Soluasuntokokemukset?
Olen aloittamassa opiskelut ja ensimmäinen oma asuntoni on nyt sitten soluasunto Helsingissä Viikissä "sekasolussa". Kaikki siis yliopisto-opiskelijoita ovat näissä asuvat tämän säätiön kautta. Se ilmeisesti pitäisi olla ainakin hyvä asia.
Minkälaisia kokemuksia soluasumisesta on? Onko yhteisiä illanviettoja ollut tai saanut pitkäaikaisia ystäviä? Onko sen sijaan jotain kamaluuksia odotettavissa?
Kommentit (23)
Oman kokemuksen mukaan pärjää parhaiten kun pitää kämppiksiin asialliset ja mahdollisimman neutraalit välit. Varsinkin naiset tuppaa klikkiytymään jos on kolme asukasta, yksi jätetään ulkokehälle tai jätetään heippalappuja. Opiskelijat voivat olla yllättävän niuhottavaa porukkaa vaikka ei uskoisi, valitetaan ihan joka asiasta. Olen asunut kaupungin vuokratalossa ja pihassa missä sekä kaupungin että opiskelijoiden asuntoja ja rennoimpia olivat suomalaiset vähän syrjäytyneet ja ulkomaalaiset.
Ajattelin kyllä kannustaa omaa jälkikasvua aloittamaan opiskelijaelämän solusta. Toki niitä ylilyöntejä kämppiksissä voi tulla mutta ei onneksi ihan joka päivä. Sitten voi rauhassa katsoa ja miettiä että haluaako oman asunnon vai viihtyykö muiden kanssa. Täysin erakolle tai pikkutarkalle soluasuminen ei varmasti sovi.
Yhdessä huoneessa asui venäläinen, joka yö 10 kaveria siellä seurana. Jaksoin viikon. Aivan karseeta
Me onnistuttiin oman kylän kaveriporukalla muodostamaan opiskelukaupunkiin tyttöjen ja poikien kimppakämpät, joiden väliä sitten suhattiin ahkeraan. Sujuuhan se mukavammin tuttujen ja tiedetysti samanhenkisten ihmisten kanssa, jäänyt mieleen mukavana ja rentona aikana. Muuten en koe olevani mikään soluasuja vieraiden kanssa. Joten suosikaa ja suunnitelkaa tuttujen kanssa näitä asumiskuvioita ensisijaisesti :)