Onko tässä enää muuta vaihtoehtoa?
En enää tiedä onko suhde tässä tullut tiensä päähän vai puhuuko hormonit enemmän. Olen viimeisilläni raskaana, esikoinen 3v. Miehen kanssa muutettiin kaupunkiin vuosi sitten maalta, koska olin siellä äärimmäisen onneton. Miehen ystäväpiiri ja työt ovat siellä maalla (matkaa 60km), minulla työt kaupungissa ja muuton jälkeen on alkanut muodostumaan harrastuksia ja ystäväpiiriäkin pikkuhiljaa. Miehen tuömatka on pitkä ja samoin vie aikaa kulkea mökille (rakennusvaiheessa) ja harrastuksiin (metsästys, kalastus) sekä ystävien luo. Eli minun elämänlaatuni kasvun myötä miehen elämänlaatu on heikentynyt. Olimme ennen muuttoa eron partaalla, koska tiesin, että niin tulisi käymään ja mies halusi vielä jatkaa niin että muutamme perheenä kaupunkiin. Nyt kuitenkin lähes joka kerta riidellessämme mies palaa siihen kuinka tänne muutto on tehnyt elämästään vaikeampaa.
Olen sanonut monesti etten pakottanut häntä ja että jos elämä kaupungissa on kurjaa, hänen täytyy muuttaa takaisin. En halua rikkoa perhettämme ja rakastan miestä, mutta jotenkin ajatus siitä että mies ei nauti elämästä täällä on sietämätön.
Emme riitele asiasta jatkuvasti, mutta useaan otteeseen mies on asiasta maininnut ja kyllä se ennen pitkään alkaa vaivaamaan. Enää en kestä sitä, koska tunnen että syy on minun. Vaihtoehtona ei ole muuttaa takaisin, koska minäkään en halua olla onneton. Asuimme siis tuolloin puolessavälissä molempien töitä täysin tuppukylässä, eikä muutakaan kompromissia ole matkan varrella, joka tyydyttäisi molemmat. Mies oli tyytyväinen tuohon puoliväliratkaisuun, mutta minulle siellä ei ollut mitään.
Olen pyrkinyt mahdollistamaan sen, että mies pääsee omiin menoihinsa mahdollisimman usein. Mutten kuitenkaan suostu siihen, ettei ikinä vietä aikaa lapsensa kanssa. Ei kyllä itsekään sitä halua. Lisäksi keskutelimme mökkiprojektia aloittaessa kun odotin esikoistamme, että lapsen tulo ja ison projektin aloittaminen väistämättä tarkoittaa sitä, että jää vähemmän ns omaa aikaa. Mutta kuitenkin tuntuu että jotenkin mies syyttää minua siitä, ettei ehdi niin usein metsästämään. Kuitenkin mökin rakentaminen oli miehen päätös ennen kaikkea, lapsen tekeminen oli täysin yhteinen. Olisin helposti voinut odottaa lapsen tekemistä vielä, vaikka olin siihen valmis. Mieskin kuulemma oli ja innokkaasti ryhtyi yrittämään lasta.
En vaan jaksa kertaakaan sitä, että mies sanoo kotona perheen kanssa olemista "perse homeessa istumiseksi" vaikka silloin harvoin kun olemme perheenä yhdessä yritän aina keksiä kivaa yhteistä tekemistä. Tai sitä valitusta kuinka vaikeaksi elämä on mennyt muuton jälkeen. Se loukkaa syvästi, enkä todellakaan tahdo miestä tähän pakottaa. Usein olen pyytänyt siinä tapauksessa lähtemään, mutta aina jää. Kuitenkin palaamme samaan aiheeseen uudelleen aika ajoin. En vaan tiedä enää mitä tehdä. Kuin heittää mies pihalle, kun en selvästikään pysty häntä tekemään onnelliseksi.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen pariterapiaa ennen eropäätöstä. Ammattilaisen avustuksella voi syntyä kokonaan uusia näkökulmia, mutta se vaatii myös molemmilta joustamista ja avointa mieltä. Tarkoituksena ei ole sielläkään saada väkisillä parisuhdetta jatkumaan, vaan saada tilanteeseen ratkaisuja.
Näin ulkopuolisena vaikuttaa, että teistä kumpikin on lukkiutunut omaan näkökulmaansa. Mies ei halua luopua harrastuksistaan, joihin näyttää menevän liikaa aikaa. Sinä taas olet jumittunut kaupunkiasumisen ihanuuteen, josta en oikein pääse jyvälle, mitä kaupunkiasuminen antaa enemmän kuin 30km:n päässä siitä asuminen.
No esimerkiksi nyt mitä lapsen kanssa teemme, niin saatamme hypätä bussiin ja käväistä keskustassa pallomeressä tai perheentalolla jossa on muitakin lapsia ja aikuisia. On touhua lähellä. Puistoissa on muitakin lapsia, joita ei vuoden aikana nähnyt tuossa pikkukylässä. Ehdin työpäivän jälkeen tekemään ruuan ja seurustelemaan lapsen kanssa ja silti ehdin iltapäivästä omaan harrastukseen käymään. Puolen tunnin matkan päässä asuessa tunti menisi kotimatkaan sekä matkaan takaisin. Eläminen on edullisempaa, koska tarvitaan enää 1 auto. Asunnot ovat tuossa tuppukylässä kuitenkin samoissa hinnoissa kuin kaupungissa, koska matkaa on "vain" se 30km. Palveluita siellä ei kuitenkaan ole. Tässä nyt ihan konkreettisia tekijöitä. Aktiviteettia lapsen kanssa tuossa tuppukylässä oli vain päiväsaikaan, mikä olisi mahdollista jos olisi lapsen kanssa kotona. Mutta työelämässä olevalla ei siihen ole mahdollisuutta. Enkä siis minäkään halua kutistaa elämää siihen, että tullaan kotiin, syödään ja ulkoillaan. Ilman kontaktia toisiin lapsiin tai aikuisiin.
Vaikuttaa kyllä siltä, että ainoa vaihtoehto on, että mies muuttaa takaisin maalle. Mielummin nyt kun vielä olette puheväleissä. Sama tilanne se kai loppujen lopuksi olisi, jos nytkin mies on enimmäkseen poissa.
Minä olin myös tuollainen maalla ikävöijä. Lihoin vuodessa melkein 20 kiloa, en tehnyt vapaa-ajalla oikeastaan muuta kuin istuin tietokoneella, söin ja mökötin. Maalla oli ihan kamalaa asua, vihasin joka hetkeä ja vihasin jokaista työmatkaa, jonka sieltä jouduin tekemään. Inhosin ötököitä, järkyttävää matkaa edes lähimpään kauppaa, ja sitä, etten päässyt ikinä mihinkään (minulla ei ole ajokorttia, joten olin julkisten varassa). Riitelimme koko ajan, joka päivä, ihan typeristäkin asioista ja yleensä minun aloitettuani.
Sanoin sitten yksi päivä miehelle, että tämä oli nyt tässä ja minä muutan kaupunkiin. Yllätyin, että mies halusi tulla mukaan. Kuvittelin, että hän oli kypsynyt suhteeseemme yhtä paljon kuin minä. Mutta ei se ollutkaan se suhde mikä oli huono, vaan se, missä asuimme.
Meillä on se onnellinen tilanne, että mieskin viihtyy täällä. Huomasi myös itse kaivanneensa "ihmisten ilmoille". Nykyään käymme enemmän ravintoloissa, molemmilla harrastukset - ja minä laihduin sen 20 kiloa ja vähän päälle. Ei ole tarvinnut kiukutella. Eikä lohturuokailla.
Eli tunnen kipusi, arvoisa aloittaja. En osaa tarjota neuvoa siihen, miten noin rankka tilanne ratkaistaan muuten kuin erolla. Mutta ei ole kivaa, jos molemmat eivät ole tyytyväisiä.
Kommenttini ei varmastikaan tule olemaan suosittu, mutta totuus on että miehille lapset eivät ole aina samanlainen projekti kuin naisille. Tietenkään kaikki naisetkaan eivät ole kovin perhekeskeisiä ja tässä asiassa on vaihtelua sukupuolesta riippumatta. Lapselle riittää se että oma isä on turvallinen ja tietyissä asioissa henkisesti lapsen tukena. Isäsuhde voi myös kehittyä normaaliksi ja tasapainokseksi jos miestä ei painosteta istumaan "perse homeessa kotona" ja tämä saa harrastaa enimmäkseen mitä haluaa. Mies voi kiinnostua lapsen kanssa harrastamisesta vanhempana, mutta kaikki eivät vielä osaa tai halua toimia kunnolla 3-vuotiaan vanhempana. Lapsi on kuitenkin vielä niin pieni ettei hänen kanssaan voi hirveästi tehdä mitään juttuja. Kaikki eivät oikein osaa tai halua toimia taaperoiden kanssa.
Ei kuitenkaan kannata painostaa miestä leikkimään lapsen kanssa päivittäin tai päivittäin harrastamaan lapsen kanssa. Jotta perheen keskeisestä ajasta tulisi mukavampaa, niin voisitte alkaa jollain tavalla vaikka retkeilemään joskus viikonloppuna perheen kesken tai käymään eri turistinähtävyyksissä vaikka Suomessakin. Riippuu ihan teistä mikä teitä mahdollisesti kiinnostaisi. Pidättekö luonnossa liikkumisesta, kalastamisesta tai jostakin muusta aktiviteetista? Jos teette yhdessä jostain mitä mieskin pitää, niin ehkä lapsen kanssa ajan viettäminen tulee hänelle helpommaksi.
En nyt tiedä mitä tarkoitat sillä, että mies ei ikinä vietä aikaa lapsen kanssa? Aiemmin oli hyvinkin yleistä, että lasten kanssa ei erityisesti vietetty aikaa. He kasvoivat siinä sivussa ja arjessa tietenkin lapset huomioitiin. Ei aikaisemmin kuitenkaan ollut kaikissa perheissä sellaista nykyaikaista vanhemmuutta, jossa lapsi on huomion keskipiste. Tietenkin isäni kanssa olin lapsena retkillä ja isäni kotona joskus harvoin leikki kanssani, mutta suurimman osan ajasta kyllä käytti johonkin omiin juttuihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Yksi vaihtoehto on se, että miehesi muuttaa sinne maalle, ja jatkatte etäsuhteessa.
Mites lapset sopii tällaiseen kuvioon? Vai onko se vaan niin, että lapset on aina 100% naisen hoidettavana ja mies saa juosta vapaana kuin taivaan lintu?
Käyttäjä396 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi vaihtoehto on se, että miehesi muuttaa sinne maalle, ja jatkatte etäsuhteessa.
Mites lapset sopii tällaiseen kuvioon? Vai onko se vaan niin, että lapset on aina 100% naisen hoidettavana ja mies saa juosta vapaana kuin taivaan lintu?
OK. Eli tästä se kenkä puristaa. Ota sitten vaan suoraan ero, kun asenne tätä tasoa.
Vierailija kirjoitti:
Kommenttini ei varmastikaan tule olemaan suosittu, mutta totuus on että miehille lapset eivät ole aina samanlainen projekti kuin naisille. Tietenkään kaikki naisetkaan eivät ole kovin perhekeskeisiä ja tässä asiassa on vaihtelua sukupuolesta riippumatta. Lapselle riittää se että oma isä on turvallinen ja tietyissä asioissa henkisesti lapsen tukena. Isäsuhde voi myös kehittyä normaaliksi ja tasapainokseksi jos miestä ei painosteta istumaan "perse homeessa kotona" ja tämä saa harrastaa enimmäkseen mitä haluaa. Mies voi kiinnostua lapsen kanssa harrastamisesta vanhempana, mutta kaikki eivät vielä osaa tai halua toimia kunnolla 3-vuotiaan vanhempana. Lapsi on kuitenkin vielä niin pieni ettei hänen kanssaan voi hirveästi tehdä mitään juttuja. Kaikki eivät oikein osaa tai halua toimia taaperoiden kanssa.
Ei kuitenkaan kannata painostaa miestä leikkimään lapsen kanssa päivittäin tai päivittäin harrastamaan lapsen kanssa. Jotta perheen keskeisestä ajasta tulisi mukavampaa, niin voisitte alkaa jollain tavalla vaikka retkeilemään joskus viikonloppuna perheen kesken tai käymään eri turistinähtävyyksissä vaikka Suomessakin. Riippuu ihan teistä mikä teitä mahdollisesti kiinnostaisi. Pidättekö luonnossa liikkumisesta, kalastamisesta tai jostakin muusta aktiviteetista? Jos teette yhdessä jostain mitä mieskin pitää, niin ehkä lapsen kanssa ajan viettäminen tulee hänelle helpommaksi.
En nyt tiedä mitä tarkoitat sillä, että mies ei ikinä vietä aikaa lapsen kanssa? Aiemmin oli hyvinkin yleistä, että lasten kanssa ei erityisesti vietetty aikaa. He kasvoivat siinä sivussa ja arjessa tietenkin lapset huomioitiin. Ei aikaisemmin kuitenkaan ollut kaikissa perheissä sellaista nykyaikaista vanhemmuutta, jossa lapsi on huomion keskipiste. Tietenkin isäni kanssa olin lapsena retkillä ja isäni kotona joskus harvoin leik0ki kanssani, mutta suurimman osan ajasta kyllä käytti johonkin omiin juttuihinsa.
Tässä on nyt väännelty sanoja. Siis mies juoksee harrastuksissa tai mökkiprojektin parissa. Hänellä ei ole aikaa viikonloppuisin perheen kanssa yhteiselle tekemiselle. Silloin harvoin kun on, niin keksin yhteistä puuhaa. En painosta miestä olemaan lapsen kanssa, mies on todella hyvä lapsen kanssa kun ehtii olemaan. Nauttii lapsen kanssa olemisesta ja osaa olla. Osannut olla vauvankin kanssa. En tietääkseni ole muuta väittänyt. Mies itse keksii leikkejä lapsen kanssa ja leikkii tämän kanssa mielellään. Arjessa ei näy missään, että se eläminen perheen kanssa olisi perse homeessa elämistä. Silti kun asiasta puhutaan, mies ilmaisee asian minulle niin. Se tuntuu loukkaavalta juuri sen takia, että minusta miehellä on hyvä suhde lapseen ja meillä on hyvä olla yhdessä silloin kun olemme yhdessä. Se tuntuu yllättävältä, koska elämä ei ole kotona istumista, vaan touhuamme paljon. Enemmän kaipaisin ajoittain yhteistä aikaa käydä vaikka siellä vaeltamassa, mutta tällä hetkellä kaikki viikonloput tuhrautuvat muuhun. Ehkä sitten joskus.
En tietääkseni ole sanonut ettei mies viettäisi aikaa lapsen kanssa sinänsä. Mutta jos hän on joka viikonloppu muualla, lapsi kyllä kaipaa isäänsä. Se minusta kertoo ennen kaikkea siitä että heillä on hyvä suhde, lapsi osaa kaivata. Aikaa vaan ei ole ja mies penää lisää, vaikka minä en ole tehnyt hänen puolestaan päätöstä rakentaa mökkiä.
Aika luonnollista tuossa tilanteessa, että naisella on lapsi hoidettavana jos miehellä on mökinrakennusprojekti menossa. Tässä nyt oletetaan, että mies on se tyyppi joka on rakennuttamisesta vastuussa.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä396 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi vaihtoehto on se, että miehesi muuttaa sinne maalle, ja jatkatte etäsuhteessa.
Mites lapset sopii tällaiseen kuvioon? Vai onko se vaan niin, että lapset on aina 100% naisen hoidettavana ja mies saa juosta vapaana kuin taivaan lintu?
OK. Eli tästä se kenkä puristaa. Ota sitten vaan suoraan ero, kun asenne tätä tasoa.
Siis mitä tasoa? Ihan oikeasti kysyn? Eikö niillä lapsilla olekaan oikeutta molempiin vanhempiin? Miten käytännössä on järjestettävissä perhe-elämä etäsuhteena? Ärsyttää kun ratkaisut ovat sitä luokkaa, että miehelle sallitaan kaikki itsekkyys ja nainen jos haluaisi yhden asian elämäänsä, hän on itsekäs.
Käyttäjä396 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu että et ehkä enää välitä miehestä niin paljon että tämän suhteen jatkaminen olisi välttämättä hyväksi. Mies kerta itse halusi seurata sinua kaupunkiin joten hän välittää sinusta enemmän kuin sinä hänestä? Joka tapauksessa tässä tilanteessa voisi tuo ero olla reilu temppu kaikkia kohtaan, uskoisin näin. Vain AP tietää oman tilanteensa parhaiten.
Miten niin en välitä? Muutin miehen kotipaikkakunnalle hänen takiaan. Hänen takiaan vuoden elimme sitä kompromissiratkaisua kunnes olin niin yksinäinen ja masentunut että mieskin oli sitä mieltä ettei niin voi jatkua. Muutimme kaupunkiin ja teen hirveästi töitä sen eteen, että mies pääsee tekemään projektiaan ja pääsisi myös harrastuksiinsa ajoittain. Pidän kiinni yhdestä asiasta joka pitää minut järjissäni, niin olen itsekäs enkä välitä miehestä?
Nyt olen ehdottanut kaikkia vaihtoehtoja ja olet vain hyökännyt takaisin. Luovutan. Etköhän sitten itse tiedä mitä teetkin.
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa kyllä siltä, että ainoa vaihtoehto on, että mies muuttaa takaisin maalle. Mielummin nyt kun vielä olette puheväleissä. Sama tilanne se kai loppujen lopuksi olisi, jos nytkin mies on enimmäkseen poissa.
Tällä hetkelöä mies on arkena joks toinen viikko kotona. Se on ainoa tekijä joka mahdollistaa sen, että minä pääsen silloin tällöin harrastukseeni joka on minulle tärkeä. Jos mies muuttaisi maalle, hoitaisin lapset aina yksin, enkä silloin pääsisi yksin minnekään. Toki aktiviteettia olisi enemmän edes yhdessä lasten kanssa, mutta ei tarvitsisi haaveillakaan siitä omasta harrastuksesta.
Ei sitä mökin rakentamista oikein voi keskenkään jättää, mutta päättyy se silti aikanaan, joten tilanne on sitten hieman taas erilainen. Jospa malttaisit nyt vähän odottaa.
Käyttäjä396 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä396 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi vaihtoehto on se, että miehesi muuttaa sinne maalle, ja jatkatte etäsuhteessa.
Mites lapset sopii tällaiseen kuvioon? Vai onko se vaan niin, että lapset on aina 100% naisen hoidettavana ja mies saa juosta vapaana kuin taivaan lintu?
OK. Eli tästä se kenkä puristaa. Ota sitten vaan suoraan ero, kun asenne tätä tasoa.
Siis mitä tasoa? Ihan oikeasti kysyn? Eikö niillä lapsilla olekaan oikeutta molempiin vanhempiin? Miten käytännössä on järjestettävissä perhe-elämä etäsuhteena? Ärsyttää kun ratkaisut ovat sitä luokkaa, että miehelle sallitaan kaikki itsekkyys ja nainen jos haluaisi yhden asian elämäänsä, hän on itsekäs.
Kyllä se jo aika pitkälle seurusteluaikana selviää onko tuleva isäehdokas sitä huolehtivaa pehmoisätyyppiä, jota esitellään perhelehtien sivuilla roolimallina vai jotain muuta. Ei pitäisi olettaa mitään vaan ottaa selvää millainen mies oikeasti on luonteeltaan. Olisi pitänyt jo vuosien aikana selvitä mitkä ne oikeat kyvyt ovat. Tietenkin miehet aina vakuuttelee ja valehtelee, mutta kyllä erittäin monesta pystyy jo päältä lukemaan hieman pidemmän tuntemisen perusteella mitä kasvatustyyliä mies tulee todennäköisesti edustamaan.
Eivät miehet maagisesti muutu lapsen saatuaan.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä396 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu että et ehkä enää välitä miehestä niin paljon että tämän suhteen jatkaminen olisi välttämättä hyväksi. Mies kerta itse halusi seurata sinua kaupunkiin joten hän välittää sinusta enemmän kuin sinä hänestä? Joka tapauksessa tässä tilanteessa voisi tuo ero olla reilu temppu kaikkia kohtaan, uskoisin näin. Vain AP tietää oman tilanteensa parhaiten.
Miten niin en välitä? Muutin miehen kotipaikkakunnalle hänen takiaan. Hänen takiaan vuoden elimme sitä kompromissiratkaisua kunnes olin niin yksinäinen ja masentunut että mieskin oli sitä mieltä ettei niin voi jatkua. Muutimme kaupunkiin ja teen hirveästi töitä sen eteen, että mies pääsee tekemään projektiaan ja pääsisi myös harrastuksiinsa ajoittain. Pidän kiinni yhdestä asiasta joka pitää minut järjissäni, niin olen itsekäs enkä välitä miehestä?
Nyt olen ehdottanut kaikkia vaihtoehtoja ja olet vain hyökännyt takaisin. Luovutan. Etköhän sitten itse tiedä mitä teetkin.
Hyökännyt takaisin? Ihmettelin vain että mistä keksit etten välittäisi miehestä? Koko elämähän pyörii miehen menojen ympärillä ja minut leimataan itsekkääksi kun haluan pitää yhden oman asian elämässäni.
Käyttäjä396 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa kyllä siltä, että ainoa vaihtoehto on, että mies muuttaa takaisin maalle. Mielummin nyt kun vielä olette puheväleissä. Sama tilanne se kai loppujen lopuksi olisi, jos nytkin mies on enimmäkseen poissa.
Tällä hetkelöä mies on arkena joks toinen viikko kotona. Se on ainoa tekijä joka mahdollistaa sen, että minä pääsen silloin tällöin harrastukseeni joka on minulle tärkeä. Jos mies muuttaisi maalle, hoitaisin lapset aina yksin, enkä silloin pääsisi yksin minnekään. Toki aktiviteettia olisi enemmän edes yhdessä lasten kanssa, mutta ei tarvitsisi haaveillakaan siitä omasta harrastuksesta.
Vaikka asuisittekin erillään voisihan mies esim. kerran viikossa? tulla hoitamaan ja tapaamaan lapsiaan, jolloin pääsisit harrastuksiin ym.Oikeesti ap, jos ainoa tekijä on tuo, että mies on joskus arkena kotona ja mahdollistaa sinulle harrastukseen menon, niin aika huonolla tolalla teidän suhde.
Korjaa, jos käsitin jotain väärin: Asuitte ennen puolimatkassa miehesi ja sinun työpaikkojesi ja harrastusten välillä. Sinun toiveesi takia muutitte lähemmäksi sinun työpaikkaasi ja harrastuksiasi.
--> Miehesi työmatka piteni n. viidellä tunnilla viikossa. Sinun työmatkasi taas lyheni n. viidellä tunnilla viikossa. Miehesi matka harrastuksiin ja ystävien luokse kasvoi noin tunnilla/kerta. Sinun matkasi harrastuksiin ja ihmisten keskelle lyheni n. tunnin/kerta.
Ja sinä olet se, joka valittaa miehen ajankäytöstä?
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä mökin rakentamista oikein voi keskenkään jättää, mutta päättyy se silti aikanaan, joten tilanne on sitten hieman taas erilainen. Jospa malttaisit nyt vähän odottaa.
Ei ei oi. Se mökki kun ei ole ongelma, vaan se, ettei voi karsia yhtään niitä muita menoja. Tekisi sitten sitä mökkiä 24/7 eikä juoksisi muissa menoissaan niin se loppuisikin joskus.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä396 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä396 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi vaihtoehto on se, että miehesi muuttaa sinne maalle, ja jatkatte etäsuhteessa.
Mites lapset sopii tällaiseen kuvioon? Vai onko se vaan niin, että lapset on aina 100% naisen hoidettavana ja mies saa juosta vapaana kuin taivaan lintu?
OK. Eli tästä se kenkä puristaa. Ota sitten vaan suoraan ero, kun asenne tätä tasoa.
Siis mitä tasoa? Ihan oikeasti kysyn? Eikö niillä lapsilla olekaan oikeutta molempiin vanhempiin? Miten käytännössä on järjestettävissä perhe-elämä etäsuhteena? Ärsyttää kun ratkaisut ovat sitä luokkaa, että miehelle sallitaan kaikki itsekkyys ja nainen jos haluaisi yhden asian elämäänsä, hän on itsekäs.
Kyllä se jo aika pitkälle seurusteluaikana selviää onko tuleva isäehdokas sitä huolehtivaa pehmoisätyyppiä, jota esitellään perhelehtien sivuilla roolimallina vai jotain muuta. Ei pitäisi olettaa mitään vaan ottaa selvää millainen mies oikeasti on luonteeltaan. Olisi pitänyt jo vuosien aikana selvitä mitkä ne oikeat kyvyt ovat. Tietenkin miehet aina vakuuttelee ja valehtelee, mutta kyllä erittäin monesta pystyy jo päältä lukemaan hieman pidemmän tuntemisen perusteella mitä kasvatustyyliä mies tulee todennäköisesti edustamaan.
Eivät miehet maagisesti muutu lapsen saatuaan.
Siis mitä?! Mies tulee loistavasti lapsen kanssa toimeen. Koita nyt edes lukea js ymmärtää lukemasi ennen kuin tulet pätemään.
Mökki ei valmistu mutta mies on menoissaan joka viikonloppu to-su... Mitäs elukoita sitä metsästetään tähän aikaan vuodesta? Heräähän, ap.
Käykää oikeasti siellä pariterapiassa. Minusta tuohon voisi löytyä ratkaisu, kun kumpikin voisi liikkua toistaan vastaan, mutta kahdestaan ette selvästi saa sitä kaivettua esiin.