Pienin / typerin syy miksi kiinnostuksesi johonkin mieheen tai naiseen on syttynyt?
Päinvastainen ketju oli oikein hauskaa luettavaa, onko tästä asetelmasta saatavissa yhtä mehukkaita juttuja?
Aloitan.
- tapa, jolla työkaveri nojaa pöytääni jalat suorana sai minut ajattelemaan häntä eroottisesti, vaikka tätä ennen ei ollut mitään värinää.
- cheerleader-status
- olin tutun tytön luona juhlissa, joihin saavuin melko myöhään. Kun vieraat alkoivat olla poistuneet hän vaihtoi päälleen puoleen reiteen yltävän yöpuvun. Siitä hetkestä alkaen olen miettinyt häntä aiempaa suuremmalla lämmöllä.
Kommentit (46)
Lentokoneessa vieressäni istui nainen jolla oli seksikäs ääni ja ok-mielipiteet. Mutta hänellä oli niin paksu angoravillayakki päällä, että se peitti kaikki muodot. Päätin ottaa asiasta selvää. Pyysin treffeille ja yllätyin iloisesti. Nyt yhdessä yli viisi vuotta.
Vuosia sitten olin ihastunut työkaveriini (mies), jonka niskaa aina ihailin. Se niska oli jotenkin niin seksikäs.
Naistyökaveri istui aina tuolillaan ryhdikkäässä asennossa. Se sai hänet näyttämään ylväältä, kauniilta linnulta, joten en nyt tiedä oliko se sittenkään typerin syy kiinnostua. Kaunis hän oli muutenkin, mutta se istuma-asento oli jotenkin erityinen.
Oltiin oltu kavereita jo kolmisen vuotta kun oltiin kaljalla ja päädyttiin sitten juttelemaan politiikasta. Tiesin että meillä on aika erilaiset arvomaailmat, mutta kaverini on äärimmäisen kohtelias ja ystävällinen, joten tiesin ettei mitään riitaa päädy syntymään.
Sanoin jotain, johon mies vastasi vain että "et sä nyt ihan noin voi sanoa", ja se pehmeä ja lämmin katse joka hänen silmiinsä syttyi hänen lausuessaan tuon yhdentekevän lauseen sai sydämeni hakkaamaan. En vieläkään tiedä mitä tapahtui, mutta siinä katseessa paistattelen edelleen iltaisin jos rakkauteen meinaa tulla ryppy.
Kotibileissä satuin kulkemaan erään köörin ohi matkalla keittiöön. Jäin hetkeksi juomankaadon ajaksi siihen juttelemaan, mutta erään henkilön loistavan kuiva vitsailu veti heti huomioni! Muuten en olisi varmaan edes nostanut katsettani viinilasistani, mutta tuon vitsailun tähden jäin siihen hengaamaan enkä palannutkaan kavereideni luokse. Kahden kuukauden päästä tästä seurusteltiin ja nyt kolme vuotta takana. :) Huumori kukkii vieläkin!
Se miten housut istuivat mun miehen päällä vyöstä alaspäin. Näyttää vain niin pirun hyvältä ja tekisi mieli aina mennä avaamaan vyötä....
Vierailija kirjoitti:
Olin poikkeuksellisesti käymässä paikallisella "humanistiyliopistolla" ja ko paikka nyt vaan on täynnä stereotyyppisiä Uniikkeja Lumihiutaleita mitä naisopiskelijoihin tulee, habitus myös sen mukainen "yleishomssuinen" - rastatukkaa, tummaa vihreätä/ruskeaa pitkää hametta, villatakkia, inkapipoakin ja se kauhtunut olkalaukku.
Kävellessäni pääaulan portaiden ohi silmäkulmassa vilahti ympäristöstään poikkeava naisotus, kera maailman Täydellisimmän Perseen joka oli verhottu mustiin farkkuihin. Nappiniittirivikoriste perstaskujen yläpuolella keinahteli suorastaan hypnoottisesti. Tiukka valkoinen T-paita, sporttinen selkäreppu, lenkkarit. Hän näytti enemmän yläaste/lukiopimulta kuin yliopiston opiskelijalta.
Siltä askeleelta otin suorakulman portaita ylös tuon herkkuperseen lumoamana, kaffilan jonoon hänen peräänsä. Tikusta juttua tekemään jonossa, väenpaljouteen vedoten samaan pöytäänkin - treffit & vähän muutakin sain järkättyä.
Ja kaikki vain sen nappiniittirivin takia...
Olen lukenut tämän joskus Ylilaudan fantasiaketjusta.

Väärin, tältä palstalta mutta toisesta ketjusta.
Mun ihastus sattui työpaikalla (mieheen). Olen hoitaja ja tämä mies lääkäri. Jouduin soittamaan hänelle koska potilaalleni täytyi tehdä toimenpide jota en itse voinut tehdä. Puhelimessa vastasi möreä ääninen mies ja etunimi oli tosi vanhanaikainen, sanotaanko että Martti. Odotin siis äänen ja nimen perusteella jotain vanhaa, harmaapäistä lääkäriä mutta!! Oven avasikin pitkä, tumma, komea, nuori, urheilullinen ja syötävän ihanat silmät omaava lääkäri! Hän käveli huoneeseen kuin maailmanomistaja ja katsoi mua todella välinpitämättömästi. Ego oli niin iso että sen alle meinasi tukehtua! Hän aloitti toimenpiteen ja tiuski minulle kun olin hänen mielestään varannut väärät välineet kyseistä toimenpidettä varten. Mutta samalla miehessä oli jotain valtavan seksikästä ja musta tuntui että teki hän mitä vaan niin hän suorastaan tihkui seksiä! Näitä vastaavia tilanteita oli monia sen kesän aikana. Kunnes jossain kohtaa mulla keitti kuppi nurin ja eräänä päivänä vedin kyseisen lääkärin käytävälle ja tiuskaisin että nyt saa riittää, et mun ei todellakaan tartte sietää noin moukkamaista käytöstä ja vaikka herra on kuinka lääkäri niin mun yli et enää kävele! Tämä kyseinen Martti näytti mun avautumisesta säikähtäneeltä ja pyyteli anteeksi. Sanoi ettei todellakaan tarkoittanut loukata mua milläänlailla. Siitä hetkestä lähtien meillä oli silmäpeliä ja vaihdettiin numeroita. Homma ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen koska työkaverit huomasivat meidän katseet ja saivat tietää meidän viestittelystä. Juorut lähti lentämään, tapahtui ikäviä asioita ja näin ollen mies vaihtoi työpaikkaa. Edelleen olemme kyllä "salaa" ystäviä ja silloin tällöin viestitellään. Edelleen mies on mun mielestä upea ja äärettömän seksikäs. Harmi että tilanne riistäytyi käsistä ja meistä ei ikinä tullut mitään..
Vierailija kirjoitti:
Katse. Yksi hemmetin katse ja mä olin mennyttä naista. Nyt naimissa sen katseen takana olevan miehen kanssa. :D
Yhdellä miehellä on aivan ihana ääni. Ei olla koskaan nähty, vain puhuttu puhelimessa. Se on mun työpaikan yhden tavarantoimittajan yhteyshenkilö. Tarjoudun aina vapaaehtoiseksi kun sinne pitää soittaa. :D
Möin torissa lapsen vanhoja tavaroita ja eräs nainen soitti useamman kerran ja sillä oli jotenkin uskomattoman kaunis ääni ja puhetapa,olisin voinut olla sen kanssa puhelimessa ikuisesti.
Ei mitään tietoa minkä ikäinen/näköinen nainen on ja sen mies haki mitä tarvitsivat.
En nyt tiedä onko pienin tai typerin syy,mutta vuosia sitten eräs todella kaunis nuori nainen tuli alasti mun kanssa paljuun.
Tilannekin vaikutti,muut olivat jo lähteneet ja ajattelin kaikessa rauhassa olla,rentoutua ja juoda kaljaa kun tuo maidon valkoinen kaunis kasvoinen,vartaloinen nainen käveli pimeässä kylmässä syysyössä mökiltä paljulle,lanteet keinuen,pienet pystytissit hypähdellen,pitkät hiukset tuulessa hulmuten.
No koko hauskuus päättyi kun naisen äiti tuli ajamaan sen hevonvittuun uhkaillen kertoa sen miehelle ja sen jälkeen heitti itse vaatteet pois ja vaati minua suutelemaan sitä mihin en tietenkään suostunut.
Nainen kertoi harrastaneensa tankotanssia. Treffien jälkeen mietin koko ajan miltähän hänen tankotanssinsa olisi näyttänyt...
Yheltä mieheltä puuttui muutama sormi. Mietin miltä se olisi tuntunut jos olisi koskenut mua sillä kädellä. Halusin sitä miestä aika kauan..
Kiva, ku tääkin ketju jatku. Paljon kivempi ja positiivisempi, ku lemppaus ketju 😊 Tuli vielä mieleen murre. Ja jostain syystä yhden miehen pomotus sai haluun sitä, vaik yleensä en siedä sellasta...
Vierailija kirjoitti:
Nainen kertoi harrastaneensa tankotanssia. Treffien jälkeen mietin koko ajan miltähän hänen tankotanssinsa olisi näyttänyt...
Olikohan minä? 😅
Vierailija kirjoitti:
Katse. Yksi hemmetin katse ja mä olin mennyttä naista. Nyt naimissa sen katseen takana olevan miehen kanssa. :D
Yhdellä miehellä on aivan ihana ääni. Ei olla koskaan nähty, vain puhuttu puhelimessa. Se on mun työpaikan yhden tavarantoimittajan yhteyshenkilö. Tarjoudun aina vapaaehtoiseksi kun sinne pitää soittaa. :D
Mäkin ihastuin mun miehen ääneen, kun juttelin hänen kanssaan puhelimessa. Nykyään tuo sama ääni on välillä jopa ärsyttänyt mua. 😀
Ihastuin ääneen, ja siihen miten lakanat oli viikattu kaappiin.
Meillä on töissä valkoiset työvaatteet.Mutta yhtäkkiä ilmestyi kesätyöntekijä jolla oli (aluksi) oma uniformu käytössä.Musta ja tyköistuva.Se oli kai oudoin syy siihen miksi ihastuin,vieläpä ensi silmäyksellä )))))))
Mies oli ekaa kertaa elämässään hevostalleilla. Hevoseni, joka normaalisti arastelee vieraita ihmisiä, katsoi miestä lempeästi ja antoi käsitellä ongelmitta. En voinut olla rakastumatta häneen, kun hän lapsekkaan innostuneesti syötti hevoselleni sokeria ja höpötti sille. Harmi vain ettei se ollut molemminpuolista :D
Hahaa, tää onkin hauska ketju!
Itsellä tuli mieleen (nykyinen ihastukseni, työkaverini) kun hän istui koneen ääressä ja hänen silmälasit olivat hiukan valuneet nenää pitkin, niin hän työnsi niitä ylemmäksi etusormellaan. Siitä hetkestä lähtien ihastuin häneen. :-D sittemmin myös hänen kenkänsä ja hiukan nörttimäinen olemuksensa (erittäin älykäs) on saanut sydämeni pamppailemaan.