Onko tässä enää muuta vaihtoehtoa?
En enää tiedä onko suhde tässä tullut tiensä päähän vai puhuuko hormonit enemmän. Olen viimeisilläni raskaana, esikoinen 3v. Miehen kanssa muutettiin kaupunkiin vuosi sitten maalta, koska olin siellä äärimmäisen onneton. Miehen ystäväpiiri ja työt ovat siellä maalla (matkaa 60km), minulla työt kaupungissa ja muuton jälkeen on alkanut muodostumaan harrastuksia ja ystäväpiiriäkin pikkuhiljaa. Miehen tuömatka on pitkä ja samoin vie aikaa kulkea mökille (rakennusvaiheessa) ja harrastuksiin (metsästys, kalastus) sekä ystävien luo. Eli minun elämänlaatuni kasvun myötä miehen elämänlaatu on heikentynyt. Olimme ennen muuttoa eron partaalla, koska tiesin, että niin tulisi käymään ja mies halusi vielä jatkaa niin että muutamme perheenä kaupunkiin. Nyt kuitenkin lähes joka kerta riidellessämme mies palaa siihen kuinka tänne muutto on tehnyt elämästään vaikeampaa.
Olen sanonut monesti etten pakottanut häntä ja että jos elämä kaupungissa on kurjaa, hänen täytyy muuttaa takaisin. En halua rikkoa perhettämme ja rakastan miestä, mutta jotenkin ajatus siitä että mies ei nauti elämästä täällä on sietämätön.
Emme riitele asiasta jatkuvasti, mutta useaan otteeseen mies on asiasta maininnut ja kyllä se ennen pitkään alkaa vaivaamaan. Enää en kestä sitä, koska tunnen että syy on minun. Vaihtoehtona ei ole muuttaa takaisin, koska minäkään en halua olla onneton. Asuimme siis tuolloin puolessavälissä molempien töitä täysin tuppukylässä, eikä muutakaan kompromissia ole matkan varrella, joka tyydyttäisi molemmat. Mies oli tyytyväinen tuohon puoliväliratkaisuun, mutta minulle siellä ei ollut mitään.
Olen pyrkinyt mahdollistamaan sen, että mies pääsee omiin menoihinsa mahdollisimman usein. Mutten kuitenkaan suostu siihen, ettei ikinä vietä aikaa lapsensa kanssa. Ei kyllä itsekään sitä halua. Lisäksi keskutelimme mökkiprojektia aloittaessa kun odotin esikoistamme, että lapsen tulo ja ison projektin aloittaminen väistämättä tarkoittaa sitä, että jää vähemmän ns omaa aikaa. Mutta kuitenkin tuntuu että jotenkin mies syyttää minua siitä, ettei ehdi niin usein metsästämään. Kuitenkin mökin rakentaminen oli miehen päätös ennen kaikkea, lapsen tekeminen oli täysin yhteinen. Olisin helposti voinut odottaa lapsen tekemistä vielä, vaikka olin siihen valmis. Mieskin kuulemma oli ja innokkaasti ryhtyi yrittämään lasta.
En vaan jaksa kertaakaan sitä, että mies sanoo kotona perheen kanssa olemista "perse homeessa istumiseksi" vaikka silloin harvoin kun olemme perheenä yhdessä yritän aina keksiä kivaa yhteistä tekemistä. Tai sitä valitusta kuinka vaikeaksi elämä on mennyt muuton jälkeen. Se loukkaa syvästi, enkä todellakaan tahdo miestä tähän pakottaa. Usein olen pyytänyt siinä tapauksessa lähtemään, mutta aina jää. Kuitenkin palaamme samaan aiheeseen uudelleen aika ajoin. En vaan tiedä enää mitä tehdä. Kuin heittää mies pihalle, kun en selvästikään pysty häntä tekemään onnelliseksi.
Kommentit (54)
Sen se tekee kun aikuinen ihminen ei tiedä mitä haluaa. Ja se vihon viimeinen virhe, tehdä pentu!! Kaipa äijä kuvitteli sun hoitavan pennun kun mökkiä alkoi rakentaa.
Vierailija kirjoitti:
Outoa miten pienten lasten äiti on alkanut kovasti harrastaa ja hankkia ystäviä. 30km matkaa on puoli tuntia. Ja kaikilla paikkakunnilla on mahdollisuus harrastaa jotain. Puoli tuntia matkaa sinne isommalle kylälle. Ei mahdoton.
Minusta sinä olet ollut itsekäs
Siinä kohtaa, kun on pieniä lapsia, niin kyllä se puolen tunnin matka on ikävä. Jos asuu isommassa kaupungissa, niin riittää pelkkä kävelymatka / lyhyt julkisilla meno. Ja paljon paremmat harrastusmahdollisuudet.
Kaipa teidän pitäisi nyt vain yhdessä keskustella. Joko mies muuttaa takaisin, tai sitten lopettaa valittamisen.
Joka tapauksessa jonkun on kompromissi tehtävä, jos meinaatte suhdetta jatkaa.
Miehesi kuulostaa tekevältä ja menevältä ihmiseltä, ei taida olla esim. kova lukemaan. Hänenkin pitää kuitenkin ymmärtää, että kaikkea ei voi saada: poikamies voi kyllä pitää elämässään paljon asioita, työn lisäksi monia aikaavieriä harrastuksia ja laajaa kaveripiiriä mökin rakentamisen lisäksi (varsinkin jos joku muu, kuten äiti, hoitaa kaikki kotityöt), mutta perheelliselle miehelle tuo ei ole mahdollista, ellei puoliso/koko perhe ole lähes aina JA omasta kiinnostuksesta kaikkialla mukana.
Kyllä pienten lasten äideilläkin saa olla muitakin ihmissuhteita ja kiinnostuksen kohteita kuin perheensä, ei vain isällä.
Mikä ihme toi teidät aikanaan yhteen? Muutitko miehen kotipaikkakunnalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa miten pienten lasten äiti on alkanut kovasti harrastaa ja hankkia ystäviä. 30km matkaa on puoli tuntia. Ja kaikilla paikkakunnilla on mahdollisuus harrastaa jotain. Puoli tuntia matkaa sinne isommalle kylälle. Ei mahdoton.
Minusta sinä olet ollut itsekäsSiinä kohtaa, kun on pieniä lapsia, niin kyllä se puolen tunnin matka on ikävä. Jos asuu isommassa kaupungissa, niin riittää pelkkä kävelymatka / lyhyt julkisilla meno. Ja paljon paremmat harrastusmahdollisuudet.
Nimenomaan tämä. Ei se pienen lapsen kanssa ole mahdollista koska se venyttää matkoineen tunnin sitä harrastukseen kuluvaa aikaa. Lisäksi se kulkeminen edestakaisin nostaa kuluja aikalailla. Mies ei ikipäivänä ole harrastanut tai osoittanut kiinnostusta sellaiseen harrastukseen joka kestäisi arki-iltana sen tunnin -pari. Hänellä taas on metsästys ja kalastus, joita hän on aina harrastanut pääsääntöisesti viikonloppuisin. Ja nyt kun se aika kuluu mökkihommiin niin minunko vika se on? Tästä koitin miehelle puhua kun halusi homman aloittaa, ettei voi sitten olla joka viikonloppu pois perheensä luota. Paljon kyllä suon menoja, mutta ei se voi niin mennä että perjantai-illasta sunnuntai-iltaan joka viikko menee omissa menoissa. Enkä muista kertaakaan sanoneeni vastaan. Jossain kohdin olen sanonut, jos on paljon ollut pois, että lapsi kaipaa isäänsä ja samoin minä Ja jos on päättänyt ison projektin itse aloittaa, niin eihän se ole minun syyni, että se vie aikaa?
Ja minä muutin miehen kotipaikkakunnalle. Enkä ikinä ole asiasta miestä syyllistänyt. Voisin toki muuttaa usean sadan km päähän missä on oma tukiverkosto, mutta en halua. Ainoa, mitä toivon on se, että minulla olisi myös mahdollisuus luoda kontakteja tässä uudessa kaupungissa.
Myönnän että olin itsekäs, kun halusin kaupunkiin muuttaa. Pakko oli olla. Silloin oli vielä vähemmän mahdollisuuksia tehdä mitään, koska mies teki kaikkea. Töiden jälkeen pariksi tunniksi kalaan. Viikonloppuna mökille. Seuraavana viikonloppuna mökille. Arkena taas kalaan tai jänismetsälle. Nyt tämä arkena ramppaaminen on välimatkan takia vähentynyt, mutta taas minulla mahdollistunut. Miehellä taas menee viikonloppuja kokonaan menossa. Parhaillaan tekee lyhyellä työviikolla niin, että lähtee to iltana metsästysreissulle ja palaa su iltapäivästä. Näitä reissuja on harvassa, mutta järjetöntä kuvitellakaan, että olisi mahdollista olla ihan jatkuvasti.
Kyllä tämä vähä ikävältä kuulostaa sen miehen kannalta. Perustelet eroa itsellesi. Kompromissi olisi tuo puolivälissä asuminen, mutta se ei käy. Jätä miehesi niin pääset asumaan kaupungissa. Jos kerran mielestäsi näin täytyy tehdä.
Miettikää nyt. Teillä on lapsia. Ette voi ajatella vain itseänne. Lapset tarvitsevat eheän perheen!
Ja itseasiassa tuolloinkin kun meni enemmän niin heti alkoi valitus jos oli kotona meidän kanssa, että on kurjaa olla perse homeessa kotona. No silloin peräkylällä ei oikeasti ollut edes sitä tekemistä mitä kaupungissa että se arki oikeasti oli sitä. Ja sille joka väittää että on mahdollista harrastaa missä vaan niin ajattelitko että parin tuhannen asukkaan eläköityvässä tuppukylässä kolmekymppinen nuori nainen lähtisi vanhuksille suunnatulle atk-kurssille? Koska sitä se tarjonta oli siellä. Leikkipuistossa olimme lapsen kanssa aina kahden. En vuoden aikana oikeasti edes nähnyt muita lapsia tai lapsiperheitä kuin vilaukselta. Muodosta siinä sitten kontakteja.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä vähä ikävältä kuulostaa sen miehen kannalta. Perustelet eroa itsellesi. Kompromissi olisi tuo puolivälissä asuminen, mutta se ei käy. Jätä miehesi niin pääset asumaan kaupungissa. Jos kerran mielestäsi näin täytyy tehdä.
Miettikää nyt. Teillä on lapsia. Ette voi ajatella vain itseänne. Lapset tarvitsevat eheän perheen!
Yksinäinen ja masentunut äitikö se on hyvä? Sekä yksinäinen lapsi ilman kontakteja toisiin lapsiin päivähoitoa lukuunottamatta? Takuuvarma homekoulu tulevaisuudessa?
Jos haluat perheesi pysyvän kasassa niin silloin kummankin pitäisi tehdä niitä kompromisseja, nythän vain mies on tullut vastaan kun muutitte kaupunkiin. Ettekö voisi olla niitä mökin rakentamisviikonloppuja yhdessä siellä mökillä? Lapsikin saisi olla isänsä kanssa, mutta projekti edistyisi. Metsästyksestä olisi hyvä nyt karsia kun on mökki-projekti menossa. Metsästää taas enemmän sitten kun mökki on valmis.
Samoin sinun sosiaalisia suhteita voi vähän rajottaa jos se tulee pullonkaulaksi. Ja rajoittaa ei tarkoita kokonaan lopettamista.
Mutta jos huomaat, niin sinulla on tekevä mies. Olisit onnellinen siitä, niitä sohvaperunoita kyllä riittää.
Käyttäjä396 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä vähä ikävältä kuulostaa sen miehen kannalta. Perustelet eroa itsellesi. Kompromissi olisi tuo puolivälissä asuminen, mutta se ei käy. Jätä miehesi niin pääset asumaan kaupungissa. Jos kerran mielestäsi näin täytyy tehdä.
Miettikää nyt. Teillä on lapsia. Ette voi ajatella vain itseänne. Lapset tarvitsevat eheän perheen!
Yksinäinen ja masentunut äitikö se on hyvä? Sekä yksinäinen lapsi ilman kontakteja toisiin lapsiin päivähoitoa lukuunottamatta? Takuuvarma homekoulu tulevaisuudessa?
Eli olet todellisuudessa jo päättänyt, tulit vain hakemaan hyväksytystä päätöksellesi täältä. Sittenhän asiassa ei ole keskusteltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluat perheesi pysyvän kasassa niin silloin kummankin pitäisi tehdä niitä kompromisseja, nythän vain mies on tullut vastaan kun muutitte kaupunkiin. Ettekö voisi olla niitä mökin rakentamisviikonloppuja yhdessä siellä mökillä? Lapsikin saisi olla isänsä kanssa, mutta projekti edistyisi. Metsästyksestä olisi hyvä nyt karsia kun on mökki-projekti menossa. Metsästää taas enemmän sitten kun mökki on valmis.
Samoin sinun sosiaalisia suhteita voi vähän rajottaa jos se tulee pullonkaulaksi. Ja rajoittaa ei tarkoita kokonaan lopettamista.
Mutta jos huomaat, niin sinulla on tekevä mies. Olisit onnellinen siitä, niitä sohvaperunoita kyllä riittää.
Sehän se on. Kun mies ei halua vähentää metsästyksestä, vaan on saatava kaikki. Olemme olleet siellä mökillä yhdessäkin ja mies jopa lapsen kanssa kahden kun olen loppuraskaudesta joutunut lepäämään enemmän, eikä ajatus hellepäivästä mökkiraksalla ole ollut kovin houkutteleva.
Ja ei tässä oikeasti ole paljoa sosiaalisia suhteita minulla. Olen vasta alkanut tutustumaan ihmisiin. En käy kuitenkaan koskaan kahveilla tms ihmisten kanssa, minulla ei ole tässä kaupungissa vielä yhtään ihmistä jota voisin kutsua ystäväkseni. Lähinnä tuttuja joita tapaan harrastuksen ohella. Tästä kun lähtisi vähentämään, niin tulos olisi nolla. Eikä minum harrasteeni rajoita miestä mitenkään. Toki pitää olla kotosalla tuolloin, mutta vaikka nyt jättäisin kokonaan menemättä, ei se mies mitään muutakaan tekisi.
Kaipa se muutto takaisin sinne tuppukylään olisi vaihtoehto jos luopuisin siitäkin vähästä mitä olen täällä saanut. Sitähän täällä halutaan. Juoskoot mies metsällä ja mökillä ja minä kotona lapsen kanssa tai juosten miehen perässä hänen menoissaan.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä396 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä vähä ikävältä kuulostaa sen miehen kannalta. Perustelet eroa itsellesi. Kompromissi olisi tuo puolivälissä asuminen, mutta se ei käy. Jätä miehesi niin pääset asumaan kaupungissa. Jos kerran mielestäsi näin täytyy tehdä.
Miettikää nyt. Teillä on lapsia. Ette voi ajatella vain itseänne. Lapset tarvitsevat eheän perheen!
Yksinäinen ja masentunut äitikö se on hyvä? Sekä yksinäinen lapsi ilman kontakteja toisiin lapsiin päivähoitoa lukuunottamatta? Takuuvarma homekoulu tulevaisuudessa?
Eli olet todellisuudessa jo päättänyt, tulit vain hakemaan hyväksytystä päätöksellesi täältä. Sittenhän asiassa ei ole keskusteltavaa.
En ole päättänyt mitään. Olen loukussa, kun ei ole oikeasti pätevää vaihtoehtoa. Muutto takaisin maalle tarkottaisi kaikesta omasta luopumista. Ei se ole minusta mikään kompromissi.
Minusta tuntuu että et ehkä enää välitä miehestä niin paljon että tämän suhteen jatkaminen olisi välttämättä hyväksi. Mies kerta itse halusi seurata sinua kaupunkiin joten hän välittää sinusta enemmän kuin sinä hänestä? Joka tapauksessa tässä tilanteessa voisi tuo ero olla reilu temppu kaikkia kohtaan, uskoisin näin. Vain AP tietää oman tilanteensa parhaiten.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu että et ehkä enää välitä miehestä niin paljon että tämän suhteen jatkaminen olisi välttämättä hyväksi. Mies kerta itse halusi seurata sinua kaupunkiin joten hän välittää sinusta enemmän kuin sinä hänestä? Joka tapauksessa tässä tilanteessa voisi tuo ero olla reilu temppu kaikkia kohtaan, uskoisin näin. Vain AP tietää oman tilanteensa parhaiten.
Miten niin en välitä? Muutin miehen kotipaikkakunnalle hänen takiaan. Hänen takiaan vuoden elimme sitä kompromissiratkaisua kunnes olin niin yksinäinen ja masentunut että mieskin oli sitä mieltä ettei niin voi jatkua. Muutimme kaupunkiin ja teen hirveästi töitä sen eteen, että mies pääsee tekemään projektiaan ja pääsisi myös harrastuksiinsa ajoittain. Pidän kiinni yhdestä asiasta joka pitää minut järjissäni, niin olen itsekäs enkä välitä miehestä?
Pakkohan miehen on muuttaa takaisin jos on niin kamalan onneton. Kokeilette erillään asumista. Toisaalta, jos mies oikein tykästyy vauvaan niin ei malta olla poissa sen luota.
Yksi vaihtoehto on se, että miehesi muuttaa sinne maalle, ja jatkatte etäsuhteessa.
Suosittelen pariterapiaa ennen eropäätöstä. Ammattilaisen avustuksella voi syntyä kokonaan uusia näkökulmia, mutta se vaatii myös molemmilta joustamista ja avointa mieltä. Tarkoituksena ei ole sielläkään saada väkisillä parisuhdetta jatkumaan, vaan saada tilanteeseen ratkaisuja.
Näin ulkopuolisena vaikuttaa, että teistä kumpikin on lukkiutunut omaan näkökulmaansa. Mies ei halua luopua harrastuksistaan, joihin näyttää menevän liikaa aikaa. Sinä taas olet jumittunut kaupunkiasumisen ihanuuteen, josta en oikein pääse jyvälle, mitä kaupunkiasuminen antaa enemmän kuin 30km:n päässä siitä asuminen.
Vierailija kirjoitti:
Pakkohan miehen on muuttaa takaisin jos on niin kamalan onneton. Kokeilette erillään asumista. Toisaalta, jos mies oikein tykästyy vauvaan niin ei malta olla poissa sen luota.
Tottakai mies tykästyy vauvaan. Lapsiaan rakastaa yli kaiken. Tai sitten enemmän viettää aikaa vanhempiensa luona, vaikka osan viikosta. Tätä olen ehdottanut kyllä, että jäisi sinne välillä niin pääsee menoihinsa. En voi sitten olla vastuussa siitä ettei mies tee niin. Onhan se välillä rankkaa raskaana uhmaikäisen lapsen kanssa kahden, etenkin kun joka toinen viikko mies on iltavuorossa ja ne viikot ollaan joka ilta kahdestaan. Mutta sitä se on ja se on vaan jaksettava.
Outoa miten pienten lasten äiti on alkanut kovasti harrastaa ja hankkia ystäviä. 30km matkaa on puoli tuntia. Ja kaikilla paikkakunnilla on mahdollisuus harrastaa jotain. Puoli tuntia matkaa sinne isommalle kylälle. Ei mahdoton.
Minusta sinä olet ollut itsekäs