Lue keskustelun säännöt.
Miten lihavuus estää sinua?
30.07.2017 |
Kysely lihaville: mitä olet jättänyt tai jätät tekemättä painosi tai kokosi vuoksi? Voi olla siitä ettet konkreettisesti pysty tai et kehtaa tai uskalla tai pelkäät ettet saa.
Minä pysyttelin nuorempana poissa uimarannoilta mutta nyt se ei enää ole ongelma. Huterimmille puutarhatuoleille en istu. Leikkipuistojen kiikuissa voin kiikkua vain hetken, puristaa niin perusteellisesti että tulee mustelmat (mutta kiikkupolttista pelaan kun lapset pyytää!).
Muuten rajoituksia ei juuri ole, tietysti fyysinen kunto ei riitä maratoniin tai vuorikiipeilyyn tai strategiset mitat missikisoihin mutta olisikohan nuo listalla muutenkaan.
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kehtaa uida yleisillä uimarannoilla Suomessa. Tämä oikeasti harmittaa todella paljon, sillä rakastan uimista yli kaiken. En myöskään näyttäydy Suomen rannoilla bikineissä. Ulkomailla tätä ongelmaa ei ole, en tiedä miksi.
En käytä hameita ja mekkoja ilman sukkiksia/legginsejä. Reidet hinkkaa.
Minullakin on surkeat käsivoimat. Tämän vuoksi en voi harrastaa mitään kiipeilyä yms. Seikkailupuistoissa en voisi kokeilla kaikkia vehkeitä, sillä painoraja tulee vastaan.
En myöskään istu huterilla tuoleilla.
En kehtaa mennä ryhmäliikuntatunneille tai salille. Hävettää liikaa.
En voi ostaa niitä vaatteita mistä pidän, vaan niitä mihin makkarani mahtuvat.
Usein saatan jättää menemättä esim. kavereiden kanssa ulos, koska ahdistaa oma ruma ulkonäkö.
Miehet eivät koskaan kiinnostu. Tästä syystä en myöskään kehtaa laittaa Tinderiä. Siellä olisi pakko paljastaa koko ruma vartalo, koska kasvokuvat huijaavat.
Piileskelen julkisilla paikoilla ja välttelen sellaisia kauppoja, ravintoloita jne., joissa on vanhoja tuttuja töissä. Hävettää näyttäytyä heidän edessä tässä kunnossa, pelkään heidän nauravan.
En postaa kokovartalokuvia sosiaaliseen mediaan, hävettää liikaa oma kroppa.
Huonon kunnon vuoksi en pysty osallistumaan kaikkiin hauskoihin aktiviteetteihin, joihin haluaisin osallistua.
N/167/95
Höh, ei kuulosta kivalle. Jos ylipaino rajoittaa sun elämääsi noin paljon, niin eikö asialle kannattaisi tehdä jotain?
Lisää aluksi liikuntaa vaikka ihan vain kävelemällä. Kun kunto ja mieliala alkaa kohentua, ja ehkä painokin hiukan laskea, uskaltaudut toivottavasti sinne ryhmäliikuntatunneillekin. Saa niissä sitäpaitsi ylipainoistetkin käydä. Itse ainakin ajattelen, luultavasti suurin osa muistakin normaali-ihmisistä, että on vain hyvä, jos henkilö yrittää pitää kunnostaan huolta, oli paino mikä hyvänsä. Säännöllinen liikkuminen antaa lisämotivaatiota korjata ruokavaliotakin kevyempään suuntaan.
Kyllä toki kannattaisi tehdä, mutta se on jotenkin vaikeaa. Ainakin oman pääni sisällä. Vielä viime syksynä harrastin aktiivisesti kävelylenkkeilyä ja pyöräilyä, mutta nykyään en enää kehtaa. Hävettää, kun läskit löllyävät ja hölskyvät ylös ja alas kävelyn tahdissa. Painoa on siis tullut viime syksystä 10kg.
No, hyvä uutinen, kohta on taas syksy ja pimeää.. mutta eikö se nyt ole ihan sama mitä muut ihmiset ajattelee? Häpeä on huono syy olla harrastamatta liikuntaa. Kyse on sun kropasta, terveydestä ja elämästä ja sulla on oikeus pitää siitä huoli kuntoilemalla, ihan niin kuin kenellä tahansa muullakin.
Aloittamien ei ikinä ole helppoa liikkumattoman kauden jälkeen, mutta kun sinnikkäästi pakottaa itsensä, alkaa tulostakin tulla ja liikunta muodostuu säännölliseksi tavaksi. Onko sulla mahdollisuutta tehdä työmatkat kävellen tai pyörällä?
Hämmästelen, kuinka paino nousi ja nousi vaikka harrastin aktiivisesti liikuntaa. Siksi kai heitin lenkkeilyn pois. Tuntui, ettei siitä ole mitään muuta hyötyä kuin kunnon kohottaminen. Siitä sitten alkoi kertyä kiloja oikein nopeutetulla tahdilla.
Tiedän, että häpeä kuulostaa tyhmältä syyltä olla harrastamatta liikuntaa. Tyhmää päästää itsensä näin paksuun kuntoon ja sitten häpeillä :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen kuin kukaan mitään avautuu sanon tämän: En ole ylipainoinen, mutta tunnen itseni ylipainoiseksi (mitat 162, 62kg). Minulla 3 lasta ja vatsani on hyllyvä lyllerö. Tästä syystä en ui suomen kamaralla. Pukeutuminenkin on vaikeaa kun pitää miettiä mitä laittaa että ei lyllerö näy. Mutta haluaisin omistaa samanlaisen itsetunnon kuin ystävälläni, joka on ylipainoinen n.170cm pitkä ja painoa 120kg. Hän on aivan mielettömän kaunis, pukeutuu tyylikkäästi ja mikä hienointa p*skat välittää muiden sanomisista ja ajatuksista!
BMI:ni on tällä hetkellä ~39 (oli vielä jokin aika sitten 42!)
Esimerkkejä tältä kesältä: pelotti käydä huvipuistolaitteissa, kun en tiennyt mahdunko niihin. Mahduin kaikkiin kokeilemiini.
Ahdisti kokeilla suppausta, koska tasapainottelu vaatii tämänkokoiselta vähän enemmän kuin puolet pienemmältä, enkä uskonut että lauta kantaa. Kantoi. Ja oli ihanaa! Polvillani en kauaa jaksa olla ja seistessä jalat väsyi nopeasti, mutta asennon vaihtelu oli hyvää reeniä sekin.
Uimassa käyn ja kuntosalilla sekä myös ryhmäliikunnassa. Välillä hävettää ja ahdistaa, mutta se mukavuusalueelta pois tuleminen on välillä hyvästä. Onnistumiset tekevät hyvää itsetunnolle ja auttavat löytämään elämäniloa. Ja toisaalta epäonnistuminenkin on välillä hyvästä, säilyy nöyryys ja oppii nauramaan itselleen.
Mikään ei pahenna ylipainoa ja elämänhallinnan ongelmia enemmän kuin se, että jumiutuu kotiin eikä enää pääse liikkeelle. Todettu on.
Tänä kesänä edessä vielä rantaloma ja matka vesipuistoon. Bikinejä en käytä... mutta on muitakin nättejä uimapukuja.
Kunpa kaikki uskaltaisivat välillä kokeilla omia rajojaan, painosta huolimatta. Ei se ole niin vakavaa, tämä elämä.
Olin nuorempana hoikka, joten häpesin omaa ylipainoa siinä määrin että kaikki juhlat ja kaveritapaamiset jäivät kokonaan. Ulkonakaan en kovin usein käynyt sillä liikkuminen oli tuskallista hiertymien ja huonon kunnon takia. Enkä edes ollut sairaalloisen ylipainoinen. Nykyään olen normaalikokoinen ja tuntuu omien kokemusten takia älyttömältä että joku voisi olla tyytyväinen ja onnellinen lihavana. itselleni nuo hiertymät reisissa oli jotain niin kamalaa ettei enää ikinä! Ja paljon mukavampaahan tämä on kun ei hikoiluta pienimmästäkin helteestä tai liikkeestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä 40-vuotiaan naisen, 160 cm / 93 kg ongelmat:
- Hikoilen kuin vohla :D Tissinaluset hikoilee, nivukset hikoilee, läskimakkarat hikoilee, naama hikoilee likomäräksi pienestäkin ponnistuksesta.
- En pysty pyyhkimään enää persettä sivukautta. Käsi ei ylety selkämakkaroiden yli persvakoon. Joudun hoitamaan hygieniani suihkulla.
- En voi solmia kengännauhoja ellen saa jalkaa johonkin korokkeelle. Läskimahan yli ei vaan taivu jalkoihin asti.
- Mulla on niin paksut reidet, että ne pakottaa seisoessa ja kävellessä jalat haralleen, mistä seuraa vaappuva kävely.
- Luonnollisesti en ole 10 vuoteen edes voinut harkita seksiä tai miessuhteita. Olen omasta mielestänikin etova ulkoisesti enkä todellakaan haluaisi kenenkään joutuvan koskemaan minuun.
- Polvissa ja lonkissa on kipuja vähänkin kävelyn jälkeen.
Ja olen yrittänyt pudottaa painoa noin 10 vuotta. Tämä ei ole onnistunut, vaan johtanut vain jojoiluun. Nyt on syömishäiriökeskuksen ravitsemusterapeutti ja psykologi kieltäneet minulta täysin edes yritykset laihtua, koska kaikki sellainen johtaa mulla ahmimishäiriön entistä kovempaan aktivoitumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole jättänyt tekemättä mitään. Olen 160 cm ja painan 75 kg, eli ylipainoa on noin 20 kg. Käyn salilla ja ryhmäliikuntatunneilla 3-4 krt viikossa. Pidän bikineitä ja vartalonmyötäisiä vaatteita, käyn uimahallissa ja kylpylöissä. Tänä keväänä hommattiin kanootti, eikä yhtään pelota et se uppoaisi... ylipaino ei rajoita minua mitenkään.
Aika vähän ylipainoa sulla. Ei pitäisikään rajoittaa.
Minulla on myös ylipainoa 20 kg, ja kyllä rajoittaa. En pysty enää juoksemaan. Joitakin muitakin liikunnallisia juttuja on joihin en halua mennä mukaan koska tunnen itseni niin kömpelöksi enkä luota kehooni. Mitään kivoja vaatteita en löydä. Joten kuljen samoissa rytkyissä. Ja koska mulla ei ole mitään muuta päällepantavaa kuin samat iänikuiset mustat t-paidat, jätän menemättä moniin tilaisuuksiin. Eli sosiaalinen elämä on kaventunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
157cm, 82kg. Reidet hinkkaa toisiinsa kävellessä hame/mekko päällä. Käytän silti!!!
Eipä muuta... jaksan juosta, käytän bikineitä, ratsastan, harrastan seksiä. Tavoitteena siltikin tiputtaa painoa 10-20kg ihan vaan tulevaisuuden terveydentilan vuoksi
Jättänyt menemättä häihin, en kehdannut.
En istu virastojen tuoleihin, ovat yleensä niin kapeita.
En voi mennä huvipuistojen laitteisiin, tai lentokoneisiin.
Uimassa kyllä kehtaan käydä, salilla en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En juokse. Suurten rintojen vuoksi epämiellyttävää.
Vinkki niihin reisiin: pitkäpunttiset pyöräilyshortsit hameen alle tai talkkia sisäreisiin.
Ajoittain iskevän valtavan häpeän vuoksi saatan linnoittautua kotiin. Olen hirveän tietoinen itsestäni. Uskaltaudun kyllä esim uimahalliin ja rannoille. Bikineissäkin toisinaan. Ihmiset kyllä tuijottaa vaikken mikään valtava valas ole, 167/82. Usein silti se isoin juurikin uimarannoilla. Painoa olen pudottanut jo 24 kiloa, enempää ei vaan tunnu tippuvan.
Rajoittaa ehkä siten etten edes kuvittele löytäväni mitään hyvännäköistä miestä itselleni. Kasvoni on kauniit mutta kroppa löysä ja miehet kranttuja juuri sen vuoksi. Kukaan ei ikinä lähesty minua mutta seuraa saan kyllä hetkeksi esim tinderistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
162cm/78 kg. Hikoilen kuin eläin. En ilkeä mennä Tinderiin, koska joutuisin vain naurunalaiseksi. En muutenkaan tee elettäkään hankkiakseni parisuhteen, koska ajattelen että kukaan ei voi pitää tällaisesta sotanorsusta. Sitä kautta yksinäisyys tuntuu välillä surulliselta.
Hikoilen helposti, enkä kestä kuumuutta ollenkaan. Vaatteet näyttää rumilta päälläni, enkä tietenkään voi mihinkä tahansa vaatteisiin pukeutua, etten nolaa itteäni. Selällä nukkuessani kuorsaan ja herätän koko talon :D
Muuten ei ole mitään ongelmia, eilen kävin kolmen tunnin ratsastusvaelluksella, toissapäivänä samanmittaisen ajan seinäkiipeilemässä ja perjantaina vedin 8km juoksulenkin, eikä tehnyt tiukkaa. Eli kunto on ok
N/159cm/59kg
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosi sitten painoin 14kg enemmän kun nyt, ei silloinkaan estänyt mitään. En ole vieläkään hoikka (162cm ja 75kg) nyt vaan mahtuu vaatteet paremmin päälle.
En ole huomannut lihavuuden rajoittavan elämääni juuri ollenkaan. Äitiysneuvolassa kuulin usein, miten ketterästi liikun vaikka olin jo viimeisilläni raskaana (yleensä raskaus kai rajoittaa liikkumista). Onnistuu syväkyykyt ja kenkien laitot, suorilla jaloilla seisten saan kämmenet lattiaan ja pään polviin. Olen lapsesta asti ollut ylipainoinen mutta myös kovin liikkuvainen, kannan ilmeisesti kiloni keveästi jos niin voi sanoa.
Tokikaan en suosi erityisen paljastavia vaatteita, kuten bikineitä mutta tuskin kovin erilailla pukeutuisin hoikkanakaan. Minua ei kasvatettu kulkemaan tissit tiskissä ja persvako näkyvillä. Vaateostokset ovat toki astetta vaikeammat, kun omaa kokoa (ja istuvaa mallia) ei joka rättiketjusta löydykään ja oman maun mukaisia saa vielä tänäkin päivänä etsimällä etsiä. No, pyrinkin ostamaan laatua jottei vaatteet kulu yhtenään puhki. Tänäänkin käyttämäni kesätoppi on ainakin 10v vanha ja edelleen ihan käypä.
Toisinaan unohdan olevani ylipainoinen. Tai siis, tuskin sitä kukaan koko ajan mielessään pyöritteleekään :D. Ihan samoin raskaana ollessa "unohtelin" olevani raskaana ja tuli niitä "en voikaan tehdä tuota tai syödä tuota, kun on tämä raskaus tässä menossa". Ehkä kroppani ei ole juuri ikinä määrännyt mitä voin tehdä. Jos olen halunnut seinäkiipeillä niin olen seinäkiipeillyt jne.
168cm/90kg (läskeimmilläni 110kg)
Voi kuinka surullista, että jätetään jumpat ja salit välistä katseiden takia. Itse olen siis 55/170 ja ehkä just sellaisen sali pissiksen oloinen. Usein huomaan, että katselen muita treenaajia... mutta syyt ovat täysin toiset mitä te luulette. Usein vasta-alkajat panostaa upeasti treeniin, uusiin varusteisiin ja mielenkiintoisiin saliohjelmiin. Siitä tulee itsellekkin motivaatiota!
Olen kärsinyt koko elämäni siis itsekkin paino ongelmista, hieman eri suuntaan vaan... Joten en ikinä katsoisi toista pahalla hänen kokonsa vuoksi, enemmän ylipainoinen saa kunnioitusta koska normaalitkin liikkeet ovat varmasti ylimääräisten kilojen kanssa raskaampia.
En biletä enkä lähde juhliin, koska inhoan ostaa vaatteita. Bilettämistä tosin en kaipaa muutenkaan.
Mutta muuten ei ole estänyt mitään. Käyn kuntosalilla ja uimahallissa, pelaan sulkapalloa, olin välillä ryhmäliikunnassakin mutta aika ei riittänyt kaikkeen, kävelen, retkeilen...
N 160/85
Olen 165/75. En ole varsinaisesti mikään tankkerien tankkeri, mutta lihava kuitenkin. En käytä sellaisia vaatteita joita haluan. Housut puristavat mahan rullalle, joten tarvitsen jonkun paidan joka peittää nämä makkarat. En kehtaa mennä salille koska nykyajan fitkulttuuri v-tuttaa ja en halua kenenkään arvostelevan. Ryhmäliikuntaa en mene niin naurettavasti syystä kuin ne hiton isot peilit :D Siellä tulee aina paha mieli. En halua mennä kampaajalle, koska oma naama v-tuttaa siitä peilistä.
En tykkää laittautua juhliin tai ravintolaillalliselle, koska koen sen turhaksi. Siis meikkaan ja laittaudun kyllä, mutta peilikuva heti perään v-tuttaa. Koen turhaksi sen ns. kaunistautumisen, koska mielestäni näytän ihan p-skalta vaan.
Vihaan kameroita, en haluaisi kenenkään ottavan kuvia mistään tilaisuuksista. Joka kerta on vain paha mieli.
En haaveile hiilikuitukeulaisista pyöristä koska niissä on painoraja, pyöräni on terästä. Pyöräilen kyllä painostani huolimatta paljon ja käyn rankoissakin ryhmäliikunnoissa. Hikoilen helposti joten mukana on aina talouspaperia hikiotsan taputteluun. Ostan lähes kaikki vaatteeni netistä. En istu toisen pullean viereen bussissa ettei molemmille tule epämiellyttävän ahdasta. En käy huvipuistossa (olen niin leveälanteinen että tuskin mahtuisin laitteisiin joissa on turvapuomi). Välttelen huteran näköisiä tuoleja ja kapeita tuoleja joissa on käsinojat. En viihdy yleisillä uimarannoilla. En halua että minua valokuvataan ellen voi vaikuttaa kuvakulmaan.
Nyt ymmärsit aivan väärin. Olen itsekin lihava, ja havahtunut miettimään miten ylipaino vaikuttaa elämääni. Mitkä vaikutukset ovat todellisia, mitkä johtuu muiden asenteista, mitkä ehkä siitä mitä oletan muiden ajattelevan. Pointti oli, että lihavuus itsessään rajoittaa aika vähän! Kiikut ja huterat tuolit. Se on tosi vähän. Aiemmin rajoituksin oli tosi paljon enemmän mutta ne liittyi siihen oletukseen että lihavana en saa (käyttää bikineitä, kiinnittää itseeni huomiota, pukeutua värikkäästi, juosta kun se näyttää hassulta). Lihavallakin oikeus elää, pukeutua miten tahtoo, harrastaa mitä tahtoo, rakastua, tanssia... ja jos jokin päässämme sanoo että lihavuus estää tekemästä näitä asioita, niin kannattaa miettiä estääkö todella. Ja jos estää, vertaistuki on paikallaan.
Piis änd loov!
Ap.