa ja pappaa. On järjestöjä, jotka järjestää lapsille näitä kaveriaikuisia tai varamummoja. Ei ole mitään syytä, miksi nämä suhteet ei voisi jatkua "mummotettavan" aikuistuttuakin. Minullakin on ystävä, joka voisi ikänsä puolesta olla isoisäni. Aiemmin hän on elämänkokemuksellaan tukenut paljon minua, nykyään hänellä on vanhuuden vaivoja, joissa pyrin häntä tukemaan. Isoisäni, samoin mummoni ovat kuolleet jo kauan sitten, kun olin lapsi.
Oma äitini otti juuri myös veljenpoikani kaverin yökylään luokseen veljenpoikani kanssa. En tiedä, onko sillä kaverilla omaa mummolaa. Minun äiti kykenee kuitenkin rakastamaan teoissaan ja käytöksessään muitakin, kuin verisukulaisiaan ja ymmärtämään että ne ystävät ja kumppanit on tärkeitä. Hän ilmeisesti rakastaa minuakin, vaikka todennäköisesti en tule tuottamaan lapsenlapsia. Hän on monesti auttanut minun ystäviä, jos he ovat tarvineet jotain apua, missä minä en ole pystynyt auttamaan. Ja minun ystävien äidit ja isät on auttaneet minua tarvittaessa ja olleet muutenkin ystävällisiä.
Mutta joillekin ne vissiin ne omat geenit ja se oma hyppyrinokka on niin tärkeitä...
Tämä yksi syy, miksi en halua omia lapsia aktiivisesti, kun on mahdollisuus, että minulle sattuisi jotain sellaista, jonka vuoksi lapseni joutuisi vieraiden ihmisten käsiin, jotka eivät kykenisi kohtelemaan häntä kuten omaa lastaan. Miksi minä kykenen kohtelemaan kissaani ja koiraanikin, kuten omaa lastani, vaikka ne ovat ihan eri eläinlajiakin?
Laajassa tuttavapiirissä on useita aikuisia adoptio-, sijais-, lastenkoti- ja uusperhelapsia ja kylmää, miten yleistä tuntuu olevan, että "vierasta" lasta kohdellaan, kuin vierasta sikaa, eikä niinkuin "omaa" lasta. Lapsi on lapsi...
Mielenkiintoista,.