Tosi harva tuntuu enää haluavan lapsia

Vierailija kirjoitti:

Ialararakaas kirjoitti:

Joo olen kans huomannut, että usein lapsia haluamattomat ovat näitä, joiden lisääntymisen seurauksena maailmasta tulisi muutenkin taas astetta huonompi paikka elää. Tämä lienee sitä ihan tervettä evoluutiota.

Kyllä kyllä, toisin kuin nuo valtavan viisaat ja hyvät vanhemmat, jotka tälläkin hetkellä tenuttaa tuolla lähipubissa ja/tai puukkotappelee keittiössä.

Juu tai nuo vyöryvät läskivuoret työntämässä vaunuja ja rattaita. Siis miten äidiksi aikovat ja äidit eivät yhtään ajattele lastensa terveyttä? Niin lihavia on iso osa nykyäideistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmille asetetaan nykyisin todella paljon vaatimuksia. Ja mitä ei aseteta, vanhemmat asettavat itse. Vanhemmuuden suhteen meistä on tullut kansa, jolle vain DDR vetää vertoja. Kytätän, seurataan ja ilmoitetaan (lastensuojelu)viranomaisille, jos jotain poikkeavaa ilmenee.

Tämä on yksi tärkeimmistä syistä miksi en lapsia hanki. En halua elää suurennuslasin alla, nöyristellä ja mielistellä muita ja olla tilivelvollinen asioistani täysin tuntemattomille ihmisille ja instituutioille. Ilman lapsia on vapaampaa. Voin olla epäsovinnainen halutessani. Ei tarvitse miellyttää muita ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ainakin vaikuttaa oma opiskelualani. Päätin lukion jälkeen lähteä yliopistoon lukemaan alaa, johon suhtaudun intohimolla. Nyt olen valmistunut maisteriksi ja tuntuu, että mikäli tällä alalla haluaa päästä töihin, täytyy olla jatkuvasti painaa kovasti duunia, pelkkä tutkintolappu ei riitä. Täytyy olla keräämässä CV:seen merkintöjä, pitää verkostoja yllä, kehittää omaa osaamistaan (esim. käydä lisää kursseja avoimessa, hankkia kansainvälisesti tunnustettuja todistuksia kielitaidostaan, ehkäpä joku toinen maisterintutkinto tai lyhempi sertifikaatti kansainvälisesti tunnetussa oppilaitoksessa) ja brändätä itseään eri tavoilla (esim. pukeutuminen, some, urheilusaavutukset). Kaiken tämän ehtii tekemään, mikäli on lapseton, mutta mikäli minulla olisi lapsia, en pysyisi tässä kilpailussa luultavasti mukana. Mikäli taas olisin superäiti, joka pyrkisi pysymään tässä kilpailussa mukana JA tekemään lapsia, uskoisin että en olisi onnellinen, koska en ehtisi missään välissä rentoutumaan. Lukiossa tekemäni päätös on siis johtanut ennalta-arvaamattomiin lopputuloksiin. Ajattelin pitkään, että voin saada kaiken: mielekkään työn, lapset ja onnen, mutta ehkä kaikki ei olekaan mahdollista. Tämä pistää miettimään, että mitkä kaksi näistä valitsee. 

Valitse isukiksi joku kilttimies duunari, joka pitää perhevapaat. Eihän vauvan kanssa äidin tarvitse olla kotona kuin 6-8 kk ja sinä aikana voi pitää yhteyksiä työpaikalle ja verkostoihinsa, tehdä ehkä jopa töitä osa-aikaisesti. Sitä paitsi tuo työssä kokemasi paine ja kiire helpottaa kunhan rutinoidut ammattiisi ja työpaikkaasi. Tee ainakin se yksi lapsi nyt alkuunsa. Muutaman vuoden päästä toinen. Voi olla että olet tosi onnellinen niihin taukoihin mitkä lapsella saat. Avartaa mieltäkin eri suuntaan kuin työ. Luulen että olen samalla alalla, kolmen äiti. Isänsä piti pitkät vanhempainvapaat.

Niin paljon pariskuntia lapsiperheitä eroaa ympäriltä, ettei moni voi luottaa omaankaan parisuhteeseen ja alkaa laittamaan lapsia. Eikä pitäiskään hankkia ennen kuin on varma pohja lapsille kasvaa ydinperheessä.

Löytyi mielenkiintoinen näkökulma siihen, että ei pitäisi erota jos lapset ovat tietyssä iässä.

Jutusta löytyy kyllä syyt, joiden vuoksi on syytä erota.

Nykyään erotaan paljon, kun ei ole enää kivaa olla yhdessä. Avioliittoon ja parisuhteeseen on tullut arki ja pitäisi olla samaa huumaa kuin suhteen alussa. Lapset kärsivät erosta miltei kaikissa eroissa. Sama perinne sitten jatkuu lapsissa ja heidän tulevissa suhteissaan.

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ilmiot/suorat_sanat/pirjo_riitta…

Minä osoitan osaltani syyttävää sormea miehiä kohti. Yhä useampi mies on työtön ja nainen käy töissä. Naisten työt ovat useasti näitä vuoro- ja osa-aikatöitä; hoitaja, siivooja, kaupan kassa... Eli väsyttäviä ja huonopalkkaisia. Eihän tässä asetelmassa sinällään vikaa ole, mutta kun ne sukupuoliroolit ovat pysyneet samoina. Nainen tekee edelleen kaikki kotityöt, huolehtii ruoanlaiton, pyykinpesun... Samaan aikaan kun mies on kotona päivät pitkät.  Kuka nainen haluaa tähän tilanteeseen vielä tehdä lapsia? Ja siihen päälle raskausaika mahdollisine sairaslomineen ja äitiysloma, jolloin tulot pienenevät entisestään. Ennen kun nainen oli kotona, niin hän hoiti kodin ja mies toi pätäkän pöytään. 

Ou nou kirjoitti:

Liian monella muksulla adhd tms. tai sossu/ulosottovanhemmat. Liian moni menee apukou... eikun erityiskouluun, on helpotetulla/tuetulla/avustetulla koulutiellä eikä tule koskaan menemään töihin/huolehtimaan itsestään. Liian moni olettaa että yhteiskunta huolehtii kun itse ei pysty/osaa/jaksa/viitsi. Liian moni ei viitsi kasvattaa lapsiaan.

Miks minä saisin terveen muksun josta tulee normaali? Mitä jos minusta tulee samanlainen kun yhteiskunta hoitaa -vanhemmista? Mitä jos minäkin nakitan lapseni vanhempieni hoidettavaksi?

Juu ja en biletä, en matkustele, olen pienituloinen, ei tarvetta olla kade ;)

No ihan terve ja normaali muksu, tuleva aikuinen ei saa töitä ja toimeentuloa ilman loputonta rääkkiä. ensin opinnoissa ja sitten työelämässä. Pikavippiä ja hilavitkuttimia saa osamaksulla niin paljon kun jaksaa kotiin kantaa, mutta sitä kotia et perkele saa ostetuksi millään! Osaaminen ja viitsiminen on ihan tähtitedettä vaikka olisit joku Prisman kassa, siihenkin pitää olla ammattikorkeakoulutausta. 

Noita erilaisia häiriöitä ja sairauksia seulotaan neuvolasta asti, tavoitteena juurikin se, että kaikki voidaan korkeakouluttaa mahdollisimman pitkälle, oli se työ  sitten vaikka vessan siivousta.

Vain muutama vuosikymmen sitten kuka tahansa sai töitä, ja kaikkein sairaimmat/häiriytyeneimmät eläkettä. Opiskelu kesti pari vuotta, jos ei ollut lukupäätä ja niinpä 18-vuotiaana saattoi painella töihin, siinä oli aikaa säästää asuntoon ennen kuin hedelmällinen ikä menee umpeen. Nyt eivät edes kaikki korkeasti koulutetut ehdi saada omaa asuntoa ennen kuin tulee lapsihaaveissa ikä vastaan. 

Lasten kanssa ei pysty ylläpitämään samaa elintasoa kuin itsekseen tai pariskuntana ilman lapsia, kaikki ns. ylimääräinen raha menee lapsiin.

Oletukset lapsiperheen elintasosta ovat aika korkealla: pitää olla omakotitalo, matkoja, harrastuksia jne. Aika hankalaa pätkätyöläiselle tai pienituloiselle. Muutenkin ns. yleisesti hyväksytty käsitys lapsiperhearjesta on aika materialistinen. Vanhempien aika menee monta vuotta koti-työpaikka-päiväkoti-kierteessä eikä paljon jää aikaa muuhun.

Toki lapsiperheen arjessa on hyvääkin, ja olen itsekin halunnut perheen. Kotoa ei ole pakko lähteä mihinkään. Perhe on oma yhteisö jonka hyväksi voi ajatella työskentelevänsä.