Mies lähdössä kolmen yön työmatkalle kauniin sinkun työkaverinsa kanssa, panikoinko turhaan?!
Mies siis lähdössä näyttävän naispuoleisen työkaverinsa kanssa kolmeksi yöksi työmatkalle, ja vieläpä Etelä-Eurooppaan oikein kivaan kohteeseen. Meillä takana lähes kymmenen vuotta, naimisissa ollaan ja kaksi lasta löytyy. Parisuhde voi ihan hyvin, tosin seksielämä kuopuksen syntymän jälkeen on ollut turhan hiljaista ja se harmittaa meitä molempia.
Nyt miehelle tuli sitten määräys lähteä tämän sinkun työkaverin kanssa työmatkalle, eikä firmasta heidän lisäksi ole muita lähdössä, joten ovat todennäköisesti koko ajan siellä yhdessä. Kysyin mieheltä että aikovatko työpäivien jälkeenkin olla yhdessä niin sanoi että eiköhän kun mitäs siellä yksin tekisi! En vaan saa päästäni mielikuvaa siitä miten työpäivän jälkeen lähtevät kahdestaan uima-altaalle rentoutumaan, kiertelemään nähtävyyksiä ja päivän päätteeksi illalliselle viinittelemään, ja mitä sen jälkeen voisikaan tapahtua! Ollaan haaveiltu miehen kanssa edes pienestä kahdenkeskeisestä lomasta, mutta eipä ole oikein ketään joka ottaisi näin pienet lapset hoitoon. Koska yhteinen aika on muutenkin kortilla niin olen vaan ihan raivona siitä että mies viettää toisen naisen kanssa mukavaa aikaa työpäiviensä päätteeksi. Jos ei näitä lapsia olisi niin lähtisin varmaan itse mukaan. En ole miehelle mitään puhunut mun ärtymyksestä koska en halua vaikuttaa hullulta mustasukkaiselta akalta, mutta kertokaa nyt miten saan itseni rauhoiteltua vai onko tässä syytä paniikkiin!
Kommentit (237)
Kai se on selvä, että nainen puhuu ap:n miehelle tuttavallisemmin kuin miehen vaimolle. Nainen on sentään tuntenut miehen pitkään. Täytyy sanoa, ettei minuakaan kiinnostaisi vetää mitään smalltalkia työkavereiden puolisoiden kanssa. Mitähän tämä ap:n näkemä flirttailu nyt oikein oli? Ettei ap olisi ymmärtänyt jonkin kehun väärin tai kuvitellut koko jutun. Jotkin ihmiset pitävät melkein mitä tahansa arkipäiväistäkin puhetta tai kohteliaisuutta flirttailuna.
Vierailija kirjoitti:
En voinut välttää assosiaatiota yhteen caseen mitä olin sivullisena todistamassa. Kolme työkaveria, kaksi 50+ äijää ja kolmikymppinen kaunis nainen, keskenään junassa tulossa messuilta, ravintolavaunu. Naisella oli toisen äijän kanssa selvästi suhde. Muistan vielä ihmetelleeni mitä hän näkee suulaassa ukkoutuneessa helppoheikissä. Sattumalta näin muutamaa kuukautta myöhemmin helppoheikin vaimonsa kanssa laivalla. Bottom line: Siihen ei voi tuudittautua että nuori nainen ei olisi kiinnostunut, vaikka se onkin usein epätodennäköistä. Luotto pitää löytyä siihen ukkoon.
Kyseessähän on sinun päätelmäsi, joka ei ole mitenkään objektiivinen. Heillä ei todellakaan ollut välttämättä minkäänlaista suhdetta vaikka viihtyivät hyvin yhdessä. Ei ole mitenkään epätavanomaista, että miesvaltaisilla aloilla työskentelevistä naisista ulkopuolisetkin tekevät perättömiä pettämisilmoituksia jos kaksi ihmistä tulee hyvin juttuun.

Hankala lähteä tässä tilannetta avaamaan niin että siitä saa realistisen käsityksen. Kuitenkin tilanne oli sellainen että nainen heitti läppää ja vähän tuuppasi miestäni kädellään samalla nauraen. Että ihan flirttiä kyllä oli. Muutenkin on nyt alkanut viestitellä miehelleni enemmän, kuulema työasioista kun olen kysynyt ja joitakin viestejä näin ja niitä ne olivatkin. Vähän aikaa sitten nainen järjesti bileet kotonaan, mihin oli mieheni myös kutsunut ja mies siellä olikin. En tiedä oliko siellä muitakin työntekijöitä samasta firmasta kun mies jotenkin ohitti kysymyksen kun kyselin ketä siellä oli. Ahdistaa! Ap
Otan osaa. Jos miehesi on mukiinmenevä, niin mitä todennäköisemmin siellä jotain tapahtuu. Kaksi kaunista kun samassa paikassa, jos on vielä hyvä keli ja kauniit maisemat...
Sinun tehtäväsi on olla kyselemättä ja miettimättä asiaa sen pidemmälle. Mitä vähemmän nariset siitä miehellesi, sitä todennäköisemmin hän EI tee mitään kyseenalaista. Jos syyllistät häntä jo etukäteen ja osoitat epäluottamusta, menee hälläväliä -vaihde todennäköisemmin päälle. Itse asiassa voit sujauttaa pari kortsua hänen toilettilaukkuunsa, sitten ei ainakaan tuo mitään epämiellyttäviä tuliaisia.
Eeei, ei tämä tarkoita sitä, että pettämistä tulisi sietää. Sitä nyt vaan tapahtuu. Niin kauan kun mies tulee kotiin luoksesi ja suutelee sinua illan päätteeksi, hän on sinun. Sitä ei muuta joku satunnainen kännipano toisella puolella maailmaa, johon varmasti jokainen kynnelle kykenevä mies syyllistyy jossain vaiheessa kumminkin.
Olen ollut myös tuollaisilla parin päivän työmatkoilla ja ainakin tällä alalla ne ovat niin palaveria palaverin perään, tehdasvierailuja ja illallisia, että sen jälkeen ei todellakaan huvita mennä kiertelemään nähtävyyksiä tai muhinoimaan työkavereiden (yök, muuten) tai paikallisten manoloiden kanssa. Olen ollut aina viimeistään klo 23 nukkumassa. Olen ihan kohtuunäköinen naiseläjä, eli ei johdu siitä, olen vaan huono pokkuroimaan koko päivän.
Voi olla että naisella ja sinulla on hyvin erilaiset käsitykset flirtistä. Ei tuo nyt automaattisesti miltään flirtiltä kuulosta vaikka kylkeen tuuppaa. Kuulostaa enemmän kiusoittelulta jos kylkeen tuupataan. Jotkut ihmiset vaan puhuvat kaikenlaista ja heittelevät vitsejä aika vapautuneesti. Minusta kuitenkin vaikuttaa hyvin epäuskottavalta, että nainen toisi vakavaa romanttista kiinnostusta esiin miehen vaimon edessä työhön liittyvässä tilaisuudessa. Olet luultavasti ymmärtänyt koko tilanteen väärin ja et vain saa myönnettyä asiaa.
Viimeksi kun mies oli lähdössä työ+huvimatkalle niin hän käyttäytyi todella oudosti jo paljon ennen matkaa. Oli ihan tohkeissaan ja vaivoin yritti pitää pokkaa kun melkein liiteli kotona kun puhui matkasta. No sitten sattui lähipiirissä kuolemantapaus ja matkan aikaan olikin hautajaiset. Mies ei päässyt matkalle mukaan. Mahtoi olla surullisempi matkan peruuntumisesta kuin läheisen kuolemasta.
Täytyy myöntää että siinä surunkin keskellä pieni piru päässäni ajatteli että olispa hyvä että mies joutui jäämään kotiin. Juu tiedän että on aika kamalaa mutta ainakin kehtaan myöntää hullut ajatukseni.
Vaisto vaan kertoi että nyt on joku toisin kuin ennen. Mies muuttui taas normaaliksi itsekseen ja vähän ajan päästä vaihtoi työpaikkaakin.
Vierailija kirjoitti:
Siellä on rakkautta ilmassa kun kuuman päivän jälkeen kietoudutaan satiinilakanoihin alastomana.
Harlekiini ei ole oikeaa elämää, wake up.
Ootko ap selvittänyt että kyseessä todella on työmatka?
Et panikoi turhaan.Nimim. monet työreissut nähnyt
Olen kuitenkin myös itse ihan kaunis, pidän ulkonäöstäni huolta, urheilen aika paljon, olen hoikka, lihaksiakin löytyy, kroppa ei mennyt lasten saannista pilalle. En valita miehelleni juuri koskaan mistään, teen ruokaa, siivoan, kotona kun olen vielä. Seksiäkin mies saa aina kun haluaa, siihen vaan on nykyään niin vähän aikaa ja sillon kun olisi niin kumpikaan ei jaksa tehdä aloitteita siihen tapaan mitä ennen. Että periaatteessa mitään perusteita pettämiseen ei ole. Harmittaa vaan niin paljon että mies viettää vapaa aikaansa usean päivän ajan kyseisen naisen kanssa kivassa paikassa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En voinut välttää assosiaatiota yhteen caseen mitä olin sivullisena todistamassa. Kolme työkaveria, kaksi 50+ äijää ja kolmikymppinen kaunis nainen, keskenään junassa tulossa messuilta, ravintolavaunu. Naisella oli toisen äijän kanssa selvästi suhde. Muistan vielä ihmetelleeni mitä hän näkee suulaassa ukkoutuneessa helppoheikissä. Sattumalta näin muutamaa kuukautta myöhemmin helppoheikin vaimonsa kanssa laivalla. Bottom line: Siihen ei voi tuudittautua että nuori nainen ei olisi kiinnostunut, vaikka se onkin usein epätodennäköistä. Luotto pitää löytyä siihen ukkoon.
Kyseessähän on sinun päätelmäsi, joka ei ole mitenkään objektiivinen. Heillä ei todellakaan ollut välttämättä minkäänlaista suhdetta vaikka viihtyivät hyvin yhdessä. Ei ole mitenkään epätavanomaista, että miesvaltaisilla aloilla työskentelevistä naisista ulkopuolisetkin tekevät perättömiä pettämisilmoituksia jos kaksi ihmistä tulee hyvin juttuun.
Näin on. Ja yleinen elämänkokemukseni sanoo, että jos mimmi sanoo miehelle merkitsevästi että tulen sun luoksi yöksi, koska molemmat ollaan kesäleskinä, kyseessä on muutakin kuin juttuun tuleminen. Istuin samassa pöydässä. Mutta toki; oma päätelmä ;)
Alte Foxina kerron elämän totuuden. Kyllä siellä jotain tapahtuu mutta se ei auta ap. yhtään. Kaikki miehet niin luit oikein kaikki miehet "ottavat jos saavat".
Vierailija kirjoitti:
Olen kuitenkin myös itse ihan kaunis, pidän ulkonäöstäni huolta, urheilen aika paljon, olen hoikka, lihaksiakin löytyy, kroppa ei mennyt lasten saannista pilalle. En valita miehelleni juuri koskaan mistään, teen ruokaa, siivoan, kotona kun olen vielä. Seksiäkin mies saa aina kun haluaa, siihen vaan on nykyään niin vähän aikaa ja sillon kun olisi niin kumpikaan ei jaksa tehdä aloitteita siihen tapaan mitä ennen. Että periaatteessa mitään perusteita pettämiseen ei ole. Harmittaa vaan niin paljon että mies viettää vapaa aikaansa usean päivän ajan kyseisen naisen kanssa kivassa paikassa!
Voi kultapieni, etkö sä tiedä, että mies pettää jos on sille altis. Ei siksi, että sinussa tai teidän suhteessa olisi jotain erityisesti vialla. Tuleehan noi kuvankauniit näyttelijänaiset ja laulajattaret jne petetyksi ihan samalla tavalla: esim. Sienna Millerin exä Jude Law petti sitä niiden lastenhoitajan kanssa, joka oli ulkonäöltään ihan perusmimmi. Se on tilaisuus joka tekee varkaan! Angelinan Brad petti sitä...
Valitettavasti en usko koko juttua.
Vaikken ole varsinaisessa reissutyössä, olen käynyt ulkomailla (myös lämpimissä ja viehättävissä paikoissa) työmatkalla ehkä 20-30 kertaa. Ja:
Ikinä työnantaja ei ole kustantanut uima-altaallista hotellia.
Ikinä ei ole ollut täysin vapaita iltoja, vähintään on illanvietto isäntien/asiakkaiden seurassa.
Muutenkin tuo "vapaata klo 16-17 eteenpäin" paljastaa kotikutoisuuden. Mitä etelämmäs Eurooppaan menee, sitä pitemmät on työpäivät, virallinen ohjelma jatkuu helposti klo 18 asti.
Nyt oli näiden kahden "vuoro" lähteä. Mikä ihmeen työnantaja palkitsee työntekijöitään päästämällä aina kaksi kerrallaan työmatkalle??? Olen toki kuullut firmoista, jotka joskus palkitsevat koko henkilökunnan hyvin menneestä vuodesta viemällä kaikki ulkomaille, mutta tämä tämmöinen kuulostaa epäuskottavalta.
No koko juttuhan vesittyi ap:n myöhemmällä viestillä, jonka mukaan mies ja sinkkunainen viestittelevät ja viettävät kahdenkeskisiä kotibileitä.
Jonkun lapsen(mielisen) keksimä tarina.
Ei sinkkuus tarkoita, että on halpa hu*ra, jota kiinnostaa varattu mies.
"Mieheeni kyllä periaatteessa luotan mutta naiseen en"
Minulla oli vastaava "asenne" eli avioliitossani periaatteessa luotin mieheeni mutta muihin 'tietynlaisiin' naisiin en. VIRHE! Mies todellakin petti, usean naisen kanssa...ylitöitä,työreissuja,harrastusmenoja...
Siinä hajosi avioliitto ja perhe. Ketään ei voi omistaa, mutta pettäviä miehiä on todella paljon, se voi olla kenen mies tahansa, sen olen kokemuksesta oppinut.
Miesvalatisella alalla pikkujoulut ovat helposti painajaista, ei saa puhua työkavereille liian tuttavallisesti, koska avec vaimon suunnasta tulee myrkyllisiä katseita.
En flirttaile, en harrasta suhteita töissä enkä töiden ulkopuolella. Mutta se että on iloinen ja hymyilee on joskus joillekin liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää muutenkin kyseinen nainen, olen hänet muutaman kerran nähnyt ja yrittänyt tutustua mutta hän on ollut joka kerta minua kohtaan jopa tyly. Ei tervehdi koskaan, ei oma-aloitteisesti aloita keskustelua, töksäyttelevä puhetyyli. Miehen kanssa keskustelee ihan toisenlailla, kerran ihan pokkana yritti flirttailla vaikka minä siinä vieressä. Mieheeni kyllä periaatteessa luotan mutta naiseen en. Ap
No sittenhän ei ole mitään hätää.
Onpas, ap luottaa mieheensä "periaatteessa", eli käytäntö voi ollta toista...
Vierailija kirjoitti:
"Mieheeni kyllä periaatteessa luotan mutta naiseen en"
Minulla oli vastaava "asenne" eli avioliitossani periaatteessa luotin mieheeni mutta muihin 'tietynlaisiin' naisiin en. VIRHE! Mies todellakin petti, usean naisen kanssa...ylitöitä,työreissuja,harrastusmenoja...
Siinä hajosi avioliitto ja perhe. Ketään ei voi omistaa, mutta pettäviä miehiä on todella paljon, se voi olla kenen mies tahansa, sen olen kokemuksesta oppinut.
Voitko kertoa missä teit virheen? Miten se olisi muuttanut asiaa, jos et olisi luottanut mieheesi? Eikö hän olisi pettänyt, luotit häneen tai et..?
Olin viikon konferenssissa Italiassa ja siellä olisi ollut ns. puoliso-ohjelma konferenssiin osallistuvien puolisoille. Taidenäyttelyitä ja shoppailua jne. konfrenssiluentojen aikana. Ehdotin miehelle, että lähde mukaan, voit olla päivät rouvien kanssa... ei halunnut :D
t. DI nainen