Millainen rotu cockerspanieli? Kaivataan kokemuksia!!

Voiko sulosempaa koiraa olla kuin cockerspanieli? Ei

Sitten ne huonot puolet. Ne ihan oikeasti tykkää syödä ulostetta. Ne korvat on todellinen ongelma . Tiedän erään perheen joka kävi silloin tällöin eläinlääkärillä ajeluttmassa ne korvat koska ne tosi helposti menee TOSI takkuseksi ja aiheuttaa korvaongelmia

Aina iloinen. Tykkää ihmisistä aivan hulluna. Lempeä ja pehmeä luonne. Oppii nopeasti, haluaa miellyttää. Vahva ja terverakenteinen. Leikkisä, kestävä. Meillä on irti pihalla, kun ollaan ulkona, ei karkaile. Myös metsälenkeillä irti, pysyy lähellä. Rakastaa vettä ja uimista. Korvien kanssa ei ole ollut meillä mitään ongelmia. Turkki vaatii hoitoa, meillä pidetään kesäisin jalat, mahanalus, kainalot ja korvien sisäpuoli lyhyenä, helpottaa kovasti elämistä. Ihana rotu, mutta vaatii toimintaa. Ei viihdy pelkkänä sohvakoirana.

Oma cockeri oli todella kiltti ja ihmisrakas. Sulatti monen koiria pelkäävänkin sydämen. Erittäin energinen ja sellainen jatkuvasti toohottava. Ihan rasittavuuteen asti. Oppi helposti vaikka mitä temppuja, mutta mä en osannut/jaksanut käsitellä niin energistä koiraa oikein ja harrastukset jäi. Osaavan ja kärsivällisen omistajan käsissä olisi varmasti mennyt tokot, agilityt ja metsästykset. Ja tästä pääsemmekin siihen, että silkkinen turkki on aivan painajainen. Takuttuu ihan tuhottamasti. Pitää harjata jatkuvasti. Metsälenkin jälkeen turkki on aivan täynnä ryönää ja mä ostinkin sellaisen "kurapuvun", kun kävi jo koiraakin sääli turkkiin juuttuneiden havunoksien nyppimisen kanssa. Talvella taas märkä lumi jää aivan uskomattoman isoina kokkaireina korvakarvoihin ja mahanalle. Lopulta vetelin koneella tasaisin väliajoin turkin lyhkäiseksi. Erityisesti korvan "juurissa" pitää pitää turkki lyhkäsenä, muuten korvat tulehtuvat kun eivät pääse tuulettumaan. Tiivistetysti: aivan ihana koira ihan kotikoiraksi tai kaveriksi harrastuksiin, mutta todella työläs turkki ja korvat vaivaa.

Niin jäi tuosta edellisestä, että vaatii paljon lenkittämistä ja aivotyötä. Eli siis ei ihan pelkäksi sohvalla lepääväksi kotikoiraksi sovellu, mutta ei ole mikään pakko harrastaa.

Tutuilla on kolme cockeria ja lapsuudessakin tykkäsin cockereista, joten meille tuli kanssa kolmisen vuotta sitten cockeri. Turkinhoitoa vaatii jonkin verran, mutta meillä on punainen, jonka turkki on kai silein ja helpoin, värillä/monivärisyydellä on kai merkitystä siihen, miten takkuuntuu ja kasvaa. Me ei tosiaan harjata viikottain, itse ajelen kainalot ja peppua, joihin ne takut helpoiten tulee. Jotain yksittäistä pientä takun alkua on joskus ollut, mutta poistan sen joko harjaamalla tai leikkaamalla. Nyt malli on tosi lyhyt ja kahteen kuukauteen ei tarvi edes harjata, kun kestää aikansa ennen kuin on taas pitkä. En sanoisi, että mikään erityisen haastava turkin suhteen, mutta helpompiakin rotuja on.

Luonteeltaan energinen kokoperheen koira. Sellainen kaikkien kaveri. Haluaa olla kaikessa mukana, seurailee, tiirailee, ei lainkaan juro tai erakko vaan iloinen hännänheiluttaja, joka aina valmis leikkimään ja tekemään kaikkea. Metsästyskoirana ei välitä paukuista tai muista, kun on vaan hermorakenne kunnossa ja pennusta asti hoitaa, että tottuu kaikkeen. Luontaisesti sosiaalinen toisten koirien ja ihmisten kanssa, kunhan vaan pentuna muistaa sosiaalistaa. Meilläkin on leikkaamaton uros, mutta hyvin vähän uhoaa toisten urosten kanssa, joskus irvistää ja murisee, jos toinen on liian macho. On ollut terve, ei mitään korvatulehduksia yms.

Yksi hyvä puoli on, että on sopivankokoinen lapsiperheelle. Ei liian hento/särkyvä, muttei myöskään mikään pelottavan iso tai sellainen, että vähän isompi lapsi voisi lenkkeilyttää. Pieneen kokoon nähden on kyllä vahva, mutta esimerkiksi 12-13 -vuotiaan voimat riittää kyllä pitää kiinni, vaikka kuinka vetäisi. Tämä olikin meille tosi tärkeä juttu, kun koiran tullessa vanhin lapsi oli 10. Laskettiin, että on about 12, kun koira alkaa olla täysivoimainen ja pärjännee sen kanssa. Se on kuitenkin iso juttu, että lapsikin voi vaikka koulun jälkeen pissattaa koiraa. Se helpottaa tätä elämää, kun ulkoiluttajia on perheessä kahden sijasta kolme.

Tästä nyt käy ilmi, että rakastan tuota koiraa ja rotua, mutta cockereissa on niitä asioita, joista kaikki ei pidä.

- on helposti häslä, tunkeileva ja sellainen yli-innokas, jotkut ärsyyntyy ja haluaa rauhallisemman koiran

- turkki vaatii kuitenkin huomiota

- joillain on kokemuksia, että cockeri olisi vihainen, joka tuntuu oudolta, kun en ole koskaan tavannut kuin kilttejä cockereita, mutta kokemukset on varmaan aitoja ja ymmärtääkseni juuri punaisilla oli aikanaan raivosyndroomaa, siis 80-luvulla

- korvat voi tulla ongelmaksi, näin olen kuullut, että joillain alkaa tulla tulehduksia

- sitten jotkut ei pidä ulkonäöstä, koosta yms.

Me on koulutettu meidän cockeri todella huonosti. Siis sillä ei ole mitään tapoja, mm. hyppii vieraita vasten helposti... Mutta silti se on kiltti ja ihmisystävällinen, uskoo komentamista. Eli ei ole mikään semmoinen rotu, joka olisi ihan pommi, jos on kokemattomampikin kouluttaja. Kovapäinen osaa olla, mutta ei mikään erityisen vallanhimoinen kuitenkaan.  Monet sanoo, että cockeri olisi vaikea kasvattaa. Musta kuuluu pikemminkin niihin aloittelijoiden rotuihin, jotka on miellyttämisenhaluisia ja tavallinen ihminen saa kyllä kunnon koirakansalaiseksi kasvatettua. Tottakai jokainen koira tietyn verran vaatii kuria, mutta cockeri on kuitenkin sieltä pehmeämmästä päästä.

Irti en uskalla päästää em. syystä kotipihassa, kun tosta menee autoteitä ja en luota, ettei kirmaa jonkun toisen koiran tai jäniksen perään. Metsässä päästän kyllä irti, tulee hyvin luokse lenkin lopuksi, mutta siellä ei ole sitä vaaraa, että juoksisi heti auton alle, jos ei tottele välittömästi.

Kykenee oppimaan, jos omistaja jaksaa kouluttaa. Ennen sanottiin, että yleisimmät syyt ennenaikaiseen kuolemaan olivat ylipaino ja auton alle jääminen eli tykkää syödä ja säntäillä. Kannattaa siis opettaa seuraaminen ja luoksetulo, eikä antaa sitä "tiskikoneen" roolia.

Omallani oli usein tulehduksia; korvat, anaalirauhaset, huulipoimu,..vaatii trimmausta ja hyvää korvien, silmien, hampaiden ja tassujen hoitoa. Terveenä pitkäikäinen rotu.

Vierailija kirjoitti:

Voiko sulosempaa koiraa olla kuin cockerspanieli? Ei

Sitten ne huonot puolet. Ne ihan oikeasti tykkää syödä ulostetta. Ne korvat on todellinen ongelma . Tiedän erään perheen joka kävi silloin tällöin eläinlääkärillä ajeluttmassa ne korvat koska ne tosi helposti menee TOSI takkuseksi ja aiheuttaa korvaongelmia

Jotkut koirat syövät ulkona koirankakkaa ja muuta epämielyttävää. Ei se ole mitenkään cockerien ominaisuus :) Korvaongelmia usein liioitellaan: niitä on toki joskus cockereilla, mutta ei läheskään kaikilla. Korvien alapuolen trimmaaminen on ihan kannatettavaa. Siihen ei kuitenkaan tarvita eläinlääkäriä, vaan jokainen osaa helposti ajella korvanalukset lyhytkarvaiseksi. 

Eikö cocceri ole se, jonka pää on jalostettu niin pieneksi ettei aivot enää mahdu kunnolla kalloon? Aiheuttaa koiralle jatkuvaa kipua. Ei voi rotuna kukaan suositella tollasta. Sama kun kaikki lyhytkuonoiset, sekä näyttö-seefferit ja shar pei.

No ei ole. On sopusuhtainen, terverakenteinen koira.

Vierailija kirjoitti:

Eikö cocceri ole se, jonka pää on jalostettu niin pieneksi ettei aivot enää mahdu kunnolla kalloon? Aiheuttaa koiralle jatkuvaa kipua. Ei voi rotuna kukaan suositella tollasta. Sama kun kaikki lyhytkuonoiset, sekä näyttö-seefferit ja shar pei.

Ei oo cockeri vaan cavalier king Charles spanieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö cocceri ole se, jonka pää on jalostettu niin pieneksi ettei aivot enää mahdu kunnolla kalloon? Aiheuttaa koiralle jatkuvaa kipua. Ei voi rotuna kukaan suositella tollasta. Sama kun kaikki lyhytkuonoiset, sekä näyttö-seefferit ja shar pei.

Ei oo cockeri vaan cavalier king Charles spanieli.

Kyseistä sairautta, syringomyeliaa, on monilla eri roduilla, ei pelkästään cockereilla ja cavaliereilla. Suurin osa syringomyeliaa sairastavista cavaliereista on täysin oireettomia ja kivuttomia, joten ne eivät todellakaan kärsi mistään "jatkuvasta kivusta" niinkuin tässäkin ketjussa taas joku yritti väittää.

Cockereilla on kupolimaisen kallon takia syringomyelian lisäksi paljon epilepsiaa.

Wanha ketju, mutta vastailen silti jos joku cockereita miettii. Mulla ollut kaksi cockeria, joten voin joitakin kokemuksia kertoa. Molemmat cockerit luonteeltaan aivan kultaisia, mutta on niiden kanssa ollut omat haasteensa. 

Terveysvaivoista voin sanoa, että mun cockereilla molemmilla korvatulehduksia, toisella huulipoimutulehduksia, toisella atopia ja furunkuloosi, molemmilla ruoka-ainellergia. Ja molemmat kunnon kasvattajalta. Ainiin, ja toisella vielä rakennevika jaloissa. 

Luonteeltaan cockerit on mitä ihanimpia, mutta vaativat osaavan kodin. Cockeri tarvitsee määrätietoista ja johdonmukaista kasvatusta, mutta julma ei saa olla. Cockeri tarvitsee myös hellyyttä ja paljon rakkautta omistajaltaan. Vaatii tiettyä luonteenlujuutta, että ei anna kaikessa periksi, sillä cockerit on usein liian söpöjä luppakorvineen ja nappisilmineen... Cockerit on usein herkkiä, mutta itsepäisiä. 

Cockeri on todella energinen ja puuhakas rotu, joka kaipaa paljon liikuntaa (luonnossa; metsissä, pelloilla jne.) sekä tekemistä. Agility, nosework ja rallytoko oivia lajeja. Helppo kouluttaa positiivisen vahvistamisen avulla, sillä on perso ruoalle. Lapsiin (rauhalliset lapset & järkevät vahnemmat) ja muihin koiriin tulee totuttaa ja sosiaalistaa kunnolla. Jos ei ole tottunut tai on huonoja kokemuksia, voi luonnollisesti esiintyä pelkoaggressiivisuutta. Muutoin cockeri ei oman kokemukseni mukaan ole oikein kasvatettuna ja kohdeltuna mitenkään aggressiivinen, vaikka niiltä kyllä luonnetta löytyy ja epävarmoina tai kipeinä kyllä näyttävät sen.

Jatkuu...

Cockeri voi siis kipeänä tietenkin olla äksy, jos esim. jatkuvat korvatulehdukset vaivaa.

Cockerin tunnistaa yleensä siitä, että ne menee hihnassa siksakkia luppakorvat ja kuono maata viistäen ja häntä ikiliikkujana heiluen. Ovat iloisia kavereita, ja vaikka suurimman osan ajasta kulkisivatkin normaalisti hihanssa, niin välillä ne pomppii ja pukkoilee kun ovat innoissaan ja säheltävät menemään. Tästä syystä suosittelen lämpimästi cockerille hyvin istuvia ergonomisia valjata. Kaulapannaksi joku tarpeeksi leveä ja pehmeä (ettei vaurioita niskan ja kaulan aluetta), sekä pannan kanssa lyhyt hihna. Ei fleksiä, jottei tule kovia vauhteja ja äkkipysähdystä, jolloin niskat paukkuu. Joustinhihnat- ja palat ovat hyviä cockereiden kanssa. Jos cockeri tai mikä tahansa muu koira on aggressiivinen esim. ohikulkeville koirille, kannattaa miettiä, voisiko tällä olla piileviä kipuja. 

Cockeri on siis tosiaan semmoinen säheltäjä, joka voi käydä joidenkin hermoille. Jos käsitys cockerista on elegantisti takkatulen äärellä makoilevasta Kaunottaresta, on se hieman ruusuinen. Sohvalla päiväuniaan suloisesti nukkuva cockeri on ihan eri koira, sitten kun se herää eloon... :-D Rauhoittumiskäskyn opettaminen cockerille olisi tärkeää. 

Riistaviettiä voi olla jonkin verran, hieman esim. fasaaneihin. Myös nenän edestä suhahtavat jänikset herättävät saalistusvietin. Mutta muutoin vapaanakin ollessaan pysyttelee lauman lähettyvillä.

Jatkuu...

Cockerit on aivan supersuloisia. Meillä oli kun olin lapsi/nuori. Oli sellainen utelias touhottaja ja kiltti huseeraaja ja koko ajan mukana kaikessa. Vanhemmiten tuli vässykäksi.

Oli todella kiltti vaikka ei sitä kummemmin koulutettu (paitsi ne perus maahan, anna tassua, jne) tai harrastettu mitään. Kunhan tuli meille perheenjäseneksi.

Karvat siltä ajeltiin mahasta, tassuista ja pepusta säännöllisesti. Jos kasvoi liian pitkäksi oli ne talvisin täynnä lumipaakkuja ja kesäisin kaikkea roskaa.

Rakasti uimista ja pieninkin lätäkkö kelpasi. Kaikkien kanssa tuli toimeen, niin lapsien, aikuisten ja muiden koirien. Aivan ihana.

*hihnassa, *pukkoilee

... 13&14 jatkoa:

Cockerin turkinhoito vaatii oikeasti aika paljon viitseliäisyyttä. Joko turkkia on trimmattava säännöllisesti, tai sitten ajaa kokonaan alas eli lyhyeksi, jolloin turkinhoito hieman helpottuu (mutta vaatii tällöinkin säännöllistä trimmausta tietenkin). Tämä on usein myös mukavempaa koiran kannalta, sillä metsässä liikkuessa rotutyypillinen malli on järjettömän epäkäytännöllinen, kun siihen jää kaikki risut ja männynkävyt kiinni. Myös paljon uivalle cockerille fiksumpi valinta. Helteellä myös kevyempi, ja talvella ei lumpaakut takerru kiinni. Turkkia on erityisesti pitkänä harjattava kunnolla vähintään kerran viikossa, ettei kivuliaita takkuja pääse syntymään. Cockerin turkki takkuuntuu ja huopaantuu aika helposti, varsinkin kainaloista jne. Kannattaa opettaa pennusta asti pienin askelin positiivisen vahvistamisen avulla kaikki hoitotoimenpiteet (pesu, trimmaus, kynsienleikkuu, harjaus, hampaidenhoito, korvien putsaus yms.), koska tällöin noista pakollisista ja säännöllisistä toimenpiteitä ei tule liian stressaavia koiralle. Helpoiten pääsee kun opettelee trimmaamaan itse, mutta toki jos on valmis kiikuttamaan tasaisin väliajoin trimmaajalle niin sitten hyvä. Cockerin ei kuitenkaan kuulu näyttää räjähtäneeltä. Erityisesti liika karva korvissa ja tassuissa altistaa tulehduksille. 

Voisin sanoa, että cockerit ovat aivan ihania, mutta en valitettavasti enää cockeria ottaisi. Kapean geenipoolin ja jalostuksen aiheuttamat terveyshaitat ovat ikäviä, ja esim. atopia on ihan helvettiä. Ei ole kiva katsoa, kun koira kärsii. Suosittelisin kaikille koiran ostamista miettiville kodin tarjoamista jollekin kodittomalle koiralle. Suomestakin näitä kodinvaihtajia löytyy. Koronapentubuumin jälkeen varsinkin niitä alkaa luultavasti valitettavasti ilmestymään kuin sieniä sateella... Cockeri on ihan rotu, mutta kuten hyvin moni muukin koirarotu nykyään, se on aikalailla pilattu. Söpö, mutta sairas. Mutta jos kuitenkin cockeriin päädytte, niin onnea lottoarvontaan. :-) Voilla että tulee aivan terve yksilö, mutta tulee olla varautunut myös yllättäviin lisäkustannuksiin ja extra eläinlääkärikäynteihin!

Ps. Ja jatkuviin tulehduksiin se antibioottikierre ei tee kuin hallaa, eli jos koiralla jatkuvaa tulehduskierrettä niin ruokavalio & koiran suoliston bakteerikanta kuntoon!

Vierailija kirjoitti:

Cockerit on aivan supersuloisia. Meillä oli kun olin lapsi/nuori. Oli sellainen utelias touhottaja ja kiltti huseeraaja ja koko ajan mukana kaikessa. Vanhemmiten tuli vässykäksi.

Oli todella kiltti vaikka ei sitä kummemmin koulutettu (paitsi ne perus maahan, anna tassua, jne) tai harrastettu mitään. Kunhan tuli meille perheenjäseneksi.

Karvat siltä ajeltiin mahasta, tassuista ja pepusta säännöllisesti. Jos kasvoi liian pitkäksi oli ne talvisin täynnä lumipaakkuja ja kesäisin kaikkea roskaa.

Rakasti uimista ja pieninkin lätäkkö kelpasi. Kaikkien kanssa tuli toimeen, niin lapsien, aikuisten ja muiden koirien. Aivan ihana.

Cockeri ei tosiaan lepsusti koulutettunakaan ole mitenkään peto, vaan yleensä vallattomanakin super kiltti! Koulutus kuitenkin helpottaa koiran ja omistajan yhteiseloa, ja vähentää mahdollisia turhia ongelmia ja "aggressiivisuutta", mikä johtuu yleensä siitä, ettei ymmärretä koiran käyttäytymistä, elekieltä ja rauhoittavia signaaleja jne.

Harrastaa ei ole pakko, kunhan koira saa sitten kotona tarpeeksi virikettä ja puuhaa (hyvä idea koiralle kuin koiralle noin muutenkin työllistää esim. että herkut/ruoka pitää etsiä - meiän cockeri tykkäs ihan älyttömän paljon kun saa käyttää nenää!), kun tosiaan ovat semmoisia touhottajia. Haluavat olla kaikessa mukana.

Meilläkin toiselle cockerille kelpasi vaikka vesilätäkkö, meni siihen makoilemaan onnessaan. :-D Ja uimaan mentiin ojiin ja jorpakkoihin, aina. 

Aivan ihana ystävä ja perheenjäsenhän cockeri on, ole muuta kuin kultaisia muistoja. 

Tykkäsi kantaa suussaan aina jotain tumppua tms 🧡

Utelias

Eloisa

Lämmin

Läheinen

Energinen

Ihana

🐶🐶🐶

Jääräpäisiä, mut niin suloisia. Tykkään, ison koiran luonne pienessä paketissa.