Paskimmat työkaverit ikinä!
Olisi kiva kuulla minkälaisten työkavereiden kanssa olette joutuneet/joudutte työskentelemän.
Mun mielestä pahimpia on selän takana haukkujat ja sellaset jotka lusmuilee oman vuoronsa ja seuraava saa tehdä kollegan hommat omiensa lisäksi.
Kommentit (52)
Mulla on nykyään hyvä työpaikka. Oikein ihmettelen, miten näin isossa tehtaassa jonne mahtuu monen moista kulkijaa, voikin olla näin hyvä henki? Edellisessä työpaikassa mellastikin sekopää, ja ainoat kenellä oli hyvä olla oli kyseisen henkilön uskottu lähipiiri.
Se kun joku "vahva" tyyppi ottaa sut silmätikuksi. Mitään en osaa tehdä enää oikein, nykyään lamaannun kyseisen henkilön läsnäolosta ihan täysin. Pelkään tekeväni virheitä työssä, ja mitä nenmmän pelkään, sitä varmemmin teen virheen. Tämä työkaveri on saanut pikkuhiljaa muut puolellelleen, soittelee vapaa-aikanakin myös pommolle ja haukkuu minua. Tämän yksi lipsautti vahingossa.
Minulla oli ennen ihan ok työkaverit, viihdyin hyvin. Nykyään lähin esimies inhoo minua ja osoittaa sen työkavereiden aikana avoimesti. Minut on ikäänkuin suljettu työyhteisön ulkopuolelle, kukaan ei halua olla pomon kanssa erimeltä. Olen lähinnä hämmentynyt tilanteesta.
Olen töissä tosi pienessä toimistossa ja kukaan ei puhu mitään! Tulin just kahen viikon lomalta ja kukaan ei edes kysynyt miten mun loma meni :D nimim. uutta duunia hakemassa
Vierailija kirjoitti:
Olen töissä tosi pienessä toimistossa ja kukaan ei puhu mitään! Tulin just kahen viikon lomalta ja kukaan ei edes kysynyt miten mun loma meni :D nimim. uutta duunia hakemassa
Mulla ihan samaa, töissä on kuppikuntia , enkä kuulu porukkaan joten multa ei ikinä kysytä mitään esim lomista. Joskus kysytään jotain yksityisasioita ja jos erehdyn jotain kertomaan niin niitä ruoditaan selän takana. Olen ihan rikki tähän paikkaan.
Ruskeakielinen ja laiska työtoveri keksi juttuja minusta ja kertoi fantasiansa pomolle. Olin niitten joukossa, joiden työsuhdetta ei jatkettu. Kuulin tämän kaiken vuosia myöhemmin ja harmittaa kun en "nähnyt kokonaisuutta" silloin. Sain kuitenkin vakituisen työn muutaman kuukauden kuluttua tästä paikasta lähtemiseni jälkeen, mutta tämä firma mihin roskanpuhuja jäin, kuihtui pois. Viimeisiä käänteitä en tiedä tämän valehtelijan elämästä, mutta päälle viisikymppisellä kouluttamattomalla ylipainoisella henkilöllä ei taida paljon olla saumaa.
Omien kokemusteni mukaan niitä paskimpia työkavereita on kolmea eri ryhmää:
1. ilkeät ja inhottavat,
2. patalaiskat lorvehtijat , jotka kuitenkin jatkuvasti valittavat kiirettään ja liian suurta työmääräänsä, sekä
3. "osaajan" statuksen saavuttaneet, pitkään samassa työpaikassa olleet, jotka vähättelevät muiden osaamistaja työpanosta.
Olen työskennellyt paljon eri päiväkodeissa ja sieltä löytyy muuten ilkeää porukkaa. Myös ihania, mutta lähes aina sieltä yksi mätäpaise löytyy joka kiusaa ja pilaa nuoren naisen päivän. Aina kiusaajat ovat olleet yli nelikymppisiä naisia. Joskus joku virkaintoinen nuori opiskelijakin on töksäyttänyt tympeästi jotain kun on tullut uutena porukkaan.
Basbarduu90 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoitoalalla riittää monenmoista tallaajaa. Maanantaina menen loman jälkeen töihin, ketään työkaveria en ole lomallani kaivannut. Saikuttajia ja juoruämmiä suurin osa. Uutta paikkaa haen koko ajan.
Miksi hoitoalalle hakee niin paljon v*ttumaisia naisia? Huomasin tuon juoruilun ja paskanpuhumisen jo koulussa, vaikka ihan eri alaa opiskelenkin.
Mikä tahansa ala tai työpaikka jossa on vain/suurin osa naisia, on yhtä selän takana puhumista, juoruilua ja toisten dissaamista, virheitten etsimistä ja kyttäämistä. Ihan hirveetä, mun sielu lepää aina kun saan tehdä töitä miesten kanssa, jää kaikki tuo pois ja työt sujuu. Oikeasti eläkeikää lähestyvät naisetkin on kun lastentarhalaisia töissä, noitten edellisten lisäksi tiusktaan, vähätellään, loukkaannutaan aiheetta, kannellaan pomolle, kiukutellaan, kohdellaan toisia huonosti, ollaan tahallaan ilkeitä ja listaa vois jatkaa loputtomiin. Yleensä vielä puhutaan kuinka he tulevat kaikkien kanssa toimeen ja sietävät toisilta kaikkea paskaa, mutta eivät viitsi kiltteyttään puuttua asiaan. Hah hah.
On niin totta että nainen on naiselle susi.
Hah-hah-hah-hoh-hoh-hoh-hah-hah-hah-hoh-hoo. Hah-hah-hah-hah-haa... Non-stoppina aina välillä ja joka päivä jossain vaiheessa. Ja volyymi. Niin kova, että kuuluu pitkän käytävän takaa ja vaikka oman huoneen ovi on tiukasti kiinni :(
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäiset naiset (55+), jotka eivät millään voi uskoa että nuoremmat naiset osaavat jotain tai ovat ehkä näppärämpiä käyttämään tietokonetta. Mulla tuollainen työkaveri joka tytöttelee mua 38v ihan muiden kuullen että "tuo tyttö teki tän ihan väärin", vaikka tein vain eritavalla, mutta lopputulos sama.
Minäkin olen joskus ihmetellyt, kun tekee jotain ja lopputulos on sama niin on muka tehnyt sen "väärin" .
Toinen on ihmiset joilta ei voi kysyä mitään, vastukseksi saat aina jotain ilkeää. Saattavat joskus jopa ihmetellä kun en heiltä tullut jotain kysyneeksi.
Vierailija kirjoitti:
Basbarduu90 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoitoalalla riittää monenmoista tallaajaa. Maanantaina menen loman jälkeen töihin, ketään työkaveria en ole lomallani kaivannut. Saikuttajia ja juoruämmiä suurin osa. Uutta paikkaa haen koko ajan.
Miksi hoitoalalle hakee niin paljon v*ttumaisia naisia? Huomasin tuon juoruilun ja paskanpuhumisen jo koulussa, vaikka ihan eri alaa opiskelenkin.
Mikä tahansa ala tai työpaikka jossa on vain/suurin osa naisia, on yhtä selän takana puhumista, juoruilua ja toisten dissaamista, virheitten etsimistä ja kyttäämistä. Ihan hirveetä, mun sielu lepää aina kun saan tehdä töitä miesten kanssa, jää kaikki tuo pois ja työt sujuu. Oikeasti eläkeikää lähestyvät naisetkin on kun lastentarhalaisia töissä, noitten edellisten lisäksi tiusktaan, vähätellään, loukkaannutaan aiheetta, kannellaan pomolle, kiukutellaan, kohdellaan toisia huonosti, ollaan tahallaan ilkeitä, ja listaa vois jatkaa loputtomiin. Yleensä vielä puhutaan kuinka he tulevat kaikkien kanssa toimeen ja sietävät toisilta kaikkea paskaa, mutta eivät viitsi kiltteyttään puuttua asiaan. Hah hah.
On niin totta että nainen on naiselle susi.
Pakko lisätä, että ei kaikki tuota tee, mutta joukkoon mahtuu aina muutama tuollainen.
Yleensä pienet työpaikat on pahimpia.
Pahimmassa tapauksessa ei anneta tehdä työtä rauhassa tai ollenkaan ja kohta valitetaan kuinka he joutuu aina kaiken tekemään kun mitään ei osata tehdä itse.
Kun on iso työpaikka tai myös miehiä töissä, nämä ihmiset ilmeisesti tajuavat itsekin kuinka naurettavaa heidän käytöksensä on.
Vierailija kirjoitti:
Hah-hah-hah-hoh-hoh-hoh-hah-hah-hah-hoh-hoo. Hah-hah-hah-hah-haa... Non-stoppina aina välillä ja joka päivä jossain vaiheessa. Ja volyymi. Niin kova, että kuuluu pitkän käytävän takaa ja vaikka oman huoneen ovi on tiukasti kiinni :(
Voi luoja, tämä on niin tuttua. Ja ärsyttävää.
Työkaverit, jota keksivät koko ajan itselleen ja työtovereilleen lisää töitä, joista ei ole oikeasti hyötyä. Pääsevät johtoryhmään ekaa kertaa ja sieltä alkavat pompottaa muita typerillä ja turhilla lisähommilla. Esimerkiksi laittavat muut raportoimaan kaikesta heille ja kyttäävät joka asiaa. Pelisilmän puute on pahin puute. Tekevät vain itsestään vihattuja ja luovat huonoa ilmapiiriä.
Hoitoalalta tämäkin: keski-ikäinen nainen, todella kiero. Päin naamaa herttainen, aina muistaa sanoa että hän tarkoittaa vain hyvää Ja ajattelee muiden parasta. Puhuu kuitenkin peetä selän takana, etenkin pomolla juoksee joka päivä ulisemassa ja hienovaraisesti haukkumassa muita. Pomo jopa jotain kai
uskoo, työkavereista kukaan ei pidä naisesta. Ja miksi pitäisi. On aiemmin kiusannut avoimesti ja saanut siirron joten tiedämme hänen todellisen luonteensa kyllä...
Karma tai jotain? kirjoitti:
Ruskeakielinen ja laiska työtoveri keksi juttuja minusta ja kertoi fantasiansa pomolle. Olin niitten joukossa, joiden työsuhdetta ei jatkettu. Kuulin tämän kaiken vuosia myöhemmin ja harmittaa kun en "nähnyt kokonaisuutta" silloin. Sain kuitenkin vakituisen työn muutaman kuukauden kuluttua tästä paikasta lähtemiseni jälkeen, mutta tämä firma mihin roskanpuhuja jäin, kuihtui pois. Viimeisiä käänteitä en tiedä tämän valehtelijan elämästä, mutta päälle viisikymppisellä kouluttamattomalla ylipainoisella henkilöllä ei taida paljon olla saumaa.
Miksi juorujen kohteelta ei kysytä henkilökohtaisesti, jos jollain on ollut kritisoimista? Ei anneta mahdollisuutta korjata ja puolustaa itseään. Onko niin, että pomollakin on jotain vastaan vai liian suuri luotto valehtelijaa kohtaan? Saatoin myös olla tällaisen kohteena.
Hoitoalan työpaikoissa on enimmäkseen kurja työilmapiiri ja suoranaista työpaikkakiusaamista. Hoitoalan opintoihin kuuluu pakollista, palkatonta työharjoittelua. Monilla työpaikoilla juuri opiskelijat ja sijaiset joutuvat haukkumisen, juoruamisen, simputuksen ja kiusaamisen kohteeksi. Osa opiskelijoista lopettaa opinnot kesken, koska ei kestä kiusaamista. Opiskelijan oikeusturva on kiusaamistapauksissa erittäin kehno.
Miksi hoitoalan työpaikoilla pahimpia opiskelijoiden kiusaajia ei laiteta ruotuun ja ojenneta esimiehen taholta? Miksi heidät laitetaan opiskelijoiden ohjaajiksi, vaikka hoitajan vuorovaikutus- ja ohjauskyvyt ovat tasan 0???
Enemmistö terveysalan koulujen opettajista ja rehtoreista ei tiedä työpaikkojen meiningistä, vaan he kulkevat vaaleanpunaiset lasit päässään. Enemmistö terveysalan koulujen opettajista ja rehtoreista ei puolusta kiusattuja opiskelijoita. Kun yksi opiskelija on lopettanut harjoittelun ja opinnot kiusaamisen takia, samaan paikkaan lähetetään uusi opiskelija kiusattavaksi.
Hoitoalalle pitäisi saada valtakunnallinen, reaaliaikainen ja olosuhteisiin vaikuttava opiskelijapalaute. Palaute annettaisiin työpaikan ilmapiiristä, ohjauksen tasosta, opiskelijan kohtelusta sekä ohjaajan ohjausmotivaatiosta ja -taidoista. Ne harjoittelupaikat, jotka saavat jatkuvasti huonoja arviointeja opiskelijoilta, pudotetaan pois koulujen varauslistalta.
Mukavia työpaikkojakin hoitoalalla on. Silti liian monessa työpaikassa on huono, ikävä ja negatiivinen työilmapiiri. Naisvaltaisella alalla on juoruamista, selkään puukottamista, esimiehille mielistelyä ja opiskelijoiden ja sijaisten kiusaamista.
Naisvaltaisella alalla on usein on kyllä parempi kritisoida työkaveria vaan selän takana ja purkaa ärsytys sillä tavalla pois, kun sanoa henkilölle suoraan ja saada aikaiseksi sitten ties kuinka pitkä vihanpito ja/tai mykkäkoulu
99% huonot duunikaverit saa mellastaa ja kiusata meidän työyhteisössä. Johtuu esimiehen typeryydestä ja ammattitaidottomuudesta. Tietoja pimitetään, mitään ei saa kysyä yms. Ja esimies on sydänystävää näiden kiusaajien kanssa. Olen nyt sairauslomalla ja takaisin en mene. Itsetunto nollissa, totaalisesti. Itken joka päivä.