Sekoavatko kaikki äidit?

Vinku75:

Ja siitä kuuluisasta purkkakeskustelusta. Ensimmäinen vastaukseni oli oikeasti asiallinen ja pyysi kirjoittajia miettimään niitä nautittuja määriä ja sitä mukaa rauhoittumaan (vrt. muutama pala purkkaa/lasitolkulla colaa). Jos joku veti siitä palkokasvin kärsäänsä, en voi sille yhtään mitään. Sama juttu tuntuu nyt olevan tässäkin threadissa. Vain harvat enää kirjoittavat vastausta alkuperäiseen. Purkkajutussa vastasin asteen verran tökerösti vasta sen jälkeen, kun joku ¿tölväisi¿ oikein kunnolla ja väitti minun loukanneen vastauksellani (taisi olla Krisse-79 :-D)

mun vastaukseni purkkakeskustelussa:

krisse-79 - 30.03. 13:18

aiheen vierestä, mut kummiskin...

oon kans sitä mieltä että nätistikkin VOI vastata...

eikä heti tarvii ns. hyökätä kimppuun...

vaikka jotkut huolissaan kyselisivätkin mitä " ihmeellisimpiä" asioita :)

krisse rv28+5

ja kieltämättä on ollut ihan " mukaansa tempaava" aloitus :)

Bojon kirjoitus oli - ei millään pahalla - malliesimerkki siitä, mitä tarkoitin. Oletetaan, että hormonit tekevät tepposet kaikille äideille. Mä en ollut hössöttäjä enkä myöskään kireä ämmä raskaana ollessani. Olo oli aikasta seesteinen. Raskaus tuntui luonnolliselta ja samalla ihmeelliseltä. Tietysti välillä huolestutti, mutta niihin huoliin oli hyvät syyt. Tunsin kuitenkin olevani oma itseni. Reagoin juuri mulle ominaisella tavalla. En ollut itkuherkkä, ailahtelevainen, hankala, hajamielinen tms., mitä odottaviin äiteihin usein liitetään.

Synnytyksen jälkeen hormoneilla saattoi olla vaikutusta mielialaani, mutta enemmän siihen varmaan vaikutti se, että jouduin olemaan erossa vauvastani. Tietysti elämään tuli muutoksia, tietysti rakastin vauvaani, mutta en voi mistään sekoamisesta puhua.

Bojo:

Vastaukseksi ap:lle: Ainakin tässä ketjussa varmaan kaikki ON jollain lailla seonnu (joko kirjoittaja myöntää sen suoraan tai sitten se on aika helposti luettavissa noista kommenteista). Ja todennäköisesti sekoat sinäkin jossain vaiheessa jollain tasolla (josset muuten niin hormonit & synnytys kyllä hoitaa asian).

Joku tuolla monta sivua sitten analysoi kirjoitustapaani. Tottakai halusin aloitustekstini herättelevän/tökkäävän/ärsyttävän. Ehkä olen sitten hemmetin ilkeä.. :)



Monien kirjoituksissa puhuu hormonit ja siksi kritiikki/pila/ihan miksi haluatte sitä kutsua otetaan hyvin henkilökohtaisesti suoraan itseensä.



Aktivistimamma-juttu nauratti kovasti. Juuri tuollaisia äitejä pelkään! Ja sellaista minusta ei koskaan voi tulla.. toivottavasti? Kuitenkin itkin perjantaina kun katsoin Simpsoneita... Se on nyt sitten menoa, hemmetti! Muistuttakaa mua tästä ketjusta, jos parin kuukauden päästä riehun ylimpänä hössöttäjänä. ;)



Heikosti positiivisen luin eilen muistin virkistykseksi. Suosittelen lämpimästi kaikille! Hyvä kirja! :)



Ai niin... joku sanoi, että uudelleen synnyttäjät tai ne, joilla on sisaruksia tm pikkulapsia/pikkulasten äitejä ystäväpiirissään, eivät " tarvitse" neuvoja tai siis eivät ole palstalla. Olin ajatellut asian juuri toisin päin. Itse esikoista odottaessani en tunne vauvamaailmaa omakseni, ja siksi sitä vieroksun. Olen varma, että jos tämä olisi vaikka toinen vauvani, niin olisin keskusteluissa mukana rohkeammin. Osaisin paremmin puhua asioista.



Vinkulle terveiset ja hauskaa viikkoa! :)

hassuja juttuja mitä ihminen tekee ollessaan raskaana...ja olihan täällä ;D



mukavaa odotusta kaikille!

viestejä on jo paljon, mutta kai yksi mielipide mukaan mahtuu...



Tunnistan itseni, olikos se nyt aktivistiäidiksi, mutta en tunnusta olevani hirveä höösääjä. Meillä on käytetty lastenhoidossa tassuttelua, kestovaippoja, kantoliinaa, perhepetiä ym. mutta harva täällä siitä tietää eikä edes kaikki tuttavat. Ehkä osasyynä siihen on se miten asiat esittää. Asiasta kuin asiasta voi höösätä, vaikka siitä höösääämättömyydestä ;)



Olen innoissani raskaudesta, sillä kasvaahan sisälläni uusi ihminen ja se on minusta aina ihmeellistä. Lisäksi mielestäni on parempi purkaa tuntojaan täällä kuin ikävystyttää kaverit ja mies pahoinvointi ym asioilla, kun ne eivät henk.koht heitä kosketa. Tällä hetkellä pari kaveriani on raskaana ja heille jonkun verran kertoilen tuntemuksiani, mutta tuskin muita juttuni jaksavat hirveästi kiinnostaa. Itse uskon, että sikiön/vauvan/kullannupun, miksi sitä kaveria joka kohdussa asustaa nimittääkin, rakastaminen, silittely hälle jutteleminen ym. parantaa siteen luomista vauvaan sitten kun hän on syntynyt. Toki tämän siteen luomiseen vaikuttavat muutkin asiat.



AP:lle minusta suhtautumisesi on ihan ok. Se on aikalailla erilaista kuin suurimmalla osalla odottajia, mutta ei väärää tai outoa. Itseasiassa joskus kun oikein mietityttää jokin asia raskaudessa, mietin kuinka paljon helpompaa olisi olla huolehtimatta ja luottaa järkeen, mutta tunteilleen harvoin voi mitään.



Toivottavasti kirjoituksessani on edes jotain järkeä, sillä rehellisesti voin tunnustaa kärsiväni aivojen rappeutumisesta, imetys- sekä raskausdementiasta sekä parista valvotusta yöstä kera 1-v pojan :)



Oona, poika ja sintti 15+1 [color=deeppink][size=5]♥

En jaksanut / kerennyt lukea kuin muutaman kirjoituksen, joten voin toistaa samaa jonkun kanssa, mutta kerron kuitenkin oman kantani.



Olen tutustunut näihin sivuihin ehkä n. 5v sitten. Nämä ovat myös oikeastaan ainoat perheaiheiset sivut, mitä seuraan.

Suurin syy kirjoitteluuni tänne on se, ettei minulla juurikaan ole ystäviä, joilla oli samanlainen elämäntilanne kuin minulla. Olen 25-vuotias ja 90% kavereistani on lapsettomia (ja suurinosa vielä sinkkuja).

Heidän ja minun juttuni ja mielenkiinnonkohteeni eivät oikein kohtaa. Vaikka minulla on muutakin elämää kuin lapset, ovat he kuitenkin ylivoimaisesti tärkein ja suurin osa minua.



Siitä olen samaa mieltä muutaman kirjoittajan kanssa, että nykyisin koko perheenperustamis-tapahtuma on todellakin monella mennyt överiksi. Sehän on maailman luonnollisin asia, että tullaan raskaaksi ja synnytetään. Vauvakuume-palstalla en ole ikinä viihtynyt, koska minusta on jotenkin outoa todellakin " tikuttaa ovista, tarkkailla ovislimoja ja tehdä 8 raskaustestiä / kierto" jo alkuvaiheessa vauvatoiveita. TÄYSIN eri asia on se ryhmä naisia, joilla raskaaksi tuleminen ei niin vain onnistukaan ja tarvitaan erilaisia konsteja avittaa luontoa. Mutta tosiaan, jos heti ehkäisyn lopettamisen jälkeen aloitetaan moinen härdelli kuin mitä olen muutaman kerran vauvakuumepalstalla lukenut, niin ei oo minun juttu ei.



Odotuspalsta on mun mielestä ihan asiallinen. " Maalismussut, lokamasut ja toukotoiveet" ja mitä näitä onkaan, on erinomaista vertaistukea samassa vaiheessa raskautta oleville. Itse kirjoittelen lokamasuissa ja he korvaavat minulle sen odotusseuran, jota minulla ei " reaalimaailmassa" ole. Raskaus ja lapsen saaminen ovat minulle isoja ja tärkeitä asioita, miksi siis en saisi puhua niistä? Myöskään siinä en näe mitään ihmeellistä, että syntymättömälle lapselle keksitään " työnimi" . Tämä on meillä ainakin jo isommille lapsille luontainen juttu. Kun 7-vuotias poikamme kuuli raskaudestani, hän alkoi kutsua mahassani kasvavaa sisarustaan " Emmakalleksi" . Eikä hän tasan ole hörö raskaana oleva ;)



Sellaisen, joka haluaa vain faktatietoa raskauden etenemisestä tms niin kannattaa varmaan mennä vaikka kirjastoon tutkimaan kirjoja. Tämä palsta kun on varmaan tarkoitettu ennenkaikkea kokemusten ja tuntemusten vaihtoon. Tai mikä estää perustamasta kaikkien mussuhanipalleropinojen joukkoon ihan oman pinon, vaikkapa joku " Järkiodottajat" ja kirjoittaa sinne kirjakielellä, viisaasti ja luonnonmukaisesti niistä asioita, jotka itseään kiinnostaa. Siellä voi sitten vaikka todeta, että " hupsista keikkaa, lapsi kuoli mahaan, mutta ei hätää, ei tunnu missään" ja ei tarvitse pelätä, että me muut vähän enemmän höröt tuomittais julmaksi.

Hyvän keskustelun on aloittaja saanut pystyyn :) ja mielestäni varsin tärkeästä aiheestakin. Lähinnä ajattelen juuri sitä, että kun seuraa kaikista pahimmin " pimahtaneiden" ;) mammojen jutustelua, alkaa väkisinkin epäillä, että miksi itsestä ei tunnu ollenkaan tuolta. Toki samat mammat saattavat puhella kaikenlaisista muistakin asioista kuin vauvan odotuksesta täällä palstalla yhtä yli-innokkaaseen sävyyn - joillakin vaan tyylinä kaikessa sellainen... Sallittakoon tyylinsä kullekin... Ja me viilipytyt, tunteettomat järkeilijät, älkäämme siitä säikähtäkö ;)



Haluaisin nostaa esille sen, että noissa eri pinoissa ja ryhmissä jutellaan toki muutakin kuin vauva-lässynlässy-lima-kipu-nippailu-juttuja. Ainakin niissä porukoissa, joiden juttuja itse seuraan, käsitellään aika paljon parisuhdejuttuja, kotia, ystäviä, perhettä... tavallaan asioita, joista voidaan kyllä puhua ilman odotustakin. Se on sitten vaan se vauvanodotus, joka on itse kunkin näille palstoille tuonut. Monelle tämä paikka on ainoa, jossa esim. raskauden alussa voi jutella asiasta, silloin kun ei ole vaikkapa ystävilleen vielä halunnut kertoa. Ainakin ensimmäistä odottaessaan monet tuntuvat olevan hädissään ja huolissaan kaikenlaisesta, joten siihen nämä oirelässytykset ym. kyllä antavat tukea. Jos se vähentää stressiä, niin kaipa se on sitten ihan hyvä juttu.



Oma suhtautumiseni raskauteen on vähän tieteellinen. Kummastelen asioita melko paljon järjen kautta (tai sitten pääni on pehmentynyt niin, että vaan kuvittelen..) ja huumorillakin. Myönnettäköön, että olin huolissani, kun ei missään ultrassa tai sydänääniä kuunneltaessa ole ollut tippa lähelläkään linssiä. Nyttemmin tajuan, ettei se ole mikään välttämätön kuvio. Ja kyllä se mahalle jutteleminen aika oudolta on tuntunut minunkin mielestäni :D Ajattelen vain, että nyt seinänaapuri vaan kuuntelee, jos alan selittää jotain juttuja mahalle. Äitini kuitenkin on neuvonut, että vauvalle pitää jutella... :) ja siitä kai ajattelen, että se olisi tärkeää. Ja kaikkihan me tiedetään, että kielenkehitys alkaa jo kohdussa, joten jonkinlaisia ääniärsykkeitä olisi säännöllisesti mahassa elelevän otuksen hyvä kuulla säännöllisesti. Mutta eihän sille mahalle suoraan tarvitse itse puhua, jos ei tunnu järkevältä (kuuleehan se äitinsä ääntä muutenkin koko ajan). Itse juttelen kissoille ja siis samaan aikaan vauvalle, mikä tuntuu huomattavasti fiksummalta ja ajaa ehkä saman asian sikiön näkökulmasta.



Mii- (Ensikot, Elohiiret, Syyssäteet, Jyväskylän odottajat...)

Oona82:

Meillä on käytetty lastenhoidossa tassuttelua.

Tuohon termiin olen nyt tämän nykyisen raskauden aikana törmännyt tällä palstalla muutaman kerran ja monesti on pitänyt kysyä, että mitä se tarkoittaa. Neljä lastahan mulla jo on (7 - 3 -vuotiaita), mutta ilmeisesti tämä termi on tullut sinä aikana, kun meillä ei tuo vauvansaanti onnistunut enkä vauvalehtiäkään ole viime vuosina enää tilannut.

Käyn eräällä toisellakin keskustelupalstalla ja siellä yksi tuon palstan webmaster on aivan kauhea päällepäsmäri. Hyvin usein todella tympeä ja töykeä niitä kirjoittajia kohtaan, joitten kanssa hän on eri mieltä. Ja ko. henkilöllä on tietenkin erittäin vahvat mielipiteet kaikkiin asioihin, niihinkin, joista ei edes omakohtaisesti tiedä mitään. Sitten hän jaksaa ihmetellä, että miksei useammat ihmiset kirjoittele ko. palstalle... Meitä ihmisiä on kyllä moneen junaan... ;-)

neronja rv18+1

Mii-:

Myönnettäköön, että olin huolissani, kun ei missään ultrassa tai sydänääniä kuunneltaessa ole ollut tippa lähelläkään linssiä.

Ei mullakaan ole missään aiemmassa ultrassa tullut tippa linssiin (enkä osannut olla siitä edes huolissani ;-) paitsi nyt viimeksi np-ultrassa. Neljän keskenmenon jälkeen, kun tulin taas raskaaksi, pelot raskauden onnistumisesta oli tosi kovat. Kaksi kertaa aiemmin mulla oli np-ultrassa todettu sikiön kuolleen, joten jännitin viimeisintä np-ultraa todella paljon. Kun sieltä kuitenkin elävä sikiö kuviin tuli, niin kyyneleet tuli kyllä silmiin. Tuntui aivan uskomattomalta. Ensi viikolla on rakenneultra. Saa nähdä, mitkä reaktiot silloin on. Tällä hetkellä sisälläni on kyllä elävä sikiö liikkeistä päätellen. Onko sitten kaikki muu kunnossa, se jää nähtäväksi.

Mitä enemmän tätä ketjua mietin ja vastauksia luen, tajuan minkälainen identiteettikriisi raskaus itselleni on.

Ihan selvästi yritän pitää kiinni omasta " vanhasta" identiteetistäni enkä uskalla/halua heittäytyä " hössöttäjäksi" koska sitten musta tulee joku toinen ja menetän sen mitä aikaisemmin olin.

Onko tämä ihan sekavaa ja hullua? Jos tavallaan kiellän oman äitiyteni enkä muodosta " suhdetta" mahani kanssa, niin en voi muuttuakaan... (selkeesti olen tulossa hulluksi)

Neronja: tassuttelu on unikoulua, jossa ei huudateta lasta. Jos lapsi itkee paniikki-itkua kun hänet laitetaan nukkumaan, yritetään lasta rauhoittaa laittamalla tassu (=käsi) hänen päälleen, jotta olo tuntuisi turvalliselta, jos ei auta silitellään, jos tämäkään ei auta otetaan vähin elein syliin. Syliin/ tassun alle ei kuitenkaan lapsen tulisi nukahtaa vaan käsi otetaan pois kun lapsi rauhoittunut. Tarkoituksena on saattaa lapsi nukkumaan niin, että hän tuntee olonsa turvalliseksi ja samalla niin vähin toimenpitein kuin mahdollista. Lopulta lapsen pitäisi nukahtaa melkein itsekseen (ei ihan näin toimi meillä, mutta melkein). Googleta tassuttelu/tassuhoito.



Se olikin raskausaktivisti ja kyllä jotain tietoa iitu78 on kun osaa tuommoisia juttuja noin näppärästi kirjoittaa :) (ei pahalla)



Se unohtu edellisestä viestistä, että kun ihmetellään että raskaus on ihmeellinen juttu ja niin pois päin ja toisissa syyksi epäillään nuoria äitejä ja toisissa vanhoja ensisynnyttäjiä, niin mikä sit on oikea ikä hankkia lapsia? Retorinen kysymys, joka mua monesti mietityttää...



Oona

Tämähän se varsinainen identiteettikriisin paikka on, jos joku :) Kun lukee näitä keskusteluja ja imee itseensä vaikutteita muista ihmisistä, jotka puheessaan rakentaa sitä kuvaa äitiydestä, odottamisesta jne., niin siitähän syntyy sit itselle sellainen olo helpostikin, että ei kai raskaudesta ja lapsen saamisesta juurikaan saisi ajatella kovin ristiriitaisia. Ja aika hämmentäviä juttuja minä ainakin mietiskelen, juuri tuollaisia omaan identiteettiin liittyviä ja siis itsekkäitä juttuja. Omassa mielessä pyörii usein ajatuksia siitä, mistä lapsen saamisessa tosiaankin on kyse: kasvatan sisälläni ja synnytän lapsen, uuden ihmisen, joka ehkä aluksi on minun ja mieheni oma aarre, mutta josta tosiaankin kasvaa ihan oikea uusi ihminen, jolla on oma elämä ja sen tavoitteet. Eikä hän tule minua tai isäänsä siitä " kiittämään" , että on syntynyt tähän maailmaan, vaan kyse on ihan normaalista elämän jatkumisesta ja uuden yksilön siihen kehittymisestä. Ja minä siinä vaan välikappaleena - eli kannattaako tuommoisen takia ruveta edes hössöttämään liiaksi. Tai miten tuon nyt selittäisi... Varmaan tällaisilla ajatuksilla joskus nuorempana itselleni selittelin, että en tosiaankaan ikinä halua lapsia. Ja nyt niitä varsinkin on alkanut miettiä paljonkin. Ehkä vähän liikaakin hämää omaa ajattelua kaikki nämä ulkoa tulevat mallit ja odotukset, joihin haluamattaankin tulee itseään verranneeksi. Tuntuuhan se oudolta, että pitäisikö minun sen jälkeen, kun vauva on maailmassa, myös ajatella että se on suurinta ja ihmeellisintä maan päällä eikä minua itseäni tavallaan ole enää olemassa sen jälkeen (käsitys joka on muodostunut äitien puheista ym.). Vähempikin riittää aiheuttamaan paniikkia :D

Vai menikö se nikki noin...?!? Anyway, ehkä osuit viimeisellä kommentillasi juuri naulan kantaan! Olen tätä ketjua tässä viikonlopuna aikana seurannut ja tullut siihen johtopäätökseen, että lähes kaikki kyynikot yms. hössöttäjien arvostelijat ovat juuri noita esikoisen odottajia. Ehkäpä kyse onkin juuri tuosta identiteettikriisistä.



Tässä oma esimerkkini. Silloin kun aloin odottamaan esikoista, kaikki uusi pelotti. En todellakaan jutellut mahalleni, en tirauttanut onnen kyyneliä ultraäänissä, koin vain huojennusta siitä, että kaikki oli hyvin. Tottakai lapsi oli todella toivottu ja haluttu, vaikken siitä sen kummemmin hössöttänytkään. Minua ällötti kaikki se miten ihmiset paapoivat minua ja tekivät asioita puolestani, kuin todellakin olisin ollut jotenkin sairas. Kun vauva viimein syntyi, niin anoppi soitti onnittelupuhelun ja kysyi, että " mitäs se äiti" . Minä suivaannuin siitä niin, että tokaisin takaisin " Ai nytkö olen sitten sinunkin äiti..." Jälkeenpäin ihan hävettää, että noin vastasin mutta en osannut mieltää itseäni äidiksi ja tuo kommentti sai minut melkein voimaan pahoin. Ensimmäiset päivät synnytyksen jälkeen meni ihmetellessä sitä, että tuoko nyt on minun, tuotako minun kuuluu rakastaa. Ja voi Luoja kuinka siihen pieneen ihmiseen sitten rakastuinkaan.



Toisen lapsen odotus olikin jo ihan erilaista. En edelleenkään kuulunut mielestäni niihin hössöttäjiin, mutta sitä identiteettikriisiä ei tarvinnut enää raskausaikana käydä uudestaan. Nautin raskaudestani ihan eri tavalla kuin esikoisen odotuksessa. Minä olin jo äiti. Minun ei tarvinnut enää muuttua miksikään. Se helpotti raskausaikaani huomattavasti, koska kamppailut oman identiteetin kanssa oli käyty jo aiemmassa raskaudessa. Ja kun toinen poika syntyi, olin heti valmis toteamaan vauvalle, että " hei, minä olen sinun ÄITI" .



Tämä oli siis vaan oma kokemukseni äitiydestä ja raskaudesta. Toiset kokevat olevansa äitejä varmaan jo plussatestistä lähtien, mutta minulle se ei ollut niin helppoa. Minusta on varsin hyvä myöskin tiedostaa se, että elää kriisissä. Lapsen saaminen jos mikä on kriisin paikka.



Onnellista odotusta kaikille, oli se sitten kriisiä tai hössötystä kaikesta mahdollisesta vauvaan liittyvästä! Annetaan kaikkien kukkien kukkia! :)



Mirju 29+1

" Makean01: Ihan selvästi yritän pitää kiinni omasta " vanhasta" identiteetistäni enkä uskalla/halua heittäytyä " hössöttäjäksi" koska sitten musta tulee joku toinen ja menetän sen mitä aikaisemmin olin. "



Sinähän sen sanoit!

Olen itse ollut kuvaamasi anti-äiti ja hormoonit/elänmuutos ovat aiheuttaneet ärsyyntymistä ja erityisen ärsyttävinä koen lässyttäjät ja kaikki-tietävät-superäidit jotka kauhistelevat kun söivät vahingossa kalaa kolme kertaa viime viikolla.



Inhoan lihomistani ja turpeaa peilikuvaa.Jos olen tästä yrittänyt läheisille kertoa on vastaus aina sama " vauva on nyt tärkein ja kaikki muuttuvat" . Mikä ei yhtään lievitä inhoa.



Minua pelottaa jättää työelämä ja palkka joka on lähes 80.000 euroa vuodessa. Matkoja täynnä oleva kalenteri näyttää tyhjää toukokuulta eteenpäin ja mies senkun painaa uraa josta tulen varmasti olemaan hänelle kateellinen. Koska olemme ulkomailla en voi hakeutua takaisin töihin noin vaan koska firmasta saan kenkää ellen palaa 6 viikon jälkeen, mitä siis en aio tehdä.Ja täällä ne työpäivät ei ole 8-16 vaan 8-20 joten ei käyttänössä oikein onnistu. Mutta siis pidän työstäni ja sen antamista haasteista joten luopuminen aiheuttaa tuskaa jota kukaan ei tunnu ymmärtävän koska vauvahan korvaa kaiken.



En ole koskaan ollut hössöttäjä muissakaan asioissa ja muistan kokeneeni samaa ärsytystä kun valmistelimme häitämme.Olisi pitänyt sitä ja tätä ja valmistella niin ja näin, riisipussi oli liiton mittari......annoin hiukan periksi ja loppujen lopuksi meillä oli hienot melko perinteiset häät. Muttei se mikään " elämäni ihanin päivä" tai prinsessapäivä ollut. Ne tunteet tulevat ihan muualta.



Joten ehkä tämä on sitä vastustusta muutokselle että hermot menee välillä kun luen sanoja äippä ja hani-mussukka.

Ehkä se olenkin minä joka ei osaa hypätä tähän hommaan.

vai voisiko se olla ettei se lapsen saaminen yksistään tee muuten nais-yksilöistä mitään universaalisia olioita nimeltä äiti jotka ovat kaikki samanlaisia ja samoin tuntevia.Uskoisin rakastavani lastani siinä missä muutkin vaikka en ole kokenut raskauttani elämini ihanimmaksi ajaksi.Ja onneksi olkoon niille jotka niin tuntevat, kadehdin teitä pikkuisen.

vastaukseksi pohdintaasi viittaan Eeva Kilpeen:



' Miten minua helpottaisi tieto

jota en voi koskaan saada:

että jonkin salaperäisen erehtymättömän

biologisen lain mukaan

olen ollut paras mahdollinen äiti

juuri näille pojilleni'



Minä olen ihan varma, että JOKAINEN ÄITI ON PARAS MAHDOLLINEN ÄITI OMILLE LAPSILLEEN, oli sitten odotusaikana hössöttäjä tai enemmän järki-ihminen.



Joten nautitaan odotusajasta kaikki niin kuin se meille parhaiten sopii!

Tämä on oikeasti ollut todella mielenkiintoinen keskustelu, kiitokset aloituksesta!



Lala76 joka voisi jo pikkuhiljaa lopettaa tämän odottamisen, rv 38+2

Minäpä jatkan vielä, vaikka ei tämä taida tästä kummemmaksi kehittyä. On vaan niin mielenkiintoinen asia :)



Mirju76 kirjoitti, että täällä hössöttäjien arvostelijat ovat usein esikoisen odottajia, ja sellainen karumpi asenne voisi johtua osittain tuosta identiteettikriisistä. Näin varmaan onkin osittain. Itse odotan nyt esikoista ja tosiaan olen toistuvasti vähän pihalla tästä odotuksesta, ja oudolta tuntuu semmoinen ympäriltä tuleva paapominen ja lirkutus, kun joku kuulee mun raskaudestani, vaikka nyt en hirveästi sitä hössötystä tuomitsekaan. Jotenkin hassua, että nyt sitä ansaitsee masun taputteluita ja kaikenlaisia lässytyksiä... ei tunnu omalta ollenkaan :D Mutta onhan noissa superhössötys-mammoissa myös ekan odottajia. Jotenkin ajattelin itse, että se hössötys mitä mahdollisesti itsellä on tällä hetkellä välillä, häviää viimeistään sitten, jos joskus odotan toista lasta.. Luulisi sitten olevan jo niin kokenut, ettei hätkähdä kovin pienestä. Mutta tiedäpä sitten tuostakaan...



Nuo " lapsi on tärkein" ja " kyllä se vauva sitten korvaa kaiken kivun" ym. -jutut on olleet vähän hankalia nieltäviä tavallaan myös, vaikka varmasti asia juuri niin lopulta onkin. Joskus vaan (itku kurkussa yön pimeinä tunteina yksikseen...) käy mielessä, että eikö Äiti saa valittaa, jos on kipuja tai vaivoja. Ja tuleeko synnytyskivut ja mahdolliset -traumat polkaista jonnekin maton alle heti, kun vauva on maailmassa..? Sellaisten pohtiminen on varmaan osa tätä kriisiä, ja niistä pitää vaan itsensä kanssa päästä jonkinlaiseen ymmärrykseen.

Olenko sitten poikkeus, mutta en ole esikoisen odottaja enkä silti " hössötä" . Toinen raskaus on riskiraskaus, mutta en osaa sitä vielä sellaiseksi mieltää.

Äidiksi kasvoin vähitellen, ehkä siksi, että jouduin olemaan paljon erossa vauvasta ensimmäisen kuukauden aikana. Vie aina oman aikansa tutustua vauvaan.

mirju76:

Olen tätä ketjua tässä viikonlopuna aikana seurannut ja tullut siihen johtopäätökseen, että lähes kaikki kyynikot yms. hössöttäjien arvostelijat ovat juuri noita esikoisen odottajia. Ehkäpä kyse onkin juuri tuosta identiteettikriisistä.

Tämä oli siis vaan oma kokemukseni äitiydestä ja raskaudesta. Toiset kokevat olevansa äitejä varmaan jo plussatestistä lähtien, mutta minulle se ei ollut niin helppoa.

Mirju 29+1

Itse kirjoitan täällä sen takia koska en voi/halua puhua vielä tästä meidän raskaudesta koska se on vielä niin alussa. yritimme saada tätä alulle 8 kuukautta, en varmaan olisi tänne edes jäänyt hössäämään jos olisin heti tullut raskaaksi. Ne ei yleensä hössääkkään joille raskaaksi tuleminen on itsestään selvä asia.

Täällä saa puhua vapaasti asiasta. täältä saa tietoa ja kokemusta mutta jotkut asiat pitää osata suodattaa eikä soveltaa niitä itseensä suoraan.

Jokainen hössää tai on hössäämättä, ihan vapaasti.

esikoista odotan enkö mielestäni hössötä ainakaan enää ;). Silloin kun projekti alkoi, olin aivan innoissani. Minä 31v olen vihdoinkin tekemässä vauvaa. Tunteet heilui laidasta laitaan, sitten kun kuukaudet kului eikä mitään tapahtunut, luovutin. Plussatestin tehdessäni koin lähinnä suurta ihmetystä ja epäuskoa. Hössöttämään en ole ruvennut eikä kukaan muukaan(kun ei tiedä) eikä rupea, sen verran nää lähi ihmiset tunnen :)

Eiköhän meitä äitejä oo niin moneen junaan. Annetaan toisten pitää " hulluutensa" ja toisten olla " ei sekoavia äitejä" ja taas toiset siltä väliltä. Mutta totta,sana on vapaa ja jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä.

Päivänjatkoja.



S@ga ja piakkoin tuleva nelikko