Miksi tulet muutamaa minuuttia ennen sulkemisaikaa asioimaan kauppaan, ravintolaan tai kahvilaan?
Kommentit (339)
Kaikki ketjuun vastanneet tulevat viime minuuteilla ja suurin osa väittää poistuvansa ennen sulkeutumisaikaa. Eikö löydy yhtään viimeminuuteilla viikko-ostoksia tekevää hidastelijaa kertomaan kokemuksistaan?
Vierailija kirjoitti:
Mulla kassalla on 15min aikaa sulkea kassa, tilittää ja poistua rakennuksesta. Kerran tuli vielä minuutti sulkemisajan jälkeen (klo 11) joku pariskunta täyden ostoskärryn kanssa (loppusumma siis satasia). Siinä 9h vuoron tehneenä ja väsyneenä teki mieli siinä kyllä ärjyä että nyt painutte menemään täältä. Meni ihan reippaasti yli työaika sitten.
Unohdin sanoa että tällöin kanssani joutui jäädä ylitöihin myös siivooja ja vartija, koska me kolme poistumme sulkuaikaan aina samaan aikaan rakennuksesta. Että niille jotka pauhaa että parempi se on kauppiaalle eurokin myyntiä kun ei mitään, niin tuossa tilanteessa työnantaja joutui maksamaan meille kolmelle ihmiselle ylityökorvaukset, ja meni muuten reippaasti yli sen sun keksipaketin hinnan.
Koska tarvitsen sieltä jotain tai on nälkä/jano ja paikka on vielä auki. Ovet kiinni siten ettei pääse enää sisään jos sinne ei saa tulla.
Vaikka oluenostajat tulevat vähän ennen yhdeksää, he ainakin huolehtivat, että ovat kassalla niin, että saavat vielä juomansa. Kyllä ne viime hetken hengailijat ovat ihan oma ryhmänsä, mielenterveysongelmia useimmilla.
Lokki varasti kuukautissiteet. Ei ollut muuta vaihtoehtoa.
Käyn kaupassa yleensä vuoron loputtua. Hiljaista on käytävillä. Ikinä ei tultu ajamaan pois vaan on tultu kysymään jos tarvin apua.
Kaaren Prisma on mahtava paikka yötyöläiselle.
Vierailija kirjoitti:
Meillä saa laittaa kassan kiinni tasan klo 22, siis kun on sulkemisaika. Tästä sanotaan kaupassa oleville asiakkaille ja myöhemmin tuleville, että ostokset tulee olla maksettuna ennen sitä. Jos joltain jää ostokset jonoon, niin voi voi. Ei ole minun ongelmani. Kauppiaan luvalla tämäkin ja mahdollinen hävikki tuotteista. Seuraavana päivänä uudestaan, kiitos.
Hehhee, olin kerran vaimon kanssa kaupassa ja meillä oli 2 kärryllistä täynnä ostoksia. Tuli kuulutus, että suljemme 5min päästä. Äkkiä kassalle ja siellä saatiin kuulla että meille ei myydä kun on niin paljon ostoksia ja menee ylitöiksi. Jätettiin kaikki siihen ja lähdettiin pois. Arviolta noin 450€ edestä tavaraa jossa paljon mm äyriäisiä ja kalaa ja lihaa.
Soitin kauppiaalle aamulla ja kerroin tilanteesta. Kauppias sanoi, että valtaosa tavaroista oli mennyt pilalle kun kassa ei ollut vienyt tavaroita kylmään. Kertoi, että kassan määräaikaista työsopimusta ei tämän vuoksi uusittu ja että me saisimme kaikki ostokset käydä hakemassa ilmaiseksi.
Se sama nuiva kassahenkilö oli palvelemassa meitä kun haettiin tavarat. Kysyin, että ottaako päähän kun menetti työnsä? Alkoi itkemään ja minä nauramaan.
Vierailija kirjoitti:
Päättävä elin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päättävä elin kirjoitti:
Ikinä en oo joutunut kävelemään kaupasta pihalle ilman ostoksia vaikka olisi muutaman minuutin yli sulkemisajan mennytkin maksun hetki. Ihan hyvää palveluakin saanut vielä kassoilta. Asennekysymys?
Kyllä ne palvellaan loppuun. Näistä henkilöistä vain puhutaan sitten paskaa tauoilla ja virkityspäivillä ym. Ko. henkilö ei saa tietoon, koska asiakaspalvelija vetää roolia kokoajan. Kaikki tietävät ko. henkilön kusipääksi kyllä, mutta työ pakottaa palvelemaan.
Tämänkö lähestymistavan olisi sitten tarkoitus ratkaista ongelma? Ei taida ihan heti muutosta tulla.
Ei tällä ole tarkoituskaan saada muutosta. Naureskellaan vain idiooteille selän takana. Samaa tehdään oikeastaan kaikissa aspahommissa, ei niitä julkisesti kerrota tietenkään tai asiakkaat katoaisi. Ei se perusmyyjä arvosta paskanvertaa niitä "arvon" asiakkaita. Pakosta palvellaan oikeasti. Hyvä asenne = pystyy pitämään asiakaspalvelijan roolin. Ei kukaan oikeasti halua olla palvelija.
Vaaditaan arvostusta muilta, mutta itse ei arvosteta paskanvertaa kertoo kaiken.
Sumi Eemeli Vaala kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä saa laittaa kassan kiinni tasan klo 22, siis kun on sulkemisaika. Tästä sanotaan kaupassa oleville asiakkaille ja myöhemmin tuleville, että ostokset tulee olla maksettuna ennen sitä. Jos joltain jää ostokset jonoon, niin voi voi. Ei ole minun ongelmani. Kauppiaan luvalla tämäkin ja mahdollinen hävikki tuotteista. Seuraavana päivänä uudestaan, kiitos.
Hehhee, olin kerran vaimon kanssa kaupassa ja meillä oli 2 kärryllistä täynnä ostoksia. Tuli kuulutus, että suljemme 5min päästä. Äkkiä kassalle ja siellä saatiin kuulla että meille ei myydä kun on niin paljon ostoksia ja menee ylitöiksi. Jätettiin kaikki siihen ja lähdettiin pois. Arviolta noin 450€ edestä tavaraa jossa paljon mm äyriäisiä ja kalaa ja lihaa.
Soitin kauppiaalle aamulla ja kerroin tilanteesta. Kauppias sanoi, että valtaosa tavaroista oli mennyt pilalle kun kassa ei ollut vienyt tavaroita kylmään. Kertoi, että kassan määräaikaista työsopimusta ei tämän vuoksi uusittu ja että me saisimme kaikki ostokset käydä hakemassa ilmaiseksi.
Se sama nuiva kassahenkilö oli palvelemassa meitä kun haettiin tavarat. Kysyin, että ottaako päähän kun menetti työnsä? Alkoi itkemään ja minä nauramaan.
Niin vissiin...
Vierailija kirjoitti:
Koska mä voin. En kysy siihen lupaa myyjältä.
Koska olet huonosti kasvatettu wt
Ravintolaan tai kahvilaan en viitsikään mennä, mutta kauppaan kerkiää joskus esim. töiden jälkeen vasta viime minuuteilla sisälle. Silloinkin kyllä koitan käydä mahdollisimman nopsaan.
Mulla ainakin työaika loppuu aukioloajan loppuessa. Sisään jää kaks ihmistä 15 minuutiksi. Sit ei enää palkka juokse.
Iho umpeen narttu ja kahvi pöytään.
Sumi Eemeli Vaala kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä saa laittaa kassan kiinni tasan klo 22, siis kun on sulkemisaika. Tästä sanotaan kaupassa oleville asiakkaille ja myöhemmin tuleville, että ostokset tulee olla maksettuna ennen sitä. Jos joltain jää ostokset jonoon, niin voi voi. Ei ole minun ongelmani. Kauppiaan luvalla tämäkin ja mahdollinen hävikki tuotteista. Seuraavana päivänä uudestaan, kiitos.
Hehhee, olin kerran vaimon kanssa kaupassa ja meillä oli 2 kärryllistä täynnä ostoksia. Tuli kuulutus, että suljemme 5min päästä. Äkkiä kassalle ja siellä saatiin kuulla että meille ei myydä kun on niin paljon ostoksia ja menee ylitöiksi. Jätettiin kaikki siihen ja lähdettiin pois. Arviolta noin 450€ edestä tavaraa jossa paljon mm äyriäisiä ja kalaa ja lihaa.
Soitin kauppiaalle aamulla ja kerroin tilanteesta. Kauppias sanoi, että valtaosa tavaroista oli mennyt pilalle kun kassa ei ollut vienyt tavaroita kylmään. Kertoi, että kassan määräaikaista työsopimusta ei tämän vuoksi uusittu ja että me saisimme kaikki ostokset käydä hakemassa ilmaiseksi.
Se sama nuiva kassahenkilö oli palvelemassa meitä kun haettiin tavarat. Kysyin, että ottaako päähän kun menetti työnsä? Alkoi itkemään ja minä nauramaan.
Anteeksi, mutta en usko tuota tarinaasi ollenkaan. Miksi ihmeessä kauppias sinulle kertoisi, mitä niille tavaroille sen jälkeen tapahtui? Ja kukaan kassa ei kyllä ole niin idiootti, että jättää kärryllisen lihaa ja kalaa yöksi siihen kassan viereen nököttämään. Ja jos onkin, tuskin tämä henkilö kuitenkaan yksin oli tuolloin vuorossa.
Ja yhden kärryn takia ei kyllä kenellekään anneta potkuja. Meillä on esimerkiksi jäänyt tavarantoimittajilta kokonaisia lavoja lämpimään varastoon, eikä varmasti kukaan kuski sen takia ole potkuja saanut.
Itse en ole ikinä mennyt myöhässä kauppaan paitsi kerran kun menkat alkoivat etuajassa ja tajusin ettei minulla ollut siteitä tms. Kauhealla kiireellä juoksin lähikauppaan ja nolona minuuttia vaille sulkemisaikaa kerron tilanteeni kassalle. Onneksi tämä ihana nuori nainen ymmärsi että minulla oli hätä ja päästi vielä sisään :D tasalta olin ulos kaupasta. Olin niin kiitollinen sillä asiakaspalvelijana tiedän itsekin kuinka vituttavaa on kun jotkut tulevat paria minuuttia ennen sulkemista hengailemaan. Minä olin onneksi nopea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
naamanorsulla kirjoitti:
Tänään just mietin samaa.
Meillä kahvila esim sunnuntaisin suljetaan 16.00 ja pariskunta tuli 16.56 vielä kahville! "ehtiikö vielä kahvit juoda? ja sitten otetaaan cafe lattea.. Just kun olet saanut koneen puhdistettua. tänä kesänä melkein jokaisessa iltavuorossa näin käy..
wtf?Miksi ette sulje kahvilaa jo kello 15.45 jolloin saat rauhassa pestä laitteet?
Moni pomo ei ota tuota ehdotuta kuuleviin korviinsa. Tai että työaikaa jatkettaisiin 15min, niin että ehtii palvella mattimyöhäset ja pestä/sammutella koneet rauhassa. Ylitöitäkään ei saisi tulla. Ei kaikki pomot tajua, että se kahvikone tms on pestävä illalla, eikä sitä voi jättää aamuun ja asiakkaita voi tulla vielä minuutti ennen sulkemisaikaa, jolloin myös työaika päättyy. Jatkuvia merkintöjä ylitöistä, olkoon vaikka 10-15minuuttia, ei siis sitten katsota hyvällä eikä yhtä/paria huuhdeltua kahvikuppia jotka on jätetty tiskialtaaseen odottamaan aamua, kun tiskikone jo sammutettu, ja kun tuli viime hetken asiakas.
-eriJos pomonne on kusipää tai idiootti, niin miksi nillitätte siitä asiakkaille?
Tosiasiassa pomonne tietää kyllä tilanteen mutta hyväksikäyttää työntekijöitään ja teettää teillä ilmaiseksi töitä.
Joku kysyi kysymyksen johon sitten vastasin. Milläköhän tavalla nyt jotakin laitoin tässä asiakkaan syyksi? Satuin tietämään vastauksen tuohon kysymykseen ja itsekin lukeudun niihin asiakkaisiin.
Ja kuinkakohan mun pomo liityyy tähän asiaan?
Menin eilen tokmannille 5 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Olin ulkona kaksi minuuttia ennen sulkemisaikaa kengät ostettuina.
Ja vastaus ap.n kysymykseen. Menin siksi muutamaa minuuttia ennen sulkemisaikaa, koska pääsin töistä vähän ennen sitä ja meni ajomatkalla jonkin aikaa, ennen kuin ehdin sinne Tokmannille.
Toinen kerta, kun kävin lähikaupassa pari minuuttia ennen sulkemisaikaa oli, kun kävin hakemassa maitopurkin. Ja syy ap.n kysymykseen. Tulin bussilla iltavuorosta ja bussi oli kaupan edessä 5 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Ehdin ulos ennen kuin klo oli 22.00.
Joidenkin ihmisten mielestä se on kai hyvä vitsi tai keino saada huomiota. Olin aikanaan palvelualan yrityksessä töissä ja ne olivat aina samat asiakkaat nämä viime tipan tulijat.
Samat kaksi syytä kuin mitä täällä on jo mainittu. Joko en tiedä että liike on juuri sulkemassa tai menen tietoisesti hakemaan jotain tarvitsemaani ennen sulkemista. En jää kuitenkaan kauppaan pyörimään.