Mitä ajattelet naisesta, jonka kädet ovat täynnä vanhoja viiltelyarpia?

Ainoastaan tulee mieleen, että on tainnut teininä kärsiä ikävästä masennuksesta, mutta onneksi siitä toipunut ja jatkanut elämäänsä eteenpäin.

Jos ovat vanhoja, niin ajattelen, että on selvinnyt vakavasta masennuksesta ja todennäköisesti henkisesti vahvempi ihminen kuin ne, joilla ei ole koskaan ollut yhtä rankkaa.

Ajattelisin että ollut teininä kova huomioh*ora. Viilellä voi myös niin ettei arvet näy koko kansalle, esittelyn halua jos kädet revitty.

Ajattelen että meillä on pakko olla paljon yhteistä. Minulla tosin ne haavat on sydämessä.

psyko

Riippuu siitä yrittääkö nainen piilotella niitä. Jos selvästi itse häpeää arpiaan, niin silloin käy vähän sääliksi, mutta jos nainen ei itsekään kiinnitä niihin mitään huomiota, niin silloin en ajattele mitään sen kummempaa enää kerran ne huomattuani ja todettuani, että nainen on joskus selvästi käynyt läpi vaikeita aikoja.

Pitäisin aika lapsellisena ihmisenä, joka ei hallitse tunne-elämäänsä. Ei ole oikein luotettava.

Taustalla vaikea persoonallisuushäiriö tai mielialahäiriö, esim. skitsofrenia.

Olen törmännyt pariin tällaiseen naiseen ja olivat niin vaativia persoonia, etten kyennyt ystävystymään heidän kanssaan.

Tunnen myötätuntoa menneisyyden henkilöä kohtaan, joka on kärsinyt niin paljon, että on pitänyt itseään satuttaa. (Olen kohdannut myös naisen, jonka kädet olivat aivan arvilla ja hän kertoi nuoruudenaikaisen poikaystävänsä häntä viillelleen, kamalaa sekin...) Kyllä käsitykseni ihmisestä muuttuu, kun selkeät viiltelyarvet tulevat esiin, mutta enemmänkin tietyllä tavalla positiiviseen suuntaan. Ajattelen sen merkkinä siitä, että tuossa ihmisessä on syvällisempikin puolensa. Oletan, ehkä sokeasti ja naiivisti, että sellainen ihminen voi olla empaattisempi ja fiksumpi kuin moni muu, koska on joutunut kokemaan ja käsittelemään pahoja asioita.

Ajattelen, että tällä ihmisellä on ollut vaikea ajanjakso elämässään ja toivon, että hän olisi oppinut kanavoimaan a purkamaan ahdistustaan parempiin ja turvallisimpiin asioihin kuin viiltelyyn.

Olet kysynyt tätä ennenkin muutaman kerran eri tavoin. Yhä vieläkin vastaan, että vaikka arvet olisivat vanhoja, niin on hvin todennäköistä, että uusia tulee kunhan vain tilanne on sopiva. Viiltelijä ei valitettavasti pääse tavastaan toimia ikinä, ei edes ajan kanssa. Tottakai joka ikinen viiltelijä tulee tänne rääkymään, että näin ei ole, historia on historiaa ja on nyt ihan täysin terve, jopa terveempi kuin muut, mutta näin ei ole.

En katso viiltelijää pahasti, mutta ehkä hieman varovaisesti. Syvällä sisimmässä he ovat hyvin haavoittuvaisia ja epävarmoja.

Ajattelen, että se on inhimillistä. Siihen voi ajautua kuka vaan.

Katon ehkä, että jaa, toikin on näköjään viillellyt joskus itseään. Saatan miettiä, millaistahan sillä on ollut, onko ollut vielä rankempaa kuin mulla. Mäkin viiltelin nuorena itseäni, mutta en uskaltanut viiltää kovin syvästi enkä kovin näkyville paikoille.

Epähuomiossa saatan jäädä vahingossa tuijottaan, mutta en siis pahalla mitenkään, vaan siksi koska uppoudun omiin ajatuksiini ja ajaudun miettimään vanhoja asioita.

T. Toinen vähän samanlainen N35

Vierailija kirjoitti:

Olet kysynyt tätä ennenkin muutaman kerran eri tavoin.

Tämä on elämäni ensimmäinen aloitukseni tällä foorumilla, mutta kiitos vastauksesta :D Ilmeisesti aihe on kiinnostanut muitakin.