2 lasta, 5 vuotta ja terveys mennyt?

Yksinkertaisesti syöt huonosti. Ravinto on jaksamisen a ja o.

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti syöt huonosti. Ravinto on jaksamisen a ja o.

No voi olla. Pyrin syömään hyvin, mutta raha on tiukassa ja silloin terveellinen ruokakin. Etenkin kun olen niin väsynyt etten jaksa päivittäin mitään kovin erikoista valmistaa.

Mielestäni silti syön suht terveellisesti koska koitan lapset aina ruokkia hyvin (ei eineksiä), mutta olen huomannut että jää aterioita välistä. En vaan jaksa tai tunne nälkää. Enkä jaksa etsiä, miettiä ja kokeilla uusia reseptejä, joten ehkä meidän ruokalistat on turhan yksitoikkoisia.

Sitähän tuo on, pienten lasten vanhemmuus. Helpottaa ajan myötä, lasten kouluikään mennessä, mutta sitten alkaa taas uudet vanhemmuuden "haasteet" ja se onkin sitten toinen tarina... Toivottavasti muuten lasten isä tekee myös oman osuutensa vai kaatuuko kaikki sun niskaan?

Vierailija kirjoitti:

Sitähän tuo on, pienten lasten vanhemmuus. Helpottaa ajan myötä, lasten kouluikään mennessä, mutta sitten alkaa taas uudet vanhemmuuden "haasteet" ja se onkin sitten toinen tarina... Toivottavasti muuten lasten isä tekee myös oman osuutensa vai kaatuuko kaikki sun niskaan?

Joo, tokihan sen tiesi että rankkaa. Mutta en osannut aavistaa että se voisi ihan näin kokonaisvaltaisesti vaikuttaa kroppaan. Ja olen huolissani onko tämä yhtään normaalia vai olenko vakavasti sairas?

Kyllä mies osallistuu, toki minun vastuulle jäänyt suurin osa kodista ja lapsista kun mies käy töissä. Nyt palaan syksyllä osa-aikatyöhön,en tiedä helpottaako vai vaikeuttaako se elämää. Mutta 6 tuntia/ pvä joku muu huolehtii lasteni tarpeista, ainakin se tuntuu helpottavalta :x Ja onhan tämä miehellekkin ollut raskasta, ensin töissä, sitten kotona ja hänellä vielä perussairaus mikä verottaa välillä jaksamista (diabetes).

Et ilmeisesti ollut kokenut pahaa stressiä ennen lasten hankintaa? Koska se on todellakin myös fyysinen kokemus. Itse olen saanut vaikean elämntilanteen takia nivelkipuja ja rytmihäiriöitä, uni ei virkistänyt, hiukset lähtivät päästä, olo oli itkuinen, kompastelin ja törmäilin asioihin...

Tuo kokemus oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että jäin lapsettomaksi. Haluan elämäni olevan viimeinkin helppoa ja mukavaa.

Lääkärillä selviää sen verran, että olet uupunut ja stressaantunut, hoidoksi saat mielialalääkkeen ja kehoituksen harrastaa liikuntaa ja ulkoilua. Toki lekuri laittaa myös labralähetteen perusverenkuvasta, mutta sieltä ei todennäköisesti löydy mitään poikkeavaa. Turha siis pelätä.

Ei mitään kovin vakavaa. Tai samaan aikaan kun aloin muuttamaan omilleni, vanhemmat erosi. Silloin aloin saamaan paniikkikohtauksia. Eli joo, ehkä stressiin reagoin herkästi kropalla. Noita kohtauksia en nyt vuosiin enää ole saanut...

Toivotaan ettei ole mitään häikkää. En kyllä halua mitään mielialalääkkeitä 🤔 En tunne itseäni masentuneeksi. Olen vain väsynyt ja raihnainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti syöt huonosti. Ravinto on jaksamisen a ja o.

No voi olla. Pyrin syömään hyvin, mutta raha on tiukassa ja silloin terveellinen ruokakin. Etenkin kun olen niin väsynyt etten jaksa päivittäin mitään kovin erikoista valmistaa.

Mielestäni silti syön suht terveellisesti koska koitan lapset aina ruokkia hyvin (ei eineksiä), mutta olen huomannut että jää aterioita välistä. En vaan jaksa tai tunne nälkää. Enkä jaksa etsiä, miettiä ja kokeilla uusia reseptejä, joten ehkä meidän ruokalistat on turhan yksitoikkoisia.

Terveellinen ruoka on halpaa. Einekset ne kalliita ovat. Pyydä miestäsi välillä kokkaamaan.

Pystyn samastumaan. Oma terveyteni meni sektion jälkeisten hoitovirheiden seurauksena ja elämä erityislasten kanssa on hyvin uuvuttavaa. Arki on raskasta, joka päivä.

Ja piti se toinenkin lapsi hankkia?

Tämä on yksi miljoonista syistä miksi jäin vapaaehtoisesti lapsettomaksi..

Kamalaa että jotkut joutuvat elämään uuvuttavan stressin myllerryksessä, ja vieläpä itseaiheutetusti.

En tarkoittanut tätä ilkeästi.

Kaikkea hyvää ja jaksamista ja tsemppiä kovasti sinulle/teille!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinkertaisesti syöt huonosti. Ravinto on jaksamisen a ja o.

No voi olla. Pyrin syömään hyvin, mutta raha on tiukassa ja silloin terveellinen ruokakin. Etenkin kun olen niin väsynyt etten jaksa päivittäin mitään kovin erikoista valmistaa.

Mielestäni silti syön suht terveellisesti koska koitan lapset aina ruokkia hyvin (ei eineksiä), mutta olen huomannut että jää aterioita välistä. En vaan jaksa tai tunne nälkää. Enkä jaksa etsiä, miettiä ja kokeilla uusia reseptejä, joten ehkä meidän ruokalistat on turhan yksitoikkoisia.

Ei terveellinen ruoka ole kallista. Eikä sen tarvitse olla monimutkaista. Eikä yksitoikkoisuuskaan haittaa kunhan siinä on kaikki tarvittava. Suolistokin tykkää kun tavara ei jatkuvasti vaihdu.

Älä stressaa! Pikkulapsiarki on vaikeampaa kuin sohvalla makaaminen telkkaria katsellen, mikä tuntuu olevan joku itseisarvo aika monelle. Mutta ei se pitkään kestä ja jälkeenpäin vielä muistelet noita aikoja lämmöllä. Elämä on kestävyyslaji ja juuri nyt olet maratonjuoksussa ekan kympin kohdalla, kaikki tuntuu raskaalta, jalat painaa, olo on kuin kuolleella, mutta juokse vielä 5km ja huomaat, että jaksat kyllä, ja kohta jo maali häämöttää! Samaan aikaan lapsettomana olisit vain maannut sohvalla. No pain, no gain.

Vierailija kirjoitti:

Ja piti se toinenkin lapsi hankkia?

Kyllä ja tekisin uudestaankin.

Ei minua tämä kaikki edes loppupeleissä haittaa, jos saan tietää että on vain normaalia väsymystä eikä joku sairaus. Sairaus olisi kamalaa, ei ne lapset itsessään.

Vierailija kirjoitti:

Älä stressaa! Pikkulapsiarki on vaikeampaa kuin sohvalla makaaminen telkkaria katsellen, mikä tuntuu olevan joku itseisarvo aika monelle. Mutta ei se pitkään kestä ja jälkeenpäin vielä muistelet noita aikoja lämmöllä. Elämä on kestävyyslaji ja juuri nyt olet maratonjuoksussa ekan kympin kohdalla, kaikki tuntuu raskaalta, jalat painaa, olo on kuin kuolleella, mutta juokse vielä 5km ja huomaat, että jaksat kyllä, ja kohta jo maali häämöttää! Samaan aikaan lapsettomana olisit vain maannut sohvalla. No pain, no gain.

Juu en minä sitä lapsettomuutta kaipaa yhtään, vaikka vanhemmuus on rankkaa. Heh, kiitos tsempistä!

Vierailija kirjoitti:

Älä stressaa! Pikkulapsiarki on vaikeampaa kuin sohvalla makaaminen telkkaria katsellen, mikä tuntuu olevan joku itseisarvo aika monelle. Mutta ei se pitkään kestä ja jälkeenpäin vielä muistelet noita aikoja lämmöllä. Elämä on kestävyyslaji ja juuri nyt olet maratonjuoksussa ekan kympin kohdalla, kaikki tuntuu raskaalta, jalat painaa, olo on kuin kuolleella, mutta juokse vielä 5km ja huomaat, että jaksat kyllä, ja kohta jo maali häämöttää! Samaan aikaan lapsettomana olisit vain maannut sohvalla. No pain, no gain.

Lapsiperhe-elämä on whole lot of pain, not much of a gain.

Kaikille ei sovi tehdä lapsia, ei se ole mikään onnelliseksi ja autuaaksi tekevä teko kasvattaa lapsia ja pitää perhettä. Pelkkä tabu, mikä iskee aika lujaan, kun arjessa ei olekkaan rahaa, aikaa, harrastuksia, kulttuuria ja matkustelua. Itsen tietoinen valinta olla tekemättä tai adoptoimatta lapsia on tehnyt minut hyvin onnelliseksi. Rahaa on paremmin kaikkeen ja voi tehdä yritystoimintaakin. Ei kitinää ja sotkua koskaan. Sisustaakin voi ilma lapsihuolia. Tulla ja mennä miten huvittaa. Ei tarvitse miettiä lasten kouluja, päiväkoteja tai mitään. Voi muuttaakin milloin haluaa ja minne haluaa. Parisuhde mieheenkin aivan mahtavalla tolalla. Miehelle kokkaan bravuureita sen minkä jaksan ja panostan sänkyelämäämme. En luopuisi elämästäni enää lasten vuoksi ja onneksi ei tarvinut koskaan luopuakkaan. Olisin varmasti hyvin onneton, jos olisin nuorempana ajattelemattomuuttani tehnyt lapsia. Varmaan ihan masentunut ja lääkityksellä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei sovi tehdä lapsia, ei se ole mikään onnelliseksi ja autuaaksi tekevä teko kasvattaa lapsia ja pitää perhettä. Pelkkä tabu, mikä iskee aika lujaan, kun arjessa ei olekkaan rahaa, aikaa, harrastuksia, kulttuuria ja matkustelua. Itsen tietoinen valinta olla tekemättä tai adoptoimatta lapsia on tehnyt minut hyvin onnelliseksi. Rahaa on paremmin kaikkeen ja voi tehdä yritystoimintaakin. Ei kitinää ja sotkua koskaan. Sisustaakin voi ilma lapsihuolia. Tulla ja mennä miten huvittaa. Ei tarvitse miettiä lasten kouluja, päiväkoteja tai mitään. Voi muuttaakin milloin haluaa ja minne haluaa. Parisuhde mieheenkin aivan mahtavalla tolalla. Miehelle kokkaan bravuureita sen minkä jaksan ja panostan sänkyelämäämme. En luopuisi elämästäni enää lasten vuoksi ja onneksi ei tarvinut koskaan luopuakkaan. Olisin varmasti hyvin onneton, jos olisin nuorempana ajattelemattomuuttani tehnyt lapsia. Varmaan ihan masentunut ja lääkityksellä.

Aamen! Asia on täsmälleen näin.

Lapsia ei kannata hankkia, ellei ole melko varma, että tarvitsee vanhemman roolia ollakseen onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Älä stressaa! Pikkulapsiarki on vaikeampaa kuin sohvalla makaaminen telkkaria katsellen, mikä tuntuu olevan joku itseisarvo aika monelle. Mutta ei se pitkään kestä ja jälkeenpäin vielä muistelet noita aikoja lämmöllä. Elämä on kestävyyslaji ja juuri nyt olet maratonjuoksussa ekan kympin kohdalla, kaikki tuntuu raskaalta, jalat painaa, olo on kuin kuolleella, mutta juokse vielä 5km ja huomaat, että jaksat kyllä, ja kohta jo maali häämöttää! Samaan aikaan lapsettomana olisit vain maannut sohvalla. No pain, no gain.

Tätä vanhempien (lue: äitien) kärsimyksen palvontaa en ole koskaan ymmärtänyt. Tekeekö se omasta arjesta jotenkin merkityksellisempää, että siihen kuuluu paljon stressiä, hankaluutta ja joutavaa vaivannäköä? Minä arvostan helppoa ja mukavaa arkea nimenomaan siksi, että se jättää paljon aikaa ja jaksamista niihin juttuihin, joilla on oikeasti väliä: ihmissuhteisiin, luovuuteen, taiteeseen, fiilistelyyn ja nautiskeluun.

Nostan toki lasin kesälomaproseccoa kaikille, jotka tuottavat uutta oppilasainesta minua työllistämään – ja hoitavat vaativan kasvatustyönsä kunnialla.

Lihaskuntoa ja liikuntaa! Ei mitään fitnessbeibe-pelleilyä vaan salia, rautaa, ja sitä kautta lihasvoimaa ja jaksamista. Hyvä kunto on kaiken perusta.

Mulla 3 lasta neljässä vuodessa, ja neljäs lapsi tähän perään tuli parin vuoden päästä ja neljän keskenmenon jälkeen. Olen 40v ja pienen vauvan, ja kolmen isomman lapsen äiti (kaikki alle 10v). Lisäksi vaativa asiantuntijathö jota tehdään välillä illallakin.

Jos en urheilisi ja söisi hyvin niin en jaksaisi. Meillä ei ole tukiverkkoja, eli miehen kanssa vuorotellaan lastenhoidossa ja se tehdään niin että kumpikin voi 3-5krt viikossa treenata. Treeni on erityisen tärkeä myös synnytyksen jälkeen, tämä estää selkävaivat, niskjumit sun muut. Jop unettoman yön jälkeen pidän treenistä kiinni (teen sen toki kevyemmin) sillä tiedän että uupumus helposti nielaisee kitaansa ja sieötä ei enää jaksa nousta.

Nyt nelikymppisenä neljän lapsen äitinä olen fyysisesti ihan elämäni kunnossa. Henkistä puolta rassaa vaativa työ ja tukiverkkojen puute (ei ole ketään kuka auttaisi lasten hoidosa) mutta tämänkin kestää kun on vahva ja fyysinen puoli kunnossa.

Tiedän että tällainen julistus voi uupuneesta tuntua ärsyttävältä, mutta kokeilepas sellainen 4-6vko niin huomaat eron!