Missäköhän välissä niitä lapsia kuuluisi hankkia...

Nyt täytettyäni 30 havahduin siihen, että minulla ei tosiaan ole vielä lapsia ja vaikka sellaisia haluankin, ei asia tunnu silti ajankohtaiselta. Iän puolesta se kyllä olisi. Mieskin löytyy, vakaa parisuhde ja molemmilla hyvät työpaikat (minulla tosin ei vakituista).

Kun mietin ystäväpiiriäni, niin kaikki ovat opiskelleet korkeakouluissa n. 25-27 -vuotiaiksi saakka, ja valmistumisen jälkeen huomio on ymmärrettävästi ollut uran käynnistämisessä ja vakituisen työpaikan nappaamisessa (mikä on vaikeampaa kuin voisi luulla). Ystäväpiirissäni kenelläkään ei ole lapsia, lukuunottamatta muutamaa ei niin läheistä kaveria joilla on ammattikoulukoulutus. Vaikuttaa siltä, että korkealle kouluttautuminen todellakin lykkää perheen perustamista. Eihän kukaan halua jättää opintoja kesken, saatika riskeerata uraansa jäämällä heti valmistumisen jälkeen lasten kanssa kotiin.

En vielä koe mitään ahdistusta, enhän koe olevani mitenkään poikkeuksellisessa tilanteessa. Kaikki ikäiseni ympärilläni ovat kuin minä. Kilpailu töistä on kova, ja haaveissa monilla on oma asunto, ehkä matkailukin ja muut elämykset, nyt kun vihdoin siihen saattaa jopa olla rahaa. En usko, että minun piireissäni oltaisiin vain erilaisia kuin muualla, sillä laajemminkin tuttavien kuulumisia selvitellessä on selvää, että ylivoimaisella valtaosalla ei vielä 30-vuotiaana ole lapsia.

Tilanne on melko erilainen kun vertaa esim. minun vanhempieni nuoruuteen. He olivat parikymppisiä ja opinnot kesken, kun minä synnyin. Kammoan kyllä jossain määrin ajatusta, että olisin (ja tulen olemaankin) vanha äiti, ainakin omiin vanhempiini verrattuna.

Ajatuksia aiheesta? Elämä on tietenkin valintoja, mutta kulkemani polku on käsittääkseni nykyään hyvin yleinen.