Miten teillä loma vaikuttanut parisuhteeseen?
Useinhan erot tulevat lomien jälkeen ja monet riitelevät lomilla. Olen aina pitänyt sitä vähän hölmönä, mutta tämä kesäloma-aika on mennyt meillä kummallisesti.
Kumpikin oli vuoden jäljiltä aika väsynyt. Seksiä oli ennen joka päivä, tänä vuonna kerran pari kuukaudessa. Mies ei oikein innostunut edes kesäkuussa siitä, kun oli kuulemma väsynyt. Ei olla tehty juuri mitään yhdessä. Hänellä alkoi loma viikko sitten ja sitä on vielä kolme viikkoa. Alku on hänellä mennyt ymmärrettävästi levätessä ja odotin, että loppukesästä olisi mahdollisuys kohentaa parisuhdetta ja tehdä jotain yhdessä jne. Arkisin hän lähtee aamulla töihin ja tulee illalla n klo 21 ja sama viikonloppuina.
Mutta ei. Kuulin juuri, että hänen pienet lapsensa edellisestä suhteesta tulevatkin meille asumaan näiksi loman kahdeksi viikoksi. Eli hyvästi ajatus mistään kahdenkeskisestä parisuhdeajasta. Tässäkö tämä sitten oli. Sitten se normiarki alkaa taas ja hän on liian väsynyt seksiin eikä enää ikinä nähdä.
Miten.muilla on mennyt loma? Viettävätkö aikuiset pariskunnat yleensä jotain romanttista aikaa yhdessä lomalla vai millaista se on muilla?
Kommentit (51)
Ei hitto, anteeksi... yhteensä 3 viikkoa... 1 + 2. Olen kai vähän ajatuksissani, kun kirjoitan koko ajan väörin.
Ap
Voi kun tehtailet niin tunnistettavalla tyylillä näitä aloituksia. Kehitä eri tyylejä niin uskottavuus paranee.
Hieman yllättävää. En ole kirjoittanut aiheesta mitään ennen.
Mitä tarkoittaa provoksi epäily tässä? Sitäkö, että olen mielestänne pettynyt tyhjän takia eikä ole syytä pettymykseen, että se on omassa päässäni? Eli onko tämä mielestänne aivan perussettiä parisuhteessa? Vai onko tuo niin pahan kuuloinen tilanne ja epänormaali parisuhde, että epäilitte sen takia provoksi?
Ao
Sääntö numero 1: Ota lapseton kumppani.
Ihan tavallisesti meillä on mennyt. Meistä toisen aamuvirkkuus ja toisen aamutorkkuus korostuu lomilla kun ei ole aikatauluja.
Enimmäkseen ollaan tehty juttuja koko perheellä. Kävelylenkeillä käydään välillä kaksin tai istutaan terassilla (tai hotellin parvekkeella) viinin tai kahvin kera.
Seksiä ei lomalla tule juurikaan harrastettua, koska kahdenkeskistä aikaa on paljon vähemmän kuin arkena, jolloin lapsilla on omia menojaan tai ainakin heidät saa nukkumaan jossain vaiheessa. Lomalla ei nimittäin teinejä kovin helposti saa nukkumaan ja mökillä tai hotellissa ollaan pienissä tiloissa.
Meillä meni ekat lomat töihinpaluuni äitiysvapailta jälkeen (mies on ollut kotona koko ajan) niin, että olin pettynyt lomaani. Ei se ollut mitään lomaa. Vielä ei muistaakseni tullut eroamisongelmia. Mutta vähitellen, en muista montako vuotta siinä meni, lomista alkoi tulla sellaisia, että tuli riitaa siitä sun tästä. Mutta tänä vuonna ei ole enää tullut. Mutta se ei tarkoita mahtavaa parisuhdetta tai hyvää lomaa. Se vain tarkoittaa sitä, että en enää to-del-la-kaan odota lomalta oikein mitään, enkä sitä yhteistäkään puuhaa (jotain on silti tehty yhdessäkin), koska se oli ihan turhaa.
Eihän tämä nyt hyvää elämää ole, mutta ei se siitä muuttuisi kovinkaan paljon erotessa, lapsiperheellisten kannatta unohtaa kesästä loma, ja koittaa vaan elää kesäkin läpi. Onnekai on lämpimämpää kuin talvella, eikä tartte nousta koulun takia ylös.
Ihan samalla tavalla kuin arkikin eli pääosin hyvin. Välillä saatetaan jostakin asiasta kinastella mutta lomalla vähemmän kuin arkipäivinä. Avainasia loman onnistumiseen on mielestäni se että arki on sitä mitä elämältäsi haluat eikä lomaa tarvitse ladata ylisuuria odotuksia sen suhteen mitä sen tulisi sisältää.
Ero taitaa tulla. Arkena mies tekee pitkää päivää, minkä kyllä ymmärrän ja hoidan kodin. Illalla sitten käy pelaamassa jääkiekkoa ja mitä milloinkin ja lupailee, että lomalla tehdään koko perheenä jotain yhdessä. Nyt on loma kohta loppu ja ollaan koko perheellä käyty kerran uimassa. Muuten mies on juossut ties missä eikä oo paljoa kotona näkynyt.
Lapsillakin on selvästi paha olla, 6-v itki yks päivä surkrana, kun olisi pitänyt jäädä isän kanssa kahdestaan nuoremman neuvolan ajaksi. Ei luota isäänsä yhtään. Ja miksi luottisikaan, eihän se ikinä vietä aikaa lastensa kanssa.
Oon antanut nyt riittävästi mahdollisuuksia olla isä. En tajua mitä on tapahtunut, ekat 3 vuotta oli loistava isä. Kun esikoinen täytti 3 jotenkin sillä loppui mielenkiinto isyyteen täysin. En usko väsymykseenkään, kun saa tulla, mennä ja nukkua miten tahtoo enkä oo valittanut kertaakaan.
Siitä olen sanonut, että huomaako hän tyttärensä ujostelevan häntä ja tarttisko tehdä asialle jotain. Sanoo, että kyllä hän haluaisi tehdä asioita, mutta kun ei tiedä mitä pikkutytön kanssa voi tehdä joten ei sitten edes yritä. Nyt on mulla pinna niin lopussa, että saa alkaa katsella uutta kotia. 3 vuotta sillä on ollut aikaa ryhdistäytyä. Onneksi tämä talo on mun nimissä (perintö isovanhemmilta) eikä olla naimisissa, joten saadaan lasten kanssa jäädä tähän.
Vierailija kirjoitti:
Meillä meni ekat lomat töihinpaluuni äitiysvapailta jälkeen (mies on ollut kotona koko ajan) niin, että olin pettynyt lomaani. Ei se ollut mitään lomaa. Vielä ei muistaakseni tullut eroamisongelmia. Mutta vähitellen, en muista montako vuotta siinä meni, lomista alkoi tulla sellaisia, että tuli riitaa siitä sun tästä. Mutta tänä vuonna ei ole enää tullut. Mutta se ei tarkoita mahtavaa parisuhdetta tai hyvää lomaa. Se vain tarkoittaa sitä, että en enää to-del-la-kaan odota lomalta oikein mitään, enkä sitä yhteistäkään puuhaa (jotain on silti tehty yhdessäkin), koska se oli ihan turhaa.
Eihän tämä nyt hyvää elämää ole, mutta ei se siitä muuttuisi kovinkaan paljon erotessa, lapsiperheellisten kannatta unohtaa kesästä loma, ja koittaa vaan elää kesäkin läpi. Onnekai on lämpimämpää kuin talvella, eikä tartte nousta koulun takia ylös.
Tämäkö on lapsiperheiden yleinen lomamalli?
Mies on koko ajan itse painottanut, miten tärkeää on pitää suhde romanttisena ja tehdä asioita parina eikä antaa arjen mennä pelkkinä kämppiksinä. Ja kuinka tärkeää seksi on. Nämä olivat hänen edellisessä suhteessaan kuulemma ongelmia. Mutta nyt tämä alkaa valua siihen samaan suuntaan ja se on mies itse se, joka on liian väsynyt seksiinkin. Arkenakaan ei tosiaan paljon nähdä ja luulin, että lomalla olisi toisin.
Ap
10...kauanko aiot tuota menoa vielä katsella? Meinaan vaan että 3 vuotta on jo pitkä aika.
Mitä iloa siitä on ollut sinulle ja lapsille että mies on saanut mennä ja tulla niinkuin haluaa eikä hänen ole tarvinnut ottaa enää mitään muuta vastuuta lapsista ja kodista kuin työssäkäynti/elatus.
Nyt teillä asuu kotona joku vieras mies jota edes omat lapset ei tunne.
Ihmiset lataa ihan liikaa odotuksia parin viikon lomaan.
Ja ap...jos et halua miehen lapsia teille niin ota ero ja etsi lapseton mies.
Lapset oli ennen sinua ja heillä on oikeus kesälomaan oman isänsä kanssa. Sulle ei nyt tipu sitä romantiikkaa mutta tiedät missä on ovi.
Ei meillä vaikuta juurikaan loma parisuhteeseen. Miehen reuma vaikuttaa siihen jaksaako se seksiä, ne kivut ja myös lääkkeiden sivuvaikutukset, ja kun on raskas vuorotyö niin ei sitä seksiä usein ole. Muuten parisuhde on ihan ok, ei meillä ole mitään romanttista koskaan koska mies ei vaan tajua romantiikasta mitään. Vaikka lapset ei ole kotona niin ei tehdä mitään erilailla. Eikä juurikaan tehdä mitään yhdessä. Viimeksi yks päivä käytiin kahdestaan naapurikunnan hautausmaalla laittamassa suvun hautoja, ei niin hirveän romanttista, mutta kahdenkeskistä aikaa ja yhdessä tekemistä. Ei olla kuin kämppikset vaikka ei jatkuvasti lässytellä, kyllä me ollaan mies ja vaimo ja rakastetaan toisiamme.
Meillä on mennyt loistavasti. 3 pientä lasta on, remppaa talossa jne, eli puuhaa on kyllä riittänyt. Mut ollaan me ehditty yhdessäkin olla, ihan jo sekin että toista voi nähdä pitkin päivää, on ollut kivaa. Pussailua pitkin päivää arjen askareiden välissä. Seksiäkin ollut varsin runsaasti, kun illalla lasten nukkumaanmentyä ei kiire nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Arkenakaan ei tosiaan paljon nähdä ja luulin, että lomalla olisi toisin.
Ap
Jos haluat säilyttää parisuhteessa romatiikan ja yhteyden puolisoon ensimmäisenä kannattaa muuttaa sitä arkea niin että näette toisianne.
Positiivisesti. Aurinko paistaa ja seksiä on enemmän kuin arkena :)
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset lataa ihan liikaa odotuksia parin viikon lomaan.
Ja ap...jos et halua miehen lapsia teille niin ota ero ja etsi lapseton mies.
Lapset oli ennen sinua ja heillä on oikeus kesälomaan oman isänsä kanssa. Sulle ei nyt tipu sitä romantiikkaa mutta tiedät missä on ovi.
Ei juma näitä äitipuolia. Mies ei saisi tavata pieniä lapsiaan lainkaan, pitäisi vaan päivät pitkät nylkyttää ap:tä. Itse tähän soppaan lusikkasi olet sotkenut, joten turha valittaa. Tiesit varmasti että miehellä on pieniä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset lataa ihan liikaa odotuksia parin viikon lomaan.
Ja ap...jos et halua miehen lapsia teille niin ota ero ja etsi lapseton mies.
Lapset oli ennen sinua ja heillä on oikeus kesälomaan oman isänsä kanssa. Sulle ei nyt tipu sitä romantiikkaa mutta tiedät missä on ovi.
En minä ole sanonut, ettei lapsilla olisi oikeutta lomaan isänsä kanssa. Olen ihmetellyt sitä, että milloin sitä kahdenkeskistä aikaa ja romantiikkaa sitten voi olla, ellei lomalla, kun sitä ei kerran ole arkena. Ei ilmeisesti sitten milloinkaan. Ilmeisesti myöskään seksiä ei pitäisi odottaa olevan parisuhteessa. Onko se ihan normaali suhde mielestänne? Sehän on pelkkä kämppissuhde. Kaiken lisäksi mies itse jatkuvasti paasaa kämppissuhteita vastaan, mutta ajaa tätä täysillä sellaiseksi.
Ap
Prisesessat luulevat miehen olevan vain heidän käytössään ja tarpeita tyydytämässä
Korjaus... Hänellä on lomaa yhteensä 2 viikkoa, 1 on mennyt ja 2 jäljellä ja silloin ne lapset tulevat meille asumaan. Siinä se loma.