Lue keskustelun säännöt.
Isä hoivakodissa, missä menee jaksamisen raja?
04.08.2017 |
Eli, isäni, jo vanha mies, muutti loppukeväästä hoivakotiin pahenevan fyysisen sairauden vuoksi. Tätä ennen vietti pitkiä jaksoja sairaalassa, yritti välillä asua omassa asunnossaan, mutta lopulta oli luovutettava.
Olen hoitanut kaikki hänen asiansa viime syksystä lähtien, muutot, kela-asiat, ruokakaupat, hoivapaikan saamisen jne. Tämä sairaus on sellainen, ettei kotisairaanhoidosta olisi ollut apua.
Olin helpottunut kun hoivapaikka järjestyi, hänellä siellä oma huone, ruoka tulee eteen ja ulkoilumahdollisuudet hyvät, pyörätuolissa istuu nykyään. Muisti pelaa.
Asumme samassa kaupungissa, ja olenkin käynyt päivittäin hänen luonaan, vienyt herkkuja ja lukemista yms.
Olen kuitenkin huomannut kokevani syyllisyyttä jos en joka päivä jaksa käydä: isäni on ( aina ollut) ns.hankala persoona, töksäyttelee, kiukuttelee, soittaa minulle ja haukkuu hoitajat, vaatii erikoisoikeuksia jne. Ymmärrän että tämä on kriiseilyä myös johtuen hänen sairaudestaan, mutta yhä enemmän huomaan ahdistuvani hänen käytöksestään ja häpeäväni hänen äksyilyjään. Olen ainut sukulainen lähellä, ja haluan olla tukena, mutta isä tajuamattaan kaataa niskaani asioita jotka eivät ole minun vallassani. Olen hoitaja itsekin, mutta sekin kyseenalaistetaan hänen taholtaan.
Mistään mieliala-asioista, kuolemanpelosta tai vastaavasta ei hänen kanssaan voi puhua, suuttuu heti. Rähjää myös puhelimessa siskolleni ja veljilleen, jotka ymmärrettävästi kuulumisia kysyvät. Minua ärsyttää ja ahdistaa tuo käytös.
Kenelläkään kokemuksia? En ole isääni hylkäämässä, etsin ehkä omia rajoja. Isäni on aina ollut kova puuttumaan elämääni. Tämä syyllisyydentunto on ehkä pahin ( siis jos en käy), pakko kai tässä itseäkin kuitenkin ajatella. Viime vuosi oli kuitenkin raskas, kun hän viimein hoitopaikan sai, olin niin poikki että melkein romahdin.
Olen nyt alaa vaihtamassa, siksi kotona, yh:na kahdelle teinille.
Kiitos kokemuksista ja asiallisista näkökulmista!
Ystävällisesti, Ap..
Kommentit (28)
Kiitos edelleen, saan vastauksistanne voimaa olla terveesti itsekäs ( pitää huolta itsestäni), ja olla läsnäolevampi äiti teineilleni.
Joku kysyi tuossa aiemmin, voisivatko lapsenlapset käydä yksikseen joskus. Ajatus on erittäin hyvä, olemme tästä lasten kanssa puhuneet ( he 17,15 ja vanhin omillaan oleva 22. Suhtautuvat luontevammin läheisen ukin hiipumiseen kuin minä, eivät halua käydä yksin. Syynä kuulemma se, että ukki on äidille ilkeä, ja ukin sairaus ahdistaa heitä sekä se ympäristö jossa kaikki muut ovat muistisairaita. Eivät siis tuomitse heitä, vaan kokevat sen ahdistavana. En halua heitä pakottaa jonkin syyllisyyden varjolla, soittelevat joka toinen päivä ukilleen kyllä.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisiko isälle mahdollista löytää muita vierailijoita? Vanhoja tuttuja tai muita sukulaisia? Pyydä heitä käymään.
Ei ole, asuvat kaukana. Siskoni on käynyt muutaman kerran mutta asuu kaukana ja kiireinen työ. Eikä heidän välinsä kauhean hyvät ( isä räyhää siskolleni puhelimessa, kuulemma soittaa aina " väärään aikaan"). Paha mieli siskoni puolesta.
Veljet asuvat vielä kauempana ( isäni veljet), ja heillekin rähjää. Ystäviä/ tuttuja ei ole isällä. Ap
Muutotx2 sekä hoivakotiin muutto sekä hakemukset, laskut jne. Olen siis hoitanut yksin. Ja se on ok, kun kerran asun näin lähellä. En tiedä arvottaako isä sukulaisia näiden perusteella, todennäköisesti kyllä, mutta luontevasti meni näin, vaikka raskasta minulle olikin.
Jonkinlainen luonnevamma isälläni on aina ollut ( ukkini oli sodassa ja isä kärsi ukin traumoista pienenä poikana), sekä hankala ihmisenä monin tavoin. Ymmärrän häntä liikaakin mikä aiheuttaa osaltaan tätä kiltteyttäni.
Mutta, aion nyt ottaa tavoitteeksi käydä sen n. 2x viikossa ja soitella, enempää en taida jaksaa. Lapseni tarvitsevat minua, hyvävointisena.
Ap
Tunnet siis perusteetonta syyllisyyttä? Syyllisyyshän kuuluu tilanteisiin, joissa on tehnyt jotain väärin. Jos käyt isäsi luona hoivakodissa pari kertaa viikossa, eihän se ole väärin.
Kannattaa ajatella, että on viime kädessä myös isäsi etu, että et vietä viimeisiä aikoja hänen kanssaan burnoutin partaalla, hirveässä stressissä. Tapaamiskertojen vähentäminen voimavarojasi vastaavaksi on teidän kaikkien etu. Tämä ajatus muistuttaa, että syyllisyydentunne on vääristynyttä.
Jos hän ärisee sinulle, niin se on vain hänen temperamenttinsa ja se tuskin tulee muuttumaan.
Voihan olla isästäkin niin, että häntä harmittaa, kun joutuu olemaan muiden kanssa tekemisissä enemmän kuin olisi ilman sairauttaan, eikä yksityisyyttä ole. Kyllä hän aikuisena ihmisenä pärjää, vaikkei lapset joka päivä soittelisi/kävisikään. Tekstistä ei kuitenkaan ilmennyt, että hän olisi syyllistänyt lapsiaan siitä, että hänen luonaan ei käydä, vaan soitellut valittaakseen erinäisistä asioista. Ehkäpä puhelinkontaktitkin riittävät ja sitten käy vaikka kerta viikkoon, pariin. On se kumminkin paljon paremmin kuin toisilla onnettomilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt lopetat itsesi syyllistämisen! Isäsi on hyvässä hoidossa eikä sinun tarvitse päivittäin käydä kuuntelemassa haukkujaan. Vähennät kerta viikkoon, menette silloin lasten kanssa jos lähtevät mukaan. Ota vaikka joku vakipäivä milloin käyt/-tte.
Kyllä ne lapset tarvii sua nyt enemmän kuin ilkeä isäsi. Jospa arvostaisi käyntejäsi enemmän kun käyt harvemmin.
T. Hoitsu minäkin
Kiitos näistä! Temperamentti hänellä aikamoinen, helposti kiehahtaa, ja tietysti sairaus elämänmuutoksineen ja vaivoineen pahentaa. Tein tänään niin että jätin käymättä ja soitin, otin päiväunet, ja päätin olla syyllistymättä- ainakaan tänään. Ap
Olisiko isälle mahdollista löytää muita vierailijoita? Vanhoja tuttuja tai muita sukulaisia? Pyydä heitä käymään.