Lopettakaa uhriutuminen

Otsikosta huolimatta tämän ei ole tarkoitus olla mikään solvausteksti, vaan ihan rehellinen ja vilpitön neuvo entiseltä uhriutujalta.

Erinäiset lapsuudenajan traumat (koulukiusaaminen jne) ovat seuranneet minua vuosia, ja samalla kaivoivat maata jalkojeni alta. Olen kärsinyt masennuksesta, pahasta ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä, joskus kohtaukset ovat olleet todella vakavia koska niihin on liittynyt itsetuhoisia ajatuksia.

Terapiassa olen viimein ymmärtänyt katsoa asioita eri näkövinkkelistä kuin ennen. Voin syytellä muita ihmisiä elämäni pilaamisesta maailman tappiin asti, mutta se ei hyödytä ketään näin jälkikäteen tapahtumista, kaikkein vähiten itseäni. Pitää osata päästää irti menneistä ja jatkaa eteenpäin, hyväksyen että tällaista on joskus tapahtunut, sille ei voi mitään eikä sitä voi enää muuttaa, mutta voin päättää että sen ei tarvitse vaikuttaa enää elämääni.

Tie on ollut pitkä ja kivinen, ja edelleen kohtauksia tulee silloin tällöin. Mutta nyt tiedän että ne menevät pois ajallaan, koska luotan itseeni ja kykyyni saada ne poistumaan. Pahin kompastuskivi uhrilla on nimenomaan itseluottamuksen puute, ei uskota että pystytään johonkin, vaikka todellisuudessa pystyisikin. Usein se johtaa siihen ettei edes yritetä. Sen takia tuki on jokaiselle tärkeää. Ja ulkopuolistakin tukea tärkeämpää on ymmärtää oma arvonsa, loppujen lopuksi tärkein ihminen omassa elämässäsi olet sinä itse.

Ymmärrän ja olen yhtä mieltä siinä, että on olemassa mielenterveysongelmia jotka johtuvat todella aivojen toimintahäiriöstä, ja ovat mukana ihmisen koko loppuelämän, lääkityksineen tai ilman. Silti haluaisin, ilman syytöksiä, tuoda esille myös oman näkökulmani asiaan. Koen, että moni ongelma olisi paljon helpommin hoidettavissa, jos ihmiset vain saisivat oikeanlaista ohjausta. Koen, että uhriutumisesta on tullut yksi tämän päivän ihmisen pahimmista kompastuskivistä, koska sen vahingollisuutta ei ymmärretä eikä nähdä. Minähän sen tiedän, kun olen itsekin sellainen ollut, ja ei se mihinkään hyvään johtanut. Olin viittä vaille joutua osastolle itsetuhoisuuden takia. Nyt tuntuu kuin suomut olisi pudonneet silmiltä.

Uhriutumalla annamme menneisyydelle luvan pitää meitä otteessaan vaikka koko loppuelämämme ajan. Siksi siitä pitää päästää irti. Emme välttämättä tunnista monia uhriutuvia asioita joita teemme, jotka ovat vahingollisia, ja siksi ohjaus on tarpeen. Menkää terapiaan, lukekaa itseopiskelukirjoja, tehkää nettikursseja, mitä tahansa. Lupaan ettette häviä siinä yhtään mitään. Teidän pitää vain uskoa että olette enemmän, ja pystytte tekemään enemmän kuin luulette <3

Tämä viestin tarkoituksena ei ole avata keskustelua jossa syyllistetään mielenterveyskuntoutujia tai heidän asenteitaan sairauteensa. Näitä asioita ei voi moni ymmärtää ilman ulkopuolista apua, ja siltikään apu ei aina auta, jotkut arvet voivat olla liian syvällä ja liian vakavia. Tarkoituksenani on rohkaista muita ongelmaisia yrittämään ja jaksamaan, koska parempaa on luvassa jos siihen vain oikeasti uskoo. Minä en ensin uskonut, ja se veti minua paranemisyrityksistä huolimatta takaisin pohjalle. Nyt uskon.

"We should stop thinking ourselves as victims or survivors. Both terms let our past and the things that hurt us to have power over us, and to drag us down.

Instead, we should think ourselves as heroes. Being a hero does not mean we win every fight; it means we always get back up, no matter how many times we've been knocked down."