Onko oikein että maatilalle naitu hävittää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ihmettele etteivät maalaismiehet naisia löydä. Tässäkin käy ilmi vihamielinen ja halveksuva suhtautuminen jokaiseen, joka kehtaa sinne maatilalle muuttaa asumaan ja jättämään elämästään mitään merkkiä, mitään ei saisi nainen tehdä eikä eikä oikeastaan se tila edes ole hänen kotinsa vaan perikuntien. Hoitakaa ihmeessä ne paperiasianne ja jakakaa perinnöt silloin kun niiden aika on tai se tila on aina poikamiehellä.

Aika harvassa on ne naiset, jotka tuovat tilalle 800 000 euroa ja lunastavat siitä puolet omakseen. Ei kai voi ajatella, että mies on se, joka sijoittaa koko työpanoksensa maatilaan ja nainen tuhlaa puolison omaisuutta.

Sen naisenko tulisi sitten kulkea seiniä pitkin nurkissa ja käyttää työpanoksensa oman perheensä ulkopuolisten omaisuuden ylläpitämiseen ilman omaa kotia?

Asutaan miehen kotitilalla.Päärakennus on ollut hoitamaton ja sisustuskin oli 70-80 luvuilta,kun tänne muutin.Joka nurkka täynnä vanhoja lastulevyhuonekaluja,roskia,ja romuja.Nurmikkoa ei oltu leikattu 5 vuoteen,ja roskia pyöri pitkin pihaa.Talon sisällä kulki pieniä juntuja joita pitkin pystyi kävelemään. Sen sijaan oikeat antiikkiesineet 1800-luvulta oli viety ulkorakennuksiin mätänemään.Ja mitään ei olisi saanut hävittää,kun kaikelle voi löytyä vielä käyttöä.Rikkinäisiä uuneja,helloja,kiukaita mitään ei koskaan ole hävitetty vaan kerätty kartanolle. Ja minä olen tässä "paha" kun en viihdy tälläisessä ympäristössä ja haluan siivota ja karsia tavaraa.

Meillä miniäkokelas selitti, mikä kaikki tulee muuttumaan, kun hänestä tulee emäntä. Kuuntelin hiljaa ja totesin sitten, että on se hyvä, että poika löysi noin fiksun naisen. Ja  lisäksi varakkaan, kun olet kaikesta päätellen valmis sijoittamaan tähän reilusti yli miljoonan euron verran. Sitä halvemmalla ei sananvaltaa tilaan taida saada. Minä toin aikoinani rahaa sen verran, että sain puolet tilasta nimiini ja samaa odotetaan seuraavalta sukupolvelta, jos aikoo ryhtyä ilman isännän päätöstä omiaan huseeraamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on usein pitänyt tehdä aloitus tästä samasta aiheesta.

Olen se vanhaan sukutaloon muuttanut, mutta tämä on minun sukuni talo.

Oikestaan elän kokoajan kaikkien sisarusteni, vanhempieni ja nyt jo aikuisten lasteni lapsuus-, nuoruus -kotimuseossa.

Aika pitkälti kaikki paineet tulevat omasta itsestäni, niin hävittämisen kuin säilyttämisenkin, naapurissa edellisen sukupolven emäntä teki selväksi että tämä on minun kotini. Nyt nuori isäntä polvi silmii suhteilta serkkuihinsa, joita ei ole 25v tavannut.

Piharakennusten suhteen en koe hävitystarvetta ja uutta kyllä voi rakentaa, mutta varsinainen koti on sisustettu "niinkuin aina on", usein sanon ottakaa viekää mitä vaan siskoille ja lapsilleni, mutta heillä on omalla maulla sisustetut kodit. Toki edellisen sukupolven lastulevyhuonekaluja olen hävittänyt.

En oikein haluaisi kotimuseon pitäjäksikään niinkuin etäs tuttu, navetta josta lehmät on muuttaneet on sisustettu vanhoilka huonekaluilla ja kitiin hankittu uutta.

Jopas tuli kirjoitusvirheitä

Haista kukkanen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita topakoita emäntiä. Ensin lähtee karja, sitten vanha talo ja uusi tilalle. Sitten lähtee se emäntä ja vie puolet tilasta mennessään. Eli avioehto, hyvät isännät!

Itse olen nähnyt tällaisen version nuoripari muuttaa vanhaa 1800-1900 -luvun maataloon ja eläkkeelle jäävälle isäntäparille rakennetaan uusi talo viereen... ei voi kuin ihmetellä.

Niin mikä tässä on mielestäsi niin kovin ihmeellistä?

Niinpä. Sama tehtiin Koskelassakin, kun Elina tuli taloon. Vaarinpirtti vanhuksille samaan pihapiiriin.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ovat sellaisia etteivät kunnioita melkein mitään vanhaa. Heillä ei ole tunnesiteitä näihin asioihin ja siten on helppo luopua.

Ei ole oikein, että hävittää omin lupineen toisen omaisuutta.

Puistattaa melkein tuollainen huseeraaja.

siis onkin MUSEOSTA kyse? Jos ei ole joku rauhoitettu suojelukohde niin ei pidä mitään museotakaan olla velvollisuus ylläpitää. Hän on naitu sinne niin hänellä on myös velvollisuus pitää tila ajantasalla, kunnosta vanhentuneita aitoja jne.vitsihän tää olikin.

Vierailija kirjoitti:

sieltä kaiken vanhan? Viimeisin tempaus oli aittojen purkaminen.

Onko oikein, että sinä ulkopuolisena asiaan puutut? Ei ole.

Maatilalle naitu on tilanomistajan puoliso. Hänellä on avio-oikeus puoleen puolison omaisuudesta. Jos hän on jäänyt leskeksi, hänellä on niin halutessaan elinikäinen hallintaoikeus asuinkiinteistöön eli tilaan.

Sinulla ei ole mitään oikeutta puuttua asiaan, ellei hän tee rikosta eli esim. luvatta pura suojeltuja rakennuksia.

Hänen jälkeensä kiinteistö menee rintaperillisille.

Hänelle, joka ihmetteli, miksi nupripari muuttaa vanhaan päärakennukseen ja eläkeläisille tehdään viereen uusi:

Vanhassa talossa paljon tilaa, mutta sitäkin enemmän työtä lämmittäessä, siivotessa ja kunnossapitäessä. Uudet talot melko vaivattomia ja voidaan varautua vanhuuden haasteisiin jo rakennusvaiheessa. Usein tilantarvettakaan ei enää eläkkeellä ole niin paljoa.

Mielestäni ihan järkevä järjestely.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ihmettele etteivät maalaismiehet naisia löydä. Tässäkin käy ilmi vihamielinen ja halveksuva suhtautuminen jokaiseen, joka kehtaa sinne maatilalle muuttaa asumaan ja jättämään elämästään mitään merkkiä, mitään ei saisi nainen tehdä eikä eikä oikeastaan se tila edes ole hänen kotinsa vaan perikuntien. Hoitakaa ihmeessä ne paperiasianne ja jakakaa perinnöt silloin kun niiden aika on tai se tila on aina poikamiehellä.

Aika harvassa on ne naiset, jotka tuovat tilalle 800 000 euroa ja lunastavat siitä puolet omakseen. Ei kai voi ajatella, että mies on se, joka sijoittaa koko työpanoksensa maatilaan ja nainen tuhlaa puolison omaisuutta.

Sen naisenko tulisi sitten kulkea seiniä pitkin nurkissa ja käyttää työpanoksensa oman perheensä ulkopuolisten omaisuuden ylläpitämiseen ilman omaa kotia?

Sen naisen tulee ymmärtää, että jos ei sijoita euroakaan siihen tilaan, niin ei saa mitään määräysvaltaa. Ei vuokrakämpässäkään saa tehdä omia remontteja ja laskuttaa niitä omistajalta, joten jos ei naisella ole rahaa vaatimustensa maksamiseen, niin sitten jättää vaatimatta.

Vierailija kirjoitti:

Nyt on vielä "pelottavampaa" kun on tuo konmarimuoti. Tosin taitaa sen säännöissä olla että puolison tavaroita ei saa hävittää ilman lupaa. Mutta silti.

Anopin nurkissa asuminen on huomattavasti pelottavampaa.

Nykyään vanhat muuttavat osakkeeseen. Minä en ainakaan katselisi kyyliä naapuritalossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sieltä kaiken vanhan? Viimeisin tempaus oli aittojen purkaminen.

Onko oikein, että sinä ulkopuolisena asiaan puutut? Ei ole.

Maatilalle naitu on tilanomistajan puoliso. Hänellä on avio-oikeus puoleen puolison omaisuudesta. Jos hän on jäänyt leskeksi, hänellä on niin halutessaan elinikäinen hallintaoikeus asuinkiinteistöön eli tilaan.

Sinulla ei ole mitään oikeutta puuttua asiaan, ellei hän tee rikosta eli esim. luvatta pura suojeltuja rakennuksia.

Hänen jälkeensä kiinteistö menee rintaperillisille.

Nykyään on lähes kaikilla avioehto, jossa puolisolla ei ole oikeutta maatilaan. Takavuosina nähtiin liikaa katkeria tilanteita joissa eron tullen tila jouduttiin puolittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sieltä kaiken vanhan? Viimeisin tempaus oli aittojen purkaminen.

Onko oikein, että sinä ulkopuolisena asiaan puutut? Ei ole.

Maatilalle naitu on tilanomistajan puoliso. Hänellä on avio-oikeus puoleen puolison omaisuudesta. Jos hän on jäänyt leskeksi, hänellä on niin halutessaan elinikäinen hallintaoikeus asuinkiinteistöön eli tilaan.

Sinulla ei ole mitään oikeutta puuttua asiaan, ellei hän tee rikosta eli esim. luvatta pura suojeltuja rakennuksia.

Hänen jälkeensä kiinteistö menee rintaperillisille.

Mikä ihmeen avio-oikeus elävän puolison omaisuuteen? Enpä ole moisesta ennen kuullut.

Rakennusalan ihmisenä olen sitä mieltä, että totta kai vanhoja rakennuksia kuuluisi säilyttää. Yksityisellä ihmisellä vaan usein ei ole rahaa eikä voimia pitää yllä kymmeniä rakennuksia, erityisesti jos ne seisovat tyhjillään. Pelkkiä kattoja saa olla remontoimassa yhden vuodessa, se ei ole halpaa lystiä kun se täytyy teettää, kun itse on kädet täynnä muissa töissä.

Jos te sukulaiset oikeasti haluatte että niitä rakennuksia museoidaan, oletteko tarjoutuneet katyotalkoisiin, niittämään heinää niiden ympäriltä, maalaustalkoisiin jne? Enpä uskonnutkaan. Olette saaneet perintönne rahana, he maina ja rakennuksina. Heillä on suuri taloudellinen taakka. Asutko muuten itse nyt maatilaa, vai kerrostaloasuntoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita topakoita emäntiä. Ensin lähtee karja, sitten vanha talo ja uusi tilalle. Sitten lähtee se emäntä ja vie puolet tilasta mennessään. Eli avioehto, hyvät isännät!

Itse olen nähnyt tällaisen version nuoripari muuttaa vanhaa 1800-1900 -luvun maataloon ja eläkkeelle jäävälle isäntäparille rakennetaan uusi talo viereen... ei voi kuin ihmetellä.

Niin mikä tässä on mielestäsi niin kovin ihmeellistä?

Tuo perinne on yhtä vanha kuin maamme, itseasiassa vanhempikin.

Tottakai taloa pitämään jäävät asuvat päärakennuksessa ja vanha pari muuttaa ns. vaarinpirttiin samaan pihapiiriin.

Eli tuossakin pihapiirissä olisi pitänyt olla jo valmiina vanha vaarinpirtti. Missähän se lienee, vai eikö kelvannut?

Simpauttajassa oli tästä valtapelistä katkelma, kun poika tuli hakemaan isäänsä pellolta kotiin.

Poika: Isä! Äiti käski tulla kotiin.

Isä: Äiti... niin se nainen joka asuu meillä, eikä ole edes sukua.

Vierailija kirjoitti:

Juridisesti kyllä, mutta moraalisesti ei mene niin.

600 vuotta vanha sukutila on eri asia kuin 17 vuotta vanha omakotitalo vuokratontilla.

Vaikka "minäminä-ajanhenkeen" kuuluukin kaltaisesi ajattelutapa ja toisaalta kaiken perinteisten arvojen tuhoaminen, kyllä tässä tapauksessa tiedät itsekin olevasi väärässä.

Mistäpä tiedät, etteikö äitisikin ollut samanlainen? Pisti kaikki perinteet uusiksi taloon tullessa ja uskotteli sitten sinulle, että näin on tehty jo 600 vuotta? Jokainen tekee tätä luonnostaan - toiset enemmän, toiset vähemmän.

Toivottavasti ymmärrät itsekin, että saatat olla väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sieltä kaiken vanhan? Viimeisin tempaus oli aittojen purkaminen.

Onko oikein, että sinä ulkopuolisena asiaan puutut? Ei ole.

Maatilalle naitu on tilanomistajan puoliso. Hänellä on avio-oikeus puoleen puolison omaisuudesta. Jos hän on jäänyt leskeksi, hänellä on niin halutessaan elinikäinen hallintaoikeus asuinkiinteistöön eli tilaan.

Sinulla ei ole mitään oikeutta puuttua asiaan, ellei hän tee rikosta eli esim. luvatta pura suojeltuja rakennuksia.

Hänen jälkeensä kiinteistö menee rintaperillisille.

Mikä ihmeen avio-oikeus elävän puolison omaisuuteen? Enpä ole moisesta ennen kuullut.

Entä anopin oikeus 😂 poikaa käy sääliksi.

Simpauttaja sijoittuu 40 vuoden takaiseen aikaan.

Voi hyvät hyssykät, muistakaahan nyt kuitenkin, että se tila on myös sen naisen koti. Jokaisella on oikeus vaikuttaa omaan kotiinsa, ja liiton jatkumisen kannalta on parempi, että pariskunta yhdessä tekee kotiaan mieleiseksi. Ei kukaan kovin pitkään jaksa sellaista elämää, ettei koti tunnu kodilta ja muut sanelevat mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Puolisokin varmasti osaltaan osallistuu, joko työpanoksella tai ulkopuolisesta työstä saamillaan tuloilla. Kaikenlaista kunnostusta ja siistimistä kun saa maaseutumiljöössä olla aivan jatkuvasti tekemässä.