Minkä ikäisenä SINUN mielestäsi kannattaa lapset hankkia?
Täällä aina väitellään siitä, mikä on oikea ikä lastenhankintaan. Nyt saatte sanoa tänne rehellisen mielipiteenne ja perustella kantanne.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Ennen riitti vain, että mentiin naimisiin ja oltiin suunnilleen täysi-ikäisiä. Lapsettomuusongelmia oli vain syntymästeriileillä/nuorena steriloituneilla
Ja ajatteles: silti entisaikoina jäi lapsettomaksi useampi kuin nykyään. Ihan joku simppeli, nykyään antibiooteilla hoidettava tulehdus saattoi viedä hedelmällisyyden.
Vierailija kirjoitti:
Hankin itse lapset nuorena, elämätön nuoruus on jäänut harmittamaan. Voi lastenkin kanssa mennä, muttei samalla tavalla kuin ilman lapsia. Toivon, että omat lapseni nauttivat elämästä ennen perheen perustamista. Huolettomuus kuuluu nuoruuteen.
Samat sanat vaikkei tätä saisi ääneen sanoakaan.
Lapsia ei sinänsä kannata hankkimalla hankkia missään iässä. Se ajatus, että ihmisen velvollisuus on tuottaa jälkeläisiä, on ymmärrettävä ylikansoittuneella maapallolla vanhentuneeksi.
Silti, jos kaipuu lapsiin käy ylivoimaiseksi, olisin itse tuon 25-30 -iän kannalla. Silloin on jo saanut hummailla, ja saattaa viihtyä paremmin kotona. On järkeä ja toivottavasti hermoja. Jaksaa kuitenkin vielä valvoa ja kantaa 10 kilon nyyttiä sylissä. On sopivassa 50-villityksen iässä kun lapset ovat lähteneet kotoa.
Tosiasiassahan harva voi tällaista päättää, yleensä se on aivan muista asioista kiinni kuin siitä milloin olisi teoriassa paras ikä. Saako lapsia ylipäätään, milloin tapaa oikean kumppanin, onko yhteisymmärrystä hoitovapaista ym., onko kämpässä tilaa, onko rahaa jne. (Ainakin sen verran että pystyy lapsen ruokkimaan. Silloin mennään mielestäni harhaan kun esitetään että lasten teko olisi vain hyvin toimeentulevien etuoikeus).
Ei fertiili-iän ääripäissä, koska lapsen ei ole hyvä saada lapsia, ja vanhempana riskit.
Muutoin milloin vaan, mutta kriteeri ei ole ikä vaan äidin/vanhempien mielen tasapaino. On häiriöitä kuten narsismi ja sadismi, jossa lapsi ei muu kuin jatke vanhempien auton, telkkarin ja asunnon hankinnoille. Näiden ei pidä koskaan hankkia lapsia.
Pystyvätkö vanhemmat antamaan lapselle riittävän turvallisen kasvuympäristön?
Vierailija kirjoitti:
Siinä iässä kun kokee olevansa valmis ja haluaa.
Olen tuo, joka on työn kautta tutustunut äiteihin, joilla on pahat mt-ongelmat. Ihminen saattaa haluta vaikka mitä, mutta jos ei ole antaa lapselle vaikka perusturvallisuutta, en toden totta suosittele.
Vakityössä olen, kohta omistusasunto tulossa ja parisuhteessa ollaan reilu 3v oltu poikaystävän kanssa, ikää kohta 22 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Ei missään nimessä lapsia ennen kuin on vähintään 25 mittarissa. Vakityö, oma asunto, säästöjä, hyvät tulot ja vakaa parisuhde pitää olla kunnossa, ennen kuin alkaa lisääntymään.
Enkä realistisesti näe että alle 25-vuotiaalla nuo voisivat mitenkään olla hanskassa nykyaikana, jollain erittäin poikkeustapauksila ehkä.
Vakityössä olen, kohta omistusasunto tulossa ja parisuhteessa ollaan reilu 3v oltu poikaystävän kanssa, ikää kohta 22 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Ei minkään ikäisenä! Lapsettomuus on ekoteko!!!!
Kelle sä tätä palloa säästät, jos et omille jälkeläisille?
Kyllä minä haluaisin lapsia pian ja olen 26v
25 - 40 vuotiaana. Eli en "äänestänyt" mitään.
Mulla ei oo mielipidettä siitä, missä iässä toisten ihmisten pitäisi saada lapsia. Siinä iässä, jossa heistä itsestään tuntuu se parhaalta.
Vierailija kirjoitti:
No, se on yksilöllistä. Joku toinen on päälle parikymppisenä valmis/valmistumaisillaan oleva maisteri tai vaikka lastentarhanope, lempeä ja pitkäjänteinen, on puoliso ym. Joku toinen haihattelee 3kymppiseksi ja opiskelee taidehistoriaa, ei löydä vakiintunitta suhdetta tai haluaa vain matkustella.
Moni 2kymppinen äiti on parempi äiti kuin 4kymppinen, koska kyse on ennen kaikkea ihmisen luonteesta ja valmiuksista toteuttaa äitiyttä. Onko lempeyttä ja halua olla läsnä, vai ei?
Täydellinen kommentti. Eniten se on asenteesta kiinni, opiskella voi myös vauva-aikana jne. Tulevaisuus tulee aina olemaan epävarma, joten loputtomiin ei kannata odotella.
No omalla kohdalla paraat iät on olleet 21v, 23v, 30v ja 42v
Ei niitä lapsia noin vaan hankita. Tyhmä kysymys.
35-40-vuotiaat ovat saaneet elää nuoruutensa eikä heidän tarvitse enää haihatella ympäri kyliä.
Hankin itse lapset nuorena, elämätön nuoruus on jäänut harmittamaan. Voi lastenkin kanssa mennä, muttei samalla tavalla kuin ilman lapsia. Toivon, että omat lapseni nauttivat elämästä ennen perheen perustamista. Huolettomuus kuuluu nuoruuteen.