Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sinä, joka pidät harvoin yhteyttä vanhempiisi (soitat, viestittelet, käyt kylässä), minkälaiset vanhemmat sinulla on?
22.07.2017 |
Mun vanhemmat oli aika tiukkoja kurissa, isä suuttui aika pienistäkin asioista. Sitten he olivat aika kontrolloivia, esim. Kun lähdin käymään vaan esim. kaupassa, aina oli kauheat utelut, että mihis olet menossa, missä olit näin pitkään jne...
Eipä ole tällein sikuisena kauhean usein tehnyt mieli pitää heihin yhteyttä.
Onko kenelläkään muulla ollut samanlaista?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Eivät osaa kysyä kuulumisia. Jos kertoo jotain, eivät kommentoi, eivät kysy vastakysymyksiä, alkavat vain kertoa omista asioistaan. Isäni ei ole koskaan ottanut mitään kontaktia lapsiini, ei nähtävästi hänen mielestään kuulu asiaan.
Ruokapöydässä ei keskustella, vaan syödään hiljaisuuden vallitessa. Jos toinen sanoo minulle jotain, toinen alkaa puhua päälle omia asioitaan. Eivät osaa siis keskustella myöskään keskenään.
Käyn heillä harvoin ja en jää yöksi.
Ai niin. Silloin harvoin kun käymme, eivät tule tervehtimään, vaikka huomaavat meidän ajavan pihaan. Istuvat sisällä vaikka lukemassa lehteä ja tuskin noteeraavat tulomme. Ja aiemmin on niiin pyydetty käymään, "kun ette te koskaan käy..." ???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on aika etäiset suhteet vanhempiini, ja välillä on myös riitaisuutta äidin käytöksen ja häröilyn takia. Olen ns. menestynyt elämässä, enkä ole koskaan syytellyt vanhempiani mistään. Onneksi meillä, toisin kuin siskollani, ei ole lapsia. Muuten joutuisin ylläpitämään jotain kivuliasta näytelmää. Kulissit hei!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät osaa kysyä kuulumisia. Jos kertoo jotain, eivät kommentoi, eivät kysy vastakysymyksiä, alkavat vain kertoa omista asioistaan. Isäni ei ole koskaan ottanut mitään kontaktia lapsiini, ei nähtävästi hänen mielestään kuulu asiaan.
Ruokapöydässä ei keskustella, vaan syödään hiljaisuuden vallitessa. Jos toinen sanoo minulle jotain, toinen alkaa puhua päälle omia asioitaan. Eivät osaa siis keskustella myöskään keskenään.
Käyn heillä harvoin ja en jää yöksi.
Ai niin. Silloin harvoin kun käymme, eivät tule tervehtimään, vaikka huomaavat meidän ajavan pihaan. Istuvat sisällä vaikka lukemassa lehteä ja tuskin noteeraavat tulomme. Ja aiemmin on niiin pyydetty käymään, "kun ette te koskaan käy..." ???
Tuttua tuo, ettei noteerata ollenkaan kun menee käymään. Olin odottamassa pihalla isääni, josko pian tulisi asioiltaan. No, taksi ajoi ihan oven eteen (isä liikkui jo heikosti), mies kömpii kuskin avustamana tuosta, ei suo katsettakaan minulle, vaan menee avaamaan oven. Ei tervehdystä, ei mitään. Minä sitten menen perässä sisälle. Viritän väkinäistä keskustelua...harmi, kun ei ole kissaakaan enää - siitä voi aina aloittaa jutun. Luulin, ettei missään muussa perheessä "toivoteta tervetulleeksi" näin. Ei se suinkaan ollut vain minua kohtaan tyyli, vaan sellainen käytäntö.
Sellaisia, ettei mitään oikeaa kohtaamista ole koskaan tapahtunut. Ei siis sellaista varsinaista keskustelua, kuuntelemista, kertomista. Eivät tunne minua ollenkaan, eivätkä ole yhtään edes kiinnostuneita mitä teen, mistä tykkään, mitä ajattelen jne. Vähättelevät, puhuvat päälle, vaihtavat aihetta. Ja näköjään vain meitä lapsiaan kohtaan tällaisia. Raastoi kun moni kehui miten ihania tyyppejä ovat! Miksi ei meitä lapsiaan kohtaan olleet? Olen aina ihan uupunut kun olen ollut tekemisissä heidän kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini on kamalin bessewisser ja kateellisin ja katkerin ihminen, jonka tiedän. 20 vuotta sitten sairastui masennukseen, joka on kroonistunut ajat sitten, kaksi itsemurhayritystä. Normaali kanssakäyminen on tuskaannuttavaa, sillä viiden minuutin päästä alkaa loputon valitus terveysongelmista yms. Vuorokausirytmi ihan sekaisin jo 10 vuotta, valvoo yöt, nukkuu päivät. Diagnosoitu vaativa persoonallisuus, tässä ihan suora kuvaus äidistäni:
Obsessiivis-kompulsiivinen persoonallisuushäiriö (F60).
Vähintään neljä seuraavista: (Mutsilla kaikki paitsi 1.)
(1) jatkuva huoli ja epäily
(2) ajattelua hallitsevat asioiden yksityiskohdat, säännöt, listat, järjestys, organisaatio tai aikataulu
(3) täydellisyyden tavoittelu, joka haittaa tehtävien loppuunviemistä
(4) ylenmääräinen tunnontarkkuus
(5) mielihyvän ja ihmissuhteiden laiminlyöminen työn ja aikaansaamisen kustannuksella
(6) pikkutarkkuus ja sovinnaisuus
(7) joustamattomuus ja itsepäisyys
(8) pyrkimys kohtuuttomassa määrin saada muut toimimaan täsmälleen haluamallaan tavalla tai kohtuuton vastenmielisyys sallia muiden toimia omalla tavallaanIsällä MS-tauti, äiti on isän omaishoitaja. Isää ei ole enää pariin vuoteen voinut jättää lainkaan yksin. Vierailu alkaa näin: tulen olohuoneeseen, jossa isä istuu katsomassa telkkua. Tuskin tervehtii, istun sohvalle ja kyselen kuulumisia ja yritän rupatella lämpimikseni, ns. keskustelu loppuu muutaman minuutin sisällä, kun en enää keksi, miten pidän sen hengissä. Yksin ei voi keskustella, kai? Isän vastaukset joo ja ei, sitten mykistyy eikä kysy mun kuulumisia tai puhu mitään. Ja isäni ei ole dementoitunut, hänen mielestään kai sanomalehti tai telkku on parempaa seuraa.
Äitini on niin järkyttävä energiasyöppö, että olen ihan poikki aina kun tapaan häntä. Hänellä ei ole myöskään mitään estoja kertoa isän seksihaluista ja miten ne toteutetaan tai siitä, miten isällä ummetus voi teettää sitä, että äiti koukkii isän xxxx jne jne jne. Tällaissa tilanteessa totean napakasti, että en ole terapeutti, vaan lapsesi enkä halua kuulla graafisia, intiimejä seikkoja. Sitten äiti kiivastuu ja huutaa, että en tiedä mitään heidän elämästään! No kyllä mä tiedän, esim. mökillä olen osa tätä elämää, en ole enää kolmeen vioteen halunnut käydä siellä. Minä myös aikoinaan buukkasin äidille ekan ajan pönttölääkärille, ei kai muista sitäkään enää.
N 48v
Ja mä luulin, että mulla on vaikeaa vanhempien kanssa... :-(
Millaisia ovat sitten ovat ne vanhemmat, joille lapset viestivät todella usein, jopa useita kertoja päivässä ja
vanhemmat tietävät tarkkaan heidän aikataulunsakin. Meillä lapseni kanssa on harva viestintäväli, emmekä harrasta maratonpuheluja, kun emme ole muutenkaan mitään puhelimessa roikkujia (paitsi lapsi joidenkin kaveriensa kanssa). En utele ja tivaa asioita, en etenkään aikatauluja, jos ei ole jotakin syytä siihen. Kun lapsi tulee käymään, niin saattaa sitten olla useammankin päivän. Suvussamme on sitten perhe, jonka lapset soittelevat alituiseeen, heidän aikataulunsa ovat tiedossa yms. Tunnen joskus riittämättömyyttä, kun he minulta tivaavat lapsemme vapaa- tai työppäiviä. Ei kait ne minulle kuulu, jos ei ole mitään suunnitelmia niiden vuoksi tehtävä. Saatamme lapsen kanssa viestitellä hassuja juttuja ja sattumuksia silloin tällöin.
Edesmenny äitini oli roikkuva takiainen, jolle olisi pitänyt selittää elämä juurta jaksain vaikka joka päivä, siksi ehkä olen itse tällainen enemmän omaa tilaa antava. Joskus olen miettinyt mikä on se hyvä kultainenen keskitie. Lapsenlapsia ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juoppoluusereita. Siinä ihan tarpeeksi syytä olla pitämättä yhteyttä.
Joivat paljon ja tappelivat perään kun olin pieni. Veljeäni arvostivat ja arvostavat edelleen paljon enemmän kuin minua. Äitini on aina ollut katkera ja jotenkin kateellinen minulle jostain, en tiedä minkä takia. Nykyään äitini on dementoitunut ja isäni hoitaa sitä. Itseäni ei kiinnosta nähdä heitä kuin todella harvoin ja todella lyhyen aikaa, silloinkin kuulen vain kuinka veljeni on niiin mahtava ja hyvä kaikessa. Vaikka itse olen paremmin kyllä elämässäni pärjännyt vaikka en niinkään sitä kannustusta ole kotoani saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tavalliset, arkiset, työväenluokkaiset, ahkerat, rauhalliset, maalla asuvat, varautuneet, vieraanvaraiset, kunnolliset. Ihan mukavia ovat, ja lapsuuteni oli hyvin tavallinen, mutta en ole sillä lailla perhesuuntautunut, että jaksaisin jatkuvasti soitella tai matkustaa käymään.
Toivottavasti eivät odota minuata vanuuden turvaa vain siksi, että satun olemaan heidän lapsensa.
Mistä hyvästä tätäkn on miinustettu? Eikö ollut riittävän mehukasta sosiaalipornoa? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tärkeä aihe, mutta jotenkin tabu. Aina puhutaan siitä, miten lapse tuottavat ongelmia ja sitä kautta vieraannutaan.
Olen eri mieltä. Minusta huomattavasti yleisempää on syyttää vanhempian kaikesta, sille perustuu kokonainen psykologian tieteenalakin.
"Minulla ei ole itsetuntoa enkä ole koskaan hankkinut ammatia, koska kotona minua aina mitätöitiin enkä saanut koiraakaan, vaikka niin olisin tahtonut"....
En muista oikeasti IKINÄ nähneeni esimerkiksi mediassa juttua siitä, että lapset olisivat olleet niin mahdottomia, että vanhempi olisi katkaissut välinsä heihin. SE SE VASTA TABU onkin, että äidinrakkaus ei kaikkea kestä.
Olen nähnyt haastatteluja esim. huumeisin sortuneiden lasten vanhemmista, jotka ovat päättäneet katkaista välit suojellakseen itseään ja muuta perhettä. Toki lapset ovat olleet jo täysi-ikäisiä. On toki tyhmää jäädä syyttämään aikuisena omia vanhempiaan kaikesta, mihin ei itse pysty. Olen kuitenkin sitä mieltä, että lapsella on myötäsyntyinen halu ja kyky rakastaa omia vanhempiaan, vaikka ne vanhemmat olisivat ihan kelvottomia. Vasta aikuisena moni näkee heidät todellisessa valossa ja erkaantuu heistä, vaikka suojellakseen itseään ja omia lapsiaan. Usein narsistisesti häiriintyneet vanhemmat ovat sellaisia, että antavat muille ymmärtää omaa erinomaisuuttaan vanhempina ja suurta rooliaan aikuisten lastensa elämässä, vaikka välit olisivat todella viileät.
Juu, en minä väitä, etteikö lapsuuden kokemukset ja tunnekylmät tai jopa julmat vanhemmat vaikuttaisi siihen, miten elämä sujuu aikuisena. Totta kai niillä on merkitystä.
Sanoin vaan faktan, että ei se mikään TABU ole. Siitä puhutaan todella paljon. Enemmän kuin siitä, että vanhempi lakkaa rakastamasta ja välittämästä. Yhteydenpidon katkaiseminen rikollisuuden takia tuskin on sama asia.
Ja hei. Kyllä se myöskin ON niin, että joskus tuo lapsuuteen ja vanhempien huonouteen vetoaminen VOI olla myös tekosyy omalle haluttomuudelle ottaa itseään niskasta kiinni. On kätevää valittaa ja ulkoistaa vastuuta.
Enkä nytKÄÄN siis väitä, etteikö vanhemmissa voisi olla vikaa. Vaan että ihan kuten kaikissa ihmissuhteissa, myös vanhempien ja lasten välissä on vähintään kahdesta ihmisestä kyse, ja harvoin mikään on mustavalkoisesti vain toisen osapuolen vika. Ja että menneisyyteen ei voi vaikuttaa, mutta sitä voi työstää ja pyrkiä pääsemään menneisyyden olosuhteiden yli TAI voi jäädä taisteluhautaan ruikuttamaan.
(Ei minullakaan ole lämpimiä välejä vanhempiini, kommentoin ekalla sivulla, joten en ole siinä suhteessa ketään TÄMÄN ketjun kirjoittajaa moittimassa!)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tärkeä aihe, mutta jotenkin tabu. Aina puhutaan siitä, miten lapse tuottavat ongelmia ja sitä kautta vieraannutaan.
Olen eri mieltä. Minusta huomattavasti yleisempää on syyttää vanhempian kaikesta, sille perustuu kokonainen psykologian tieteenalakin.
"Minulla ei ole itsetuntoa enkä ole koskaan hankkinut ammatia, koska kotona minua aina mitätöitiin enkä saanut koiraakaan, vaikka niin olisin tahtonut"....
En muista oikeasti IKINÄ nähneeni esimerkiksi mediassa juttua siitä, että lapset olisivat olleet niin mahdottomia, että vanhempi olisi katkaissut välinsä heihin. SE SE VASTA TABU onkin, että äidinrakkaus ei kaikkea kestä.
Olen nähnyt haastatteluja esim. huumeisin sortuneiden lasten vanhemmista, jotka ovat päättäneet katkaista välit suojellakseen itseään ja muuta perhettä. Toki lapset ovat olleet jo täysi-ikäisiä. On toki tyhmää jäädä syyttämään aikuisena omia vanhempiaan kaikesta, mihin ei itse pysty. Olen kuitenkin sitä mieltä, että lapsella on myötäsyntyinen halu ja kyky rakastaa omia vanhempiaan, vaikka ne vanhemmat olisivat ihan kelvottomia. Vasta aikuisena moni näkee heidät todellisessa valossa ja erkaantuu heistä, vaikka suojellakseen itseään ja omia lapsiaan. Usein narsistisesti häiriintyneet vanhemmat ovat sellaisia, että antavat muille ymmärtää omaa erinomaisuuttaan vanhempina ja suurta rooliaan aikuisten lastensa elämässä, vaikka välit olisivat todella viileät.
Juu, en minä väitä, etteikö lapsuuden kokemukset ja tunnekylmät tai jopa julmat vanhemmat vaikuttaisi siihen, miten elämä sujuu aikuisena. Totta kai niillä on merkitystä.
Sanoin vaan faktan, että ei se mikään TABU ole. Siitä puhutaan todella paljon. Enemmän kuin siitä, että vanhempi lakkaa rakastamasta ja välittämästä. Yhteydenpidon katkaiseminen rikollisuuden takia tuskin on sama asia.
Ja hei. Kyllä se myöskin ON niin, että joskus tuo lapsuuteen ja vanhempien huonouteen vetoaminen VOI olla myös tekosyy omalle haluttomuudelle ottaa itseään niskasta kiinni. On kätevää valittaa ja ulkoistaa vastuuta.
Enkä nytKÄÄN siis väitä, etteikö vanhemmissa voisi olla vikaa. Vaan että ihan kuten kaikissa ihmissuhteissa, myös vanhempien ja lasten välissä on vähintään kahdesta ihmisestä kyse, ja harvoin mikään on mustavalkoisesti vain toisen osapuolen vika. Ja että menneisyyteen ei voi vaikuttaa, mutta sitä voi työstää ja pyrkiä pääsemään menneisyyden olosuhteiden yli TAI voi jäädä taisteluhautaan ruikuttamaan.
(Ei minullakaan ole lämpimiä välejä vanhempiini, kommentoin ekalla sivulla, joten en ole siinä suhteessa ketään TÄMÄN ketjun kirjoittajaa moittimassa!)
On aivan totta ettei kaikkea huonoa elämässä voi ikuisesti laittaa hankalien kotiolojen syyksi. Ongelma onkin siinä etteivät ihmiset tiedä miten lähteä muuttamaan omaa ajattelutapaansa/asennettaan. Niin kauan kuin ei ala tietoisesti muuttaa ajatteluaan, mikään ei muutu.
Kaikilla ei myöskään ole mahdollisuutta päästä psykoterapiaa. Jos sitä rauhaa ei saa päänsä sisälle ennen kuin hankkii omia lapsia, niin se on oikeasti todella iso uhka. Jos en ite olisi päässyt psykoterapiaan aikoinaan, oppinut ajattelemaan eri tavalla sekä uskaltanut katkaista välejä vanhempiin, olisin luultavasti tappanut itseni.
Nykyään olen kuitenkin tasapainoinen ja työssäkäyvä ihminen, ja suhtaudun elämään positiivisesti. Nyt kun itsetunto on kunnossa uskon että kykenen vielä jonain päivänä opiskelemaan unelma-alaani, nuorempana tuntui kuin päässäni olisi ollut jatkuvasti hälytys tila, joten kaikki energia meni stressaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärän oikein hyvin, itsellä hiukan sama tilanne. Tapaamisessa ei ole juuri iloa, se on vain suoritus, josta toivoo selviävänsä.
Tunnen lähes päivittäin huonoa mieltä siitä, että pidän yhteyttä niin harvoin tyyliin tekstari max. kerran kuussa äidille "Moi, Olin just työmatkalla xx ja loma alkaa ensi viikolla, toivotaan että ilmat vähän paranee :-) mitäs teille kuuluu?" Vastaus seuraavan päivänä (on varmaan niin kiire eli ei) "On kuin jäitä polttelis."
Sama, ja eikö vaan sinä otat aina yhteyttä ei vanhempasi? Mulla ainakin näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kivat ja hyvät vanhemmat oli, (enää toinen elossa). Olen yhteydessä tyyliin joskus ja jouluna. En vain ole sosiaalinen ihminen ja en osaa ottaa yhteyttä ilman mitään syytä.
Vierailija kirjoitti:
Tavalliset, arkiset, työväenluokkaiset, ahkerat, rauhalliset, maalla asuvat, varautuneet, vieraanvaraiset, kunnolliset. Ihan mukavia ovat, ja lapsuuteni oli hyvin tavallinen, mutta en ole sillä lailla perhesuuntautunut, että jaksaisin jatkuvasti soitella tai matkustaa käymään.
Toivottavasti eivät odota minuata vanuuden turvaa vain siksi, että satun olemaan heidän lapsensa.
Tämä on kyllä säälittävä tarina. Siis hyvä lapsuudenkoti, jossa on rakastavat vanhemmat ja sitten lapsena kiittämätön pissis joka ei halua auttaa vanhempiaan enää yhtään kun he ovat vanhoja. Olisi syytä miettiä mitä kaikkea vanhemmat ovat tehneet sinun puolestasi kun olit pieni
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärän oikein hyvin, itsellä hiukan sama tilanne. Tapaamisessa ei ole juuri iloa, se on vain suoritus, josta toivoo selviävänsä.
Tunnen lähes päivittäin huonoa mieltä siitä, että pidän yhteyttä niin harvoin tyyliin tekstari max. kerran kuussa äidille "Moi, Olin just työmatkalla xx ja loma alkaa ensi viikolla, toivotaan että ilmat vähän paranee :-) mitäs teille kuuluu?" Vastaus seuraavan päivänä (on varmaan niin kiire eli ei) "On kuin jäitä polttelis."
Sama, ja eikö vaan sinä otat aina yhteyttä ei vanhempasi? Mulla ainakin näin.
Nr 8 (N 48 v) jos minä en pitäisi yhteyttä vanhempiini, kaiketi se loppuisi kokonaan. Ajatus tuntuu surulliselta, koska kai se lapsi on aina lapsi ja ajattelee vanhemmistaan hyvää ja kuvittelee olevansa tärkeä. Isä on soittanut mulle kolme kertaa sitten vuoden -87: kun äidinäitini kuoli ja molemmilla kerroilla, kun äitini oli sairaalassa itsariyrityksen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tärkeä aihe, mutta jotenkin tabu. Aina puhutaan siitä, miten lapse tuottavat ongelmia ja sitä kautta vieraannutaan.
Olen eri mieltä. Minusta huomattavasti yleisempää on syyttää vanhempian kaikesta, sille perustuu kokonainen psykologian tieteenalakin.
"Minulla ei ole itsetuntoa enkä ole koskaan hankkinut ammatia, koska kotona minua aina mitätöitiin enkä saanut koiraakaan, vaikka niin olisin tahtonut"....
En muista oikeasti IKINÄ nähneeni esimerkiksi mediassa juttua siitä, että lapset olisivat olleet niin mahdottomia, että vanhempi olisi katkaissut välinsä heihin. SE SE VASTA TABU onkin, että äidinrakkaus ei kaikkea kestä.
Tää on muuten totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavalliset, arkiset, työväenluokkaiset, ahkerat, rauhalliset, maalla asuvat, varautuneet, vieraanvaraiset, kunnolliset. Ihan mukavia ovat, ja lapsuuteni oli hyvin tavallinen, mutta en ole sillä lailla perhesuuntautunut, että jaksaisin jatkuvasti soitella tai matkustaa käymään.
Toivottavasti eivät odota minuata vanuuden turvaa vain siksi, että satun olemaan heidän lapsensa.
Tämä on kyllä säälittävä tarina. Siis hyvä lapsuudenkoti, jossa on rakastavat vanhemmat ja sitten lapsena kiittämätön pissis joka ei halua auttaa vanhempiaan enää yhtään kun he ovat vanhoja. Olisi syytä miettiä mitä kaikkea vanhemmat ovat tehneet sinun puolestasi kun olit pieni
olis mielenkiintoista tietää millaiseksi tälläinen lapsi haaveilee suhteensa omiin lapsiinsa. olisko se ihan ok jos hänenkään lapset eivät jaksaisi välittää tai kuulla hänen juttujaan kun on itse vanhus. saa siis itsekkin todennäköisesti mädäntyä rauhassa:) eri asia jos vanhemmat olisivat hirveitä ja laiminlöisivät lapsiaan tai olisivat aggressiivisia. silloin ymmärrän ettei vanhempiin haluta pitää yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tärkeä aihe, mutta jotenkin tabu. Aina puhutaan siitä, miten lapse tuottavat ongelmia ja sitä kautta vieraannutaan.
Olen eri mieltä. Minusta huomattavasti yleisempää on syyttää vanhempian kaikesta, sille perustuu kokonainen psykologian tieteenalakin.
"Minulla ei ole itsetuntoa enkä ole koskaan hankkinut ammatia, koska kotona minua aina mitätöitiin enkä saanut koiraakaan, vaikka niin olisin tahtonut"....
En muista oikeasti IKINÄ nähneeni esimerkiksi mediassa juttua siitä, että lapset olisivat olleet niin mahdottomia, että vanhempi olisi katkaissut välinsä heihin. SE SE VASTA TABU onkin, että äidinrakkaus ei kaikkea kestä.
Olen nähnyt haastatteluja esim. huumeisin sortuneiden lasten vanhemmista, jotka ovat päättäneet katkaista välit suojellakseen itseään ja muuta perhettä. Toki lapset ovat olleet jo täysi-ikäisiä. On toki tyhmää jäädä syyttämään aikuisena omia vanhempiaan kaikesta, mihin ei itse pysty. Olen kuitenkin sitä mieltä, että lapsella on myötäsyntyinen halu ja kyky rakastaa omia vanhempiaan, vaikka ne vanhemmat olisivat ihan kelvottomia. Vasta aikuisena moni näkee heidät todellisessa valossa ja erkaantuu heistä, vaikka suojellakseen itseään ja omia lapsiaan. Usein narsistisesti häiriintyneet vanhemmat ovat sellaisia, että antavat muille ymmärtää omaa erinomaisuuttaan vanhempina ja suurta rooliaan aikuisten lastensa elämässä, vaikka välit olisivat todella viileät.
Juu, en minä väitä, etteikö lapsuuden kokemukset ja tunnekylmät tai jopa julmat vanhemmat vaikuttaisi siihen, miten elämä sujuu aikuisena. Totta kai niillä on merkitystä.
Sanoin vaan faktan, että ei se mikään TABU ole. Siitä puhutaan todella paljon. Enemmän kuin siitä, että vanhempi lakkaa rakastamasta ja välittämästä. Yhteydenpidon katkaiseminen rikollisuuden takia tuskin on sama asia.
Ja hei. Kyllä se myöskin ON niin, että joskus tuo lapsuuteen ja vanhempien huonouteen vetoaminen VOI olla myös tekosyy omalle haluttomuudelle ottaa itseään niskasta kiinni. On kätevää valittaa ja ulkoistaa vastuuta.
Enkä nytKÄÄN siis väitä, etteikö vanhemmissa voisi olla vikaa. Vaan että ihan kuten kaikissa ihmissuhteissa, myös vanhempien ja lasten välissä on vähintään kahdesta ihmisestä kyse, ja harvoin mikään on mustavalkoisesti vain toisen osapuolen vika. Ja että menneisyyteen ei voi vaikuttaa, mutta sitä voi työstää ja pyrkiä pääsemään menneisyyden olosuhteiden yli TAI voi jäädä taisteluhautaan ruikuttamaan.
(Ei minullakaan ole lämpimiä välejä vanhempiini, kommentoin ekalla sivulla, joten en ole siinä suhteessa ketään TÄMÄN ketjun kirjoittajaa moittimassa!)
SikäLi olet väärässÄ, että Maailmaan mahtuu paljon lapsia, joiden isät eivät ole olleet heihin ikinä yhteyksissä. Että ei se täysin poikkeuksellista ole.
Tuo, että kaikissa ihmisSuhteissa on kaksi, niin onhan aivan eri roolissa lapsi ja vanhempi. Onhan se lapsi vanhempien hoivan varassa ja riippuvainen ja miellyttämishaluinen, siinä kusipäällä voi kasvaa sarvet päähän, ja kohtelee tätä kuten ei ikinä ketään muuta kohtelisi.
Tässä aiheena on yhteydenpito. Sekoitat nyt jotenkin, että koko elämä olisi huonosti ja mainitset ruikuttamista ym. Se menee ohi aiheen.
Alue: Aihe vapaa
Olen nähnyt haastatteluja esim. huumeisin sortuneiden lasten vanhemmista, jotka ovat päättäneet katkaista välit suojellakseen itseään ja muuta perhettä. Toki lapset ovat olleet jo täysi-ikäisiä. On toki tyhmää jäädä syyttämään aikuisena omia vanhempiaan kaikesta, mihin ei itse pysty. Olen kuitenkin sitä mieltä, että lapsella on myötäsyntyinen halu ja kyky rakastaa omia vanhempiaan, vaikka ne vanhemmat olisivat ihan kelvottomia. Vasta aikuisena moni näkee heidät todellisessa valossa ja erkaantuu heistä, vaikka suojellakseen itseään ja omia lapsiaan. Usein narsistisesti häiriintyneet vanhemmat ovat sellaisia, että antavat muille ymmärtää omaa erinomaisuuttaan vanhempina ja suurta rooliaan aikuisten lastensa elämässä, vaikka välit olisivat todella viileät.