Lue keskustelun säännöt.
Olen aina haaveillut lapsesta, mutta miten ihmeessä sovittaa lapsi arkeen?
30.07.2017 |
Olemme pariskunta, joista molemmat on aika vaativassa työssä, ei kuitenkaan erityisen hyvin palkatussa. Työpäivät matkoineen on molemmilla aina yli kymmenen tuntia. Vuosien varrella on työpaikat vaihtuneetkin, mutta työmatkat silti täällä pk-seudulla yli kaksi tuntia päivässä, sille ei mitään oikein voi kun ruuhka-aikaan on kuljettava. Jos menee harrastukseen, niin on mentävä oikeastaan suoraan töistä kulkuyhteyksien takia, ja päivä venyy silloin helposti 13-tuntiseksi. Siihen päälle tietysti kaupassa käymiset, normaalit kotityöt (joita nyt kahden aikuisen taloudessa ei niin paljoa ole) ja ystävien tapaamiset, ikääntyvien vanhempien apupyynnöt ym ym. Tuntuu että elämä on ruuhkavuosia ilman lapsiakin ja mihinkään kivaan ei helposti jää aikaa ja työt stressaa. Miten tähän kuvioon mahtuu lapsi? Lapsi olisi kovin toivottu ja rakastettu, mutta miten ihmeessä lapseen pystyy järjestämään aikaa? Harrastuksen tietenkin voi lopettaa, mutta ei se tilannetta ratkaise :( . Selittäkää joku miten olette onnistuneet rakentamaan hyvän perhe-elämän, kun mitään rikkauksia palkata säännöllisiä lastenhoitajia ei kuitenkaan ole.
Kommentit (36)
Lyhennetty työaika, vapaa-ajan menoista karsiminen nyt ihan ensiksi tulee mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lasta soviteta arkeen vaan arki sovitetaan lapseen.
Jos ette ehdi olla lapsen kanssa, älkää hankkiko lasta muiden hoidettavaksi.
Alat tekemään 6 tuntista työpäivää
No en nyt osaa minkään hyvän perhe-elämän rakentamisessa neuvoa, mutta kaiken a&o on töiden ja velvollisuuksien jakaminen puolison kanssa: niinä päivinä, kun toisella on kiire töissä, matkoilla yms., toinen tekee lyhyempää päivää, hakee lapset hoidosta, käy kaupassa, tekee ruoat jne. Ja toisina hetkinä sitten toisin päin. Aikaan sidotut harrastukset jouduin pikkulapsiaikana aika lailla unohtamaan, nyt lasten ollessa kymmenen vuoden paremmalla puolella, voin mennä ja tulla oikeastaan miten vaan, koska lapset pärjäävät iltapäiviä ja iltoja itsekseenkin jonkin aikaa. Jotenkin sitä vaan sopeutuu muuttuviin tilanteisiin, ja välillä on valitettavasti miehen kanssa vääntöä siitä, menevätkö velvollisuudet tasan. Yllätyksiä tulee välillä, ja ärsyttää, kun niin usein kuulee lapsettomien päivittelevän sitä, "miksi hankit lapset, jos et niitä jaksa hoitaa". Silloin tällöin toki miettii, millaista (kuinka paljon helpompaa ) elämä olisi ilman lapsia (esim. rahaa menee paljon ja lasten kasvaessa enemmän), mutta loppuviimeksi edut ja ilot päihittävät negatiiviset tuntemukset mennen tullen.
Ei pidä tehdä lasta jos tuo on tilanne. Lapsi ei mahdu tuohon varsinkin jos on normaali syyllisyydentunnolla varustettu empaattinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat harrastukset jää kyllä arkisin pois tai tosi vähiin, jos on pieniä lapsia, molemmat täyspäivätöissä ja pitkät työmatkat.
Meidän niksejä: 1) työpäivien limittäminen liukuvan työajan avulla; toinen vie päiväkotiin ja toinen hakee, 2) ruokien suunnitteleminen etukäteen ja viikon ruokaostosten tilaaminen kotiin kuljetettuna 3) kaikki kotityöt tehdään yhdessä lasten kanssa 4) kummallekin pari pientä omaa aikaa viikkoon, että pääsee lenkille tms, toinen on sillä aikaa lasten kanssa
Mutta ei lapsia mikään pakko ole hankkia jos ei halua. Totuus on, että ihan hirveästi hommaahan niistä on. Silti lapset ovat ehdottomasti mulle elämän sisältö ja tarkoitus, siitä huolimatta että se vaativa työkin on ihan kivaa.
Me luovuttiin omistusasunnosta ja mentiin vuokralle keskustaan, ihan työpaikkojen viereen. Ei taloudellisesti järkevää, mutta mahdollistaa täydet työtunnit ilman, että lapselle tulee yli 8 tunnin päivähoitopäiviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ettekö voi muuttaa edes toisen työpaikan läheisyyteen, niin ei molemmilta menisi 2 tuntia työmatkoihin?
Vierailija kirjoitti:
Ei lasta soviteta arkeen vaan arki sovitetaan lapseen.
Jos ette ehdi olla lapsen kanssa, älkää hankkiko lasta muiden hoidettavaksi.
Luin otsikon ja sama ajatus tuli mieleen, "lapsen sovittaminen arkeen" kuulostaa aika tylyltä. Asia ei taida olla ihan vielä kypsynyt AP:n mielessä. Tarkoitan, että AP ei ole vielä ymmärtänyt, miten paljon lapsi muuttaa (tai ainakin pitäisi muuttaa) elämän ja ajankäytön tärkeysjärjestyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myöhemmin töihin menevä vie lapsen hoitoon, aiemmin pääsevä hakee lapsen.
Kotitöitä ei ole yhden lapsen kanssa sen enempää kuin lapsettomanakaan. Ne voi tehdä vaikka vapaapäivänä, samoin pakkaseen aterioita lapselle aina viikoksi.
Hoitopaikan voi anoa läheltä työpaikkaa ja käyttää työmatkat lapsen kanssa jutusteluun ja lauleluun ja leikkimiseen.
Harrastuksen voi valita niin, että se on vapaapäivänä ja toinen vanhempi saa sillä aikaa kahdenkeskistä laatuaikaa lapsen kanssa.
Ota lapsi mukaan kaikkeen mahdolliseen, esim. siihen omien vanhempiesi asioiden hoitamiseen. Pidä huolta siitä, että lapsi ehtii nukkua tarpeeksi (vaikka pikatorkut auton takapenkillä) ja mukana on aina välipalaa (omenaa, porkkanaa) ja vesipullo, jotta lapsi jaksaa menossa mukana. Aina kun mahdollista, käytä lapsi vessassa varmuuden vuoksi. Hyvin se menee!
Kun saat lapsen niin yleensä elämän prioriteetit muuttuu ihan luonnostaan, nimenomaan haluat viettää ja harrastaa lapsesi kanssa ja matkustella perheenä; aikuisenakin saa vielä hyvän syyn mennä disneylandiin jne. Lasten kanssa oleminen on sen rankan vauva- ja uhmaikävaiheen jälkeen oikeasti mukavaa - ja on se sitä silloin pikkulapsiaikanakin mutta hieman haastavammassa muodossa vähäisine yöunineen jne. Arki muokkaantuu väistämättä lapsen myötä ja lapsesta huolehtiminen menee etusijalle. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en tarkoittanut tietenkään, että lapsi pitäisi sovittaa arkeen, vaan tietenkin arki pitää sovittaa lapseen. Se se suurin ongelma onkin, jota mietin, että miten sovittaa kiireistä työarkea lapseen. Emme omista autoa tai ajokortteja, koska täällä pk-seudulla on järkevää käyttää vain julkista liikennettä. Ei työpaikoillamme edes ole mitään parkkipaikkoja tarjolla. Molempien työhön liittyy satunnaisia ulkomaanmatkoja. Lapsi tietenkin olisi se tärkein, ja työn pitäisi joustaa, mutta en keksi miten saamme työt joustamaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Myöhemmin töihin menevä vie lapsen hoitoon, aiemmin pääsevä hakee lapsen.
Kotitöitä ei ole yhden lapsen kanssa sen enempää kuin lapsettomanakaan. Ne voi tehdä vaikka vapaapäivänä, samoin pakkaseen aterioita lapselle aina viikoksi.
Hoitopaikan voi anoa läheltä työpaikkaa ja käyttää työmatkat lapsen kanssa jutusteluun ja lauleluun ja leikkimiseen.
Harrastuksen voi valita niin, että se on vapaapäivänä ja toinen vanhempi saa sillä aikaa kahdenkeskistä laatuaikaa lapsen kanssa.
Ota lapsi mukaan kaikkeen mahdolliseen, esim. siihen omien vanhempiesi asioiden hoitamiseen. Pidä huolta siitä, että lapsi ehtii nukkua tarpeeksi (vaikka pikatorkut auton takapenkillä) ja mukana on aina välipalaa (omenaa, porkkanaa) ja vesipullo, jotta lapsi jaksaa menossa mukana. Aina kun mahdollista, käytä lapsi vessassa varmuuden vuoksi. Hyvin se menee!
Siivoaminen kun lapsi on kotona on todella vittumaista puuhaa. Joten se ei auta mitään, ettei kotityöt lisääntyis, kun käytettävissä oleva aika niihin vähenee dramaattisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en tarkoittanut tietenkään, että lapsi pitäisi sovittaa arkeen, vaan tietenkin arki pitää sovittaa lapseen. Se se suurin ongelma onkin, jota mietin, että miten sovittaa kiireistä työarkea lapseen. Emme omista autoa tai ajokortteja, koska täällä pk-seudulla on järkevää käyttää vain julkista liikennettä. Ei työpaikoillamme edes ole mitään parkkipaikkoja tarjolla. Molempien työhön liittyy satunnaisia ulkomaanmatkoja. Lapsi tietenkin olisi se tärkein, ja työn pitäisi joustaa, mutta en keksi miten saamme työt joustamaan. Ap
No ei kaikkien työt joustakaan, lapsi nyt ei vain mahdu elämäänne ja piste.
Se riippuu ihan siitä arjesta. Kyllä täälläkin aika usein kuulee väitettävän, ettei "lapsi muuttanut mitään", mutta minun tarpeeni ja ajankäyttöni ovat sellaiset, ettei tähän kyllä realistsestilasta saa sovitettua millään. Minulla on niin paljon harrastuksia ja niin iso oman ajan tarve, että lapsi ei tosiaankaan menisi siinä sivussa. Mitä järkeä hankkia lapsi, jota ei koskaan ehdi näkemään?
Vierailija kirjoitti:
No en tarkoittanut tietenkään, että lapsi pitäisi sovittaa arkeen, vaan tietenkin arki pitää sovittaa lapseen. Se se suurin ongelma onkin, jota mietin, että miten sovittaa kiireistä työarkea lapseen. Emme omista autoa tai ajokortteja, koska täällä pk-seudulla on järkevää käyttää vain julkista liikennettä. Ei työpaikoillamme edes ole mitään parkkipaikkoja tarjolla. Molempien työhön liittyy satunnaisia ulkomaanmatkoja. Lapsi tietenkin olisi se tärkein, ja työn pitäisi joustaa, mutta en keksi miten saamme työt joustamaan. Ap
Tuollaista se on kaikilla muillakin pk-seudulla. Joko kärsii vanhempien parisuhde tai oma aika tai sitten lapsi. Joltain se lapsen tulo on aina pois ja valitettavan usein lapselta. Vähintään taloudellisesti tiukkaa tulee olemaan, vaikka laittaisikin lapsen pk-seutulaisittain yksivuotiaana. Kannattaa säästää ennen lapsen yrittämistä, neuvotella työnantajan kanssa osa-aikaisesta työstä ja vetää menot niin kireälle kuin mahdollista. Perheystävällisiä työpaikkoja alkaa nykyään onneksi olla olemassa ja jos oma työpaikka ei ole vielä tähän herännyt, saa täältä lisää tietoa: http://www.vaestoliitto.fi/perhe-ja-tyo/tietoa-hankkeesta/
Monella pk-seudulla asuvalla ei ole mitään tukiverkkoja, mikä näkyy perheiden uupumisena vauva-ja taaperoaikana, lasten laittamisena hoitoon pieninä ja suurena kouluikäisten lasten loma-ajan toiminnan järjestämisen tarpeena. Siellä ne muutkin kärvistelevät, eli joukkoon kyllä mahtuu. Me kärvistelimme aikamme ja muutimme pois. Nyt on iso perhekämppä, sukulaisia ympärillä ja vaikka aluksi ei ollut tietoa työpaikasta, oli pk-seudulla hankitusta kokemuksesta paljon hyötyä ja muuton myötä uramme etenivät.
Vierailija kirjoitti:
Kotitöitä ei ole yhden lapsen kanssa sen enempää kuin lapsettomanakaan.
Ei todellakaan pidä paikkaansa. Minä en lapsettomana tee kotitöitä edes joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en tarkoittanut tietenkään, että lapsi pitäisi sovittaa arkeen, vaan tietenkin arki pitää sovittaa lapseen. Se se suurin ongelma onkin, jota mietin, että miten sovittaa kiireistä työarkea lapseen. Emme omista autoa tai ajokortteja, koska täällä pk-seudulla on järkevää käyttää vain julkista liikennettä. Ei työpaikoillamme edes ole mitään parkkipaikkoja tarjolla. Molempien työhön liittyy satunnaisia ulkomaanmatkoja. Lapsi tietenkin olisi se tärkein, ja työn pitäisi joustaa, mutta en keksi miten saamme työt joustamaan. Ap
Tuollaista se on kaikilla muillakin pk-seudulla. Joko kärsii vanhempien parisuhde tai oma aika tai sitten lapsi. Joltain se lapsen tulo on aina pois ja valitettavan usein lapselta. Vähintään taloudellisesti tiukkaa tulee olemaan, vaikka laittaisikin lapsen pk-seutulaisittain yksivuotiaana. Kannattaa säästää ennen lapsen yrittämistä, neuvotella työnantajan kanssa osa-aikaisesta työstä ja vetää menot niin kireälle kuin mahdollista. Perheystävällisiä työpaikkoja alkaa nykyään onneksi olla olemassa ja jos oma työpaikka ei ole vielä tähän herännyt, saa täältä lisää tietoa: http://www.vaestoliitto.fi/perhe-ja-tyo/tietoa-hankkeesta/
Monella pk-seudulla asuvalla ei ole mitään tukiverkkoja, mikä näkyy perheiden uupumisena vauva-ja taaperoaikana, lasten laittamisena hoitoon pieninä ja suurena kouluikäisten lasten loma-ajan toiminnan järjestämisen tarpeena. Siellä ne muutkin kärvistelevät, eli joukkoon kyllä mahtuu. Me kärvistelimme aikamme ja muutimme pois. Nyt on iso perhekämppä, sukulaisia ympärillä ja vaikka aluksi ei ollut tietoa työpaikasta, oli pk-seudulla hankitusta kokemuksesta paljon hyötyä ja muuton myötä uramme etenivät.
Meidän molempien suvut asuu täällä pk-seudulla kyllä, mutta on aika pienet suvut ja vanhempamme jo ikääntyviä (molempien meidän tausta on se, että vanhempamme ovat korkeasti koulutettuja ja ovat saaneet meidät ollessaan jo vähän vanhemmalla iällä, ja lisäksi emme itsekään enää mitään kaksikymppisiä ole). Eli muutto jonnekin Seinäjoelle ei toisi yhtään lisää tukiverkkoja.
Olen kuullut tutuilta, että pk-seudulla on vaikea saa päiväkotipaikkaa läheltä kotia vaikka työpaikka olisikin jotenkin perheystävällinen. Ahdistaa, jos joutuu kuskaamaan lasta jonnekin toiselle puolelle kaupunkia päivähoitoon kuin missä työ ja koti on. Tuttavapiirissäni kaikki valittavat lapsi-arjen kamaluutta ja kiirettä ja raskautta.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Emme omista autoa tai ajokortteja, koska täällä pk-seudulla on järkevää käyttää vain julkista liikennettä.
Tuosta olen kyllä radikaalisti eri mieltä: jos sattuu pk-seudulla liikkumaan minnekään muualle kuin Helsingin keskustaan, ainoa järkevä vaihtoehto on oma auto tai pyörä, koska kaikkialle muualle menee niin tolkuttoman pitkään julkisilla. Nimim. oma työmatka 20 min autolla, 55 min julkisilla per suunta. Eihän se mitään kun ajasta ei vielä ole pulaa, mutta lasten myötä kyllä kirkastuu, miksi niin monet liikkuvat pk-seudullakin omalla autolla.
Joillakin on hiukan lyhyemmät työmatkat, mutta muuten ihan samanlaiset kuviot. Niin vain saavat lapsetkin mahtumaan tuohon yhtälöön. Ilmeisesti muu elämä joustaa hiukan kuten ystävien tapaaminen ja harrastukset.