Lue keskustelun säännöt.
Eikö enää seurustella? Tuntuu että avoliittoon muutetaan "heti"
16.07.2017 |
Taidan olla ihan täti-ihminen kun ihmettelen, eikö nykyään enää seurustella. Siis niin, että vietetään aikaa yhdessä, reissataan jne, mutta molemmilla on omat kodit. Kärjistäen kaikissa "Kauanko seurustelit ennen yhteenmuuttoa?" -kyselyissäkin 85% vastaajista sanoo muuttaneensa yhteen alle vuoden seurustelun jälkeen.
Olen itse seurustellut n. 2,5 vuotta ja vasta nyt alkaa tuntua, että voisin vuoden, parin päästä muuttaa yhteen miesystäväni kanssa. Meillä on molemmilla omat, kivat kodit ja oma elämä yhteisen lisäksi, vaikka olemmekin erittäin tosissamme tässä suhteessa ja suunnitelmissa on naimisiinmenokin joskus tulevaisuudessa. Ikää molemmilla jo 35+, joten ehkä sekin vaikuttaa siihen, ettei ole tarve hötkyillä. Lapsia ei ole eikä tule, joten niitäkään ei tarvitse ajatella.
Jokainen tehköön tyylillään, mitäs se minulle kuuluu. Näin sunnuntai-iltana omalla sohvalla aloin vain miettiä tätä tarkemmin :)
Kommentit (36)
Tuli mieleeni, te, jotka olette sitä mieltä, että yhteen muuttamista pitäisi odottaa jokin tietty aika ja punnita tarkkaan sitä päätöstä, oletteko koskaan asuneet soluasunnossa tai kimppakämpässä? Kehottaisitteko myös lastanne harkitsemaan vähintään vuoden, kannattaako muuttaa yhteen opiskelukaverin kanssa, joka etsii kämppistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et voi olla noin yksinkertainen? Etkö ole ikinä kuullut katastrofaalisista kämppiksistä? Tiedätkö, että solukämpistä on yleensä melko helppo muuttaa? Niissä ei yleensä ole mitään yhteistä elämää, ei yhteistä omaisuutta jne. En ymmärrä miten joku voi verrata solukämppää avopuolison kanssa asumiseen, mutta ehkä silloin on muutenkin erilainen käsitys suhteista...
Vierailija kirjoitti:
Olen ihmetellyt samaa vaikka nuori olenkin. Ei tunnu luontevalta muuttaa yhteen ennen kun on oikeasti tutustunut rauhassa. Toisaalta tutustun ihmisiin melko hitaasti.
En ymmärrä tuotakaan asumisen kalliutta perusteluna. Monissa kaupungeissa on vaikea löytää hyvää kämppää, joten ei sellaisesta kannata heti luopua. Jos on opiskelija on vaikea tietää minne tahtoo asettua ja yhdessä asuessa kummankin tuet laskevat. Toisaalta jos toinen käy töissä ja toinen opiskelee, joutuu töissäkäyvä elättämään opiskelijan täysin. Aika paljon pyydetty muutaman kuukauden seurustelun jälkeen... Jos taas on lapsia, tuntuisi hieman vastuuttomalta tuoda uusi kumppani asumaan ennen kuin itsekkään todella tuntee tätä.
Onneksi kaikki saavat tehdä miten hyväksi kokevat, ei ole tarkoitus paheksua. Itsekkin olen vain ihmetellyt, että todellako niin moni muuttaa nykyään niin nopeasti yhteen, kun parin vuoden seurustelu ennen mitään ajatustakaan yhteenmuutosta on aina tuntunut järkevimmältä.
Vaikka toinen käy töissä ja toinen opiskelee, ei se tarkoita että työssäkäyvä elättää opiskelijaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoilla linjoilla. Varsinkin jos tulee useita avoliittoja. Kaikkien kanssa muutetaan yhteen
Toki ymmärrän ettei nuori halua vuosina odottaa
Vanhempi kuten sinä voi odottaa
Oletko asunut aikaisemmin avoliitossa/ollut avioliitossa?Odottaa mitä? Mikä siinä yhteen muuttamisessa on niin ratkaisevan vakavaa, että sitä pitää oikein odottaa? Ymmärrän, että esim seksiä, naimisiin menoa ja lasten hankintaa kannattaa harkita ja odottaa, jos on epävarma, mutta mitä yhteenmuutossa on niin ihmeellistä ja peruuttamatonta? Jos joka tapauksessa vietetään paljon aikaa yhdessä ja asutaan esimerkiksi samalla paikkakunnalla, niin mikä se odottamisen tarkoitus oikeastaan on.
Ja onko se jotenkin kyseenalaista, että tulee useita avoliittoja? En minä ainakaan mitenkään ajattele, että tapaamani ihminen olisi jotenkin huonompi ihminen, jos on seurustellut kolmen ihmisen kanssa ja asunut yhdessä heistä jokaisen kanssa, verrattuna henkilöön, joka on seurustellut kolmen ihmisen kanssa, mutta on asunut vain yhden kanssa. Ihan samalla viivalla ovat nämä henkilöt minun mielestäni.
Minusta kolme avoliittoa tai avioliittoa on aivan liikaa. Mielummin seurustelua. Mutta ei yhteenmuuttoa ihan jokaisen kanssa.
Sensihaan seksiä saa harrastaa koska haluaa. Ja naimisiin on helppo mennä kun on ensin harkinnut sen avoliiton tarpeeksi tarkkaan.
Minulle avoliitosta eronnut on eronnut. Mutta että kolme kertaa eronnut???
T. Täti. Kerran avoliitossa. Avioliitossa 20 vuotta
Itsekin menin nuoruuden avoliittoon vuoden jälkeen.
Seurustelusta ei tarvitse sopia. Se tapahtuu luonnollisesti
Mutta avoliitto ei ole seurustelua. Se on vakavampi asia
Noloa, jos ihmisellä on paljon avoliittoja tai avioliittoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et voi olla noin yksinkertainen? Etkö ole ikinä kuullut katastrofaalisista kämppiksistä? Tiedätkö, että solukämpistä on yleensä melko helppo muuttaa? Niissä ei yleensä ole mitään yhteistä elämää, ei yhteistä omaisuutta jne. En ymmärrä miten joku voi verrata solukämppää avopuolison kanssa asumiseen, mutta ehkä silloin on muutenkin erilainen käsitys suhteista...
Ihan yhtä helppo avopuolisonkin asunnosta on muuttaa. Yhteistä omaisuuttaa yhteen muuttaessa ei avoliitossa hankita ensimmäisen vuoden kanssa välttämättä yhtään sen enempää kuin kämppiksenkään kanssa.
Minä vertaan näitä siksi, että yhteen muutto on pelkkä yhteen muutto, teki sen sitten opiskelukaverin tai seurustelukumppanin kanssa. Se suhde on sitten asumisjärjestelyistä ihan erillinen asia. Sama, jos vaikka aloitat yhteisen harrastuksen. Eroaako yhteisen harrastuksen hankkiminen jollakin tavalla, sen mukaan onko kyse seurustelukumppanista tai opiskelukaverista? Ei. Mutta sinun logiikallasi näillä on jokin ratkaiseva ero, koska näissä suhteissakin on jokin ero. Olisi kiva tietää, miten se suhteen laatu vaikuttaa siihen yhteen muuttamisen tai harrastuksen aloittamisen vakavuuteen. Eihän se asia itsessään miksikään muutu, vaikka se henkilösuhde on erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoilla linjoilla. Varsinkin jos tulee useita avoliittoja. Kaikkien kanssa muutetaan yhteen
Toki ymmärrän ettei nuori halua vuosina odottaa
Vanhempi kuten sinä voi odottaa
Oletko asunut aikaisemmin avoliitossa/ollut avioliitossa?Odottaa mitä? Mikä siinä yhteen muuttamisessa on niin ratkaisevan vakavaa, että sitä pitää oikein odottaa? Ymmärrän, että esim seksiä, naimisiin menoa ja lasten hankintaa kannattaa harkita ja odottaa, jos on epävarma, mutta mitä yhteenmuutossa on niin ihmeellistä ja peruuttamatonta? Jos joka tapauksessa vietetään paljon aikaa yhdessä ja asutaan esimerkiksi samalla paikkakunnalla, niin mikä se odottamisen tarkoitus oikeastaan on.
Ja onko se jotenkin kyseenalaista, että tulee useita avoliittoja? En minä ainakaan mitenkään ajattele, että tapaamani ihminen olisi jotenkin huonompi ihminen, jos on seurustellut kolmen ihmisen kanssa ja asunut yhdessä heistä jokaisen kanssa, verrattuna henkilöön, joka on seurustellut kolmen ihmisen kanssa, mutta on asunut vain yhden kanssa. Ihan samalla viivalla ovat nämä henkilöt minun mielestäni.
Minusta kolme avoliittoa tai avioliittoa on aivan liikaa. Mielummin seurustelua. Mutta ei yhteenmuuttoa ihan jokaisen kanssa.
Sensihaan seksiä saa harrastaa koska haluaa. Ja naimisiin on helppo mennä kun on ensin harkinnut sen avoliiton tarpeeksi tarkkaan.
Minulle avoliitosta eronnut on eronnut. Mutta että kolme kertaa eronnut???
T. Täti. Kerran avoliitossa. Avioliitossa 20 vuotta
Itsekin menin nuoruuden avoliittoon vuoden jälkeen.
Eikö seurustelusuhteista mielestäsi erota ollenkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä6229 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samoilla linjoilla. Varsinkin jos tulee useita avoliittoja. Kaikkien kanssa muutetaan yhteen
Toki ymmärrän ettei nuori halua vuosina odottaa
Vanhempi kuten sinä voi odottaa
Oletko asunut aikaisemmin avoliitossa/ollut avioliitossa?Odottaa mitä? Mikä siinä yhteen muuttamisessa on niin ratkaisevan vakavaa, että sitä pitää oikein odottaa? Ymmärrän, että esim seksiä, naimisiin menoa ja lasten hankintaa kannattaa harkita ja odottaa, jos on epävarma, mutta mitä yhteenmuutossa on niin ihmeellistä ja peruuttamatonta? Jos joka tapauksessa vietetään paljon aikaa yhdessä ja asutaan esimerkiksi samalla paikkakunnalla, niin mikä se odottamisen tarkoitus oikeastaan on.
Ja onko se jotenkin kyseenalaista, että tulee useita avoliittoja? En minä ainakaan mitenkään ajattele, että tapaamani ihminen olisi jotenkin huonompi ihminen, jos on seurustellut kolmen ihmisen kanssa ja asunut yhdessä heistä jokaisen kanssa, verrattuna henkilöön, joka on seurustellut kolmen ihmisen kanssa, mutta on asunut vain yhden kanssa. Ihan samalla viivalla ovat nämä henkilöt minun mielestäni.
Minusta kolme avoliittoa tai avioliittoa on aivan liikaa. Mielummin seurustelua. Mutta ei yhteenmuuttoa ihan jokaisen kanssa.
Sensihaan seksiä saa harrastaa koska haluaa. Ja naimisiin on helppo mennä kun on ensin harkinnut sen avoliiton tarpeeksi tarkkaan.
Minulle avoliitosta eronnut on eronnut. Mutta että kolme kertaa eronnut???
T. Täti. Kerran avoliitossa. Avioliitossa 20 vuotta
Itsekin menin nuoruuden avoliittoon vuoden jälkeen.Eikö seurustelusuhteista mielestäsi erota ollenkaan?
Se on eri asia. Avoliittossa eletään avioliitonomaisessa suhteessa. Osoittaa harkintakyvyn puutetta jos näitä suhteita tulee paljon.
Seurustelu on tätä harkintaa.
Itse muutin parikymppisenä aika pian yhteen, ja nyt pidän sitä virheenä ja läheisriippuvuutena. Olen sitoutunut aivan liian nopeasti, vähäisellä ihmistuntemuksella. Sitten kun ei ole enää minne lähteä, eikä rahaa ja voimia muuttaa, niin sinnittelee väärässä suhteessa liian pitkään käytännön pakottamana. Nyt ajattelen, että alle 25-vuotiaana ei pitäisi muuttaa yhteen, tai joo jos voi muuttaa takaisin vanhemmille jos tulee ero. Jos on hyvät turvaverkot, on helpompi erota. Mutta noin muuten pitäisi omankin asunnon, vaikka olisi sitten yhdessä kaiken aikaa. Ehtii nähdä pari kolme herra väärää kunnes tietää mistä tunnistaa herra oikean.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä6229 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi olla noin yksinkertainen? Etkö ole ikinä kuullut katastrofaalisista kämppiksistä? Tiedätkö, että solukämpistä on yleensä melko helppo muuttaa? Niissä ei yleensä ole mitään yhteistä elämää, ei yhteistä omaisuutta jne. En ymmärrä miten joku voi verrata solukämppää avopuolison kanssa asumiseen, mutta ehkä silloin on muutenkin erilainen käsitys suhteista...
Ihan yhtä helppo avopuolisonkin asunnosta on muuttaa. Yhteistä omaisuuttaa yhteen muuttaessa ei avoliitossa hankita ensimmäisen vuoden kanssa välttämättä yhtään sen enempää kuin kämppiksenkään kanssa.
Minä vertaan näitä siksi, että yhteen muutto on pelkkä yhteen muutto, teki sen sitten opiskelukaverin tai seurustelukumppanin kanssa. Se suhde on sitten asumisjärjestelyistä ihan erillinen asia. Sama, jos vaikka aloitat yhteisen harrastuksen. Eroaako yhteisen harrastuksen hankkiminen jollakin tavalla, sen mukaan onko kyse seurustelukumppanista tai opiskelukaverista? Ei. Mutta sinun logiikallasi näillä on jokin ratkaiseva ero, koska näissä suhteissakin on jokin ero. Olisi kiva tietää, miten se suhteen laatu vaikuttaa siihen yhteen muuttamisen tai harrastuksen aloittamisen vakavuuteen. Eihän se asia itsessään miksikään muutu, vaikka se henkilösuhde on erilainen.
Muutto ja lähtö omasta kodista on aina iso juttu. Ero on iso juttu. Jos nämä pitää tehdä yhtaikaa, erolla on niin valtavat seuraukset, että moni lykkää ja lykkää sitä, ajatellen että ehkä kimmastuin turhasta, ehkä tämä ei ollut nyt niin vakavaa.
Ehkä sinulle asunto on vain kämppä, jossa on muutama välttämätön kirpparilta haalittu tavara, jotka voi tarvittaessa jättää vaikka taakseen. Monella voi jo kotoa lähtiessä olla omia astioita, rakkaita tavaroita, hyviä huonekaluja, ja koti on oma koti johon kiintyy ihan siinä kuin kumppaniin.
Eron tultua oma tuttu koti ja ystävät luo lohtua ja turvaa, niin että erosta selviää. On kauheaa joutua eron lisäksi vielä asunnottomaksi ja kodittomaksi, tavarat varastossa ja tuttujen sohville nukkumaan, koettu on.
Minulle avoliitto on ihan yhtä sitova ratkaisu kuin avioliitto. Ei ole mikään pieni päätös laittaa toisen (tai molempien) asuntoa myyntiin tai vuokralle, tai luopua hyvästä vuokra-asunnosta. Uuden asunnon ostaminen yhdessä toisen kanssa on erittäin iso päätös, mutta toisen omistamaan asuntoon muuttaminen on iso päätös sekin. Jos vielä etäisyyttä on sen verran, että pitää miettiä työpaikan vaihtamista, niin aina vain vaikeammaksi menee.
Itse olen ollut nyt kolmisen vuotta parisuhteessa miehen kanssa, joka asuu 1,5 tunnin päässä omasta kotikaupungistani, jossa minulla on työpaikka. Hän ei voi eikä halua muuttaa omalta asuinpaikkakunnaltaan, koska hänellä on siellä kiinteistö ja yritys. Jonakin päivänä mahdollisesti haluamme muuttaa yhteen ja silloin luontevinta on minun muuttaa hänen luokseen. Sieltä pystyy käymään töissä nykyisessä työpaikassani, mutta kolmen tunnin ajomatka päivittäin tulee olemaan raskas. Sillä paikkakunnalla minulle ei ole töitä eikä työllistymismahdollisuuteni ole kovin hyvä lähimpään pikkukaupunkiinkaan.
Luopuminen omasta asunnosta on minulle iso juttu, vaikka kyse onkin "vain" vuokra-asunnosta. Olen kuitenkin asunut siinä kohta 20 vuotta ja asumisoikeuteni olisi käytännössä ikuinen. Sen vuokraaminen edelleen ei kuitenkaan ole mahdollista.
Muuttaminen miehen taloon olisi erittäin iso asia. Vietän siellä nyt viikonloput, etätyöskentelypäivät ja käytännössä kaikki lomapäivät, mutta on täysin selkeää, että se on hänen kotinsa. Ja kun se on hänen kotinsa, niin siellä tietysti ollaan hänen säännöillään. (Samoin kuin minun luonani on minun sääntöni.) Siisteys, vieraat, sisustus... kompromisseja on nyt jo tehty, mutta on ihan selvää, että kun mies on ehtinyt yksin vuosia asua ja asumismuotonsa mieleisekseen saada, niin ei niitä ole ulkopuolisen helppo muuttaa. Entä kulut, sitten kun muutamme yhteen? Juoksevat kulut (sähkö, lämmitys, kiinteistöverot, netti yms) on helppo jakaa, ne pannaan tietysti puoliksi, mutta entä kiinteistöön arvoon vaikuttavat korjaukset tai kiinteiden kalusteiden hankinnat? Entä mitä tapahtuisi, jos muuttaisimme yhteen ja mies kuolisi; voisiko perikunta laittaa minut välittömästi pihalle vai millaisilla sopimuksilla voisimme varmistaa, että saisin kohtuullisen ajan hankkia itselleni asunnon?
Jonakin päivänä nuo kysymykset ehkä tulevat ajankohtaisiksi, mutta siihen saakka nautimme seurustelusta. Siitä, ettei tarvitse riidellä kaapin paikasta tai siitä, saako toisen sukulaiset tulla kylään juuri sinä päivänä, kun toinen on suunnitellut tekevänsä jotain ihan muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa muista sanoa mutta meillä nopea yhteen muutos oli ihan puhtaasti taloudellinen päätös. Nyt ehkä kun vähän aikaa ollaan säästetty joiden sitten reissatakin.
Asuntojen hinnat ja näin nuoren näkökulmasta työllistyminen ja itsensä elättäminen ilman tukia ei oikean kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulle avoliitto on ihan yhtä sitova ratkaisu kuin avioliitto. Ei ole mikään pieni päätös laittaa toisen (tai molempien) asuntoa myyntiin tai vuokralle, tai luopua hyvästä vuokra-asunnosta. Uuden asunnon ostaminen yhdessä toisen kanssa on erittäin iso päätös, mutta toisen omistamaan asuntoon muuttaminen on iso päätös sekin. Jos vielä etäisyyttä on sen verran, että pitää miettiä työpaikan vaihtamista, niin aina vain vaikeammaksi menee.
Itse olen ollut nyt kolmisen vuotta parisuhteessa miehen kanssa, joka asuu 1,5 tunnin päässä omasta kotikaupungistani, jossa minulla on työpaikka. Hän ei voi eikä halua muuttaa omalta asuinpaikkakunnaltaan, koska hänellä on siellä kiinteistö ja yritys. Jonakin päivänä mahdollisesti haluamme muuttaa yhteen ja silloin luontevinta on minun muuttaa hänen luokseen. Sieltä pystyy käymään töissä nykyisessä työpaikassani, mutta kolmen tunnin ajomatka päivittäin tulee olemaan raskas. Sillä paikkakunnalla minulle ei ole töitä eikä työllistymismahdollisuuteni ole kovin hyvä lähimpään pikkukaupunkiinkaan.
Luopuminen omasta asunnosta on minulle iso juttu, vaikka kyse onkin "vain" vuokra-asunnosta. Olen kuitenkin asunut siinä kohta 20 vuotta ja asumisoikeuteni olisi käytännössä ikuinen. Sen vuokraaminen edelleen ei kuitenkaan ole mahdollista.
Muuttaminen miehen taloon olisi erittäin iso asia. Vietän siellä nyt viikonloput, etätyöskentelypäivät ja käytännössä kaikki lomapäivät, mutta on täysin selkeää, että se on hänen kotinsa. Ja kun se on hänen kotinsa, niin siellä tietysti ollaan hänen säännöillään. (Samoin kuin minun luonani on minun sääntöni.) Siisteys, vieraat, sisustus... kompromisseja on nyt jo tehty, mutta on ihan selvää, että kun mies on ehtinyt yksin vuosia asua ja asumismuotonsa mieleisekseen saada, niin ei niitä ole ulkopuolisen helppo muuttaa. Entä kulut, sitten kun muutamme yhteen? Juoksevat kulut (sähkö, lämmitys, kiinteistöverot, netti yms) on helppo jakaa, ne pannaan tietysti puoliksi, mutta entä kiinteistöön arvoon vaikuttavat korjaukset tai kiinteiden kalusteiden hankinnat? Entä mitä tapahtuisi, jos muuttaisimme yhteen ja mies kuolisi; voisiko perikunta laittaa minut välittömästi pihalle vai millaisilla sopimuksilla voisimme varmistaa, että saisin kohtuullisen ajan hankkia itselleni asunnon?
Jonakin päivänä nuo kysymykset ehkä tulevat ajankohtaisiksi, mutta siihen saakka nautimme seurustelusta. Siitä, ettei tarvitse riidellä kaapin paikasta tai siitä, saako toisen sukulaiset tulla kylään juuri sinä päivänä, kun toinen on suunnitellut tekevänsä jotain ihan muuta.
Olemme vähän samanlaisessa tilanteessa. Miesystäväni on hullua luopua erittäin hyvällä paikalla sijaitsevasta asumisoikeussunnostaan. Minä taas haluan ssäilyttää oikeuden lasten vierailuun silloin kun heillä on siihen tarvetta, se on minulle tärkeää.
Nyt on kolme vuotta mennyt näin, ja tilanne on vakiintumassa siihen, että pidämme näitä kahta asuntoa.
Sinuna en ryhtyisi kolmen tunnin työmatkaan missään nimessä. Ehkä voitte tehdä kuten mekin, pitää sekä kaupunkiasunto että maaseutuasunto.
En tiedä mitään muuta kuin avioliiton, joka takaisi lesken asumisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raha on huono ja väärä syy muuttaa yhteen. Huomaatte sen vielä.
Muutettiin miehen kanssa yhteen, kun minä olin 26 ja hän 29. Molemmille ensimmäinen avoliitto ja yli vuosi ehdittiin seurustella ennen kuin yhteenmuutto tuli.
Suunnitelma oli, että asumme ensin miehen omistusasunnossa (josta hän omistaa puolet ja äitinsä puolet) ja etsimme parin vuoden sisällä yhteisen asunnon, jonka sitten ostamme puoliksi. Mutta tulikin ero. Oli todella ahdistavaa asua eron jälkeen asunnossa, jossa minulla ei ollut omistusosuutta, eikä vuokrasuhdetta. Mies alkoi kohdella minua vieraana kodissaan. Toki näin ei olisi voinut asiaa ajatella, koska maksoin juoksevista kuluista puolet koko ajan (vastike, sähkö, netti, ruoka ym.). Meni melkein kaksi kuukautta ennen kuin löysin itselleni sopivan vuokra-asunnon.
En enää ikinä muuta toisen omistamaan asuntoon, vaan joko omistan itse puolet tai sitten asutaan vuokralla. Ei kyllä muutenkaan ole kiire löytää miestä tai muuttaa kenenkään kanssa yhteen.
Minulle ainakin on isompi kynnys seurustelun aloitus kuin yhteen muuttaminen. No, nyt kun on lapset, niin on tietysti eri tilanne kuin nuorempana ja yhteenmuutto on iso juttu sen vuoksi. Mutta jos ajatellaan lapsettomia, niin ei yhteen muuttaminen ole minulle koskaan ollut yhtä merkittävä juttu kuin seurustelun aloitus.