Tinder-treffit pienimunaisen miehen kanssa!
Olen tänään menossa treffeille Tinderissä tapaamani miehen kanssa. Olemme tapailleet jo hetken aikaa, mutta seksiä meillä ei ole vielä ollut. Mies on ihana, huomaavainen ja saa minut nauramaan. Kaiken kaikkiaan hänen kanssaan on ollut todella helppo olla. Itse olisin halunnut jo edetä seksiin aiemminkin, mutta mies on vaikuttanut yllättäen etäiseltä heti kun tunnelma alkaa kuumeta.
Keskustelin hänen kanssaan asiasta, ja lopulta hän kertoi olevansa hyvin epävarma omasta varustuksestaan, se kun on pieni. Ja siis pienellä tarkoitetaan todellakin PIENTÄ. Kerroin ettei se minua haittaa, ja että varmasti molempien tyydytykseen löytyy keinonsa. Niinpä viimein mies rohkaistui kokeilemaan seksiä kanssani, ja voin kertoa että se oli varmasti parasta seksiä mitä olen saanut!!
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Olen yllättynyt!
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Noo..yhden pikkumunan kanssa oli kyllä yllättävän hyvää seksiä. Oli todella taitava antamaan suuseksiä
Hyvä että tietää omat vajavaisuutensa ja osaa hoitaa hommat muuten.
Mulla oli mies, jolla oli todella pieni. Vanha mysteerihän kertoo, että pienimunaiset osaisivat sitten paremmin muilla alueilla (sormet/suu) mutta kun ei! Tyypillä ei ollut hajuakaan missä on klitoris, ei osannut antaa suulla, näykki kivuliaasti ja muutenkin ahmi vartaloani. Tunsin oloni enemminkin joulukinkuksi kuin haluruksi naiseksi. Tunnin se juusti hikitipat valuen ja lysähti päälleni loikoilemaan ainakin 5minuutin ajaksi ja huokaili miten upeaa seksiä se oli. Ei ollut!

Osanottoni 😂
No, yksi oikeasti todella pienimunainen on tullut kohdalle ja eihän siitä mitään tullut. Hyvää suuseksiä joo, mutta kaipaan kyllä muutakin.
Vierailija kirjoitti:
Olen tänään menossa treffeille Tinderissä tapaamani miehen kanssa. Olemme tapailleet jo hetken aikaa, mutta seksiä meillä ei ole vielä ollut. Mies on ihana, huomaavainen ja saa minut nauramaan. Kaiken kaikkiaan hänen kanssaan on ollut todella helppo olla. Itse olisin halunnut jo edetä seksiin aiemminkin, mutta mies on vaikuttanut yllättäen etäiseltä heti kun tunnelma alkaa kuumeta.
Keskustelin hänen kanssaan asiasta, ja lopulta hän kertoi olevansa hyvin epävarma omasta varustuksestaan, se kun on pieni. Ja siis pienellä tarkoitetaan todellakin PIENTÄ. Kerroin ettei se minua haittaa, ja että varmasti molempien tyydytykseen löytyy keinonsa. Niinpä viimein mies rohkaistui kokeilemaan seksiä kanssani, ja voin kertoa että se oli varmasti parasta seksiä mitä olen saanut!!
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Olen yllättynyt!
Teillä ei ole ollut seksiä mutta olette kuitenkin kokeilleet seksiä? 0/5.
Ei ole provo. Myönnän että jos hän ei olisi muuten panostanut tyydyttämiseeni, ei seksi olisi tuntunut yhtään miltään.

Muotoilin asian ihan väärin, tarkoitus oli kirjoittaa ennen edellisiä treffejä. My bad
Vierailija kirjoitti:
Ei ole provo. Myönnän että jos hän ei olisi muuten panostanut tyydyttämiseeni, ei seksi olisi tuntunut yhtään miltään.
Luepa uudestaan tuo viestisi. Pientä epäloogisuutta - seksiä ei ole vielä ollut, mutta sitten yhtäkkiä onkin.
Itsepetos haisee vahvana.
Miksi pienimunien edes sallitaan käyttää Tinderiä ja aiheuttaa pettymyksiä naisille? Eikö heille voisi olla oma seuranhakupalvelu? Olkoon nimeltään vaikka Nysäder.
Mikä on oikeasti pieni muna? Onko se niinku A ja D kupin ero?
Minullakin oli näin! Ei tosin paljastanut kokoa etukäteen eikä puhunut siitä jälkeenpäinkään.
Yllätyin!! Siis oli esileikissä tosi ihana, kyseli ja antoi minullekin koko ajan palautetta, mikä tuntui hyvältä, miten koskettaa häntä. Oli ihanaa imeä munaa, joka mahtui suuhuni kokonaan.
Yhdynnässä yllättäin, sillä ex-mies oli iso ja rakastin kun muna ylsi kihdunsuuhun ja täytti minut kokonaan. Edellinen lyhyt romanssi oli suippo ja liian lyhyt, tuntui kuin minulla olisi ollut löydä hehtaarivagina kun tuntumaa ei ollut.
Mutta pieni ja ohut osui JUURI g-pisteeseeni, hieroen sitä todella jännästi. Aah!
Pääasia tässä tarinassa oli mielestäni se, että ap on onnellinen miehestä jonka kanssa on kivaa ja joka sai nauramaan!
kasvakaa aikuisiksi, ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Pääasia tässä tarinassa oli mielestäni se, että ap on onnellinen miehestä jonka kanssa on kivaa ja joka sai nauramaan!
kasvakaa aikuisiksi, ihmiset.
Nro 16. Vahvistaa. Minun deitti oli myös äärimmäisen kunnioittava, kysyi luvan koskettaa kun otti kädestä kiinni ekaa kertaa. Kysyi, saako suudella. Kommunikoi seksin ajan. Seksi oli parempaa kuin 12 vuoden suhteessa mykän, isomunaisen exän kanssa!!!
Vierailija kirjoitti:
Pääasia tässä tarinassa oli mielestäni se, että ap on onnellinen miehestä jonka kanssa on kivaa ja joka sai nauramaan!
kasvakaa aikuisiksi, ihmiset.
Niin juuri!!!
Jotenkin tuntuisi turhalta harrastaa seksiä kovin pienimunaisen kanssa, kun ei se miltään tuntuisi kummastakaan.
Onko todella näin että pienimunaisilla ei ole tilaa näillä sivuilla. Nyt alkoiahdistaa entistä enemmän tuo seksi kumppanin hakua. Ei millään olisi varaa mihinkään suurennus leikkaukseen. Mun nysän takia ollut 10nisen vuotta ilman pullia,ko nolottaa,ja kun ei tiedä saanko naista tyydytettyä.