Soluasuntokokemukset?
Olen aloittamassa opiskelut ja ensimmäinen oma asuntoni on nyt sitten soluasunto Helsingissä Viikissä "sekasolussa". Kaikki siis yliopisto-opiskelijoita ovat näissä asuvat tämän säätiön kautta. Se ilmeisesti pitäisi olla ainakin hyvä asia.
Minkälaisia kokemuksia soluasumisesta on? Onko yhteisiä illanviettoja ollut tai saanut pitkäaikaisia ystäviä? Onko sen sijaan jotain kamaluuksia odotettavissa?
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Olen aloittamassa opiskelut ja ensimmäinen oma asuntoni on nyt sitten soluasunto Helsingissä Viikissä "sekasolussa". Kaikki siis yliopisto-opiskelijoita ovat näissä asuvat tämän säätiön kautta. Se ilmeisesti pitäisi olla ainakin hyvä asia.
Minkälaisia kokemuksia soluasumisesta on? Onko yhteisiä illanviettoja ollut tai saanut pitkäaikaisia ystäviä? Onko sen sijaan jotain kamaluuksia odotettavissa?
Ei niin kauheaa kuin väitetään mutta ei myöskään viihteestä tuttua kimppakämppäyhteishenkeä
Ei
Sitähän ei tiedä mutta todennäköisempää lienee että ei ellet sitten pidä kamaluutena esim. seksin kuulemista/näkemistä, ulostamisen kuulemista/näkemistä, hallitsematonta määrää vieraita ihmisiä "kodissasi" hallitsemattomiin aikoihin, syrjäytyneitä/epäsuosittuja/vähävaraisia/muuten vähän outoja kämppäkavereita
Yo-opiskelijat ovat pääsääntöisesti asiallista ja fiksua porukkaa, alaikäiset teinikämppikset ovat sitten asia erikseen. Pyri muodostamaan vähintään peruskohteliaat välit kaikkiin asukkaisiin heti alussa, muista smalltalk ja moikkaaminen, niin kaikki sujuu jatkossa jouhevammin. Yhteisistä pelisäännöistä kannattaa myös sopia porukalla eli wc-paperin ostamisvuoroista, siivouksesta, kaverien ja poikaystävien yökyläilystä jne. Jos kaikki ovat suht samanhenkisiä niin varmasti niitä ystävyyssuhteitakin syntyy ja illanvietot tulevat luontevasti kuvioihin. Sen näkee sitten kun pääset muuttamaan ja tapaat uudet kämppikset face to face.
Kyllä minulla ainakin jäi ystävät soluasunnosta, vietimme kanssa välillä iltoja yhdessä ja ihan vapaata aikaakin. Solussa on kyllä ihan kiva asua, jos saa hyvät kämppikset. Eli minulle ainakin jäi hyvät muistot solusta :)
Onneksi olkoon opiskelupaikasta! Kokemuksia on varmasti niin monenlaisia kuin on soluasujiakin. Itselläni on vain positiivisia kokemuksia. Asuin aikanaan kahdessa eri solussa ja kummassakin sain onnekkaasti ihanat kämppikset. Toisesta sain ystävät, joiden kanssa olen nyt yli kymmenen vuoden jälkeenkin tekemisissä kuukausittain. Alusta alkaen vietettiin paljon aikaa yhdessä ja jaettiin ilot ja surut. Annettiin myös omaa rauhaa, kun sitä tarvittiin.
Muutama omakohtaiseen kokemukseen perustuva vinkki:
1. Ole avoin ja oma itsesi: Tutustu kämppiksiin ja kerro heille itsestäsi, ihan perusasiat jo auttavat eteenpäin.
2. Sopikaa ns. pelisäännöt: En tarkoita mitään kilometrin mittaista sääntölistaa, vaan yleisiä käytäntöjä, jotka helpottavat kaikkien asumismukavuutta. Muun muassa yhteisten tilojen siivouskäytäntö, ruokakäytäntö ja melutaso("yörauhan" aika, jokaisen oma rauha jne.) on hyvä käydä yhdessä läpi.
3. Noudata yhdessä sovittuja käytäntöjä ja tee oma osuutesi esim. siivouksesta ilman mutinoita ja viivyttelyä
4. Ole joustava, mutta muista ettei mihin tahansa tarvitse suostua (esimerkiksi sinun ei tarvitse olla se ainut joka tiskaa jne.)
5. Keskustele kämppisten kanssa, jos tulee ongelmia tai jokin häiritsee sinua. Kukaan ei jaksa nipotusta, mutta asiallinen keskustelu auttaa lähes aina.
Noilla pääsee jo hyvin alkuun ja käytäntö opettaa sitten lisää. Avoimin mielin vain mukaan. Toivottavasti saat yhtä ihanat kämppikset kuin minä aikanaan! Joka tapauksessa soluasuminen on opettavainen ja usein antoisa kokemus.
Sekasolu? Onko kuinka monen asukkaan?
Pojat sotkee yhteiset tilat ja tytöt siivoaa tai karjuvat patti punaisena sotkijille. Tosin nykään tytötkin voivat sotkea samaan malliin.
Meillä ei ollut yhteisiä illanviettoja, jos sellaisilla tarkoitetaan bileitä tms. Siitä olen vain tyytyväinen. Viihdyin kyllä solussa hyvin, vaikka kämppisten kanssa en erityisemmin ystävystynyt. Tulimme toimeen ja yhteisesti sovitut asiat pitivät, se riitti minulle.
Kaksi ensimmäistä vuotta oli vähän huonoja. Kolmen hengen asunto. Itse olin 18v ja muut noin 24. Ei ystävystytty, ja se oli pääsääntöisesti minun oma vikani.
Kolmas ja neljäs vuosi olivat loistavia. Olin heti aktiivinen ystävystymisessä ja muodostuikin noin kahdeksan hengen kaveripiiri. Nyt tästä on kulunut 40 vuotta. Olemme hyviä ystäviä ja teemme asioita edelleen yhdessä.
Jos olisin asunut yksin, en todennäköisesti olisi saanut vastaavanlaisiä ystäviä ja kokemuksia.
Itse asuin kymmenen vuotta sitten kolmen hengen solussa Helsingissä.
Kaksi oli itseäni reilut viisi vuotta vanhempia, itse olin 16 vuotias.
En nauttinut ollenkaan. Toisen ulkomailla asuva poikaystävä majottui säännöllisesti asunnossa, samoin naisen pikkuveli. Toki ilmoitti etukäteen, mutten sitten nuorempana rohjennut laittaa vastaankaan.
Juteltu ei muuta kuin perus moikkaukset ja sitten omiin koppeihin.
Ostettiin omat ruuat, joita tosin ainakin tän yhden poikaystävä kävi ronkkimassa.
Kattilat ja muut kaikilla oli omat, yhteiset tilat siistittiin vuoronperään. Toki jokainen tiskasi omat astiansa yms.
Ei sinänsä kuulosta pahalta, mutta en enää ikinä edes harkitsisi soluasumista.
Asuin Teekkarikylässä kahdessa eri kuuden hengen solussa yhteesä 5 vuotta. Molemmat solut olivat sekasoluja (normikäytäntö Teekkarikylässä). Minulla ei ole mitään huonoa sanottavaa. Päinvastoin, oli tosi kivaa, kun monen sadan kilometrin päästä tulleena pääsi heti tutustumaan saman alan muiden opiskelijoiden kanssa. Paljon ikävämpää olisi ollut kököttää yksin jossain yksiössä. Ihan aidosti säälin niitä paria kurssikaveria, jotka joutuivat asumaan Helsingin keskustassa vanhempien hommaamassa asunnossa.
Ei meillä mitään yhteisiä bileitä ollut, mutta ihan normaalia jokapäiväistä seurustelua. Yhden solukaverin kanssa pidän yhteyttä edelleen yli 20 vuoden jälkeen.
Teekkarikylän sekasoluista kokemusta täälläkin, kerran 3 hengen solussa 2 mieskämppistä ja toisen kerran 11 hengen solu enkä edes tiennyt keitä kaikkia siellä asui. Ihan ok oli, miinukset ekan kämpän mieskämppisten kihlatuista jotka käytännössä asuivat siellä koko ajan (keittiö ja vessat varattu lähes koko ajan), toisessa kämpässä taas joku ulkomaalainen säilöi tyhjiä pesemättömiä maitopurkkeja ikkunalaudalle ja haju oli kesäpäivinä tymäkkä.
Näissä kämpissä kävi yhteistiloissa siivooja, varmaan huonot kokemukset miesvaltaisesta siisteydenpidosta.
Vierailija kirjoitti:
Yo-opiskelijat ovat pääsääntöisesti asiallista ja fiksua porukkaa, alaikäiset teinikämppikset ovat sitten asia erikseen. Pyri muodostamaan vähintään peruskohteliaat välit kaikkiin asukkaisiin heti alussa, muista smalltalk ja moikkaaminen, niin kaikki sujuu jatkossa jouhevammin. Yhteisistä pelisäännöistä kannattaa myös sopia porukalla eli wc-paperin ostamisvuoroista, siivouksesta, kaverien ja poikaystävien yökyläilystä jne. Jos kaikki ovat suht samanhenkisiä niin varmasti niitä ystävyyssuhteitakin syntyy ja illanvietot tulevat luontevasti kuvioihin. Sen näkee sitten kun pääset muuttamaan ja tapaat uudet kämppikset face to face.
No jaa. En halua pelotella ketään, mutta yliopistoon otetaan näinä päivinä niin paljon opiskelijoita, että kyllä siellä on nykyään edustettuina kaikki yhteiskuntaluokat niin hyvässä kuin pahassa.
Omiin soluasuntokokemuksiin mahtuvat lappilainen maalaisjuntti joka toi tyttiksensä peräkyliltä viikoksi vai oliko parhaimmillaan kahdeksi asumaan kahdelle tarkoitettuun soluun. Useamman kerran. Tämä tytteli sitten patsasteli kaiken muun lisäksi puolipukeissa yleisissä tiloissa tekemässä mitä milloinkin. Kämppis vissiin kuvitteli ettei minua haittaa. Lappilainen tykkäsi myös pimpotella sähköpianoaan kovalla äänenvoimakkuudella lähes joka ilta. Se loppui kun paahdoin yksi ilta stereoita täysillä. Tajusi vissiin ongelman. Niin joo ja sitten oli ulkokultainen ukrainalainen vaihto-opiskelija, joka taisi lähtiessään varastaa kattilani ja paistinpannuni keittiöstä. Kolmas oli joku rentun tapainen rokkarikommunisti Itä-Suomesta, joka raahasi äänekkäitä yhden illan juttuja jostain rokkiklubilta. Kokkaili pahalle haisevia itämaisia ruokia ja jätti likaiset astiat päiviksi tiskialtaaseen.
Näistä kokemuksista voimaantuneena hain yksiötä ja sain sen tokan opiskeluvuoden jälkeen. Olin suunnitellut solussa pysymistä halvemman vuokran takia, mutta ei yksinkertaisesi pystynyt.
Tää on vähän tyyppikysymys. Itse en viihtynyt solussa. Ei se oikein ole aikuisen asumismuoto. Varmaan se on ok jos tulee kauempaa ja ei ole tuttavia paikkakunnalla niin ei tarvitse olla yksin. Asuin vuoden solussa kahden muun tytön kanssa ja kaikki meni ihan hyvin. Oltiin aika rauhallista porukkaa. Mutta yksityisyys puuttui. Seinät paperia enkä tykkää että vieraita ihmisiä parveilee asunnossa. Minulla oli myös kaveripiiri valmiina täällä Hgissä joten en tarvinnut tätä asumista sen takia. Onneksi sain vuokrattua edullisen yksiön jossa asuin muutaman vuoden kunnes ostin oman asunnon. Eli ei huonoja kokemuksia mutta silti yksityisempää asumista.
Tämä on oikeastaan sellainen "tietää vasta kun on käytännössä kokenut"-juttu. Itselläni on soluista kaksi aika ääripäästä olevaa kokemusta. Ensimmäisessä kämppis biletti lähes kaikki yöt, usein toi mitä kirjavinta porukkaa kämpille jatkoille. Keittiö ja vessa olivat hänen jäljiltään sellaisessa kunnossa etten voi ymmärtää miten hän ne sellaiseksi sai jne. Kärsin tuota pari kuukautta kunnes asuntoa vuokrannut taho puuttui asiaan ja kämppis sai lähdöt. Olin varma, etten enää ikinä halua asua solussa tuon jälkeen. Olosuhteiden pakosta jäin kuitenkin tuohon asuntoon uuden kämppiksen kanssa. Ja kyllä kannatti. Tuo uusi kämppis on edelleen (10v jälkeen) yksi läheisimmistä ystävistäni. Meillä synkkasi alusta alkaen ja kumpikin piti huolta, että solussa oli molempien hyvä olla. Mitään erityisempiä illanviettoja emme pitäneet. Halusimme rauhoittaa kodin sellaiselta. Joskus kutsuimme muutamia ystäviä syömään, pelaamaan lautapelejä tms. Kaksistaan kokkailimme paljon yhdessä ja vietimme muutenkin aikaa toistemme kanssa sekä kotona että kodin ulkopuolella.
Minun kokemukseni ovat aika äärimmäisistä päistä. Tuttujen kokemuksella soluasuminen on usein jotain tuolta väliltä. Suurimmalla osalla enemmän positiivisen puolella kuitenkin, vaikka ainahan sitä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista kun kaksi tai useampi tuntematon asuu yhdessä.
Mulle om jäänyt kolme hyvää ystävää soluasumisesta.
Ei hyviä kokemuksia nuoruudesta. Ihmiset niin erilaisia ja eri tavat, eri rytmit. Samoin soluissa voi olla valmiit käytetyt patjat, jos se on kesällä muussa käytössä ja opiskelijat vaihtuvat. Toisia huonoja kokemuksia, jos on vanha huono talo josta asunto. Eli joku taso pitäisi olla, oli yksityinen tai solu.
Miten siellä voi panna jos kaikki kuulee?
Hyi että, kuka täysjärkinen valkkaa solun, on huonoja kokemuksia todellakin.
Yhden vuoden asuin soluasunnossa. Tai kai se soluasunnoksi lasketaan, vaikka kaikissa huoneissa oli oma vessa ja suihku (aivan parasta) ja keittiö vain oli yhteinen. Se oli ihan ok, vaikka en juuri ollut tekemisissä muiden kämppisten kanssa. Jälkeenpäin vähän on harmittanut, etten edes yrittänyt luoda mitään yhteyttä heihin, siitä olisi voinut jotain ystävyyttäkin syntyä, mutta olin silloin nuorena juuri lukiosta päässeenä niin ujo ja arka, että kyyhötin vain turvassa omassa huoneessani.
En usko, että yhteiset illanvietot ovat kenenkään tavoite. Olen asunut solussa käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa 90-luvulla ja suhteita helpotti se, että opiskeltiin lähes samoja asioita tai samoja. Tosin yhtään ryhmäläistäni ei soluuni sattunut. Ihan kivat muistot siltä ajalta. Kaikki olivat mukavia. Ei ollut mitkään isot vaatimukset (siisteydestä, täydestä äänettömyydestä) kellään, vaan koittivat sopeutua muihin. Sosiaalisia ihmisiä. Yhteisiä illanviettoja oli mikäli ystävystyttiin niin sillä porukalla, ei muuten.