Lapsi pelkää koululiikuntaa

Vierailija kirjoitti:

Sinä mahdollistit tuon kaiken kirjoittamalla niitä lappuja? 

Aika usein niitä tuli kirjoiteltua. Vaikea nuorelle on huutaa ja käskeä, kun jo liikuntatuntia edeltävänä päivänä on itkuinen ja saa vatsanväänteitä. Kannustaminen ei tunnu lohduttavan.

Hän vältti tavalla tai toisella kaikki uimatunnit ja joutui menemään koulun jälkeen opettajan kanssa halliin pienemmällä porukalla todistaakseen osaavansa uida. Sitä hän ei jännittänyt yhtään, valikoi lempiuikkaria ja mietti mitä pulla maksaa uimahallin kahviossa.

Vaihtoehtoisia tehtäviä on välillä: luistelun sijaan kävelylenkki, salin sijaan voi mennä kirjastoon kirjoittamaan esseen jostain lajista. Ne hän tekee aina ahkerasti. Mielestäni voisi hoitaa kaiken liikunnan noin, mutta aina se ei onnistu. Miksi kiusata lasta, jos ryhmässä liikkuminen tekee pahaa? Muistan hyvin miten koululiikunta tappoi oman intohimoni kaikkea liikuntaa kohtaan, meni yli vuosikymmen ennen kuin edes harkitsin liikuntaharrastusta.

Meillä on ollut myös kiusaamista ja  muuta koulussa. Välistä tytär on jopa kieltäytynyt menemästä kouluun, mutta olemme tilanteesta paljon puhuneet ja kuraattorillakin on käyty. Liikuntatunnit ovat aika ikäviä ja pakollisina niistä on huono luikerrella eroon, mutta sanoisin, että nyt on kyllä perustavan laatuisen keskustelun paikka sekä nuorelle, että opettajalle. Ottaisin kyllä yhteyttä heti koulun alettua ja noista liikuntatunneista yritettäisiin edes jotenkin tehdä siedettäviä, yhteistyöllä. Mutta on siinä nuoren itsensäkin panostettava niihin tai edes oltava paikalla. 

Jotenkin tuo pakoilu on vain huono malli. Nuori oppii, että kaikesta ikävästä selviää, kun vain keksii hyvän tekosyyn. Ei se ole oikein. Nuoren on päästävä itsensä kanssa sinuiksi ja noustava arvostelun yläpuolelle, siihen hän tarvitsee kyllä vanhempiensa apua ja tukea.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään liikuntatunneilla voidaan kokea turvattomuutta. Kiusaajat juonivat ja aiheuttavat kömpelöille liikkujille jopa onnettomuuksia. Opettaja ei ehdi havaitsemaan kaikkea ympärillään tapahtuvaa.

Kiusaaja voi olla opettajakin.

Jos olisin ollut lapsesi jumppamaikka, en olisi kokonaista lukuvuotta katsellut epämääräisiä kotoa lähetettyjä lupalappuja poissaolosta, vaan olisin lähettänyt lapsen / nuoren tutkimuksiin terveydenhoitajan kautta koululääkäriin. Voi olla, että lääkäri olisi passittanut hänet psykologin juttusille, useampaan istuntoon. Ei yhdestä kerrasta ole mitään apua. Oppilashuoltoryhmä olisi varmasti kutsuttu koolle jo syyslukukaudella. Ei koulu katsele kauan jatkuvaa lintsausta. Ja siitähän tuossa on kysymys, ja äitinä lappuja kirjoitellessasi mahdollistat lintsauksen. Toimit kuin alkoholistin puoliso, joka soittaa maanantaina puolison työpaikalle ja ilmoittaa hänen olevan flunssassa, migreenissä, vatsataudissa jne. Ota härkää sarvista ja mene keskustelemaan koululle rehtorin ja liikunnanopettajan kanssa naamakkain ja kysy, millaisia ongelmia tunneilla on ilmennyt. Ja lopetat niiden lupalappujen kirjoittamisen.

Liikunta on laillistettua koulukiusaamista ja liikunnanopet on entisiä koulukiusaajia. Hiiteen koko aine.

Joku kysyi, mitä voidaan tehdä, kun koulussa on vain yksi jumppamatto ja kaikki on valmiina nauramaan. Lopetetaan koko liikunta! Sen tehtävä on kuulemma saada oppilaat ymmärtämään, että liikunta on tärkeä osa elämää. Nykyisillä opetusmenetelmillä koulutetaan liikuntaa vihaavia aikuisia.

Itse ole näitä lappujen kirjoittajia, joka miettii miten siltä kidutustunnilla pääsisi pois. Olen myös keskustellut opejen kanssa, mutta minkäs entisille koulukiusaajille mahdat. Meidän perheen liikunnat on jo liikuttu lukuunottamatta kuopusta, jolla on jäljellä yksi lukion liikunnan kurssi. Kuvislukiossa onneksi saa toisen pakollisen liikan kurssin korvata kuviksella.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin ollut lapsesi jumppamaikka, en olisi kokonaista lukuvuotta katsellut epämääräisiä kotoa lähetettyjä lupalappuja poissaolosta, vaan olisin lähettänyt lapsen / nuoren tutkimuksiin terveydenhoitajan kautta koululääkäriin. Voi olla, että lääkäri olisi passittanut hänet psykologin juttusille, useampaan istuntoon. Ei yhdestä kerrasta ole mitään apua. Oppilashuoltoryhmä olisi varmasti kutsuttu koolle jo syyslukukaudella. Ei koulu katsele kauan jatkuvaa lintsausta. Ja siitähän tuossa on kysymys, ja äitinä lappuja kirjoitellessasi mahdollistat lintsauksen. Toimit kuin alkoholistin puoliso, joka soittaa maanantaina puolison työpaikalle ja ilmoittaa hänen olevan flunssassa, migreenissä, vatsataudissa jne. Ota härkää sarvista ja mene keskustelemaan koululle rehtorin ja liikunnanopettajan kanssa naamakkain ja kysy, millaisia ongelmia tunneilla on ilmennyt. Ja lopetat niiden lupalappujen kirjoittamisen.

Entä sitten, kun olisit huomannut, että lapsi lintsaa vain liikuntatunneilta? Olisit katsonut peiliin ihan ajan kanssa ja ajatuksella?

Minä vihasin myös yläasteella liikkatunteja, ne olivat hirveitä. Opettaja suosi niitä, joilla oli jokin tavoitteellinen urheiluharrastus, ja me muut olimme hänelle roskaa. Pahimpia olivat kuitenkin ne koulukaverit niillä liikuntatunneilla. Huudettiin ja nimiteltiin, jos et ollut hyvä vaikka jalkapallossa tai lentopallossa, ja sitten se perus, että valittiin joukkueeseen viimeisenä. Oikeastaan opettajan piti päättää kumpaan joukkueeseen minut laitetaan, koska olin se viimeinen, ja vielä parittomalla lukumäärällä. Aloin myös lintsailla ja keksiä tekosyitä ettei tarvitse mennä sinne tunnille. En edelleenkään voi sietää mitään ryhmäliikuntaa. Harrastan yksilölajeja, voi tehdä silloin parhaansa ja se riittää.

Todella vaikeaa tyttösi kanssa kyllä. Kysy, olisiko mahdollista käydä liikuntatunnit omatoimisesti. Siis esim, että harrastaa omalla ajalla jotain liikuntaa (käy salilla, hiihtää, ui, kokeilee jotain uutta lajia ja kerää niistä paikoista kuitteja tai leimoja todisteeksi ja toimittaa opettajalle liikuntapäiväkirjan, ja saa sitten jonkin arvosanan liikunnasta. Muistaakseni lukiossa onnistui tällainen järjestely, mitenhän yläasteella?

juu, minäkään en koskaan oikein joukkuelajeista tykännyt, kaikki ihmiset eivaan sopeudu, en pysynyt siis tahdissa, mutta sitten taas tietyt lajit toimii esim keilaus ja pingis ja näitä harvemmin harrastetaan kouluissa, eli ehkä voisit keskustella aiheesta koulun kanssa jos hän saisi vapaa ajalla kokeilla jotain muita lajeja korvikkeena, vähän niinkun hyväksilukuja?

Liikuntatunnit on pahimmat omaltakin osalta, liikunnan opettaja on mukava ja ymmärtäväinen mutta silti vihaan liikuntatunteja. Minulla ei ole luokaltani montaakaan ystävää. Kiusaamista en varsinaisesti koe, mutta muiden katseet ahdistavat, ja tunnen että muut tytöt tuomitsevat ja naureskelevat minulle. Vapaa-ajalla harrastan nyrkkeilyä, siellä en tunne oloani ahdistuneeksi, sillä muut siellä harjoittelevat ovat aikuisia. Eniten pelkään ikäisteni tuomitsevia katseita, sillä minua on kiusattu ja syrjitty koko kouluaikani. Oisikohan tyttärelläsi sama pelko?

Tyttö 14v

Mua kiusattiin paljon just liikuntatunneilla. Kehityin muita tyttöjä nopeammin, varsinkin rintojen suhteen, mutta olin muuten laiha, joten suurehkot rinnat oli muille helppo kiusaamisen aihe. Tämän lisäksi olin aina ollut se syrjitty, ja mulla oli koko yläasteen vain yksi kaveri. Jos pidin löysiä vaatteita muut huuteli "läskipossu" tms, ja jos tiukempia (ei kuitenkaan paljastavia) niin huoriteltiin. Jos ope antoi muiden valita ryhmät niin olin aina viimeisenä valittu ja muut voivotteli kuinka joutuivat ottamaan mut heidän ryhmään. Kiusaaminen näkyi myös muka vahingossa tönimisenä ja lyömisenä, ja nauruna jos en jossain onnistunut. Opettaja tiesi tästä ja yritti puuttua, mutta jos muille jotain sanktioita tuli niin ne maksettiin takaisin tunnin jälkeen. Lopulta sovittiin open, kuraattorin ja rehtorin kanssa, että sain suorittaa liikuntatunnit itsenäisesti, eli pidin tietynlaista päiväkirjaan. Suurimpaan osaan näistä tehtävistä riitti ihan äidin allekirjoitus. Kiusaaminen jatkui muilla tunneilla, mutta sitä oli paljon helpompi kestää. Tsemppiä tyttärellesi!

LOL