Minun ja lasten adhd, illalla mies itki että on ihan rikki ja ettei tiedä miten kauan enää jaksaa ...

Vierailija kirjoitti:

No onko sinulla itsellä lääkitystä ja jonkinlaista arjen ohjausta? Et kai voi antaa asioiden vain ajelehtia päivästä toiseen ja jättää koko rumban miehen vastuulle? Onko lapsille mahdollista saada vaikka tukiperhetoiminta, jossa voisivat välillä olla vaikka viikonloppuja ja te keskittyisitte silloin vaikka yhdessä kodin kuntoon laittamiseen, kävisitte isommat ostokset, kävisitte kahdestaan vaikka elokuvissa tai ulkoilemassa ja puhuisitte asioita selville.

Selkeä päivärytmi ja tehtävälistat sinulle ja lapsille. Adhd -ihminen voi olla luova ja aikaansaava, kun energian kanavoi oikealla tavalla. Sille säikylle lapselle rutiinit ja aikataulut tuo arkeen turvaa ja ennakoitavuutta ja hän oppii itsekin hallitsemaan elämänsä tapahtumia.

Menkää ihmeessä koko perheellä johonkin sopeutumisvalmennusleirille, jossa annetaan hyödyllisiä neuvoja ja malleja arjesta selviytymiseen.

Hoida itsesi nyt vastuullisen aikuisen elämään. Adhd ei voi olla tekosyy, jolla sinä lipeät kaikesta vastuusta. Se on asia, jota sinun kuuluu hallita ja valjastaa sen hyödyt käyttöön mutta sen ei saa antaa hallita sinun tai perheen elämää. Itsekuria voi ja pitää oppia, vaikka adhd onkin.

Minulla on lääkkeet, skoutsi, lääkärikontaksi ja viikkosuunnitelma keittiön seinällä! Mitä muuta vielä voi?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu hemmetin pahalta! Minä teen minkä pystyn, mutta ikävä mies on se joka maksaa laskut ja siivoaa ja tekee ruokaa... Saatan saada keittiön pöydän pyyhityksi tai eteisen imuroiduksi ja sekin tuntuu valtavalta ponnistukselta! Ajatukset harhailevat ja hommat jäävät helposti kesken. Esimerkiksi näin: Laitan pyykkejä kuivumaan, ovikello soi, käyn ovella, minun tulee jano, vettä juodessa päätän lakata varpaan kynnet- puolet pyykeistä jäävät märkinä koneeseen. YRITÄN, yritän niitä että pää on räjähtää mutta parempaan en pysty :(

Lääkitys on ja se auttaa vähän, muttei mikään pilleri vie tätä sairautta pois.

Vaikka adhd perityy, on huono säkä että se tuli molemmille tyttärilleni :( Esikoinen on ADD, yliherkkä ja helposti itsensä hysteriaan lietsova, pelokas. Esim. uimarannalle emme voi mennä, koska tyttö pelkää kaloja ja vesikirppuja. Jos kaveri menee syömään ja tyttö jää pihalle odottamaan, 10 min myöhemmin on tyttö eteisessä itkemässä ettei hänellä ole yhtään kaveria " ei se Emma tuuu!" " kulta, Emma syö ja tulee" "no mikä sillä KESTÄÄÄÄÄ?! "

Tytöllä on ollut kovia vatsakipuja, joihin ei löydetty selitystä ja uskon niiden johtuvan stressistä. Välillä huutaa äänensä pois.

nuorempi tyttö taas on selvä ADHD, ei jaksa tehdä mitään loppuun eikä keskittyä mihinkään. Katsoo leffaa, juoksee piirtämään, jättää piirtämisen kesken ja menee ulos, tulee sisälle ja haluaa toisen leffan... Pienempänä sai pahoja raivareita ja koska on fyysisesti vahva, oli monesti henkisesti ja fyysisesti paskana koettaessani rauhoitella. Nyt onneksi raivarit näyttävät jääneen pois.

Kummallakaan tytöllä ei ole eikä virallista diagnoosia eikä lääkitystä, esikoisen kohdalla tutkimusta harkittiin muttei sitten katsottu tarpeelliseksi. Kumpikin kahlannut läpi toimintaterapiat ja puheterapiat, esikoinen aloitti koulun mukautetussa pienryhmässä ja nuoremmalla on tod.näk. sama edessä!

Itse sain diagnoosin aikuisena, itse asiassa vasta 3v sitten. Mies kokee kai tulleensa petetyksi, vaikken itsekään tiennyt.. Tokihan mies huomasi jo suhteemme alussa että olen hajamielinen tuuliviiri, muttei tajunnut miten iso ja vakava asia on kyseessä.

Millainen olit lapsena? Oliko silloin jo merkkejä adhd:stä?

Mä oon lapsena ollut rauhallinen, tykkäsin kirjoista ja lukemisesta, enkä ollut yhtään adhd:n tyyppinen tapaus. Nyt aikuisiällä oon aika samanlainen kuin sä. Voiko adhd tulla tosiaan vasta akiuisiällä?

Ei voi. Diagnoosin kriteereihin kuuluu että oireet ovat alkaneet jo ennen kouluikää ja niitä esiintyy useammalla osa-alueella elämässä. Onkohan sinulla väärä diagnoosi ja siksi lääkitys ei auta..?

Ja sanot vielä, että mies on ikävä vaikka auttaa sinua.

No ei ne listat perkele auta, jos sinä et toimi niiden mukaan! Sulle tuo tauti on lupa livetä kaikesta tylsästä ja vastenmielisestä ja jättää asiat miehen hoidettaviksi. Listat ja tuo ajastinkello on hyvä apukeino mutta se on susta itsestä kiinni, noudatatko niitä vai et. Ei kukaan koutsi tai lääkäri sua kotona ole patistamassa, sun pitää itse opetella potkimaan itseäsi perseelle.

Ap:lla on selvästi Add, ei adhd. Add:en kuuluu  täydellinen jumitus, hajamielisyys ja keskittymiskyvyn herpaantuminen. Add  istuu sohvalla tietäen , että pitäisi imuroida , pitäisi pestä pyykkiä, pitäisi tehdä sitä ja tätä. Vaan kun ei saa itseään liikkeelle!  Tätä nentit eivät  ymmärrä ja on helppo sanoa addia laiskaksi tai vastuuttomaksi. " ota itseäsi niskasta kiinni" "ryhdistäydy" on add:n kohdalla yhtä  hyödyllistä, kuin sanoa rammalle "kävele" Add on oikeastaan pahempi kuin adhd!

Itse en luojan kiitos tehnyt lapsia, kissakin piti antaa pois.   Mulla siis todettiin 16-vuotiaana masennus ja 22-vuotiaana tämä diagnoosi kumottiin add:n (adhd) tieltä.  Ranteessani on tatuointi "98.8" muistuttamassa, miksi en sopeudu yhteiskuntaan.

Kamala mitä kommentteja tänne on tullut, mollaamallako te luulette aloittajan perhettä auttavanne?

Sinun täytyy luoda itsellesi niin vahvat rutiinit kodinhoitoon liittyen, että hommat hoituu vaikka keskeytyksiä tuleekin. Lapsiperheessä keskeytykset on vakio, ei poikkeus. Toinen tärkeä asia on löytää sinulle ja teidän perheelle sopivat rutiinit. Ihan turha yrittää tehdä esim. pyykkihuoltoa tietyllä tavalla, jos se ei kerta kaikkiaan teidän perheessä toimi. Voihan se olla, että tarvitsisitte vaikkapa isoja muisti- ja ohjelappuja seinälle, jos asiat ei muuten pysy mielessä.

Tsemppiä! Tee töitä tilanteen ratkaisemiseksi ja arkenne varmasti helpottuu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onko sinulla itsellä lääkitystä ja jonkinlaista arjen ohjausta? Et kai voi antaa asioiden vain ajelehtia päivästä toiseen ja jättää koko rumban miehen vastuulle? Onko lapsille mahdollista saada vaikka tukiperhetoiminta, jossa voisivat välillä olla vaikka viikonloppuja ja te keskittyisitte silloin vaikka yhdessä kodin kuntoon laittamiseen, kävisitte isommat ostokset, kävisitte kahdestaan vaikka elokuvissa tai ulkoilemassa ja puhuisitte asioita selville.

Selkeä päivärytmi ja tehtävälistat sinulle ja lapsille. Adhd -ihminen voi olla luova ja aikaansaava, kun energian kanavoi oikealla tavalla. Sille säikylle lapselle rutiinit ja aikataulut tuo arkeen turvaa ja ennakoitavuutta ja hän oppii itsekin hallitsemaan elämänsä tapahtumia.

Menkää ihmeessä koko perheellä johonkin sopeutumisvalmennusleirille, jossa annetaan hyödyllisiä neuvoja ja malleja arjesta selviytymiseen.

Hoida itsesi nyt vastuullisen aikuisen elämään. Adhd ei voi olla tekosyy, jolla sinä lipeät kaikesta vastuusta. Se on asia, jota sinun kuuluu hallita ja valjastaa sen hyödyt käyttöön mutta sen ei saa antaa hallita sinun tai perheen elämää. Itsekuria voi ja pitää oppia, vaikka adhd onkin.

Minulla on lääkkeet, skoutsi, lääkärikontaksi ja viikkosuunnitelma keittiön seinällä! Mitä muuta vielä voi?

Ap

Ajattele adhd:tä kuin se olisi mikä tahansa muu vamma, joka haittaa arkea, ja yritä järjestää arki mahdollisimman esteettömäksi.

Jo aiemmin mainittu tavaramäärän vähentäminen on hyvä ajatus. Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän siivottavaa. Älä missään nimessä ota kotieläimiä. Jos teille tulee sanomalehtiä, peruuta paperilehden tilaus ja siirry digilehteen, niin tulee vähemmän paperiroskaa. Automatisoi laskujen maksu. Jos mahdollista, ota siivooja.

Älä hae vertaistukea täältä, palsta on täynnä myrkkyynsä tikahtuvia ilkiöitä. Liity johonkin

Adhd-yhdistykseen josta saa aitoa vertaistukea; monilla paikkakunnilla on tapaamisia. Menkää perheenä sopeutumisvalmennuskursseille.

Ja kuulostaa siltä, että lasten suhteen ei ole tehty kaikkea voitavaa.

Monella muka adhd:tä sairastavalla on kilpirahasessa vika. Näitähän ei hoideta koska lääketeollisuus voi sitten syöttää ihmisen täyteen kaikkia mahdollisia keksittyjä oire lääkkeitä.

Pyytäkää koe lääkitys.

Sopikaa miehen kanssa, että sinä hoidat kodin täysin, hän työnsä ja ulkotyöt. Ette enää huuda ja kailota joka asiasta, se on raskasta kuunneltavaa myös. Kaikki saavat keskittyä omiin juttuihinsa, kukaan ei huutele  väliin mitään muuta silloin.

Oireita oli jo lapsena. Pyörin  ja keikuin koulussa tuolillani, en kuunellut koska ajatukset vaeltelivat ja vaikka kuuntelinkin, mitään ei jäänyt päähän. Sanottiin että olen tyhmä, tyhmä ja ilkeä.  Pompoteltiin koulusta toiseen, kaksi vuotta olin tarkkisluokalla ja siitä jäi käteen. että osasin varastaa karkkia lähikaupasta!

Hakeuduin nyt aikuisena itse tutkimuksiin. koska lasten synnyttyä hankaluudet arjen hallinassa kävivät mahdottomiksi.  Diagnoosi helpotti elämää siinä mielessä, että nyt tiedän etten ole laiska tai tyhmä. Minulla on neurologinen häiriö.  Ymmärrän vaikeudut kouluajoiltani oikein hyvin, kun menen vanhempainiltaan enkä osaa jälkeenkertoa miehelle mistä puhuttiin ! Liikaa infoa kerralla, ei sovi päälleni. 

Ohjeet minulle pitää antaa yksi kerrallaan, eikä pälättää sataa asiaa kerralla jo odottaa että tajusin !

Ruokaa olen opetellut laittamaan googlen avulla, taikasanat ovat "helppo " ja "nopea". Saavat lapset muutakin kuin mikropitsaa!  Mies kokkaa mielellään, mutta  haluaa välillä pitää välipäivän ja onhan mies tietysti vielö töissäkin. Siivoamisen suhteen pidän kiinni siitä, että edes yksi asia päivässä tulee yehtyä! On se sitten imurointi tai tiskialtaan jynssäys...

Ap

AP.

Lapsesi mahakivut kuulostavat samantyyppisiltä kuin nuoremman lapseni mahavaivat.

Julkisessa terveydenhuollossa diagnoosiksi tuli stressivatsa ja saatiin neuvo varata aika psykologilta.

Jatkettiin kuitenkin tutkimuksia yksityisellä sektorilla ja diagnoosiksi tuli suolisto-oireinen maito-, muna- ja vilja-allergia. Ne eivät näy missään testissä ja ovat siksi vaikeasti diagnosoitavissa. Vaikeutta lisää myös se että oireet saattavat tulla vasta monta päivää ruokailun jälkeen. Meillä oli onnea siinä että oireet alkoivat muutaman tunnin kuluessa ruokailusta joten aiheuttajat oli lopulta kohtuullisen helppo jäljittää.

Kun ruokavalio saatiin kuntoon, muuttui kiivas, perusluonteeltaan tyytymätön (mikään ei onnistu, mikään ei auta, kaikki on huonosti) ja vihainen lapsi iloiseksi ja leikkisäksi. Se muutos tapahtui hyvin nopeasti. Parissa päivässä sen jälkeen kun löydettiin viimeisetkin allergiaa aiheuttavat ruoat.

Vierailija kirjoitti:

No nyt pitää vaan ryhdistäytyä. Ei riitä se pelkkä yrittäminen, pitää tehdä. Ja joo, olen ADD itsekin ja tiedän että on välillä vaikeaa. Itseltänikin vaatii älyttömän suurta ponnistelua kodinhoito ja huushollaus - mutta onnistuu se kyllä, ja olen jopa onnistunut kauniin ja hienon kodin rakentamaan.

En edes yritä listata kaikkea oleellista yhteen viestiin, mutta tässä muutama ajatus:

1) ADD-ihmisen kannattaa tehdä kotityöt ajastimen kanssa. Laitat keittiöajastimen tai kännykän ajastukseen 30 minuuttia, ja teet sen ajan kotitöitä. Sitten kun on tauko saat huokaista ja juoda vettä ja lakata kynnet - et aiemmin. Ethän sinä koulussakaan tunnilta päässyt kynsiä lakkaamaan, ja ihan samaa päättäväisyyttä nyt tähänkin. Jos puoli tuntia on liikaa niin sitten 20, 15 tai 10 min. Ja päivään sitten tarvittava määrä kotityötuokioita. Lopettaa saa vasta kun häläri soi, et esim. vastaa saapuviin puheluihin tänä aikana.

2) Kaikki aina miniprojekteina, jotka teet kerralla alusta loppuun. Miniprojektiosuutena voi olla vaikka tuo 30 minuuttia jotain.

3) Joka päivälle teet tehtävälapun, vaikka tarramuistilapulle. Siihen kirjoitat kolmesta viiteen sinä päivänä tehtävää asiaa, ei enempää. Viivaat yli kun jotain on tehty. Jos lappu usein hukkuu niin sen voi tehdä kännykkään..

4) Vähennä kodin tavaramäärää. Addeilla on aina ihan hirveän paljon tavaraa. Tarkoitan että 50 % tavaravähennys on sellainen ehdoton minimimäärä ja helposti alakanttiin. Tähän kannattaa pyytää apua ja tehdä miniprojekteina tyyliin kaksi hyllyä päivässä.

Sinä todellakin pystyt ja kykenet. Varmasti se tekeminen vaatii hirvittävän paljon enemmän kuin "tavikselta", mutta todellakin pystyt siihen. Sairautta ei saa käyttää tekosyynä. Sinä itse kuitenkin lopulta valitset, lakkaatko kynnet vai teetkö jotain tarpeellista - ei se sinun sairautesi.

<3 <3 <3

Mä todellakin toivon, että sun kaltaisia tyyppejä olisi vertaistukena, valmentajana jne. Mulla on add-lapsi, jonka tilanne ei ole kovinkaan hankala. Kuitenkin monta kertaa apua hakiessani olen kaivannut käytännön neuvoja. Toisaalta olen kaivannut ratkaisukeskeistä asennetta - ei siis voivottelua, valitusta, pitkiä selostuksia siitä, millaisia ongelmia vielä voi tulla. Olet kultaa! Nappaan tästä pari vinkkiä meille.

Sinä, joka kirjoitit "Kiva kun siirsit hyvät geenisi eteenpäin". Tavallaan älytöntä reagoida noin ala-arvoiseen kommenttiin. Sinulla on varmaan hirveä elämä samoin kun sinua yläpeukuttaneilla. Pahoittelut siitä. Add ja Adhd ovat yksi ominaisuus ihmisessä (ja kaikissa meissä on muuten enemmän tai vähemmän näitä piirteitä).

Geenejä on kuitenkin jokaisessa meissä mieletön määrä ja niiden vaikutukset elämässämme lukuisista tekijöistä johtuen arvoitus. Sinä tuskin tiedät, mitä malingeja virhegeenejä kannat, kuten ei meistä moni muukaan. Kun joku lääkäri tai ensihoitaja pelastaa henkesi, hän voi hyvin olla add/adhd-henkilö. 

Et myöskään tiedä, millainen etu/hyöty ihmiskunnalle on, että meillä on ihmisiä, joilla on add/adhd. Heillä on usein ominaisuuksia, joita muilta puuttuu (kun ne osataan hyödyntää). Nämä ominaisuudet ovat siis toki haasteita, mutta samalla voimavaroja. 

Vierailija kirjoitti:

Kamala mitä kommentteja tänne on tullut, mollaamallako te luulette aloittajan perhettä auttavanne?

Sinun täytyy luoda itsellesi niin vahvat rutiinit kodinhoitoon liittyen, että hommat hoituu vaikka keskeytyksiä tuleekin. Lapsiperheessä keskeytykset on vakio, ei poikkeus. Toinen tärkeä asia on löytää sinulle ja teidän perheelle sopivat rutiinit. Ihan turha yrittää tehdä esim. pyykkihuoltoa tietyllä tavalla, jos se ei kerta kaikkiaan teidän perheessä toimi. Voihan se olla, että tarvitsisitte vaikkapa isoja muisti- ja ohjelappuja seinälle, jos asiat ei muuten pysy mielessä.

Tsemppiä! Tee töitä tilanteen ratkaisemiseksi ja arkenne varmasti helpottuu!

Käyn täällä tosi harvoin ja joskus olen lukenut ihan fiksuja keskusteluja. Sitten on näitä, jossa on ihan käsittämätön määrä sairasta oksennusmollaamista. Helppo on päätellä, että näillä kommentoijilla on pään sisus vielä paljon enemmän sekaisin kuin aloittajalla. Muutoin ei voi viestejä käsittää. Mutta en minäkään apua täältä viitsisi hakea. 

Oletteko kokeilleet esimerkiksi vertaistueksi tarkoitettuja perheleirejä? Ihan pariterapiakin voisi olla hyvä ajatus. Tärkeää on, että annat miehesi purkaa tunteensa ja suhtaudut myötätuntoisesti.

Niin. Sinulla on lääkitys, mutta se ei auta tarpeeksi. Kuormitut liikaa edelleen ja asiat jäävät hoitamatta. Eihän se lääke paranna kokonaan.

Mitä muuta, kuin lääkkeenotto, olet itse tehnyt asian eteen?

Miten usein teillä käy kodinhoitoapua?

Onko teillä kummallakaan omaa aikaa koskaan?

Miten paljon olet hakenut apua, tai jos sitä on jo tarjottu ( esim.siivous) , niin mistä kaikesta olet kieltäytynyt?

Nyt olette jo siinä pisteessä, että miehesi meinaa lähteä! Ja sinä vaan ryntäsit vauva-palstalle valittamaan. Hanki nyt sitä apua!!! Olet jo itse yrittänyt selvitä arjessa, mutta se ei riitä. Ota nyt vakavasti miehesi väsymys. Tai se loppuu sitten siihen, kun miehesi lähtee.

Myös tunne-elämän epävakaus aiheuttaa ylireagointia, hajamielisyyttä ja kyvyttömyyttä tehdä asioita loppuun.

Provo. En ymmärrä miksi av:lla joku pakonomaisesti levittää väärää tietoa esim. ADD: sta. Mikä on ADHD:tä harvinaisempi juttu. Onko pakko tahallaan laittaa termejä sekaisin?

Minulla on joitain ADD:n piirteitä ja olen aikuinen. Ota netistä lista niistä piirteistä ja lue ne itsellesi ääneen. Sitten voit todeta, että pitävätkö ne paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Monella muka adhd:tä sairastavalla on kilpirahasessa vika. Näitähän ei hoideta koska lääketeollisuus voi sitten syöttää ihmisen täyteen kaikkia mahdollisia keksittyjä oire lääkkeitä.

Pyytäkää koe lääkitys.

Tai sitten tunne-elämän epävakaus eli ns.rajatilapersoona. Joku psykologihan väitti että valtaosa adhd ja vastaavista diagnooseista on vääriä ja että vika on usein kasvatuksessa ja sen puutteessa. Nämä adhd-diagnoosit ovat hänen mukaansa vanhemmille helpompia koska heidän ei tarvitse syyllistää itseään. Toimimattomassa, tunne-elämältään epävakaassa kodissa kasvaa tunne-elämältään epävakaita lapsia jotka sitten saavat näitä adhd-diagnooseja koska todellisia syitä käytökselle ei haluta nähdä.

Veisikö mies lapset kokonaan? Koska jos ap ei selviä edes omasta osuudestaan kotihommista, niin miten hän selviäisi koko arjen pyörittämisestä yksin? Laskut jätetään maksamatta, tiskit tiskaamatta, pyykit homehtuu märkinä koneeseen ja lattia lainehtii tavaroista? Ei sellaisissa oloissa voi kasvattaa tavallistakaan lasta, kahdesta erityislapsesta nyt puhumattakaan.

Minusta kannattaa hakea apua ja yrittää vielä tosissaan yhdessä. Koska jos vastuun ottaminen arjesta on oikeasti ylitsepääsemättömän vaikeaa, niin yksinhuoltajaelämä ei tule onnistumaan. Jos ero tulee, niin lapset lähtevät joko miehelle tai pahimmassa tapauksessa sijoitukseen. Lapset, etenkin erityislapset tarvitsevat vähintään yhden vastuullisen aikuisen perheeseen.

Varmasti parasta olisi, että tekisitten kodista mahdollisimman toimivan. Kaikki ylimääräiset tavarat pois. Koti järjestetty niin, että se on mahdollisimman helppo siivota, tavaroille säilytyspaikat.

Helppoja ruokia, joiden kanssa ei tarvitse kauheasti askarrella.

Tärkeää myös, että mies pääsisi vaikka muutaman kerran vuodessa itsekseen pitkää viikonloppua viettämään niin, että saa rauhassa ladata akut.

Sinä osaat auttaa tyttäriäsi, kun tiedät miltä heistä täytyy tuntua, mitä heiltä vaaditaan.

Parasta tietysti on, että miehesi rakastaa sinua. Kyllä te selviätte. Ja päivälle muutama selkeä tavoite, muutama asia hoidettu loppuun.

Vaikea ja raskas tilanne teille kaikille. 

Miten pystyt kirjoittamaan noin pitkän tekstin, jos kaikki työnteko on vaikeaa ja raskasta? Onnistuuko kirjoittaminen, vaikka muut työt jäävät kesken vai kirjoititko tekstiä useita kertoja lakattuasi varpaankynnet jne.?

En tarkoita olla ilkeä. En tietääkseni ole koskaan tavannut ketään ADHD:tä sairastavaa.