Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi oli mummin kanssa ukin hautajaisissa, otettiin mukaan katsomaan avointa arkkua ja nyt lapsella painajaisia ja pelkoja :(
28.07.2017 |
Lapsen oli puhe mennä isän isän hautajaisiin isänsä kanssa, mies sitten oli jättänyt erinäisiin syihin vedoten menemättä, ja 5-v oli ollut vain mummin mukana siellä, olivat katsoneet kuollutta ukkia arkussa koska mummin mielestä siinä ei ollut mitään pahaa. Mitä nyt lapsi ahdistuneena itkenyt koko viikon... Eikö papilla tai muulla kirkon väellä ole mitään vastuuta tämmöisistä, päästää nyt pieni lapsi katsomaan ruumista?? Tuntuu oudolta.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Missä oli lapsen äiti?
Ostamassa obduktio-liettä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä oli lapsen äiti?
Minä olin kotona. En nähnyt syytä osallistua eksän isän hautajaisiin kun erosta jo vuosia, eikä mua sitä paitsi edes kutsuttu. ap
Onko erityislapsi? En itse saanut avoimesta arkusta mitään traumoja. Luonnollinen asia.
Minä olen ollut tilaisuudessa, jossa myös lapset katsoi ruumista. Muistaakseni pappi sanoi, että kuolema kuuluu elämään ja ei sitä lapsilta tarvi salata. Tällöin kuollut oli nuori ja näytti lähinnä nukkuvalta
Vanha ihminen, joka ollut jo pari viikkoa arkussa näyttää kamalammalta.
Minusta aika outoa,että te vanhemmat ette olleet paikalla,mutta lapsi oli.
Olkaa nyt vastuullisia aikuisia ja jutelkaa lapsen kanssa, miksi itkee tai pelkää. Onko vain ikävä ukkia?
Minkä uskotokunnan hautajaiset. Luterilaisissa hautajaisissa arkku ei hautajaisissa auki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Typerää käytöstä lapsen isältä ja mummolta. Vahinko on kuitenkin jo tapahtunut, joten nyt asia pitää käsitellä. Puhu lapsen kanssa asiasta kunnolla. Kirjastosta löytyy kuolemaa käsitteleviä lastenkirjoja. Oliko ukki lapselle läheinen? Saisitteko lainaan valokuvia ukin elämän varrelta (lapsuus, nuoruus, aikuisuus, vanhuus)?
Tuosta kannattaa ihan jutella suoraan lapsen kanssa nyt, että saisi pelot mahdollisimman nopeasti purettua ja ulos. Lapsi ei välttämättä osaa vielä pukea sanoiksi mikä pelottaa, joten sinun täytyy yrittää vähän johdatella häntä ("mikä sinua pelottaa? Pelottiko sinua silloin sillä hetkellä? Mitä mietit silloin? Mitä mietit nyt?"). Tuosta voi tulla isokin ongelma jos jää hautumaan liian pitkäksi aikaa. Itse aloin oireilla psyykkisesti kun näin mummini kuolleena sairaalasängyllä, ja olin sentään "jo" teini-ikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä uskotokunnan hautajaiset. Luterilaisissa hautajaisissa arkku ei hautajaisissa auki.
Olen ollut useissa luterilaisissa hautajaisissa, joissa kappelin takahuoneessa on arkku avattu ja halukkaat ovat saaneet käydä katsomassa vainajaa. Sitten kansi on suljettu ja arkku kannettu kappeliin.
Minulle on lapsuudessa näytetty kaksi ruumista arkussa. Toisen kohdalla jouduin vielä seisomaan avoimen arkun vieressä ja laulamaan.
Toinen oli äitini. Sinisiä lautumia korvissa ja kellertävä iho.
En suosittele kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko erityislapsi? En itse saanut avoimesta arkusta mitään traumoja. Luonnollinen asia.
No ei todellakaan ole. Olen ollut lähes kymmenissä hautajaisissa ja kertaakaan ei ole ollut arkku auki. Pienelle lapselle ei kuulu nähdä vielä sellaista jota ei osaa käsitellä sanallisesti, ja kuolleen näkeminen voi herkemmille olla jopa traumatisoivaa. Kuolemanpelko on herkälle lapselle tosi vaikea asia käsitellä.
N22
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään aikuisena haluaisi välttämättä enää nähdä hautajaisissa vainajaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän aikaisemmat sukupolvet on ikinä kasvaneet aikuisiksi, kun kuolleen näkeminen oli luonnollinen joskin surullinen asia. Ei siitä traumaa jäänyt muille kuin ap:n kaltaisille, jotka eivät osaa käsitellä asiaa.
Mistäs tiedät kelle on traumoja jäänyt tai ollut jäämättä? Noista asioista siihen aikaan varmaan edes puhuttu, muista kipuiluista puhumattakaan, ja tuloksia niitetään yhä tänäkin päivänä.
Ei sitä paitsi liity aikuisuuteen tai aikuistumiseen mitenkään, yhtä lailla nelikymppinenkin ja täysin "tolkun ihminen" voi romahtaa henkisesti jo pelkästään siitä että vaikka puoliso kuolee. Ei kannata huudella, osuu vielä omalle kohdalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän aikaisemmat sukupolvet on ikinä kasvaneet aikuisiksi, kun kuolleen näkeminen oli luonnollinen joskin surullinen asia. Ei siitä traumaa jäänyt muille kuin ap:n kaltaisille, jotka eivät osaa käsitellä asiaa.
Ennen kuolema tosiaan oli luonnollinen asia ja läsnä ihmisten arjessa. Mutta kun ei ole enää. Kuolema on medikalisoitu ja siirretty sairaaloihin ja vanhainkoteihin. Tietysti siitä on tullut nykylapsille vieras ja pelottava asia. Ap:n lapsesta kasvaa taatusti kelpo aikuinen, mutta pieni mieli tarvitsee juuri nyt aikuisen tukea eikä pätemistä.
Äsken tapahtui jotain kauheaa. Lapsi oli päikkäreillä ja alkoi puhua unissaan, mutta se ei ollut normaalia puhetta vaan matalaa aikuisen ääntä. Ihan kuin ukin äänellä, minua pelottaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä oli lapsen äiti?
Minä olin kotona. En nähnyt syytä osallistua eksän isän hautajaisiin kun erosta jo vuosia, eikä mua sitä paitsi edes kutsuttu. ap
Ei hautajaisiin eriksernkutsuta vieraita,vaan ilmoitetaan koska ne pidetään ja sinne voivat mennä kaikki(eri asia, kuin vaikka häät).Miksi olisit mennyt?No ihan vaikka lapsesi tueksi,vainaja ei ollut vain sinun ex-appi vaan myös lapsesi ukki.Tietenkin se on vanhempien,ei esimerkiksi papin vastuulla huolehtia tuollaisista asioista, kuten herkän(?)lapsen järkyttyminen vainajan näkemisestä.
Kannattaa keskustella lapsen kanssa kunnolla, kertoa että arkussa olija oli vain ukin kuori ja ukki itse on taivaassa(tai mihin perheessänne nyt uskotaankaan. Kirjastosta löytyy aiheesta myös hyv kirjoja, joita voi lukea yhdessä ja keskustella niiden herättämistä ajatuksista.
Olen yksin kotona lapsen kanssa ja niitä puheääniä kuului taas, vaikka vaikuttaa siltä että poika nukkuu. En uskallamtehdä mitään kun tärisen ihan :( ap
Alue: Aihe vapaa
Missä oli lapsen äiti?