Mies ei aio maksaa minun ja lasten ulkomaanmatkaa. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä..
Mielestäni ei ole reilua. Lapset toivoisivat koko perheen matkaa edes kerran elämässään, mutta mies ei suostu maksamaan.
Olen itse sairauden takia työkyvyttömyyseläkkeellä eikä varallisuus huimaa päätä, siksi toivoin, että mies olisi edes kerran voinut tuoda iloa elämäämme pienellä reissulla. Lapset aina kyselevät, että "äiti miksei me mennä ikinä ulkomaille" se tuntuu kurjalta.
Olen ehdottanut lapsille, että lähtekää isän mukaan..äiti ei nyt kerkeä, mutta he ovat siinä iässä, että äiti on tärkeä, eivätkä lähde reissuun ilman minua.
En ole rahankerjääjä ja olen tottunut elämään näin, mutta suru tulee siitä, että lapset eivät pääse reissuun minun takiani.
Mies on sanonut ehdoksi, että maksamme omat matkamme ja molemmat maksavat sen päälle vielä toisen lapsen matkan eli minulla täytyisi olla varaa minun sekä toisesta lapsista matkaan, joihin ei vain ole varaa tällä hetkellä.
Minulla menee lääkäriläynteihin ja lääkkeisiin rahaa, joihin saan toki korvauksia, mutta silti elän tiukilla. Rahaa tarvitaan ruokaan, vuokraan ym, joten mitään ylimääräistä ei jää käteen. Siitä on myös aikaa, kun olen ollut työelämässä. Mitä teen?
Kommentit (67)
Mistä näitä vanhoja ketjuja aina kumpuaa? Kuka nostaa ylös.
Maksaako miehesi samalla logiikalla kaiken muunkin?
Lapsi saa vain yhden kengän kun ap:llä ei ole varaa siihen toiseen.Automatkalla toinen lapsi jätetään tienposkeen koska bensa ja auton juoksevat kulut maksettu vain 100km ei 200?
Et sinä ap ole syyllinen,miehesi ei ole ymmärtänyt mitä perhe ja siitä huolehtiminen tarkoittaa.
Eri asia jos matkoihin ei ole varaa.
Mä en ole millään sairaseläkkeellä, enkä masentunut, mt potilas, paitsi jos nyt sitä että ei ole hakenut töitä pidetään sairautena (: Meilläkin siis mies on vain se joka tienaa mutta en minä ihmettele miksi ei kustanna mulle ja lapsille tai kaikille lomamatkoja. Kun ei sillä yksinkertaisesti ole varaa siihen kun palkka ei ole mikään huippuiso. Sitten ihmettelisin jos tienaisi paljon ja suunnittelisi vain jotain omia matkoja. En nyt jaksa mennä tähän ketjuun takaisin joka on muten aika vanha ketju myös. Joku taas halusi tuoda tämän tapetille tänään. Mutta näin pikaisesti lukaistuna onko edes selvää tässä että onko tilane se että puolisolla olisi varaa ja ei halua kustantaa vai että puolisolla ei ole oikeasti varaa?
teen miehestäsi lasun.
ja illmoitus nettipoliisillekkin lähti juuri.
Sulla on kyllä omituinen mies. Oma puolisoni on valitettavasti myös työkyvyttömyyseläkkeellä eikä tulisi mieleenkään kohdella häntä vastaavalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palstamammojen mielestä siis miehen kuuluu käydä töissä ja raataa, että nainen saa reissata ulkomailla?
Nyt niitä valoja tauluun, oikeasti!
Tilannetta yhtään sen paremmin tuntematta, naiset tekevät Suomessa tyypillisesti aivan h**vetisti enemmän maksamattomia kotitöitä kuin miehet. AP on työkyvyttömyyseläkkeellä, ja tuntuu nyt ainakin hoitavan lapset. Olen sitä mieltä, että aviopuolisot - joilla siis on oikeasti se elatusvelvollisuus toisiinsa -, voisivat alkaa kirjata kotityöt käyvän laskutuksen mukaisesti. Sitten aina tietyin väliajoin istuttaisiin pöytään ja katsottaisiin, miten summat jakautuvat. Se, jolla on vähemmän "pankissa", maksaisi erotuksen. Oma villi veikkaukseni on, että 90 prosentissa suomalaisia perheitä isukki saisi lennättää koko perheen kuukaudenkin lomalle sillä äitylin "tilille" kertyneellä summalla.
Ap makaa kotonona ja saa eläkettä sekä hassaa luultavasti lapsilisätkin.
Mistä mies on aloittajalle mitään velkaa? On nainut työelämään kelpaamattoman yksilön, ja sille pitäisi kaikki maksaa?
Näinkö sanoisit myös eläkkeellä olevalle miehelle, joka vinkuisi ulkomaan matkaa naiseltaan?
Kiitos tästä! Työelämään kelpaamaton.
Nieleskelen itkua, mutta eipä siinä mitään..pahan mielen ansaitsen..haukkukaa kaikki lyttyyn vain...antakaa tulla..kaikkeni olen tehnyt lasteni ja mieheni eteen, minkä olen sairaudeltani kyennyt...mutta kukaan ei arvosta, ei koskaan..en tiedä miten enää jaksan..
AP.
Sori vaan ap mutta sen verran täällä av:lla on tullut oltua että voin lyödä isosta summasta vetoa että olet provo! Nyyh nyyh, tilanteesi on vain visio jostain kuvitellusta tilanteesta ja vaikka kuinka tulisit tänne nyt ulisemaan että totta on niin ainoa mikä on totta että olet joku todella häiriintynyt henkilö joka jaksaa vääntää tänne aika idioottimaisia juttuja. Ja itse olet tässä satavarmasti ollut myös "kommentoijana". Ihme nimittäin että vaikka et ollut selventänyt alussa ollenkaan että onko miehellä varaa vai ei niin tuli kommentteja tyyliin "on se vain kurja mies kun ei matkoja kustanna" ja vihdoin yksi kirjoittaja tajusi kysyä että miten se nyt menee: onko oikeasti istumassa rahojen päällä joita ei käytetä vai onko asia niin että niistä rahoista ei kuitenkaan riittäisi perheen lomamatkohin. Siihenpä sinä sitten tarkennusta heittämään että totta kai olisi varaa mutta ei halua vain teihin rahaa laittaa. Juupa juu, puhu pukille.
Voimia ap! Olet arvokas ihminen, vaikka nyt ei siltä tunnu. Olet myös korvaamattoman tärkeä lapsillesi.
Jos suhteenne on oikeasti muuten hyvä, niin miehesi ei ehkä vaan halua/pysty laittaa niin paljoa rahaa ulkomaanmatkaan. Me ollaan molemmat keskituloisia ja on 2 lasta, ja kumpikin pystyisi periaatteessa maksamaan koko perheelle viikon loman, mutta siinä tyhjenisi säästöt aika tehokkaasti. Siksi maksamme aina puoliksi matkat, siihen on molemmilla hyvin varaa.
Ymmärrän että tuntuu pahalta kun lapset toivovat matkustelua, mutta ei siihen ole monellakaan varaa ja se ei vahingoita lapsia.
Mutta ei ole oikein jos maksatte kaikki elämisen menot puoliksi, kun sinä olet eläkkeellä. Ettekö voisi sopia jonkinlaisesta %osuusjärjestelystä, että sinulle jäisi myös omaa rahaa käyttöön?