Yksi lapsi vai kaksi lasta, kun äiti on introvertti? Pros and cons!

Kahdesta lapsesta lähtee 2x enemmän meteliä. Leikkivät ehkä kivasti keskenään, mutta voi myös olla ettei. Kahta lasta ei myöskään saa niin helposti hoitoon kuin yhtä.

Isommat lapset on vielä kamalampi skenaario jos molemmat ovat vaikka kovin vilkkaita. Kyllä lapselle saa kavereita perhekerhoista, avoimesta päiväkodista, pihalta ja tarhasta.

Kyllä se on äidin vain ryhdistäydyttävä.

Eiköhän kannata mennä sillä ajatuksella miten itse jaksaa hoitaa toista lasta eikä että jos pääsee helpommalla jos toisesta lapsesta olisi toiselle seuraa :D

1

Ei yhtään lasta

Kaksi lasta vähintään introvertille, ja mahdollisimman lyhyellä ikäerolla, että on oikeasti seuraa toisistaan. Terveisin 5 lapsen äiti, joka ei todellakaan jaksa seurustella lastensa kanssa. Mutta silti heillä on kotona ihmissuhteita.

Täällä toinen introvertti-äiti. On lapsista seuraa ja tukea toisilleen, introvertin lapset harvemmin kovin meluavia koska ovat itsekin jonkin verran introvertteja ja koska introvertti on vanhempana (ja työntekijänä/asiantuntijana) asiaan (kasvattamiseen) rauhallisesti paneutuvia. Suosittelen toisen lapsen tekemistä.

Edellinen introvertti-äiti jatkaa vielä. Kaksi tai korkeintaan kolme lasta on hyvä lukumäärä introvertille, sen suurempaa perhettä ei jaksa etenkään enää siinä vaiheessa kun lasten kaverit alkavat pyöriä lasten mukana. Harvalla on edes järkevässä määrin varaakaan enempään kuin korkeintaan kolmeen lapseen mutta senhän tuumiskeleva introverttivanhempi tajuaa itsekin.

Yksi. Vähemmän hälinää ja meteliä, ei erotuomarinhommia. Vai yksi teini-ikä kestettävänä, siinä missä muutkin koettelevat vaiheet.

Introäiti ja 16-v.

Vierailija kirjoitti:

Täällä toinen introvertti-äiti. On lapsista seuraa ja tukea toisilleen, introvertin lapset harvemmin kovin meluavia koska ovat itsekin jonkin verran introvertteja ja koska introvertti on vanhempana (ja työntekijänä/asiantuntijana) asiaan (kasvattamiseen) rauhallisesti paneutuvia. Suosittelen toisen lapsen tekemistä.

Introvertti = rauhallinen ???

Just.

Ei  olisi  kannattanut tehdä yhtäkään. Yksi lapsi on YKSIN koko elämänsä. Ei ole sisaruksia leikkimässä, riitelemässä, puolustamassa ja jakamassa mitään yhteistä. Aikuisena ei ole läheistä kyläpaikkaa jossa käydä. Ikääntyviä vanhempia pitää myös auttaa yksin.

Et ole ilmeisesti ainoa lapsi. Vaikka kaipaatkin itseksesi oloa niin lue alku uudestaan.

Yksi. Jos kaksi lasta ei tule toimeen keskenään on äidillä kaksi leikitettävää yhden sijaan.

Ehdottomasti kaksi, vähintään, noin 2v:n ikäerolla. Itse olen introvertti, jolla 4 lasta 8 vuoden sisään. Meillä muksutkin on introverttejä, ei kylläkään kaikki kovin hiljaisia, ja edes murkkuna meillä ei pyörinyt laumaa naapuruston lapsia. Lapsetkin arvostavat sitä, että kotona ollaan omalla porukalla. Kielletty ei ole kavereita kutsumasta, se on vaan automaattisesti niin kääntynyt. Sisarukset ovat myös läheisiä keskenään, viettävät vielä nyt maailmalle lähteneinäkin usein aikaa yhdessä.

Jotenkin kuulostaa, että osa käyttää termiä introverttius kuvaamaan kehnoa äitiyttä. Viiden lapsen äiti ei jaksa "seurustella" lastensa kanssa, ensiksi pohditaan saadaanko olla rauhassa. Eikö sinkkuus olisi ollut huomattavasti parempi ratkaisu? Millaisen itsetunnon kehittävät lapset jotka aistivat äidistään olevansa koko ajan häiriöksi, ihan se lähellä hengittäminen vie äidin rauhaa. Lasten tekeminen ei ole oman napansa tuijottajien eikä erakkojen puuhaa - tai ei saisi olla.

Voisi sitä ajatella lapsenkin näkökulmaa. 

Kyllä sisarus on elämän ehdoton rikkaus. Lapsena leikkitoveri, myöhemmin tukena monissa asioissa varsinkin, jos vanhempi tarvitsee apua ja suoranaista hoitoa. 

Eihän aina näin onnellisesti ole, että kumpikin kantaa vastuunsa. On kuitenkin selvä, että yksin on yksin.  Siinä ei ole vaihtoehtoja. 

Ja mitä miehesi ajattelee asiasta? Kai tämä hänellekin kuuluu?

Vierailija kirjoitti:

Yksi. Vähemmän hälinää ja meteliä, ei erotuomarinhommia. Vai yksi teini-ikä kestettävänä, siinä missä muutkin koettelevat vaiheet.

Introäiti ja 16-v.

Lisään vielä, että olen itsekin ainoa lapsi, enkä ole koskaan kaivannut sisaruksia. Ystäviä on ollut ja on edelleen riittämiin. Olen myös vanhempieni edunvalvoja, enkä koe hommaa mitenkään erityisen raskaaksi. Ehkä sitten, jos eläisi vielä lapsiperhe-elämää samaan aikaan.

Puolisoni ja sisarensa puolestaan ovat hyvin eriluonteisia ja vihanneet toisiaan aikuisuuteen saakka, huonoa tuuria. Anopin vuoksi kestävät samassa huoneessa joulupäivällisen ajan.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin kuulostaa, että osa käyttää termiä introverttius kuvaamaan kehnoa äitiyttä. Viiden lapsen äiti ei jaksa "seurustella" lastensa kanssa, ensiksi pohditaan saadaanko olla rauhassa. Eikö sinkkuus olisi ollut huomattavasti parempi ratkaisu? Millaisen itsetunnon kehittävät lapset jotka aistivat äidistään olevansa koko ajan häiriöksi, ihan se lähellä hengittäminen vie äidin rauhaa. Lasten tekeminen ei ole oman napansa tuijottajien eikä erakkojen puuhaa - tai ei saisi olla.

Ei näin. Mulla oli motivaationa äitiyteen, että halusin hankkia itseni kaltaisia ihmisiä lisää tähän maailmaan. Meitä on ihan liian vähän. Meillä on kaikista lapsista kasvanut mukavan introvertteja. Välillä toki oli hermot kireällä, kun poikalaumasta lähti menoa ja meininkiä, mutta kun haluaa, niin keksii kyllä keinot suitsia turha remuaminen. Nää meidän lapset on jo isoja nykyään. Osa jo poissa kotoa. Ja ovat just sellaisia ihmisiä, kuin ihmisistä toivonkin. Ovat huoneissaan omissa puuhissaan, vaihdetaan ehkä pari sanaa päivittäin. Kavereita tapaavat muutaman kuukauden välein. Jos olisin näitten kanssa hirmuisesti seurustellut aikanaan, niin ei niistä varmaan olisi näin mukavia ihmisiä tullut!

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän kannata mennä sillä ajatuksella miten itse jaksaa hoitaa toista lasta eikä että jos pääsee helpommalla jos toisesta lapsesta olisi toiselle seuraa :D

Ei, sillä lapsen etu on tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Kahdesta lapsesta lähtee 2x enemmän meteliä. Leikkivät ehkä kivasti keskenään, mutta voi myös olla ettei. Kahta lasta ei myöskään saa niin helposti hoitoon kuin yhtä.

Isommat lapset on vielä kamalampi skenaario jos molemmat ovat vaikka kovin vilkkaita. Kyllä lapselle saa kavereita perhekerhoista, avoimesta päiväkodista, pihalta ja tarhasta.

Ei ollenkaan näin yksioikoista. 

Olen huomannut, että monilapsisten perheiden lapset ovat lähes aina paljon paremmin käyttäytyviä ja toiset huomioon ottavampia kuin ainokaiset. 

Ymmärtävät, että kukin vuorollaan. Eivät karju vaatimuksiaan joka välissä jne. 

En halua kuitenkaan yleistää. Voi ilman muuta ainokaisenkin kasvattaa hyvin. Usein se vain näyttää olevan vaikeaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin kuulostaa, että osa käyttää termiä introverttius kuvaamaan kehnoa äitiyttä. Viiden lapsen äiti ei jaksa "seurustella" lastensa kanssa, ensiksi pohditaan saadaanko olla rauhassa. Eikö sinkkuus olisi ollut huomattavasti parempi ratkaisu? Millaisen itsetunnon kehittävät lapset jotka aistivat äidistään olevansa koko ajan häiriöksi, ihan se lähellä hengittäminen vie äidin rauhaa. Lasten tekeminen ei ole oman napansa tuijottajien eikä erakkojen puuhaa - tai ei saisi olla.

Ei näin. Mulla oli motivaationa äitiyteen, että halusin hankkia itseni kaltaisia ihmisiä lisää tähän maailmaan. Meitä on ihan liian vähän. Meillä on kaikista lapsista kasvanut mukavan introvertteja. Välillä toki oli hermot kireällä, kun poikalaumasta lähti menoa ja meininkiä, mutta kun haluaa, niin keksii kyllä keinot suitsia turha remuaminen. Nää meidän lapset on jo isoja nykyään. Osa jo poissa kotoa. Ja ovat just sellaisia ihmisiä, kuin ihmisistä toivonkin. Ovat huoneissaan omissa puuhissaan, vaihdetaan ehkä pari sanaa päivittäin. Kavereita tapaavat muutaman kuukauden välein. Jos olisin näitten kanssa hirmuisesti seurustellut aikanaan, niin ei niistä varmaan olisi näin mukavia ihmisiä tullut!

Lapset oppivat äkkiä, että turha pyytää huomiota jos äiti ei sitä halua antaa. Tuskin montaa kertaa tulevat kotona käymään kun aikuistuvat. Huomaatko, sinulla ei tunnu olevan minkäänlaisia tunnesiteitä lapsiisi, ylpeilet vain heidän näkymättömyydellään.