Lue keskustelun säännöt.
Oletko yhdessä elämäsi rakkauden kanssa?
12.07.2017 |
Jos seurustelet, niin koetko, että puolisosi on elämän rakkautesi?
Itse seurustelen ja voin onnekseni sanoa, että olen viimein löytänyt elämäni rakkauden. :)
Kommentit (61)
En. :( toivon jonkun uuden tapahtuvan, mutta en tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Mä ajattelen, että mulla on kaksi tällaista rakkautta.
Toinen on eksäni. Koskaan en ole ketään rakastanut niin kuin häntä. Valitettavasti hänen alkoholinkäyttönsä teki suhteesta mahdottoman. Paljon muitakin vikoja hänessä oli, mutta silti jotain aivan ainutlaatuista. Erosta on 4 vuotta ja edelleen toisinaan mietin katkerasti, miksi hän pisti viinan meidän edellemme.
Toinen rakkaus on ystäväni. Olemme kiertäneet toisiamme kuin kissa kuumaa puuroa parin vuoden ajan. Tuntuu aina, että jotain voisi tapahtua, mutta ei sitten kuitenkaan, kun ei anneta tapahtua. Minä myös elän lapsiperhe-elämää, ja hän on mielestäni aivan liian vapaa sielu ja ehkä lapsellinenkin sellaiseen elämään. En siis pysty näkemään meitä yhdessä. Tilanne voisi olla toinen, jos olisimme vähän nuorempia ja kumpikin lapsettomia. Hän on persoonaltaan niin kaunis ihminen ja aivan vastustamattoman ihana. Taidankin kysyä pitkästä aikaa, mitä kuuluu...
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut Elämäni Rakkauden, mutta kohtalo päätti toisin. Morsiushuntu vaihtui suruhuntuun, kun yhtenä loppukesän iltana hirvi osui väärään paikkaan väärän auton kanssa. Pari viikkoa hautajaisten jälkeen huomasin olevani raskaana. Olin tuolloin 23-vuotias. Nykyisen mieheni kanssa olen ollut jo yli 20 vuotta. Hän tietää, ettei ole elämäni rakkaus eikä sitä odotakaan. Kuolleiden kanssa ei kuitenkaan kannata edes yrittää kilpailla. Suhteemme on silti aivan hyvä ja tasapainoinen.
Voi ei. Surullinen tarina. Harmi, että et saanut viettää enempää aikaa elämäsi rakkauden kanssa. Onneksi olet kuitenkin löytänyt miehen, jonka kanssa suhde on hyvä. -AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntuu olla elämänsä rakkauden kanssa?
Minusta ainakin tuntuu rakkaani kanssa siltä, että olen viimein siellä missä minun kuuluu. Tunnen niin suurta rakkautta häntä kohtaan ja kuvittelen koko elämäni hänen kanssaan. Kun ajattelen tulevaisuutta näen aina hänet siellä kanssani. Minusta vain tuntuu, että hän on se oikea. En voisi kuvitellakaan olevani jonkun muun kanssa. Tietenkin meillä on välillä riitoja ja vaikeampia hetkiä, mutta muutoin asiat vain menevät niin hyvin. Meistä tuntuu niin hyvältä olla yhdessä ja viettää aikaa yhdessä. Olen äärimmäisen onnellinen ja niin on myös poikaystäväni. -AP
AP kauanko olette seurustelleet? Tuo kuulostaa vain niin alkuvaiheelta vielä. Ja pitäähän joka tapauksessa osata ajatella elämää siltä kantilta, että toiselle voi vaikka käydä jotain. Loppujen lopuksi pitää olla oma itsenäinen persoonansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakastuminen on päätös siinä, missä myös tunne, koska alkuhuuma voi olla koukuttavaa, mutta silloin ei saa koskaan kokea sitä todellista kumppanuutta.
Juu, ei. Rakastuminen ei todellakaan ole mikään päätös, vaan hormonitasapainon sekamelska; sekaisin menee feromonit, testosteronit, serotoniinit, kortisolit, adrenaliinit, noradrenaliinit, dopamiimit kuin oksitosiinitkin. Rakastuminen on erittäin epärationaalista, vaikkakin edesauttaa kumppanin valintaa; kesto yleensä 2-8 kk, jonka jälkeen hormonitasapaino ennallistuu.
Rakastaminen taas on vahvasti tahtolaji, joka tarvitsee pitkässä parisuhteessa menestyäkseen kaksi omistautunutta osapuolta.
En ole. Tapasin "elämäni rakkauden" melko nuorena, päädyttiin naimisiin asti. Ero tuli kuitenkin minun aloitteestani, koska miehen synkkyys tarve eristää itsensä - ja minut siinä mukana - paheni vuosi vuodelta.
Olen nyt paljon onnellisempi sellaisen miehen kanssa jota rakastan ja jonka kanssa synkkaa joka tasolla, mutta en koe että hän on "elämäni rakkaus", sillä se on konsepti johon uskoin nuorempana ja hölmömpänä. Nyt koen, että niitä mahdollisia elämän rakkauksia on monia, ja omista valinnoista on kiinni se, kenen kanssa se kipinä sitten leimahtaa lopullisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Hän halusi lapsia, joita minä en voinut saada. Erosimme ihan järkevästi.
Olen. Kaikki alkoi salamarakastumisesta, jota en lainkaan osannut odottaa omalle kohdalleni. Vanhempani erosivat, kun olin murrosiässä. Vanhempieni avioliitto oli vaikea ja ero helpotus, joskin dramaattinen ja myös traumaattinen. Minulla ei ollut erityisiä parisuhdeilluusioita. En ole koskaan ihastunut helposti. Olen ihmisenä rationaalista tutkijatyyppiä (valt. tri), enemmän intro- kuin ekstrovertti; joskin verbaalisesti kyvykäs (naiseksi hauska). Kaikesta tästä huolimatta rakastuin päätä pahkaa niin, että silmät pyörivät päässä! Naimisiin mentiin alle puolen vuoden tuntemisen jälkeen. Syksyllä eteen tupsahtaa 38. hääpäivä, jota ei taaskaan varmaan mitenkään vietetä, mutta pannaan kuitenkin merkille. En voisi kuvitella parisuhdetta kenenkään muun kuin mieheni kanssa. Olen vieläkin vähän hämilläni siitä, että juuri minulle kävi näin... ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yhdessä elämäni suuren Rakkauden kanssa. En usko, enkä ole kokenut vastaavia tunteita kenenkään muun kumppanin kanssa. Toki rakkaus on syventynyt ja on myös tunne siitä että meitä yhteen sitovilla asioilla on painonsa liiton pysyvyydessä. Haikailen välillä ihastumisen ja valloittamisen tunteen perään. Olemme seurustelleet 16v asti, nyt takana 18 vuotta. Muut suhteeni ovat olleet lyhykäisiä tai "paussin" aikaista heilastelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut Elämäni Rakkauden, mutta kohtalo päätti toisin. Morsiushuntu vaihtui suruhuntuun, kun yhtenä loppukesän iltana hirvi osui väärään paikkaan väärän auton kanssa. Pari viikkoa hautajaisten jälkeen huomasin olevani raskaana. Olin tuolloin 23-vuotias. Nykyisen mieheni kanssa olen ollut jo yli 20 vuotta. Hän tietää, ettei ole elämäni rakkaus eikä sitä odotakaan. Kuolleiden kanssa ei kuitenkaan kannata edes yrittää kilpailla. Suhteemme on silti aivan hyvä ja tasapainoinen.
Voi ei. Surullinen tarina. Harmi, että et saanut viettää enempää aikaa elämäsi rakkauden kanssa. Onneksi olet kuitenkin löytänyt miehen, jonka kanssa suhde on hyvä. -AP
Meidän tilannetta on varmasti helpottanut, että minäkään en ole mieheni elämän rakkaus. Kaksi yksinäistä vain kerran kohtasi toisensa, lohdutti ja ymmärsi toisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin eilen, kun ajoimme autolla kaupasta kotiin, että ihanaa kun saan istua tuon miehen kanssa samassa autossa. Joka ilta nautin, että saan nukahtaa hänen viereensä. Joka aamu olen onnellinen, että herään hänen vieressään. Ainakin mulla on ollut tosi ihana mies jo kuudentoista vuoden ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nyt vihdoinkin olen. Olin 40v kun tapasimme ja aloimme seurustella .
9v yhteistä elämää "vasta "takana, mutta uskallan sanoa, että tässä se kumppani nyt on. Sitä ennen oli elämä aikamoista haahuilua ja sekoiluakin välillä.
Rakastan paljon ja saan vastarakkautta :).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntuu olla elämänsä rakkauden kanssa?
Minusta ainakin tuntuu rakkaani kanssa siltä, että olen viimein siellä missä minun kuuluu. Tunnen niin suurta rakkautta häntä kohtaan ja kuvittelen koko elämäni hänen kanssaan. Kun ajattelen tulevaisuutta näen aina hänet siellä kanssani. Minusta vain tuntuu, että hän on se oikea. En voisi kuvitellakaan olevani jonkun muun kanssa. Tietenkin meillä on välillä riitoja ja vaikeampia hetkiä, mutta muutoin asiat vain menevät niin hyvin. Meistä tuntuu niin hyvältä olla yhdessä ja viettää aikaa yhdessä. Olen äärimmäisen onnellinen ja niin on myös poikaystäväni. -AP
AP kauanko olette seurustelleet? Tuo kuulostaa vain niin alkuvaiheelta vielä. Ja pitäähän joka tapauksessa osata ajatella elämää siltä kantilta, että toiselle voi vaikka käydä jotain. Loppujen lopuksi pitää olla oma itsenäinen persoonansa.
Olemme seurustelleet noin kaksi vuotta. Niinhän sitä pitäisi, mutta en halua tuhlata aikaani sellaiseen ennen kuin on pakko. On meillä tietenkin omat harrastukset ja ystävät sun muut, että tehdään me erilläänkin asioita. Mutta miksi murehtia turhaan, että entä jos toinen ei olekaan enää läsnä, jos sitä pelkoa ei juuri sillä hetkellä ole? Mieluummin mietin tulevaan yhdessä ja tällä tarkoitan muuttoa omakotitaloon, naimisiinmenoa tai lapsia.
Aiemmassa suhteeessa en nähnyt tulevaa yhdessä. Mietin kaiken itsenäisesti. Pidin esimerkiksi selkeät rajat omien ja hänen tavaroiden välillä, koska jotenkin alitajuisesti aina tiesin, että tulemme kuitenkin pakkaamaan ne erillisiin laatikoihin. Nykyisen kanssa ei tunnu samalta. Tiedän, että yhteinen taival jatkuu niin kauan kunnes sairaus, onnettomuus tai vanhuus vie mennessään. Sen takia en murehdi sitä, että entä jos toiselle käy jotakin ennen kuin se tilanne tulee eteen.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut Elämäni Rakkauden, mutta kohtalo päätti toisin. Morsiushuntu vaihtui suruhuntuun, kun yhtenä loppukesän iltana hirvi osui väärään paikkaan väärän auton kanssa. Pari viikkoa hautajaisten jälkeen huomasin olevani raskaana. Olin tuolloin 23-vuotias. Nykyisen mieheni kanssa olen ollut jo yli 20 vuotta. Hän tietää, ettei ole elämäni rakkaus eikä sitä odotakaan. Kuolleiden kanssa ei kuitenkaan kannata edes yrittää kilpailla. Suhteemme on silti aivan hyvä ja tasapainoinen.
Voi ei. Surullinen tarina. Harmi, että et saanut viettää enempää aikaa elämäsi rakkauden kanssa. Onneksi olet kuitenkin löytänyt miehen, jonka kanssa suhde on hyvä. -AP
Meidän tilannetta on varmasti helpottanut, että minäkään en ole mieheni elämän rakkaus. Kaksi yksinäistä vain kerran kohtasi toisensa, lohdutti ja ymmärsi toisiaan.
Aivan, se ymmärrys varmasti helpottaa. :)
-AP
Vierailija kirjoitti:
No nyt vihdoinkin olen. Olin 40v kun tapasimme ja aloimme seurustella .
9v yhteistä elämää "vasta "takana, mutta uskallan sanoa, että tässä se kumppani nyt on. Sitä ennen oli elämä aikamoista haahuilua ja sekoiluakin välillä.
Rakastan paljon ja saan vastarakkautta :).
Kuulostaa ihanalta! Ihanaa jatkoa teille. :) Mielestäni on tärkeää rakastaa ja saada vastarakkautta. Kumppinin täytyy tuntea ja kuulla kuinka rakastan häntä. Teillä se näyttää sujuvan. :) -AP
Tavallaan. Olemme olleet suuret rakkaudet toisillemme yli 30v mutta emme ole vieläkään parisuhteessa. Silti tärkeimmät toisillemme aina ja ikuisesti.
En ole :( Elämäni rakkaus tuli vasta pari vuotta sitten elämääni miehen kautta. On miehen työkaveri. Perheen perustin hyvän miehen kanssa kun halusin vauvan nopeesti.
Rakkaus on ikuista, kohde vain vaihtuu.