Kokoomus ehdottaa: tappaja-autot liikenteeseen;Berner selvittää mahdollisuudet
Idean ylpeä isä on Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen. Ehdotuksen keskeinen sisältö on, että kummastakin ajo-oikeuden keskeisestä vaatimuksesta eli täysi-ikäisyydestä ja autokoulun käymisestä luovuttaisiin.
Rattiin päästettäisiin jo 16 vuotiaana. Ainoa rajoitus olisi, että et saa ajaa yli kuuttakymppiä. Kaupunkialuella tuolla rajoituksella ei ole mitään käytännön merkitystä, koska siellä ei yleensäkään saa ajaa yli kuuttakymppiä. Muutoin ajokortittomat lapsukaiset suhailisivat liikenteen seassa tavallisilla autoilla, kuten muutkin autoilijat.
Ajatus on sairas, ruumiita tulisi takuuvarmasti. Ei ehkä niinkään näiden kuljettajien osalta kuin ulkopuolisten osalta. Kuka uskaltaisi päästä tämän jälkeen vaikkapa pienet lapsensa koulumatkalle, en minä ainakaan.
On käsittämätöntä, että kukaan ei puhu ulkopuolisten turvallisuudesta. Jopa valtakunnan ykkösmedia Helsingin Sanomat näki pääkirjoituksessaan asiassa vain hyvää. Kokoomus, joka ajaa ajaa yritysten ja rikkaiden etuja, haluaa luonnollisesti, että varakkaat perheet pääsevät ostelemaan pikku bemareita ym lapsilleen.
Mitä sanoo Timo Heinonen tai Anne Berner, kun lapsikuljettaja tappaa ensimmäisen jalankulkijan suojatiellä. Ehkä he pahoittelevat, mutta se on siinä vaiheessa myöhäistä.
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olenko nyt hirveä ihminen, jos toivon, ETTÄ JOS JONKUN PITÄÄ KUOLLA TÄMÄN SEURAUKSENA, niin se on joku ministerin lähipiiriin kuuluva. En siis toivo mitään.
Kai tuo on aika inhimillistä ajattelua, vaikka en itsekään toivo kenenkään kuolemaa. Ajatuksen isä tai äiti ei kuitenkaan taida olla ministeri Berner vaan Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen.
Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä Heinonen sanoo niille, jotka pelkäävät itsensä ja läheistensä puolesta liikenteessä. Niin kuin aloitusviestissä sanotaan, julkisessa uutisoinnissa ei ole pohdittu ollenkaan muiden tiellä liikkujien turvallisuutta. On puhuttu vain nykyisten mopoautokuskien turvallisuudesta.
Varmaa on, että uudet, ajokortittomat nuoret kuljettajat tulisivat aiheuttamaan vakavia liikenneonnettomuuksia.
Ajokortittomat? Miten nyt estät ajokortittomien alaikäisten ajamisen?
Minusta ei pidä parantaa sen lapsi kuskin turvallisuutta muiden kustannuksella. Se lapsi kuski voi valita, aikooko ajaa, mutta muut liikkujat eivät voi valita, että lapsi ajaa oikeaa autoa ilman kunnollista opetusta.
Ei riitä pelkkä rajoitin. Autoon pitäisi asentaa GPS-paikannin joka valvoo ajoneuvon liikkumista ja nopeutta, ja säännöllisesti paikantimen tiedot purettaisiin ja viranomainen tarkastaisi, onko autolla ajettu ylinopeutta, pysähtymättä stop-merkin ohi tai muita todennettavia liikennerikkeitä.
Jos rikkeitä löytyy niin kunnon sakot ja kortti pois sekä varsinaisen B-kortin saamisen viivästyminen vastaavalla ajalla. Eli jos lapsi ajaisi rajoitetulla autolla vaikka kaksi kertaa ylinopeutta ihan missä tahansa, ja se voitaisiin paikanninlaitteen tietojen perusteella todentaa, niin lähtisi kortti vaikka 3kk pois joka ylinopeudesta niin 6kk ilman korttia ja B-kortti aikaisintaan 18,5 vuotiaana.

Tässä on naulan kantaan todettu koko tämä asia. Täällä maaseudullakin minä moni kaltaiseni ajaa polkupyörällä tien piennarta töihin vuodet läpi,kun ei ole muuta konstia. Nyt jo pelottaa, mutta pakko on leipä hankkia. En kaipaa lapsia autoineen liikenteeseen vaarantamaan muiden turvallisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä teitä mammoja.
Nykyään mopoauton saa alleen 15v:nä. Yhtälailla se 45km/h mopoauto tappaa jalankulkijan kun 60km/h kulkeva "oikea" auto jos sillä päälle ajaa.
Erotuksena näissä kahdessa on se, että 60km/h kulkeva kulkupeli parantaa liikenteen sujuvuutta huomattavasti.
Se mikä tässä muutoksessa olisi kaikkein tärkeintä on se, että nämä hengenvaaralliset muovikipot nimeltään mopoautot saadaan pois liikenteestä. Sellaisella kun joutuu kolariin tulee helposti ruumiita.
Olisi paljon parempi jos teinit pääsisivät ajamaan jollakin pikku-autolla (tyyliin Citroen C1, VW UP jne.) jossa on rajoitin 60km/h. Auto on turvallisempi sen matkustajille ja ei yhtään sen tappavempi kun mopoauto.
Toki 60km/h kulkevan vehkeen autokoulun pitää olla vaativampi kun mopoauton. Voisi olla vaikka ihan täysiverinen autokoulu pikku-b, joka päivittyy täysiveriseen B-korttiin kun ikää tulee 18, samalla tavalla kun kevari- ja moottoripyöräkortin kanssa.
Josko täältä yksi mamma saa kommentoida ja yrittää selittää:
- 45km/h ja 60 km/h on valtavan iso ero turvallisuudessa. Voi olla,että ero ei ole niin iso, jos tulee osuma jalankulkijaan, mutta ero on siinä mielessä iso, että tuleeko niitä osumia. Helsingissä esimerkiksi on rajoitettu monin paikoin nopeus jopa 30 km/h tai 40 km/h. Miksi ei siis ole sallittu 60 km/h. Siksi, että nopeudella on erittäin suuri merkitys siihen, tapahtuuko onnettomuuksia.
- Hengenvaaralliset muovikipot eli mopoautot saadaan oikein hyvin pois liikenteestä, kunhan kukaan ei osta niitä. Ketään ei pakoteta hankkimaan lapsilleen eikä ajamaan tuollaista vaarallista kippoa liikenteessä, ihan on vapaaehtoista touhua. Kuten vaikka skootterilla-ajo, joka sekin on vaarallista.
- Miksi ihmeessä teinien ylipäätään pitäisi päästä autoineen muun liikenteen sekaan. Itse katson asiaa Helsingin näkövinkkelistä, enkä totta totisesti kapaa teinejä, tai pikemminkin lähes lapsia tuonne liikenteeseen.
- Peruskinnerit kulkee sen 160-180km/h helposti, se ei tarkoita että niillä ajetaan taajamassa sitä vauhtia. Ylinopeudesta rangaistukset siinä missä muillekkin autoilijoille, ehkä jopa kovemmat, esim. b-kortin lykkääminen jne.
- Muovikipot on vaarallisia mutta silti niitä myydään vuosi vuodelta enemmän. Trendi ei todellakaan ole alaspäin vaan ylöspäin näiden suosiossa. Syitä suosioon on mm. ympärivuotinen käyttö ja mukavuus verrattuna mopoon. 15v:lle moottorilla toimivan kulkuneuvon edut on ylipäätänsä laajat. Tuomalla turvallisempi ja parempi vaihtoehto voidaan vähentää näiden vähemmän turvallisien vaihtoehtojen suosiota.
- Jos nuori käy autokoulun, niin en usko että 16v ja 18v on hirveästi eroa liikennekäyttäytymisen kannalta. Muistutan edelleen että 16v saa jo sen kevarin joka kulkee 80km/h. Sillä pystyy tappamaan jalankulkijoita vielä tehokkaammin ajamalla 80km/h siellä Helsingin keskustassa.
Tjaa. En ylipäätään näe mitään syytä lisätä autoilijoiden määrää. Tiet ovat jo muutoinkin tukossa, parkkikset täynnä ja siitähän ei päästä millään hurskastelulla, että yksityisautoilu on merkittävä ympäristöhaitta.
Kersat kulkekoot bussilla. Itse asiassa nykyinen tapa kyyditä mukulat perheen autolla jokaisiin kissanristiäisiä on sellaista pumpulikasvatusta, että oksat pois. Pääsääntönä pitäisi olla, että jos jälkikasvu johonkin haluaa, niin menköön itse. Jos johonkin ei pääse, niin olkoon se.
Maaseudulla tilanne on toki vähän hankalampi. Bussilla ei pääse ja etäisyydet ovat pitkät. Selvästi syrjäseudulla asuvien nuorten tilannetta pitäisi toki harkita ja jotenkin helpottaa heidän itsenäistä liikkumistaan.
Mitäs ne köyhät täällä inisee! Rikkailla on omat säännöt ja edut. Jo alakouluikäisenä opetetaan pörräämään esimerkiksi kumiveneillä satama-altaissa ja vähän myöhyemmin vesiskoottereilla veneväylien poikki. Köyhän osana on katsoa ja kärsiä. Rikkaille tämäkin lakiesityson tarkoitettu.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei pidä parantaa sen lapsi kuskin turvallisuutta muiden kustannuksella. Se lapsi kuski voi valita, aikooko ajaa, mutta muut liikkujat eivät voi valita, että lapsi ajaa oikeaa autoa ilman kunnollista opetusta.
Mitä tämä kortittomuus ja ilman opetusta lässytys on nyt olevinaan?
Totta vitussa kortti pitää olla ja ajo-opetus, aivan kuten nytkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä teitä mammoja.
Nykyään mopoauton saa alleen 15v:nä. Yhtälailla se 45km/h mopoauto tappaa jalankulkijan kun 60km/h kulkeva "oikea" auto jos sillä päälle ajaa.
Erotuksena näissä kahdessa on se, että 60km/h kulkeva kulkupeli parantaa liikenteen sujuvuutta huomattavasti.
Se mikä tässä muutoksessa olisi kaikkein tärkeintä on se, että nämä hengenvaaralliset muovikipot nimeltään mopoautot saadaan pois liikenteestä. Sellaisella kun joutuu kolariin tulee helposti ruumiita.
Olisi paljon parempi jos teinit pääsisivät ajamaan jollakin pikku-autolla (tyyliin Citroen C1, VW UP jne.) jossa on rajoitin 60km/h. Auto on turvallisempi sen matkustajille ja ei yhtään sen tappavempi kun mopoauto.
Toki 60km/h kulkevan vehkeen autokoulun pitää olla vaativampi kun mopoauton. Voisi olla vaikka ihan täysiverinen autokoulu pikku-b, joka päivittyy täysiveriseen B-korttiin kun ikää tulee 18, samalla tavalla kun kevari- ja moottoripyöräkortin kanssa.
Josko täältä yksi mamma saa kommentoida ja yrittää selittää:
- 45km/h ja 60 km/h on valtavan iso ero turvallisuudessa. Voi olla,että ero ei ole niin iso, jos tulee osuma jalankulkijaan, mutta ero on siinä mielessä iso, että tuleeko niitä osumia. Helsingissä esimerkiksi on rajoitettu monin paikoin nopeus jopa 30 km/h tai 40 km/h. Miksi ei siis ole sallittu 60 km/h. Siksi, että nopeudella on erittäin suuri merkitys siihen, tapahtuuko onnettomuuksia.
- Hengenvaaralliset muovikipot eli mopoautot saadaan oikein hyvin pois liikenteestä, kunhan kukaan ei osta niitä. Ketään ei pakoteta hankkimaan lapsilleen eikä ajamaan tuollaista vaarallista kippoa liikenteessä, ihan on vapaaehtoista touhua. Kuten vaikka skootterilla-ajo, joka sekin on vaarallista.
- Miksi ihmeessä teinien ylipäätään pitäisi päästä autoineen muun liikenteen sekaan. Itse katson asiaa Helsingin näkövinkkelistä, enkä totta totisesti kapaa teinejä, tai pikemminkin lähes lapsia tuonne liikenteeseen.
- Peruskinnerit kulkee sen 160-180km/h helposti, se ei tarkoita että niillä ajetaan taajamassa sitä vauhtia. Ylinopeudesta rangaistukset siinä missä muillekkin autoilijoille, ehkä jopa kovemmat, esim. b-kortin lykkääminen jne.
- Muovikipot on vaarallisia mutta silti niitä myydään vuosi vuodelta enemmän. Trendi ei todellakaan ole alaspäin vaan ylöspäin näiden suosiossa. Syitä suosioon on mm. ympärivuotinen käyttö ja mukavuus verrattuna mopoon. 15v:lle moottorilla toimivan kulkuneuvon edut on ylipäätänsä laajat. Tuomalla turvallisempi ja parempi vaihtoehto voidaan vähentää näiden vähemmän turvallisien vaihtoehtojen suosiota.
- Jos nuori käy autokoulun, niin en usko että 16v ja 18v on hirveästi eroa liikennekäyttäytymisen kannalta. Muistutan edelleen että 16v saa jo sen kevarin joka kulkee 80km/h. Sillä pystyy tappamaan jalankulkijoita vielä tehokkaammin ajamalla 80km/h siellä Helsingin keskustassa.
Kevarillahan saa ajaa motarilla vaikka 120, jos vaan kulkee niin kovaa ja kyllähän ne useimmat keveästi yli satasta kulkee.
Vierailija kirjoitti:
Ei riitä pelkkä rajoitin. Autoon pitäisi asentaa GPS-paikannin joka valvoo ajoneuvon liikkumista ja nopeutta, ja säännöllisesti paikantimen tiedot purettaisiin ja viranomainen tarkastaisi, onko autolla ajettu ylinopeutta, pysähtymättä stop-merkin ohi tai muita todennettavia liikennerikkeitä.
Jos rikkeitä löytyy niin kunnon sakot ja kortti pois sekä varsinaisen B-kortin saamisen viivästyminen vastaavalla ajalla. Eli jos lapsi ajaisi rajoitetulla autolla vaikka kaksi kertaa ylinopeutta ihan missä tahansa, ja se voitaisiin paikanninlaitteen tietojen perusteella todentaa, niin lähtisi kortti vaikka 3kk pois joka ylinopeudesta niin 6kk ilman korttia ja B-kortti aikaisintaan 18,5 vuotiaana.
Tuollainen seurantalaite pitäisi olla kaikissa autoissa. Eikä mene kovin pitkään niin sellaiset on.
Vierailija kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä teitä mammoja.
Nykyään mopoauton saa alleen 15v:nä. Yhtälailla se 45km/h mopoauto tappaa jalankulkijan kun 60km/h kulkeva "oikea" auto jos sillä päälle ajaa.
Erotuksena näissä kahdessa on se, että 60km/h kulkeva kulkupeli parantaa liikenteen sujuvuutta huomattavasti.
Se mikä tässä muutoksessa olisi kaikkein tärkeintä on se, että nämä hengenvaaralliset muovikipot nimeltään mopoautot saadaan pois liikenteestä. Sellaisella kun joutuu kolariin tulee helposti ruumiita.
Olisi paljon parempi jos teinit pääsisivät ajamaan jollakin pikku-autolla (tyyliin Citroen C1, VW UP jne.) jossa on rajoitin 60km/h. Auto on turvallisempi sen matkustajille ja ei yhtään sen tappavempi kun mopoauto.
Toki 60km/h kulkevan vehkeen autokoulun pitää olla vaativampi kun mopoauton. Voisi olla vaikka ihan täysiverinen autokoulu pikku-b, joka päivittyy täysiveriseen B-korttiin kun ikää tulee 18, samalla tavalla kun kevari- ja moottoripyöräkortin kanssa.
Tarviiko sen 15v:n saada edes sitä mopoautoa? Tai mopoa? Mun puolesta nää moottoroidut vehkeet pitäis ehdottomasti olla k-18. Traktorikortinkin saa 16v. Se jos mikä on hengenvaarallinen vehjes tuolla liikenteen seassa.
Vanhemmathan ostaa mopoautot sun muut härvelit. Sama juttu autokoulun kanssa . Ei oo pakko käydä auto koulua edes 18 v. Vaatikaa lapsilta edes koulumenestystä jos jotain pitää hankkia. Varsinkin pojilta kun koulu ei tahdo moniakaan kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä teitä mammoja.
Nykyään mopoauton saa alleen 15v:nä. Yhtälailla se 45km/h mopoauto tappaa jalankulkijan kun 60km/h kulkeva "oikea" auto jos sillä päälle ajaa.
Erotuksena näissä kahdessa on se, että 60km/h kulkeva kulkupeli parantaa liikenteen sujuvuutta huomattavasti.
Se mikä tässä muutoksessa olisi kaikkein tärkeintä on se, että nämä hengenvaaralliset muovikipot nimeltään mopoautot saadaan pois liikenteestä. Sellaisella kun joutuu kolariin tulee helposti ruumiita.
Olisi paljon parempi jos teinit pääsisivät ajamaan jollakin pikku-autolla (tyyliin Citroen C1, VW UP jne.) jossa on rajoitin 60km/h. Auto on turvallisempi sen matkustajille ja ei yhtään sen tappavempi kun mopoauto.
Toki 60km/h kulkevan vehkeen autokoulun pitää olla vaativampi kun mopoauton. Voisi olla vaikka ihan täysiverinen autokoulu pikku-b, joka päivittyy täysiveriseen B-korttiin kun ikää tulee 18, samalla tavalla kun kevari- ja moottoripyöräkortin kanssa.
Tarviiko sen 15v:n saada edes sitä mopoautoa? Tai mopoa? Mun puolesta nää moottoroidut vehkeet pitäis ehdottomasti olla k-18. Traktorikortinkin saa 16v. Se jos mikä on hengenvaarallinen vehjes tuolla liikenteen seassa.
Traktorikortti on minusta eri juttu,koska sitä tarvitaan maatilan töissä. Mopoautot ja se että lasten pitäisi päästä oikean auton rattiin 16 vuotiaana on kokonaan toinen juttu. Ei ole tarvittu tähän asti eikätarvita nytkään.
Sehän on aivan sama mitä uudistuksia suomalaisille ehdottaa. Aina ollaan kaikkea uutta vastaan.
Ruotsissa 16 vuotias saa ajaa ns. Epa-traktoria joka kulkee vain 30 km/h. Heillä tämä on toiminut 1930 luvulta saakka. Miksi vastaava ei voisi toimia meillä?
Vierailija kirjoitti:
Uusi pikkuauto -siis ihan oikea auto joka on turvallinen kuin mikä- on halvempi kuin muovikorinen mopoautonpaska.
Jos teillä ei ole kumpaankaan varaa niin miksi kateuttanne yritätte olla muitten onnen tiellä?
Ei ole muiden onnesta kuse vaan hengestä.
Koitappa apina ajatella sen oman navan yli.
15v teini ajamassa rajoitetulla katumaasturilla kuuttakymppiä ei kuulosta hyvälle.
Nyt selitetään , että ne autot olisi jotain pikkuautoja, paskat, suurin osa ostaisi kuitenkin ison katumaasturi lapsillee "turvallisuuden" nimissä, eli että jos kolaroi, niin ei käy itselle mitään, mutta alle kuoleee kymmeniä, ellei satoja vuosittain.
Nythän mopoauton heppoisuus estää sillä kiilaamisen yms sikailun, vaikka silti sitä päivittäin liikenteessä näkee, tulaan kolmiontakaa takaluukussa matkustajia jnejne.
Eli sääntöjä noudateta nytkään ja mopoautoja viritellään, saati sitten kun olisim oikea auto alla, niin varmasti ottaisivat rajoittimet pois, kuten nytkin. Poliisilla vaikea valvoa näitä, kun eivät saa nytkään mopoautoilua kuriin ja järjestykseen.Muiden tielläliikkujien turvallisuus kun teini vetää 2500kg mersun maasturilla väkijoukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Sehän on aivan sama mitä uudistuksia suomalaisille ehdottaa. Aina ollaan kaikkea uutta vastaan.
Ruotsissa 16 vuotias saa ajaa ns. Epa-traktoria joka kulkee vain 30 km/h. Heillä tämä on toiminut 1930 luvulta saakka. Miksi vastaava ei voisi toimia meillä?
Siski kun vaaditaan 60kh/h katumaastureita teineille.
Jos kulkisikin kolmekymmentä, mutta nyt kun ajelee liikenteessä niin mopoautot menee järjestäin sen 70km/h.
Niin eikös tätä ehdotettu mopoautojen tilalle, kun mopoautot on niin "turvattomia" tavallisiin autoihin verrattuna. No, eikös myös mopot oo turvattomia mopoautoihin verrattuna? Tässä taas ei nähdä metsää puilta, mietitään vaan sen nuoren mopoilijan (joka siis tulevaisuudessa ajaisi oikealla autolla kuuttakymppiä) turvallisuutta. Ei muiden, esim jalankulkijoiden.
Mites, sittenkö 18v suoritettaisin "oikea" ajokortti vai sitten vaan saisi ajella niin kovaa kun muutkin.
Ehkä jos ei koe mopoa/mopoautoa turvalliseksi, kannattaa jättää sellainen ostamatta nuorelle.
Jos mopoautoilla kiilaillaan liikenteessä, niin miten se nuoren kuljettajan asenne paremmaksi muuttuu kun alla on kuljettajalle itselleen turvallisempi "oikea" auto? Ei kiilailut ja kolmion takaa ajamiset ainakaan vähene.
Vierailija kirjoitti:
Miksi luulette että 16 vuotias pääsisi auton rattiin ilman autokoulua? Tietysti heidän pitäisi suorittaa ajokortti kuten nyt 18 vuotiaiden. Autokouluunhan saa nykyäänkin mennä heti 17 täytettyään ja hyvin ne piltit siellä pärjää. Ei se autolla ajo niin vaikeaa ole, etteikö sitä voisi oppia vaikka 15 vuotiaana. Miekäläisen ikäluokassa oli ihan normaalia että tuossa iässä ajettiin mökkitiellä ja rällättiin peltoautolla. Moottorikelkalla tai mopolla ajoon ei silloin tarvittu edes korttia.
Ei tarvittu ei. Itekkin ajeltiin jo aika nuorena kelkoilla ja peltoautoilla, mutta siinäpä se pointti onkin. Eipä siellä pelloilla, metsäteillä ja muualla muuta liikennettä ollut, joku jänis tai pikkulintu saattoi matkanvarrella näkyä. Onkin hieman eri asia maalla tuo ajelu kun kaupungissa jossa on vilkas liikenne.
Ettekö te tajua, että tällä hivutetaan pikkuhiljaa lapsityö takaisin?