Mikä oli suurin järkytys lapsiperhearjessa?

Se, että ruokaa pitää tehdä tekemästä päästyään. Aiemmin tehtiin harvemmin ruokaa ja molemmat vain söivät lennossa jotain pientä.

Väsymys.

Hirveintä maailmassa on ulkoleikkipaikoilla olo. Ei sellaista kulttuuria ollut nykyaikuisten lapsuudessa.

Ss miten käsittämättömän surkeassa jamassa on Helsingin koulumaailma.

Ei oikeastaan mikään. No se oli vähän yllättävää, että väsymyksestä ei saanut puhua, jos puhui, vastaukset olivat tyyliä: "sellaisia ne pikkulapset on", "olisiko pitänyt etukäteen ajatella", "miksi teitte usemman lapsen" jne. Itse kun ajattelen, että pyrin tukemaan niitä, joilla on raskasta ja autan, jos voin, enkä ajattele niin, että "omapa on vikanne". 

Helsingin päiväkotitilanne. Lähellä on neljä päiväkotia, joihin jokaiseen menee n. 100 lasta, kuviteltiin että tokihan sinne pääsee mutta ei.

Kukaan ei soita kotiäidille ja pyydä kaljalle.

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan mikään. No se oli vähän yllättävää, että väsymyksestä ei saanut puhua, jos puhui, vastaukset olivat tyyliä: "sellaisia ne pikkulapset on", "olisiko pitänyt etukäteen ajatella", "miksi teitte usemman lapsen" jne. Itse kun ajattelen, että pyrin tukemaan niitä, joilla on raskasta ja autan, jos voin, enkä ajattele niin, että "omapa on vikanne". 

Että jonkun pitäisi tulla auttamaan? Oletko tosissasi?

Vierailija kirjoitti:

Ss miten käsittämättömän surkeassa jamassa on Helsingin koulumaailma.

Minkälaisessa jamassa? Mitä tarkoitat?

Että omaa aikaa ja rauhaa ei ole YHTÄÄN.

Aika tavallisista ja ilmeisistäkin asioista on osa näkökään yllättynyt.

t. lapseton

Mulle tuli yllätyksenä totaalinen oman ajan ja elämän menetys. Tätäkään ei saa sanoa ääneen koska silloin on tyhmä ja olisi pitänyt osata arvata etukäteen, kuinka kokonaisvaltaista vanhemmuus on. Mitään vanhasta elämästä ei ole jäljellä paitsi työpaikka ja mies, ja miehen kanssa olemme etääntyneet. Sitäkään ei kuulemma joko tapahdu muille ollenkaan vaan lapsi lähentää parisuhdetta tai sitten sekin olisi vaan pitänyt tietää etukäteen. Vaihdoin vuorotyöni lapsen synnyttyä 8-4 päivätyöhön, enkä silti jaksa illan ruuanlaitto ja siivousrumban jälkeen harrastaa mitään vaan sänky kutsuu heti kun mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Aika tavallisista ja ilmeisistäkin asioista on osa näkökään yllättynyt.

t. lapseton

Nopeasti löytyi se näsäviisas, joka kyllä tietää ja tuntee kaikki jutut jo etukäteen.   ;)

Vierailija kirjoitti:

Aika tavallisista ja ilmeisistäkin asioista on osa näkökään yllättynyt.

t. lapseton

Asioista voi jotain tietää etukäteen, mutta vaikeaa silti tuolloin tietää miltä ne tuntuvat. Eikä mieskään välttämättä hoida kaikkia etukäteen sovittuja sitoumuksiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tavallisista ja ilmeisistäkin asioista on osa näkökään yllättynyt.

t. lapseton

Nopeasti löytyi se näsäviisas, joka kyllä tietää ja tuntee kaikki jutut jo etukäteen.   ;)

En minä esimerkiksi Helsingin kouluverkosta tai lastenvaatemerkeistä tiedä mitään, mutta oman ajan ja vapauden menetys tai se, että lapsiperheessä pitää laittaa ruokaa (ja tehdä muita kotitöitä) enemmän kuin lapsettomassa taloudessa, ovat kyllä suoranaisia itsestäänselvyyksiä. Jos vähänkin tekee tutkimustyötä ennen elämänsä suurimman päätöksen tekemistä, noista pitäisi kyllä olla tietoinen.

Ehkä se, että lapsen synnyttyä sinä lakkaat olemasta. Olet äiti, ja se tarkoittaa sitä, että siitä lähtien olemassaolosi tarkoitus on lapsesi kasvattaminen ja etu ja kaikkien tekemiesi asioiden tulee tukea tätä faktaa. Lapsi on aina ykkönen, jopa perhe itsessään jää toiselle sijalle tässä vaikka sen pitäisi olla yksikkö jonka kaikkien jäsenten hyvinvointi on yhtä tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tavallisista ja ilmeisistäkin asioista on osa näkökään yllättynyt.

t. lapseton

Asioista voi jotain tietää etukäteen, mutta vaikeaa silti tuolloin tietää miltä ne tuntuvat. Eikä mieskään välttämättä hoida kaikkia etukäteen sovittuja sitoumuksiaan.

Onko sinulle vaikea tietää, miltä oman ajan menettäminen tai kotitöihin kuluvan ajan moninkertaistuminen tuntuvat? Minulle ei.

Omat lapset jo isoja mutta antaisin tässä pari neuvoa.

1. Unohda remontit ja muut isot projektit pikkulapsiaikana.

2. Jos suinkin onnistuu hanki lastenhoito- ja kotiapua. Isovanhemmat, kaveriperheet, naapurin teinit, pesulat, siivooja...kaikki käyttöön. Vapautuva aika lepoon, parisuhteelle, itselle.

3. Jälleen kerran: laske rimaa. EI tarvitse rakentaa taloa tms juuri nyt. Riittää kun selviää arjesta.

Mistä tiedän? Koska tein itse nuo virheet.

En tiennyt että univelka muuttaa persoonallisuuttani.

Se, että parisuhde ei kestä sitä. Siis romanttisessa mielessä. Se on muiden ihmisten tarkoituksella luomaa harhaa, että suhde paranee ja syvenee lasten myötä. Näinhän se ei todellakaan mene. Kyllä mekin yhdessä olemme, koska tulemme toimeen ja meillä on hyvä syy pysyä yhdessä (eli lapset) ja taloudelliset syyt, mutta romantiikka kuoli kauan sitten.

onneksi mula oli vanhempi sisko joka meni kaikista niistä vaaranpaikoista läpi oikein rysäyksellä, ja näin oikein läheltä mitä se nuorena parin lapsen saaminen ja sitten yksin jääminen oikeasti on , ja köyhänä vieläpä. nyt voin olla jopa hetkittäin melko ok sen kanssa ettei itselleni ole lapsia tullutkaan. Ei se lasten saaminen niin autuaaksi tehnytkän. Joissain varakkaissa tapauksissa, kun kaikki menee kuin vettä vaan, ja on lähipiiriä jotka maksaa lapset lomalle Espanjaan (näitä todellakin on) ja ottaa lapset mökeilleen kesäksi, niin voihan se ollakin ruusuilla tanssimista tuo lapsiperhearkikin. Mies on prinssi täydellinen, jne. Mutta köyhemmällä väellä ei kun kaikki menee puihin.

Että tavallaan "onneksi" heräsin todellisuuteen ennen kuin itse astuin tuohon miinaan.