Asperger-mies häätää kaikki ystävämme

Onkohan loppujen lopuksi koko Suomen kansa enemmän tai vähemmän asseja???

Epäilen omalla miehelläni olevan myös lievä diagnosoimaton asperger, ja vaikka hänessä hyviä puolia onkin, niin alan olla itse burnoutissa siitä, että kaikki arjen ja elämän pyörittäminen ja organisointi jää minun vastuulleni. Hän menestyy kyllä työssään, mutta on vaikea suunnitella tulevaisuutta tai edes viikonloppua kun kaikenlainen spekulointi on hänelle lähes mahdotonta. Kaiken pitää olla konkreettista.

Kaipaan myös spontaania, rentoa jutustelua faktojen esittämisen ja lyhyiden suorien vastausten sijaan. Tästä syystä meillä ei oikeastaan enää ole edes tuttavia, sillä ihmiset kokevat mieheni kenties tylynä ja omituisena. Olen myös jotenkin "mennyt hänen maailmaansa mukaan" ja sopeutunut assielämään, vaikka todellisuudessa olen aina ollut rempseä ja huumorintajuinen. Olemme liian erilaisia persoonia, joten todennäköistä on ettei suhteemme tule enää kauaa kestämään.

Kun ollaan niin rehellisiä ja suoria aina kirjoitti:

Onkohan loppujen lopuksi koko Suomen kansa enemmän tai vähemmän asseja???

Diagnosoimattomia yksilöitä ainakin on. Muistuu mieleen monta tapausta, esim yksikin, joka juurikin suuttui yhdestä perumisesta, hoitaa sosiaalisia konfliktitilanteita puolisonsa kautta, ja katkaisi välit. Pahinta on, jos itse ei tiedosta assiuttaan eikä tajua että pitäisi oppia uusia reagointitapoja. Ja itsekin olen asperger, joten ymmärrän näitä haasteita kyllä. 

Joissain mies asseissa ärsyttää se, että he asettuvat hoidettaviksi lapsiksi niin neurotyypillisiin kuin assinaisiinkin nähden. Ikäänkuin naiset olisivat jotain heille velkaa.

Jos ongelmat ovat tuota tasoa kuin ap:n miehellä, en suosittele lasten hankkimista. Ei as- äiti tai isä voi heittäytyä piirteineen ongelmaksi, varsinkin kun usein täytyy tukea mahdollisia periytyviä lasten piirteitä.  

Vierailija kirjoitti:

Kerran as-miehen ja kerran adhd-miehen kanssa useamman vuoden seurustelleena sanon vaan, että helpompi olisi normaalin miehen kanssa. Miesten ja naisten väliset ajattelutapojen erot ja niistä syntyvät riidat on raskaita jo ihan neurologisesti normaalin kanssa, ei elämästä ole pakko tehdä vaikeampaa väkisin.  

Lukuisia asseja tuntevana olen huomannut, että miehissä ja naisissa on eroa. Toki yksilöitä on moneen junaan, ja esimerkkejä olisi kerrottavaksi, mutta yleensä perheellisistä nais aspergereista ei huomaisi välttämättä mitään, elleivät itse kerro. 

Se nainen tuppaa huolehtimaan lapsista ja perheestä oli sitten kirjolla tai ei, eli on vähän niinkuin pakko olla vastuullinen.

Kannattaa muistaa, että myös neurologisesti poikkeavilla on se oma perusluonne sen neurologisen poikkeaman lisäksi. Ts. ap:n mies voi olla paitsi assi, myös mulkku.

Kuten Tony Attwood on sanonut, jos olet tavannut yhden assin, olet tavannut yhden assin. Tässäkin ketjussa moni yleistää omaa yksittäistä kokemustaan koskemaan kaikkia asseja.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on mielestäni omituinen kaksoisstandardi siinä, että juopot, nistit yms. "pitää heivata" tuttavapiiristä mutta masentuneita, asseja yms. "ei saa jättää".

Vaivoissa ja vakavissa sairauksissa ihmisestä tulee itsekeskeinen. Tiettyyn rajaan asti haluaisi auttaa, mutta jos illanistujaiset ja tapaamiset vatvotaan omaa sairautta, ja sitä kuinka ei voi edes kertoa kenellekään muulle kuin juuri niille ihmisille, niin lopulta nämä ihmiset väsyvät. 

t: saman kokenut

Tulee tunne että aloittajan miehelle kelpaa mikä tahansa syy, naurettavakin sellainen, välien katkaisua varten. Taustalla agenda jolla ap halutaan eristää suvusta ja ystävistä miehen täydellisen kontrollin alaiseksi..? Sinuna olisin vähäsen varuillani, että yritetäänkö tässä viedä ja vedättää oikein pohjanmaan kautta. Ei nimittäin kuulosta aspergerilta, narsismilta tms. persoonallisuushäiriöltä pikemminkin. Älä ainakaan hanki lapsia tähän suhteeseen.

Porvoossa,kuuntelen.

Ihan hyvä jos pääsitte noin helposti alkkiksista eroon.

Paljon melua tyhjästä. Ovatko ne pakasterasiat kenties hintavia design-kippoja eikä tavan tupperwarea..? ;) Kun saivat aikaan noinkin voimakkaan reaktion.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran as-miehen ja kerran adhd-miehen kanssa useamman vuoden seurustelleena sanon vaan, että helpompi olisi normaalin miehen kanssa. Miesten ja naisten väliset ajattelutapojen erot ja niistä syntyvät riidat on raskaita jo ihan neurologisesti normaalin kanssa, ei elämästä ole pakko tehdä vaikeampaa väkisin.  

Lukuisia asseja tuntevana olen huomannut, että miehissä ja naisissa on eroa. Toki yksilöitä on moneen junaan, ja esimerkkejä olisi kerrottavaksi, mutta yleensä perheellisistä nais aspergereista ei huomaisi välttämättä mitään, elleivät itse kerro. 

Se nainen tuppaa huolehtimaan lapsista ja perheestä oli sitten kirjolla tai ei, eli on vähän niinkuin pakko olla vastuullinen.

Nais-assit ovat yleensä selvästi sosiaalisempia. Piirteitä kyllä näkee jos tuntee henkilön paremmin ja osaa niitä piirteitä katsoa. Omassa suvussani on joitakin selkeitä esimerkkejä.

Tunnetuista naisista mielestäni asperger-piirteitä on esim. Rosa Meriläisellä ja Tarja Halosella, mitenkään "leimaamatta" heitä asseiksi kuitenkaan tai tuntematta heitä lainkaan minään yksityishenkilöinä.

Joku tässä ketjussa sanoi että enemmistön kanta muodostaa ainoan oikean ja hyväksytyn kannan. Joku toinen taas viittasi siihen että aiemmat kokemukset luovat pohjaa seuraavien kriisien käsittelyyn. Jos on jo kokemus kuppaajista, ja asiat viittaisi taas siihen suuntaan ja annetaan ymmärtää että oma käsityksesi on huono, tyhmä ja kelpaamaton vaikka sut olis suurinpiirtein perseraiskattu, niin eiku ystävällisesti pitää vaan käännellä poskiansa.

Kuulostaa mormoneilta.

Keep sweet. 

Meillä katkaistiin juuri välit aspergersisarukseen, kun ei vain enää vuosien piinan jälkeen jaksa. Kun ei jaksa, ei jaksa. Ei ole mitään, mistä saisi lisää voimia sietää häntä. Ei pystytä enää uhrautumaan enempää. Hän on kuin musta aukko, joka sairastuttaa kaikki ympärillään.

Suomessa on mielestäni omituinen kaksoisstandardi siinä, että juopot, nistit yms. "pitää heivata" tuttavapiiristä mutta masentuneita, asseja yms. "ei saa jättää". Kuitenkin juoppo voi olla ihan vuorovaikutteinen tyyppi. Assit taas eivät oikeastaan tarvitse muita ihmisiä, joten miksi uhrata oma elämänsä heidän eteensä.

Sellainen, joka ei ole elänyt lähellä todella hankalaa aspergertapausta, ei pysty yläpeukuttamaan tätä viestiäni, tiedän. Mutta assien kaltoin kohtelemille toivon antavani voimaa tehdä se lopullinen irtiotto.

Ihailtavaa lähimmäisenrakkautta. Mitäköhän niin kummallista piinaa pystyy assisisko teoillaan sinulle aikaansaamaan, että suitsutat omaa uhriutumistasi. Sisko roolissaan harvoin on päivittäin niin lähellä, että pystyy muodostumaan kuvaamaksesi mustaksi aukoksi joka kaikki muut sairastuttaa. Kuulostaa siltä, että sälytät noin sanomalla hänen piikkiinsä kaikki oman perheesi ongelmat.

Puoliso on toki toinen juttu. Oletko sinäkään uhrautujasisar edes keskustellut sisaresi kanssa asiasta, dignoosin nimellä ja kehottanut tätä hakemaan apua?

Olen työskennellyt usean assin kanssa ja yllättävän usein törmää ihmisiin joilla ei ole hajuakaan omasta mahdollisesta diagnoosista jolloin käytös menee luonnepiikkiin eivätkä he osaa täten edes hakea apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran as-miehen ja kerran adhd-miehen kanssa useamman vuoden seurustelleena sanon vaan, että helpompi olisi normaalin miehen kanssa. Miesten ja naisten väliset ajattelutapojen erot ja niistä syntyvät riidat on raskaita jo ihan neurologisesti normaalin kanssa, ei elämästä ole pakko tehdä vaikeampaa väkisin.  

Lukuisia asseja tuntevana olen huomannut, että miehissä ja naisissa on eroa. Toki yksilöitä on moneen junaan, ja esimerkkejä olisi kerrottavaksi, mutta yleensä perheellisistä nais aspergereista ei huomaisi välttämättä mitään, elleivät itse kerro. 

Se nainen tuppaa huolehtimaan lapsista ja perheestä oli sitten kirjolla tai ei, eli on vähän niinkuin pakko olla vastuullinen.

Nais-assit ovat yleensä selvästi sosiaalisempia. Piirteitä kyllä näkee jos tuntee henkilön paremmin ja osaa niitä piirteitä katsoa. Omassa suvussani on joitakin selkeitä esimerkkejä.

Tunnetuista naisista mielestäni asperger-piirteitä on esim. Rosa Meriläisellä ja Tarja Halosella, mitenkään "leimaamatta" heitä asseiksi kuitenkaan tai tuntematta heitä lainkaan minään yksityishenkilöinä.

No huhhuh. Menee jo liian pitkälle tämä as leimaaminen..

Katkaise heti välit miehesi sukulaisiin ja kerro somessa avoimesti tapahtuneesta. Soita myös miehesi työnantajalle.

Vierailija kirjoitti:

Outoa että ihmisten mielestä on ihan normaalia että vahingossa juo itsensä niin humalaan ettei krapulalta pysty pitämään kiinni sovituista menoista! Sehän on yksi alkoholiongelman tunnusmerkkejä.

Jos ihminen tykkää viinasta enemmän kuin minusta, ei meidän kannata olla kavereita. Aikuinen ihminen ei juo itseään humalaan jos seuraavana päivänä on menoa. Siis sellainen aikuinen jolla ei ole alkoholiongelmaa.

Tätä kommenttia on ollut ketjussa kymmenittäin. Täysin elämälle ja inhimillisyydelle vieras asenne mielestäni. Korkeaa moraalia vaalitaan ja vaaditaan, viis kaikesta muusta mitä inhimillisiin kontakteihin liittyy.

Onneksi niitäkin mielipiteitä on esiintynyt että ystävissä saa olla olla virheitä, onhan niitä meissä kaikissa ja saamme itsekin virheitämme anteeksi. Mitä se ystävyys edes tarkoittaa muuten?

Vierailija kirjoitti:

Alan olla voimaton asperger-mieheni suhteen. Ymmärrän, että hän näkee maailman hyvin eri tavalla kuin neurotyypilliset, mutta hän ei ymmärrä vastavuoroisesti, etteivät muut ajattele kuten hän.

Tällä kertaa hän suututti ystäväpariskuntamme ja pelkään, ettei ystävyys ole enää palautettavissa. Kysymys on niinkin naurettavasta asiasta kuin muutama pakasterasia ja tapaamisen peruminen.

Ystävämme lainasivat meiltä kerran pakasterasioita, joissa veivät ylijäämäruokaa kotiin, koska emme olisi jaksaneet syödä kaikkea mieheni kanssa. Olimme kutsuneet heidät uudestaan kylään, mutta heillä oli mennyt edellinen ilta pitkäksi eivätkä he jaksaneet tulla ja ilmoittivat tästä päivällä.

Perumisesta suivaantunut mieheni muisti palauttamattomat pakasterasiat ja oli selkäni takana lähettänyt ystävillemme viestejä, joissa sätti heitä ja toivoi, että he voisivat edes tulla palauttamaan lainaamansa pakasterasiat. He olivat vastanneet, että palauttavat rasiat kyllä, mutta eivät juuri nyt, koska ovat krapulassa. Mieheni oli sitten mennyt kutsumaan heitä varkaiksi, jolloin he ilmoittivat, etteivät enää halua olla tekemisissä.

Olen yrittänyt keskustella mieheni kanssa tästä aiheesta järkevästi, mutta hän on jyrkkä. Hän ei halua olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka peruvat sovittuja asioita ja vielä varastavat pakasterasioitamme.

Yritin sanoa, ettei kysymyksessä mielestäni ole niin vakava asia, että sen vuoksi kannattaisi pistää välejä poikki. Hän ei mielestään ole pistänyt välejä poikki vaan ihan asiallisesti huomauttanut, ettei voi toimia niin, että sopii ja peruu ja pyytänyt omaisuuttaan takaisin.

Nyt mies mököttää minullekin, koska olen "varkaiden puolella". Mies epäilee, etteivät ystävämme aio palauttaa pakasterasioita, koska eivät enää vastaa viesteihin niitä koskien ja miettii sähköisen rikosilmoituksen tekemistä. Häpeän silmät päästäni, jos hän tekee sen.

Täyttää siis tehtävänsä. Et tarvihe koiraa. Seuraavaksi vihollisten vuoro

Vierailija kirjoitti:

Paljon melua tyhjästä. Ovatko ne pakasterasiat kenties hintavia design-kippoja eikä tavan tupperwarea..? ;) Kun saivat aikaan noinkin voimakkaan reaktion.

Ei, ei ja EI - asseilla kyse on aina periaatteista, siis siitä että on väärin olla palauttamatta nuo rasiat ja olla krapulan takia tulematta kylään, vaikka nimenomaan oli sovittu niin.

Toisaalta, monesti kun on erityisillä piirteillä varustettu ihminen, kuten asperger, ei niitä ystäviä välttämättä paljon ole. Tällöin sitä saattaa hyväksyä ihmissuhteissa vähän huonompaakin kohtelua, koska ei halua olla yksinkään. 

Ystävännehän olisivat voineet vastata heti että Anteeksi, kiitos kun muistutit, tuomme pakasterasiat heti tänään kun selviämme krapulasta. Voimmeko tulla käymään vähän myöhemmin? tms. Jos tuollainen toistuu myös ystävien taholta, voi miettiä että onko kyse tasavertaisesta ystävyyssuhteesta. Että siinä mielessä miehesi oli oikeassa. Vaikka itse en olisi noin meteliä nostanut, mutta ymmärrän tunteen.

Oman as-lapseni kanssa huomaan että tällaiset kilahtamiset ovat tapahtuneet juuri epätasapainoisissa kaverisuhteissa. Eli jälkeenpäin on selvinnyt että "kaltoinkohdeltu ystävä" onkin itse käyttäytynyt melko provosoivasti ja epäarvostavasti. Mutta koska osaa pelata sosiaalisesti, se ei näy päällepäin, ainoastaan as-lapseni kömpelö ja raju reaktio.

Eli mihin tahansa ei kannata suostua myöskään ystävien taholta. Kannattaa etsiä tasa-arvoisia ja vastavuoroisia ystävyyssuhteita tai mieluummin sietää vähän yksinäisyyttäkin hetkittäin. Kannattaa hakeutua myös oman mielenkiinnon kohteen mukaisesti harrastuksiin: shakkikerhoon, hevostallille, jne. Joskus as-henkilölle voi olla itsellekin helpompaa, kun suhteet pysyvät vähän "kevyempinä".

Oli kumppanilla as tai ei, aloittajalla on täysi oikeus miettiä mitä omalta elämältään haluaa, ja tehdä valintoja sen mukaan. Minusta aloittajan as-puoliso kuulostaa niuholta ja kontrolloivalta, ja jos elämä hänen kanssaan on liian raskasta, ei tarvitse elää hänen kanssaan. Vaikka kuinka olisi diagnosoitu as, ei kenenkään velvollisuus ole lopun ikäänsä vaan sietää ja sietää.

Itse asiassa, ajattelen että as-henkilö tarvitsisi puolisokseen tyypin, joka reippaasti sanoo asioita niin kuin ne ovat, normalisoi kummallisia tilanteita ja pitää tiukasti oman elämänsä hallinnassaan.