Minun ja lasten adhd, illalla mies itki että on ihan rikki ja ettei tiedä miten kauan enää jaksaa ...

Ilman syyllistämistä: lasten käytös ja tavat voivat hyvin johtua myös kasvatuksesta ja kodin ilmapiiristä. Jo ihan aikuisenakin, jos läheisin ihmiseni jonka kanssa jaan arjen olisi jatkuvasti ailahteleva tuuliviiri johon ei voi luottaa missään niin minäkin olisin ihan stressaantunut ja itkisin jos naapurin lissukin jätti yksin pihalle. Tai ihan kuten kerroit että puolisosi on ihan poikki. Miksi lapset eivät oireilisi äidin käytöstä, vaan he ovat heti sairaita jos eivät jaksa. Toisin sanoen, pistä ap nyt oma pää kuntoon. Pystyt siihen varmasti. Sitten varmasti helpottavat perheenne muutkin ongelmat.

Minun eksällä asperger, ja ymmärrän miestäsi. Kolmella neljästä autisminkirjoa. Kaikki jäi aina minun vastuulle, kun ukko ei kyennyt minkäänlaiseen omaan ajatteluun ja soveltamiseen. Ja se helv**tin ruokapelleily. Mikään ei kelpaa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu hemmetin pahalta! Minä teen minkä pystyn, mutta ikävä mies on se joka maksaa laskut ja siivoaa ja tekee ruokaa... Saatan saada keittiön pöydän pyyhityksi tai eteisen imuroiduksi ja sekin tuntuu valtavalta ponnistukselta! Ajatukset harhailevat ja hommat jäävät helposti kesken. Esimerkiksi näin: Laitan pyykkejä kuivumaan, ovikello soi, käyn ovella, minun tulee jano, vettä juodessa päätän lakata varpaan kynnet- puolet pyykeistä jäävät märkinä koneeseen. YRITÄN, yritän niitä että pää on räjähtää mutta parempaan en pysty :(

Lääkitys on ja se auttaa vähän, muttei mikään pilleri vie tätä sairautta pois.

Vaikka adhd perityy, on huono säkä että se tuli molemmille tyttärilleni :( Esikoinen on ADD, yliherkkä ja helposti itsensä hysteriaan lietsova, pelokas. Esim. uimarannalle emme voi mennä, koska tyttö pelkää kaloja ja vesikirppuja. Jos kaveri menee syömään ja tyttö jää pihalle odottamaan, 10 min myöhemmin on tyttö eteisessä itkemässä ettei hänellä ole yhtään kaveria " ei se Emma tuuu!" " kulta, Emma syö ja tulee" "no mikä sillä KESTÄÄÄÄÄ?! "

Tytöllä on ollut kovia vatsakipuja, joihin ei löydetty selitystä ja uskon niiden johtuvan stressistä. Välillä huutaa äänensä pois.

nuorempi tyttö taas on selvä ADHD, ei jaksa tehdä mitään loppuun eikä keskittyä mihinkään. Katsoo leffaa, juoksee piirtämään, jättää piirtämisen kesken ja menee ulos, tulee sisälle ja haluaa toisen leffan... Pienempänä sai pahoja raivareita ja koska on fyysisesti vahva, oli monesti henkisesti ja fyysisesti paskana koettaessani rauhoitella. Nyt onneksi raivarit näyttävät jääneen pois.

Kummallakaan tytöllä ei ole eikä virallista diagnoosia eikä lääkitystä, esikoisen kohdalla tutkimusta harkittiin muttei sitten katsottu tarpeelliseksi. Kumpikin kahlannut läpi toimintaterapiat ja puheterapiat, esikoinen aloitti koulun mukautetussa pienryhmässä ja nuoremmalla on tod.näk. sama edessä!

Itse sain diagnoosin aikuisena, itse asiassa vasta 3v sitten. Mies kokee kai tulleensa petetyksi, vaikken itsekään tiennyt.. Tokihan mies huomasi jo suhteemme alussa että olen hajamielinen tuuliviiri, muttei tajunnut miten iso ja vakava asia on kyseessä.

Millainen olit lapsena? Oliko silloin jo merkkejä adhd:stä?

Mä oon lapsena ollut rauhallinen, tykkäsin kirjoista ja lukemisesta, enkä ollut yhtään adhd:n tyyppinen tapaus. Nyt aikuisiällä oon aika samanlainen kuin sä. Voiko adhd tulla tosiaan vasta akiuisiällä?

Minäkin epäilin aikuisiän keskittymishäiriötä, mutta kummasti alkoi elämänhallinta toimia kun sain käsiteltyä traumaattista lapsuuttani. En väitä, että sinulla olisi sama, mutta tätä kannattaa miettiä. Aloin vasta kolmekymppisenä tajuta, miten surkeat lähtökohdat minulla on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt pitää vaan ryhdistäytyä. Ei riitä se pelkkä yrittäminen, pitää tehdä. Ja joo, olen ADD itsekin ja tiedän että on välillä vaikeaa. Itseltänikin vaatii älyttömän suurta ponnistelua kodinhoito ja huushollaus - mutta onnistuu se kyllä, ja olen jopa onnistunut kauniin ja hienon kodin rakentamaan.

En edes yritä listata kaikkea oleellista yhteen viestiin, mutta tässä muutama ajatus:

1) ADD-ihmisen kannattaa tehdä kotityöt ajastimen kanssa. Laitat keittiöajastimen tai kännykän ajastukseen 30 minuuttia, ja teet sen ajan kotitöitä. Sitten kun on tauko saat huokaista ja juoda vettä ja lakata kynnet - et aiemmin. Ethän sinä koulussakaan tunnilta päässyt kynsiä lakkaamaan, ja ihan samaa päättäväisyyttä nyt tähänkin. Jos puoli tuntia on liikaa niin sitten 20, 15 tai 10 min. Ja päivään sitten tarvittava määrä kotityötuokioita. Lopettaa saa vasta kun häläri soi, et esim. vastaa saapuviin puheluihin tänä aikana.

2) Kaikki aina miniprojekteina, jotka teet kerralla alusta loppuun. Miniprojektiosuutena voi olla vaikka tuo 30 minuuttia jotain.

3) Joka päivälle teet tehtävälapun, vaikka tarramuistilapulle. Siihen kirjoitat kolmesta viiteen sinä päivänä tehtävää asiaa, ei enempää. Viivaat yli kun jotain on tehty. Jos lappu usein hukkuu niin sen voi tehdä kännykkään..

4) Vähennä kodin tavaramäärää. Addeilla on aina ihan hirveän paljon tavaraa. Tarkoitan että 50 % tavaravähennys on sellainen ehdoton minimimäärä ja helposti alakanttiin. Tähän kannattaa pyytää apua ja tehdä miniprojekteina tyyliin kaksi hyllyä päivässä.

Sinä todellakin pystyt ja kykenet. Varmasti se tekeminen vaatii hirvittävän paljon enemmän kuin "tavikselta", mutta todellakin pystyt siihen. Sairautta ei saa käyttää tekosyynä. Sinä itse kuitenkin lopulta valitset, lakkaatko kynnet vai teetkö jotain tarpeellista - ei se sinun sairautesi.

<3 <3 <3

Mä todellakin toivon, että sun kaltaisia tyyppejä olisi vertaistukena, valmentajana jne. Mulla on add-lapsi, jonka tilanne ei ole kovinkaan hankala. Kuitenkin monta kertaa apua hakiessani olen kaivannut käytännön neuvoja. Toisaalta olen kaivannut ratkaisukeskeistä asennetta - ei siis voivottelua, valitusta, pitkiä selostuksia siitä, millaisia ongelmia vielä voi tulla. Olet kultaa! Nappaan tästä pari vinkkiä meille.

Sinä, joka kirjoitit "Kiva kun siirsit hyvät geenisi eteenpäin". Tavallaan älytöntä reagoida noin ala-arvoiseen kommenttiin. Sinulla on varmaan hirveä elämä samoin kun sinua yläpeukuttaneilla. Pahoittelut siitä. Add ja Adhd ovat yksi ominaisuus ihmisessä (ja kaikissa meissä on muuten enemmän tai vähemmän näitä piirteitä).

Geenejä on kuitenkin jokaisessa meissä mieletön määrä ja niiden vaikutukset elämässämme lukuisista tekijöistä johtuen arvoitus. Sinä tuskin tiedät, mitä malingeja virhegeenejä kannat, kuten ei meistä moni muukaan. Kun joku lääkäri tai ensihoitaja pelastaa henkesi, hän voi hyvin olla add/adhd-henkilö. 

Et myöskään tiedä, millainen etu/hyöty ihmiskunnalle on, että meillä on ihmisiä, joilla on add/adhd. Heillä on usein ominaisuuksia, joita muilta puuttuu (kun ne osataan hyödyntää). Nämä ominaisuudet ovat siis toki haasteita, mutta samalla voimavaroja. 

Kun katsot historiaa, ymmärrät itsekkin että, on asioita joista ei saa puhua, on isoja tabuja, mutta että ne ovat olleet ennen "tosi" asiota, jotka nyky valossa tuntuvat siltä että  miten ihmeessä menneisyydessä joku asia on ollutkin niin täysin väärä...mutta silti siitä ei ole saanut puhua.

Luonto toimii täysin toisin, vain parhaat yksiköt jatkaa, ihmisen aika jää hyvin lyhyeksi maapallon historiassa, ellei ihminen tulevaisuudessa manipuloi asioita joista nyt seuraavaan 100 vuoteen ei saa edes puhua.