Lue keskustelun säännöt.
Miten lihavuus estää sinua?
30.07.2017 |
Kysely lihaville: mitä olet jättänyt tai jätät tekemättä painosi tai kokosi vuoksi? Voi olla siitä ettet konkreettisesti pysty tai et kehtaa tai uskalla tai pelkäät ettet saa.
Minä pysyttelin nuorempana poissa uimarannoilta mutta nyt se ei enää ole ongelma. Huterimmille puutarhatuoleille en istu. Leikkipuistojen kiikuissa voin kiikkua vain hetken, puristaa niin perusteellisesti että tulee mustelmat (mutta kiikkupolttista pelaan kun lapset pyytää!).
Muuten rajoituksia ei juuri ole, tietysti fyysinen kunto ei riitä maratoniin tai vuorikiipeilyyn tai strategiset mitat missikisoihin mutta olisikohan nuo listalla muutenkaan.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole jättänyt tekemättä mitään. Olen 160 cm ja painan 75 kg, eli ylipainoa on noin 20 kg. Käyn salilla ja ryhmäliikuntatunneilla 3-4 krt viikossa. Pidän bikineitä ja vartalonmyötäisiä vaatteita, käyn uimahallissa ja kylpylöissä. Tänä keväänä hommattiin kanootti, eikä yhtään pelota et se uppoaisi... ylipaino ei rajoita minua mitenkään.
Aika vähän ylipainoa sulla. Ei pitäisikään rajoittaa.
Minulla on myös ylipainoa 20 kg, ja kyllä rajoittaa. En pysty enää juoksemaan. Joitakin muitakin liikunnallisia juttuja on joihin en halua mennä mukaan koska tunnen itseni niin kömpelöksi enkä luota kehooni. Mitään kivoja vaatteita en löydä. Joten kuljen samoissa rytkyissä. Ja koska mulla ei ole mitään muuta päällepantavaa kuin samat iänikuiset mustat t-paidat, jätän menemättä moniin tilaisuuksiin. Eli sosiaalinen elämä on kaventunut.
Kysyn ensin sinulta, että etkö siis löydä kivoja vaatteita itsesi mielestä vai oikeasti eikö kaupassa ole kokoisiasi vaatteita (varmaankin ensimmäinen)?
Kysyn tätä, koska omat mitat ovat 168/85 (ylipainoa noin 15 kg) ja vaatekokoni on yleensä 42 (välillä 38-42, esim. Mango ja Zara L). Minun on todella erittäin helppo löytää sopivia vaatteita. Ainoa, jota on välillä vaikea löytää, ovat istuvat kotelomekot, koska minulla on suuret rinnat. Tällöin alaostasta menisi usein koko 40, mutta yläosa olisi 44. Toki joskus tuntuu, että mikään ei _näytä_ kivalta. Onneksi harvoin.
Itse olen jättänyt joskus menemättä johonkin pippaloihin, kun en vain ole kokenut itseäni viehättäväksi juuri silloin. Hupsua, koska eihän hauskanpidossa ole minun ulkonäöstäni kyse. Mutta tässä nyt myönnän tämän ensi kertaa - enkä toista tätä ikinä enää :) Samoin olen joskus kieltäytynyt seksistä oman, rakkaan ja aina kimpussani olevan mieheni kanssa tuosta samasta syystä. En enää.
Mutta minä kyllä juoksen, kiipeilen, tasapainoilen, heitän kuperkeikkoja, keinun ja uin.. Teille muille vastaajille lähetän <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole jättänyt tekemättä mitään. Olen 160 cm ja painan 75 kg, eli ylipainoa on noin 20 kg. Käyn salilla ja ryhmäliikuntatunneilla 3-4 krt viikossa. Pidän bikineitä ja vartalonmyötäisiä vaatteita, käyn uimahallissa ja kylpylöissä. Tänä keväänä hommattiin kanootti, eikä yhtään pelota et se uppoaisi... ylipaino ei rajoita minua mitenkään.
Aika vähän ylipainoa sulla. Ei pitäisikään rajoittaa.
Minulla on myös ylipainoa 20 kg, ja kyllä rajoittaa. En pysty enää juoksemaan. Joitakin muitakin liikunnallisia juttuja on joihin en halua mennä mukaan koska tunnen itseni niin kömpelöksi enkä luota kehooni. Mitään kivoja vaatteita en löydä. Joten kuljen samoissa rytkyissä. Ja koska mulla ei ole mitään muuta päällepantavaa kuin samat iänikuiset mustat t-paidat, jätän menemättä moniin tilaisuuksiin. Eli sosiaalinen elämä on kaventunut.
Alkuperäisellä ei ole ylipainoa kuin 10 kiloa, vaikka itse muuta luulee.
Vierailija kirjoitti:
Olin nuorempana hoikka, joten häpesin omaa ylipainoa siinä määrin että kaikki juhlat ja kaveritapaamiset jäivät kokonaan. Ulkonakaan en kovin usein käynyt sillä liikkuminen oli tuskallista hiertymien ja huonon kunnon takia. Enkä edes ollut sairaalloisen ylipainoinen. Nykyään olen normaalikokoinen ja tuntuu omien kokemusten takia älyttömältä että joku voisi olla tyytyväinen ja onnellinen lihavana. itselleni nuo hiertymät reisissa oli jotain niin kamalaa ettei enää ikinä! Ja paljon mukavampaahan tämä on kun ei hikoiluta pienimmästäkin helteestä tai liikkeestä.
Mahtavaa että olet päässyt takaisin normaalipainoon ja eroon sen tuomista haitoista! Ja ikävää jos ylipaino aikanaan vaikutti elämääsi niin kokonaisvaltaisesti ettet kokenut voivasi olla onnellinen.
Ei kai kukaan siihe lihavuuteensa juuri ole mieltynyt, mutta surullinen ajatus että se estäisi olemasta onnellinen tai tyytyväinen. Eihän kukaan oleta, että jos ihminen on astmaatikko, hitaasti tutustuva, palovamma-arpinen, sosiaalisesti kömpelö, yksikätinen, keskittymiskyvytön tai
(itselleen) hankalan ujo, se olisi yksiselitteinen tuomio onnettomaan elämään ja ikuiseen tyytymättömyyteen?
Eihän? Kai useimmat meistä joutuu hyväksymään joitain vikoja ja epätäydellisyyksiä ja vaivoja osaksi itseään eikä se estä nauttimaan elämästä - riippumatta siitä käykö siinä sivussa mindfulness-kurssia, etsiikö sopivaa astmalääkettä tai yrittääkö laihduttaa.
On tietysti asioita joita en pystyisi tekemään kokoni takia (vaikka jotkut extreme lajit), mutta en halunnut niitä tehdä silloinkaan kun olin normaalipainoinen. Minullekkin ehkä ratsastus on se asia, jota ehkä haluaisin vielä joskus kokeilla, mutta joka ei näillä kiloilla onnistu. Suurin rajoitus on käytännössä kuitenkin pään sisällä - en kehtaa mennä uimaan vaikka rakastan uimista.
Lihavuuteni haittaa vain vaatekaupassa. En sairastele kilojeni takia. Jotkut miehet eivät tykkää kiloistani, mutta se on vain positiivista, koska en halua tuhlata aikaani pintaliitäjiin. Seksiä olen saanut silloin kun olen halunnut. Joo, vaatekaupat voisivat parantaa valikoimaansa. Mitenhän paljon kaupat ovat menettäneet myyntiä, kun eivät huomioi iso kokoisia ihmisiä? Kysyy nimimerkki Rahaa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan rehellisesti ja vilpittömästi ihmettelen MITEN olette saaneet kaikki nuo kilot?
Ja miten ylläpidätte niitä? Täällä joku kertoo jopa lihoneensa 10 kg lisää?!!
Miten paljon ja mitä pitää syödä? Eikä nyt kyllä uppoa se, että KAIKKI on jotenkin sairaita sillä sellaiset aineenvaihduntasairaudet jotka noin lihottavat, ovat erittäin harvinaisia!
Mielestäni itse syön paljon ja jopa herkkujakin ainakin kerran viikossa, sipsiä ja suklaatakin välillä. Näin kesällä maistuu jäätelö. Mutta paino pysyy samana. Olen hoikka ja harrastan koiran kanssa ulkoilua, en muuta liikuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti ja vilpittömästi ihmettelen MITEN olette saaneet kaikki nuo kilot?
Ja miten ylläpidätte niitä? Täällä joku kertoo jopa lihoneensa 10 kg lisää?!!
Miten paljon ja mitä pitää syödä? Eikä nyt kyllä uppoa se, että KAIKKI on jotenkin sairaita sillä sellaiset aineenvaihduntasairaudet jotka noin lihottavat, ovat erittäin harvinaisia!
Mielestäni itse syön paljon ja jopa herkkujakin ainakin kerran viikossa, sipsiä ja suklaatakin välillä. Näin kesällä maistuu jäätelö. Mutta paino pysyy samana. Olen hoikka ja harrastan koiran kanssa ulkoilua, en muuta liikuntaa.
Ok, kerrotaan. Kierteeni alkoi, kun erään seurustelusuhteen aikana lihoin yhdessä ravintoloissa syömisen ja juomisen takia 8 kiloa. Olin ennen painanut 48 kg "luonnostani", mutta pari vuotta mässyä ja keskikaljaa muutama kerta viikossa, ja painoin mielestäni kauheat 56 kg. Kun suhde loppui, päätin että nyt lähtee laardit ja äkkiä. Ostin kaupasta VLCD-ateriankorvikkeita, olin niillä muutaman viikon, ja paino oli taas 48 kg. Problem solved, ajattelin.
Olin aina ollut luonnostani hoikka, liiankin, joten ajattelin että kuurin jälkeen voin vaan taas syödä ruokahaluni mukaan kuten ennenkin olin tehnyt. Kaljoittelut vaan pois ja ravintolaruoat, ja sillä se. Mutta jokin oli muuttunut, ja se oli RUOKAHALU. Huomasin itsekin, että ajattelin ruokaa paljon enemmän kuin ennen, ja halusin syödä isompia annoksia ruokaa. Alkuun ajattelin että se on normaalia 3 viikon nälkäkuurin jälkeen. Mutta se ei tasaantunutkaan. Lisäksi tulin sellaiseksi, että ellen syö aina kun on nälkä, tuli fyysisesti tosi paha olo: päätä alkoi särkeä, mahassa tuntua tosi pahalta, etoa, heikottaa. Ennen pystyin lykkäämään syömistä ongelmitta jos esim. piti tehdä duunia ilman taukoa ja usein "unohdinkin" syödä keskittyessäni muuhun. Jossain vaiheessa huomasin, että jumalauta, painan 61 kiloa, eli selvästikään tämä nälän mukaan syöminen ei toimi enää!
Tästä sitten uusi kuuri, muistaakseni Painonvartijat pistelaskua. Sain sillä painon johonkin 51-52 kiloon, se pysyi muutaman kuukauden ja sitten alkoi entistä kovempi nälkä. Lihoin taas, vähän edellistä kertaa lihavammaksi. Tässä jojossa pyörin 10 vuotta ja sinä aikana on kokeiltu: karppaus, Montignac, ravitsemusterapeutin ohjeet, Cambridge, South Beach diet, paleodieetti, Välimeren ruokavalio. Aina laihduin, aina lihoin takaisin kun kohtuuton nälkä voitti.
Lopulta puoli vuotta sitten tilanne oli niin paha, että tiesin minulla olevan syömishäiriön. Vuorottelin jopa viikon sykleissä kammottavan ahmimisen ja paastoamisen tai VLCD-kuurien välillä. Paino oli noussut 90 kiloon ensimmäistä kertaa ja tiesin että se nousee vaikka 150 kiloon jos en tee mitään. Menin Syömishäiriökeskukseen, jossa minulla diagnosoitiin ahmimishäiriö BED. Käyn nyt säännöllisesti psykologilla ja ravitsemusterapeutilla. Toistaiseksi minulla on kiellettyä laihdutus, koska jopa kevyet ruokavalio-interventiot aiheuttavat minuilla taas ahmimiskauden. Täytyy tehdä vielä psykologin kanssa töitä, ja antaa kropalla lepoa paasto-ahmimisvuosista, ennen kuin pystyn taas terveellistämään syömistäni ilman että homma pamahtaa siihen että syön viikon terveellisesti, sitten ahmin kuin hullu viikon.
t. aiemmin kirjoittanut nainen 165 cm, 93 kg joka ei pysty edes persettään enää pyyhkimään sivukautta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti ja vilpittömästi ihmettelen MITEN olette saaneet kaikki nuo kilot?
Ja miten ylläpidätte niitä? Täällä joku kertoo jopa lihoneensa 10 kg lisää?!!
Miten paljon ja mitä pitää syödä? Eikä nyt kyllä uppoa se, että KAIKKI on jotenkin sairaita sillä sellaiset aineenvaihduntasairaudet jotka noin lihottavat, ovat erittäin harvinaisia!
Mielestäni itse syön paljon ja jopa herkkujakin ainakin kerran viikossa, sipsiä ja suklaatakin välillä. Näin kesällä maistuu jäätelö. Mutta paino pysyy samana. Olen hoikka ja harrastan koiran kanssa ulkoilua, en muuta liikuntaa.
Mitä sä tarkalleen haet tällä kommentilla? Mitä enemmän painoa sitä suurempi peruskoulutus, joten ihan rehellinen nälkä tulee, jos sun kokoisen ihmisen annoksilla yrittää pärjätä. Turha verrata omiin syömisiisi. Onko ylipäätään vaikea ymmärtää, etteivät kaikki ole kuten sinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin nuorempana hoikka, joten häpesin omaa ylipainoa siinä määrin että kaikki juhlat ja kaveritapaamiset jäivät kokonaan. Ulkonakaan en kovin usein käynyt sillä liikkuminen oli tuskallista hiertymien ja huonon kunnon takia. Enkä edes ollut sairaalloisen ylipainoinen. Nykyään olen normaalikokoinen ja tuntuu omien kokemusten takia älyttömältä että joku voisi olla tyytyväinen ja onnellinen lihavana. itselleni nuo hiertymät reisissa oli jotain niin kamalaa ettei enää ikinä! Ja paljon mukavampaahan tämä on kun ei hikoiluta pienimmästäkin helteestä tai liikkeestä.
Mahtavaa että olet päässyt takaisin normaalipainoon ja eroon sen tuomista haitoista! Ja ikävää jos ylipaino aikanaan vaikutti elämääsi niin kokonaisvaltaisesti ettet kokenut voivasi olla onnellinen.
Ei kai kukaan siihe lihavuuteensa juuri ole mieltynyt, mutta surullinen ajatus että se estäisi olemasta onnellinen tai tyytyväinen. Eihän kukaan oleta, että jos ihminen on astmaatikko, hitaasti tutustuva, palovamma-arpinen, sosiaalisesti kömpelö, yksikätinen, keskittymiskyvytön tai
(itselleen) hankalan ujo, se olisi yksiselitteinen tuomio onnettomaan elämään ja ikuiseen tyytymättömyyteen?
Eihän? Kai useimmat meistä joutuu hyväksymään joitain vikoja ja epätäydellisyyksiä ja vaivoja osaksi itseään eikä se estä nauttimaan elämästä - riippumatta siitä käykö siinä sivussa mindfulness-kurssia, etsiikö sopivaa astmalääkettä tai yrittääkö laihduttaa.
Lihavuus oli kuitenkin itseaiheutettua ja se vaikutti ihan kaikkeen. Ei todellakaan ollut helppoa päästä irti siitä vuosien syömishäiriökierteestä, mutta onnistuin kuitenkin. En koskaan halunnut ajatella että tälläinen mä vaan olen loppuelämäni, läski. Olo oli kaikin puolin kurja ja ulkonäkö hävetti. Toki joku varmaan voi ollakkin tyytyväinen itseensä sellaisenakin, mutta itse en suostunut tyytymään johonkin mikä ei ollut mua ja sai itkemään vähän väliä. Siksi on niin vaikea kuvitella että jollekkin se on ihan aidosti ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä 40-vuotiaan naisen, 160 cm / 93 kg ongelmat:
- Hikoilen kuin vohla :D Tissinaluset hikoilee, nivukset hikoilee, läskimakkarat hikoilee, naama hikoilee likomäräksi pienestäkin ponnistuksesta.
- En pysty pyyhkimään enää persettä sivukautta. Käsi ei ylety selkämakkaroiden yli persvakoon. Joudun hoitamaan hygieniani suihkulla.
- En voi solmia kengännauhoja ellen saa jalkaa johonkin korokkeelle. Läskimahan yli ei vaan taivu jalkoihin asti.
- Mulla on niin paksut reidet, että ne pakottaa seisoessa ja kävellessä jalat haralleen, mistä seuraa vaappuva kävely.
- Luonnollisesti en ole 10 vuoteen edes voinut harkita seksiä tai miessuhteita. Olen omasta mielestänikin etova ulkoisesti enkä todellakaan haluaisi kenenkään joutuvan koskemaan minuun.
- Polvissa ja lonkissa on kipuja vähänkin kävelyn jälkeen.
Ja olen yrittänyt pudottaa painoa noin 10 vuotta. Tämä ei ole onnistunut, vaan johtanut vain jojoiluun. Nyt on syömishäiriökeskuksen ravitsemusterapeutti ja psykologi kieltäneet minulta täysin edes yritykset laihtua, koska kaikki sellainen johtaa mulla ahmimishäiriön entistä kovempaan aktivoitumiseen.
Näitä on mielenkiintoista lukea, olemme tosiaan erilaisia kaikki lihavatkin keskenämme :) Olen sinua paljon lihavampi ja samanpituinen, mutta en tunnista noita boldaamiani kohtia itselläni ongelmaksi.
En pidä ikinä yläosana normaalinpituista toppia/paitaa mikä ei peitä peffaa. Kamalia ongelmia mitä laittaa päälle.
En pyydä ketään kundia ulos
Kukaan kundi ei pyydä mua ulos.
170/91
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hikoilen helposti, enkä kestä kuumuutta ollenkaan. Vaatteet näyttää rumilta päälläni, enkä tietenkään voi mihinkä tahansa vaatteisiin pukeutua, etten nolaa itteäni. Selällä nukkuessani kuorsaan ja herätän koko talon :D
Muuten ei ole mitään ongelmia, eilen kävin kolmen tunnin ratsastusvaelluksella, toissapäivänä samanmittaisen ajan seinäkiipeilemässä ja perjantaina vedin 8km juoksulenkin, eikä tehnyt tiukkaa. Eli kunto on ok
N/159cm/59kg
Siellä kylmäverinen, liikahikoilusta kärsivä ja nielurisaleikkauksen tarpeessa oleva urheilijalikka piilovittuilee
No nyt sitten oikein megaläskin mietteitä, 173 cm / 130 kg.
Baareissa ja ulkona käyminen muutenkin vaatii aina oman psyykkauksensa. Siellä nimittäin, jos jossain, tuppaa tulemaan kommentteja tuntemattomilta painostani. Erityisesti nuorilla humalaisilla miehillä on monesti tarve kertoa läskille, miten asiat on, ja ettei läski ole haluttava. Tietenkin ulos nätisti pukeutuminen on myös vaikeaa, ettei provosoi liikaa kommentoijia esim. liian lyhyellä hameella joka paljastaa läskit reidet tms.
Käsivarret on mun heikko kohta. En ole ollut ihmisten ilmoilla käsivarret paljaana kymmeniin vuosiin varmaan. Ne on niin uskomattoman rumat omastakin mielestä ihroineen. En halua altistaa itseäni muiden kommenteille näyttämällä ne vapaaehtoisesti kaikille. Ja tietenkin sen aina huomaa, jos joku katsoo mun ihrakohtia, vaikkei mitään sanoisikaan, niin sen ajatuksen näkee tasan naamasta: hyi!
Johonkin KappAhliin on ihan turha edes suunnitella menevänsä vaateostoksille. Mitään päälle sopivaa ei löydy. Jos jotain sopivaa löytyy esim. Prismasta, se o pakko ostaa, vaikka olisi millainen rätti, koska jossain vaatteissa sitä on pakko kulkea. En siis saa valita itse omaa tyyliäni.
Haluaisin ratsastaa islanninhevosilla, mutta katselemallani tallilla painoraja on 100 kg.
Huvipuistot kiinnostaisi, mutta olisi noloa ostaa ranneke ja huomata, ettei pääsekään juuri mihinkään laitteeseen painorajan takia, tai kun turvakaari ei mee kiinni (niinkin on käynyt).
Haluaisin harrastaa juoksemista ja tanssiminenkin kiinnostaisi jossain määrin, mutta kehonhallinta on mulla huonoa ylipainon vuoksi. Lisäksi hengästyn ja hikoilen todella helposti, mikä nolottaa ja rajoittaa. Harrastan näyttelemistä, mutta koskaan en voi saada kauniin naisen rooleja, se ei olisi uskottavaa.
Ajattelin hankkia kotiin juoksumaton, koska sen lyhyen ajan jonka kehtasin yhdellä salilla käydä, sillä oli mukava kävellä. Edullisimmissa kotiin saatavilla olevista merkeissä oli kuitenkin painoraja yleensä 100-110 kg tuntumassa, ja kalliimpiin ei ole mulla varaa (tonnin luokkaa).
Uimahalliin en menisi koskaan ystävieni kanssa. Siskon tai lapseni kanssa, sekä yksin, onnistuu kuitenkin ihan normaalisti. Rannallakin päällä on pitkähihaista ja -lahkeista, ettei ihrat näy.
Selkeästi eniten mua rajoittaa se, miten julmia muut ihmiset on lihavia kohtaan. Ahdistun helposti ja itsetuntoni on aivan olematon, enkä kestä kommentteja tai nauruja ventovierailta. Ne saavat mut lukittautumaan entistä lujemmin kotiin olemaan poissa muiden silmistä.
Tässä nyt muutamia asioita, mitä lihavuus multa estää, mitä ekana tuli mieleen... lihavuus on kuitenkin koko ajan mielessä, missä liikunkin, eli estää nauttimasta monista normaaleista asioista elämässä kuten muut. Ai niin, ja en voi laittaa jalkoja ristiin, mikä onnistui hoikempana, mitä kaipaan!