Kertokaa törkeimmistä lokkeilijoista!
Tuolla oli ketju siitä, miten äiti lapsineen oli yrittänyt kutsumatta puskea mukaan yksityisesti vuokrattuun kotaan. Toiset kommentoivat sinne muutaman tarinan omistakin kokemuksistaan röyhkeilijöiden kanssa. Se ketju meni kuitenkin vain riitelyksi siitä, oliko AP oikeassa vai väärässä kieltäessään toisia tulemasta maksamalleen alueelle. Haluaisin päästä kauhistelemaan lisää sosiaalipornografisia tarinoita ilmaisen hyödyn mankujista, joten voisitteko kirjoittaa niitä tänne?
Kerron omani, joka ei kuitenkaan onneksi ole kovin paha. Naapurissani asuu epävirallinen alivuokralainen, joka tajusi, että minullahan on kotonani tietokone, toisin kuin hänen alivuokraemännällään. Hän tuli sitten kerran pyytämään minulta, josko voisin etsiä hänelle netistä juna-aikataulun, ja minähän olin vain iloinen siitä, kun pystyin auttamaan naapuria. Sitten hän kävi pyytämässä minulta puhelinnumeron. Ja osoitteen. Ja toisen puhelinnumeron. Ja sitten ensimmäisen puhelinnumeron toistamiseen, kun ei ollut pistänyt sitä muistiin. Numeropalveluihin ei voinut soittaa, kun ne maksavat, ja internetyhteyttä ei miehellä itsellään ollut käytettävissä.
Tämä kaikki toistui valehtelematta kymmeniä kertoja, mutta se ei minua vielä haitannut, sillä olihan se minulle pieni vaiva ja hänelle suuri apu. Sitten hän kuitenkin pyysi minua kirjoittamaan paperille KAIKKIEN kaupungissa toimivien katsastuskonttoreiden nimet ja puhelinnumerot. Niitä on siis toista kymmentä. Paperin hän heitti käytön jälkeen roskiin ja tuli jonkun viikon päästä pyytämään, että kirjoittaisin ne hänelle uudelleen. Pyysin tietysti, että hän alkaisi säilyttää antamiani papereita, ettei minun tarvitse hakea samoja tietoja useaan kertaan. Hän lupasi säilyttää ne, mutta ei mennyt viikkoakaan, kun joku oli kuulemma "varastanut" sen muovipussin, jossa hän säilytti kaikkia antamiani lappusia.
Sitten alkoi tulla vaatimuksia, että "hae minulle tämä puhelinnumero nyt jo kuudennentoista kerran, ja tee se heti kun nyt on perjantai-iltapäivä ja haluan soittaa sinne ennen kuin se paikka sulkeutuu viikonlopuksi ja haluan ehtiä vielä vuokraemäntäni maksamalle saunavuorolle joka alkaa nyt". Hän alkoi tosissaan vaatia, että minun pitää hakea hänelle tietoja puolen tunnin sisään, tai pahimmillaan just ja heti, eikä auttanut vaikka sanoin olevani juuri lähdössä kotoa, tai että minulla oli ruoka lämpimänä pöydässä. Lopulta kamelin selän katkaisi se, kun lemmikkini alkoi tehdä loppuaan ja tämä mies jatkoi ovellani kärkkymistä silloinkin, kun kerroin haluavani olla rauhassa lemmikkini kanssa sen viimeisten päivien ajan. Sanoin, että täällä on "saattohoito" meneillään, tämä on minulle todella raskasta enkä ole saanut murheeltani käytyä ulkonakaan viiteen päivään. "No joo mut ota nyt kuitenkin taas ne katsastuskonttorit, ota vaikka vaan 8 jos et jaksa kaikkia."
Halusin vain sanoa, että "ei käy nyt". Ja sanoinkin, mutta ei se tehonnut, vaikka sanoin kuinka monta kertaa. Sitten piti huutaa, että "EI KÄY NYT". Inhottavaa joutua huutamaan, mutta siitäpä hän uskoi ja lupasi, ettei enää tule pyytelemään minulta mitään.
Arvatkaas, kuka oli ovella heti seuraavana päivänä lemmikkini poismenon jälkeen? "No voi ootkos sä nyt vähän kurjalla mielellä, mutta nyt on hei uusi päivä, joten mikäs se olikaan se puhelinnumero, jonka olen kysynyt jo 16 kertaa?" Sanoin, että minusta olisi kiva antaa vähän apua, mutta hänelle ei voi tarjota vähän apua ilman, että hän alkaa vaatia paljon apua. Hän lupasi, ettei tule enää kyselemään mitään, ja tuon lupauksen jälkeen hän tuli enää kerran pyytämään minulta puhelinnumeroa. Kieltäytyin tietysti silloinkin, ja sen jälkeen ei ole miehestä kuulunut.
Kommentit (1685)
Kyläilen anoppilassa kesän mittaan muutaman kerran ja etäisyyden vuoksi vietän siellä usein 3-5 päivää kerrallaan. Olen opiskelija ja pelkästään sinne matkustamiseen menee yhtä paljon kuin vierailun aikana kuluisi ruokaan kotona. Vien satunnaisesti esimerkiksi. kahvipaketin, kuinka usein ja paljon olisi asiallista viedä tuliaisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noita pesuaineita en itse veisi. Ihmisillä on niin omat tottumuksensa niiden kanssa, että voi mennä täysin metsään sen "Erittäin hienon" kanssa. Joku S-ryhmän lahjakorttikin on kätevämpi. Meille tuskin kukaan osaisi tuoda perheen kampaamotuotteita, mitkä kustantavatkin vähän enemmän. Eikä niitä sitten lainata. Vieraille on ne perus Dovet.
No eikös ne shampoot ym jotka ei teitä miellytä, niin oo ihan onnistunut lahja? Annat ne vieraitten käytettäväksi.
Ja omat kalliit pitäisi viedä pois, ettei vahingossa vain eksytä sinne yli 30 euron hoitoainepurkille tai parfymoituihin suihkugeeleihin? Mikä vaiva.
Alapeukuttajat haluaisivat lokkeilla toisten varastoilla? Pelkästään omat peseytymiseen liittyvät eri tuotteet, mitkä ovat esillä, maksavat yli 100 euroa. Kalliimpi maku. Eivät todellakaan ole jonkun etäisemmän henkilön käyttöön.
Jos harvakseltaan vieraita käy vaikka saunomassa, niin jos mulla on varaa ostaa niitä tuotteita itselleni, niin on mulla varaa antaa yhden vieraan kerran lainata niitä. Tuo vaikuttaa jo jollakin muotoa lokkeilulta tai joltain vastaavalta, että "kertaakaan ei mun kutsuma vieras mun kalliimpia tuotteita käytä."
Ei toki koko suvun ja niitten lapsikatraan tarvitse niitä käyttää, itselleenhän ne on kuitenkin ostanut.Olen 37v ja nyt vasta luen että aikuiset ihmiset ja perheet tulevat toisilleen kylään ilman omia sampoita ja saippuoita sun muita releitä.
Ei tulisi mieleenkään mennä jollekin mökille/kaupunkikylään saunomaan niin etten ottaisi omia kosmetiikkatuotteitani mukaan. Ei paljoa paina saippua, sampoo, hoito ja kasvovoide plus mahdolliset meikkiserviisit ja tukkajutut päälle. Yleensä kun porukka liikkuu vielä autolla ovelta ovelle.
Myös meillä käyvät yökyläilyviereraat ottavat omat tuotteet mukaan ja toki jos on jotain unohtunut niin pyytävät että voivatko ottaa vaikka saippuapullosta, ja toki annan kun kysytään. Mutta hyvä tietää jos tutustun uusiin ihmisiin, niin pitänee kiikuttaa silloin sikakalliit kasvojen kuorintavoiteet pois kylppäristä ettei joku niitä hinkaa vaikka perseeseensä.
Olen 47 ja meillä käy saunavieraita. En odota kenenkään tuovan omia pesuaineita. Pyyhekin tarjotaan mielellään.
Yhtään en ole itkenyt aineiden kulutusta enkä ole köyhtynyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä niitä kaikista törkeimpiä lokkeilijoita ovat tarkoituksella yhteiskunnan siivellä elävät tyhjäntoimittajat.
Ei edes samaa lajia verrattuna Lokkiin joka on hyvässä yhteiskunnakkisessa asemassa, virassa, työssä, kansanedustajana, toinitusjohtajana....tämän lokin pankkitileillä lepää miljoonia ja miljoonia rahaa, mutta siitä huolimatta tämä lokki ei kuluta rahaa muuhun ku korkeintaan itseensä. Rahanpuolesta olisi joinut jäädä eläkkeelle jo vuosia sitten, mutta ei, käyttää kaiken aikansa kehitellen erilaisia lakeja ja säädöksiä=uudistuksia, joilla saataisiin kaikkien köyhimpien ja vähävaraisimpien muutamat tukieurot ja vähäiset pennoset jotenkin omaan taskuun. Ei siksi että niitä kipeästi tarvitsisi, kun oma pankkitili alkaa olla jo täynnä, vaan siksi, että kokee olevansa tärkeämpi ihminen ja ansaitsee ne rahat.
Pieni lakimuutos tai muu, niin köyhät saa jäädä nuolemaan näppejään, kun taas tämä Lokki sai opiskelijoilta, työttömiltä, eläkelisiltä niitten melkeinpä viimeisetkin, pelkkään ruokaan ja elämiseen tarkoitetut rahatPuhut asiaa. Kyllä jokaisen toimitusjohtajan kuuluisi sulkea yrityksensä ja irtisanoa työntekijät, jotta voi asettua ansaitulle ansiosidonnaiselle ja sitten eläkkeelle. Muuten hän on ahne lokki.
Ai kun mukavaa että joku muisti sarkasmilla, ihan kun ei käsittäisi mitä eroa on toimitusjohtajalla tai yrittäjällä joka itse kyllä rikastuu mutta samalla työllistää jengiä, eli kaikki voittaa. Ja sit tyypillä joka hyötyy vain ja ainoastaan itse, muitten kustannuksella.
Mut juu, jatketaanpa saivartelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä ihmettelisin kovasti jos joku tulisi meillle kylään ilman omia hygieniavälineitä. Vessassa toki on käsisaippua ja vessapaperia mutta noin niinkuin muuten.
oikeastiko ihmiset lähtevät jonnekin mökkeilemään olettaen että siellä mökillä odottaa valmiina saippuat, shampoot sun muut??
kai edes omat hammasharjat on mukana vai lainaillaanko niitäkin?
Itse olemme aina tähdentäneet suvun nuorille, että yökylään ja mökille tullessa otetaan mm omat kondomit mukaan eikä tulla pyytelemään keskellä yötä isäntäväeltä...
Mitenkäs jos omaa partneria ei ole mukana, niin voiko sitä lainata isäntäväeltä? Kun perimätietohan kertoo että ei se käytöstä kulu?
Itse tykkään järjestää kaikenlaista ja mielelläni käytän vähäisestä opiskelijabudjetistani siihen, että vieraat saavat ruokaa ja shampoot riittävät vieraillekin jne. Suvussani tämä on ollut tapana ja onneksi kaverini ovat samanlaisen kasvatuksen saaneita, lokkeja ei onneksi porukasta löydy.
Sen sijaan asuessani Lontoossa erään ystäväni kanssa, kuoriutui hänestä melkoinen lokki. Kummallakaan meistä ei juuri ollut rahaa. Kaverini ei ole koskaan oikein ymmärtänyt mitään menojen ja tulojen järkevästi suunnittelusta, budjetti tuntuu olevan aivan käsittämätön käsite hänelle.
Tarkoitus oli, että maksamme omat kulumme, ruuat puoliksi jne. Silloin tällöin ollaan aina tarjottu vastavuoroisesti esim. juomia. Jossain vaiheessa kaverin työpäivät alkoivat kuitenkin venyä ja alkoi soittelemaan töistä, jos kävisin ostamassa sitä ja tätä hänelle, kun pääsee vasta niin myöhään. Siinä kävin useamman kerran hakemassa ruuat, hygieniatarvikkeet ja juomat (kaveri juo usein ja paljon) kävellen noin kahden kilometrin päästä, kun kaveri olisi hyvin voinut pari tuntia myöhemmin pysähtyä kaupassa kotimatkallaan (autolla). Kuitteja keräilin ja odottelin, että kaveri maksaisi takaisin, lupasi kuitenkin aina vastavuoroisesti ostaa seuraavalla kertaa.
Noh, kyllähän se kerta sitten lopulta tulikin, kun hän maksoi. Ostoksiin kului 70 puntaa, mikä todella ihmetytti, mutta ajattelin asian olevan sillä ok kunhan jatkossa homma taas toimisi. Järkytys oli kuitenkin suuri huomatessani, että ruokaostoksia ei ollut kuin kaksi pakastepizzaa, loput oli kulunut kaverin meikkeihin ja noin 40 puntaa kylpysuolaan! Kaveri lupasi, että saan tottakai käyttää niitä välilllä.... :D oli sitä mieltä, että olimme täysin sujut tällä järjestelyllä.
Onneksi kaveri on kuitenkin oikeasti ihan mukava ihminen, ei vain oikein tunnu haluavan ymmärtää näitä asioita aina. Puhuttuamme asiasta lopulta maksoi festarilippuni kokonaisuudessaan sekä sen kuun laskuista suuremman osan. Sen jälkeen olimme oikeasti sujut ja kaverin kanssa tultiin siihen tulokseen, että tasataan tilit kerran viikossa kuittien perusteella.
Olen lokki. Olen tuontyyppi joka vie työpaikalla kahvipöydässä tarjolla olevat pullat ja konferenssien ja messujen karkit ja kynät. Perustelen käytöstä sillä että minulla on jokin metsästäjä-keräilijä-persoonallisuus, mikä johtaa siihen että jos on jotain ilmaiseksi tarjolla se pitää hyödyntää. Otan tuote-esittelijöiden näytteet, ilmaiset sanomalehdet ym. Vaikka en niitä tarvisisikaan. Erilaisissa vapaaehtoishommissa on tapahtumien jälkeen tarjolla esim. Mainos T-paitoja jotka eivät minulle sovi ja joita ei missään tule käytettyä mutta otan niitä ja jakelen kavereille ja sukulaisille jos heillä on tarvetta. Olen jakanut lähipiirille esim. Kuusentaimia joita oli eräässä tilaisuudessa rekvisiittana.
En yritä hyötyä muuten muista ihmisistä ja vieraisille vien viemisiä enkä käy ihmisten luona syömässä tai juomassa mutta heikkouteni on tuollainen ilmainen jakaminen.
Miehen kaverin ja hänen tyttöystävän kanssa sovittiin, että juhlitaan vappua yhdessä. Oli puhetta, että kokataan YHDESSÄ ja käydään ennen vappuhulinoita yhdessä ruokakaupassa ostamassa aineksia illanviettoa varten.
No, kauppaan mentiin päivällä ja miehen kaveri tuli mukaan. Keräiltiin miehen kaa ostoksia kärryihin ja siinä samalla juteltiin yhdessä mitä kaikkea halutaan syödä, kaikki valittiin yhteisymmärryksessä. Katsoin samalla kun miehen kaveri keräsi muutaman bissen itselleen ja kantoi niitä mukanaan.
Rupesin siinä sitten ihmettelemään kun me ladattiin ostoksia hihnalle, että mihin miehen kaveri katosi. Olikin jo maksanut ne 2 olutta itse ja mennyt odottamaan meitä kassojen toiselle puolelle oluidensa kanssa. Me sitten kätevästi myös pakattiin koko setti hänen seuratessa vierestä. Silloinkin vielä aattelin, että hän maksaa varmaan sitten heidän puolikkaansa ruoka- ja juomalaskusta myöhemmin suoraan miehelleni.
Päästään meille, noin 100 e ruoat ja juomat ladotaan jääkaappiin ja painellaan alkuillaksi kaupungille meidän autolla. Sieltä mukaan tarttuu miehen tyttöystävä ja sitten ajellaan takaisin meille kokkailemaan yhdessä.. Miehen kaverin tyttöystävällä on kassi mukanaan, jossa on muutamia siidereitä. Toki ajattelen, että niitä on varmaan tuotu kaikille kun muutkin jo ostetut juomat on heidän käytössään.
Kovaäänisesti todeten "joo laitatko Pekka ne meidän siiderit kylmään" tyttöystävä ojentaa nuo juomat poikkikselleen, joka latoo osan niistä meidän jääkaappiin ja istuu sitten keittiönpöydän ääreen emäntänsä kanssa siemailemaan näitä juomiaan. Varmaan arvaattekin, kuka rupeaa tekemään salaatteja, perunasalaattia, nakkeja, lisukkeita jne mitä oltiin ostettu.. ilman apua. Kun vihdoin saan ruoat ja juomat pöytään hammasta kiristellen, niin ruoka ja meidän ostamat juomat kyllä kelpaa paremmin kuin hyvin.
Kun he sitten lopulta lähtivät, kysyin mieheltäni, että kysyikö kaveri edes mitään maksutietoja ruokia varten, ei kuulemma ollut kysynyt. Emme ikinä saaneet edes kiitosta tarjoiluista jälkikäteen viestillä tms emmekä nähneet euron euroa noista "yhteisistä" ruoka/juomaostoksista. Jäi kyllä niin WTF fiilis koko kyläreissusta, eipä tee paljoo mieli enää oikein kylään kutsua.
Sängyn jaat ja annat p***ua, mutta jaksat laskea eurot jotka söitte yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Miehen lapsuudenystävä jolla vaimo ja 6 lasta. Ovat kutsuneet itse itsensä mökillemme ja ovat tulleet kahta kättä heittäen ja ilman pyyhkeitä tms. Lisäksi lapset ovat erittäin nirsoja ja se kitinä ja valitus ja yökkäily kun grillattavat on kannettu pöytään. Viimeksi ilmotin ruokapöydässä kun yksi mukuloista alko vinkua mä en syö tätä ja tuota niin vastasin tiukasti että kun valmiiseen pöytään pääsit niin ole hiljaa ja syö tai poistu pöydästä. Meillä on kuulemma niin kiva ranta ja laituri missä lasten mukava viettää päivää. Pariin vuoteen ei olla oltu maisemissa kun isä lokki on ilmottanut tulostaan,siis ilmottanut, ei edes kysytä että saisiko tulla ja mukuloille ei ole vaivauduttu opettamaan mitään pöytätapoja. Lokkiperhe on löytänyt varmaan jonkun muun ruokkimispisteen ja uimapaikan.
Tarinasta unohtui mainita että kun lokkiperhe nousee ruokapöydästä pois niin kukaan EI kiitä ruuasta. Ei vanhemmat eikä lapset eikä myöskään kun lähdetään pois niin kukaan ei vaivautunut kiittämään. Ei vaan löydy alkeellisempiakaan käytöstapoja.
Vierailija kirjoitti:
Teininä bileissä kohtasi kyllä aina jotain juomalokkeja.
Me kyllästyttiin kavereiden kanssa joskus jollain abiristeilyllä tms. yhteen juomalokkiin. Kaadettiin kaikista oman ja naapuripöytien laseista pohjalle jääneet jua juomattomat lirut yhteen ta "tarjottiin" lokille drinkki. Sen verran oli känässä että hyvin upposi. Nykyään ko. tyyppi on johtajana isossa pörssiyhtiössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teininä bileissä kohtasi kyllä aina jotain juomalokkeja.
Me kyllästyttiin kavereiden kanssa joskus jollain abiristeilyllä tms. yhteen juomalokkiin. Kaadettiin kaikista oman ja naapuripöytien laseista pohjalle jääneet jua juomattomat lirut yhteen ta "tarjottiin" lokille drinkki. Sen verran oli känässä että hyvin upposi. Nykyään ko. tyyppi on johtajana isossa pörssiyhtiössä.
Kuulostaa siltä, että tämä henkilö osasi lopulta hoitaa opintonsa ja työnsä kunnialla. Samaa ei voi sanoa kaikista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on eräs ystävä, jonka luulin ensin lokkeilevan " näyttää ihanalta, harmi ettei oo varaa" ( ja merkitsevä katse) kunnes tajusin, että kyseinen ihminen on vain vähissä varoissa. Ymmärrän kyllä ja tunnen myötätuntoa, muttei tee mieli pyytää kahvilaan tai terassille koska päätyy itse maksumieheksi ! Voin tulla kahville ja tuoda kahvipaketin sekä pullapitkon, mutten ala kahvilassa maksaa kolmen euron lattea ja vitosen kakkupalaa!
Tuliaisiksi 4 ueron kahvipaketti ja 4 euron pullapitko. No jäähän persaukiselle kaverille huomiseksiskin, tosi huomaavaista.
3 + 5 ei voi maksaa koska ylellisyyttä kurjalle kaverille. 4 + 4 ok, niin voidaan köyhäillå yhdessä
3+5 ×2=16
4+4 = 8
Vai meinasitko ettei tuo kahvilassa osta mitään itselleen, köyhälle kaverille vain?
👋👋👋👋👋👋
3+5*2=13
(3+5)*2=16
Olkaapa tarkkoina!
Bang87 kirjoitti:
Miehen kaverin ja hänen tyttöystävän kanssa sovittiin, että juhlitaan vappua yhdessä. Oli puhetta, että kokataan YHDESSÄ ja käydään ennen vappuhulinoita yhdessä ruokakaupassa ostamassa aineksia illanviettoa varten.
No, kauppaan mentiin päivällä ja miehen kaveri tuli mukaan. Keräiltiin miehen kaa ostoksia kärryihin ja siinä samalla juteltiin yhdessä mitä kaikkea halutaan syödä, kaikki valittiin yhteisymmärryksessä. Katsoin samalla kun miehen kaveri keräsi muutaman bissen itselleen ja kantoi niitä mukanaan.
Rupesin siinä sitten ihmettelemään kun me ladattiin ostoksia hihnalle, että mihin miehen kaveri katosi. Olikin jo maksanut ne 2 olutta itse ja mennyt odottamaan meitä kassojen toiselle puolelle oluidensa kanssa. Me sitten kätevästi myös pakattiin koko setti hänen seuratessa vierestä. Silloinkin vielä aattelin, että hän maksaa varmaan sitten heidän puolikkaansa ruoka- ja juomalaskusta myöhemmin suoraan miehelleni.
Päästään meille, noin 100 e ruoat ja juomat ladotaan jääkaappiin ja painellaan alkuillaksi kaupungille meidän autolla. Sieltä mukaan tarttuu miehen tyttöystävä ja sitten ajellaan takaisin meille kokkailemaan yhdessä.. Miehen kaverin tyttöystävällä on kassi mukanaan, jossa on muutamia siidereitä. Toki ajattelen, että niitä on varmaan tuotu kaikille kun muutkin jo ostetut juomat on heidän käytössään.
Kovaäänisesti todeten "joo laitatko Pekka ne meidän siiderit kylmään" tyttöystävä ojentaa nuo juomat poikkikselleen, joka latoo osan niistä meidän jääkaappiin ja istuu sitten keittiönpöydän ääreen emäntänsä kanssa siemailemaan näitä juomiaan. Varmaan arvaattekin, kuka rupeaa tekemään salaatteja, perunasalaattia, nakkeja, lisukkeita jne mitä oltiin ostettu.. ilman apua. Kun vihdoin saan ruoat ja juomat pöytään hammasta kiristellen, niin ruoka ja meidän ostamat juomat kyllä kelpaa paremmin kuin hyvin.
Kun he sitten lopulta lähtivät, kysyin mieheltäni, että kysyikö kaveri edes mitään maksutietoja ruokia varten, ei kuulemma ollut kysynyt. Emme ikinä saaneet edes kiitosta tarjoiluista jälkikäteen viestillä tms emmekä nähneet euron euroa noista "yhteisistä" ruoka/juomaostoksista. Jäi kyllä niin WTF fiilis koko kyläreissusta, eipä tee paljoo mieli enää oikein kylään kutsua.
Olitte siis kutsuneet pariskunnan luoksenne kylään vapunviettoon?
Kyllähän oletus on se, että isäntäväki tarjoaa, kun kerran kutsuu kylään. Toisaalta vieraiden on kohteliasta tuoda jotain tullessaan ja jopa kysyä, onko jotain mitä voisi tuoda.
Kertomuksesi kuulostaa siltä, kuin olisitte suht. nuoria ihmisiä. Nuoret eivät välttämättä osaa ostaa tai heillä ei ole varaa ostaa erityisiä tuliaisia. Ehkä tuon pariskunnan tapa huomioida isäntäväki oli ostaa omat juomat, eikä juoda isäntäväen tarjoamia.
En väitä tietäväni oliko vieraiden vai sinun suhtautumisesti sopimatonta, vaan kerron vain vaikutelmistani. Jos itse ehdottaisin tuttavapariskunnalle yhteistä vapunviettoa ja yhdessä kokkailua, niin olisin kuitenkin ehdottajana ja emäntänä kutsuja, ja "yhteinen" tarkoittaa vain ajan viettämistä yhdessä - ei sitä, että vieraiden tarvitsisi ostaa yhtään mitään minun kotiini. Ei tarvitse, sillä jos kutsun, niin tarjoan, vaikka ruuat valmistettaisiinkin yhdessä.
Törmäsin tänään lokkiperheeseen; äiti, isä ja kaksi lasta. Kotikaupunginosaani on tullut uusi, tyylikäs kahvila, jossa on hyvällä säällä pieni terassi kadun puolella. Lokkiperhe kävi ostamassa kahvilan viereisestä S-marketista jäätelötuutit ja istui tyytyväisenä syömään omia jäätelöitään vallaten 4 asiakaspaikkaa (terassilla yht. about 10 paikkaa). Äiti-lokin ilmekään ei värähtänyt kun tuijotin häntä pistävästi lehteni takaa havaittuani tämän touhun. Näin sitä lokkeiluelämäntapaa siis välitetään vanhemmilta lapsille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
8 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on eräs ystävä, jonka luulin ensin lokkeilevan " näyttää ihanalta, harmi ettei oo varaa" ( ja merkitsevä katse) kunnes tajusin, että kyseinen ihminen on vain vähissä varoissa. Ymmärrän kyllä ja tunnen myötätuntoa, muttei tee mieli pyytää kahvilaan tai terassille koska päätyy itse maksumieheksi ! Voin tulla kahville ja tuoda kahvipaketin sekä pullapitkon, mutten ala kahvilassa maksaa kolmen euron lattea ja vitosen kakkupalaa!
Tuliaisiksi 4 ueron kahvipaketti ja 4 euron pullapitko. No jäähän persaukiselle kaverille huomiseksiskin, tosi huomaavaista.
3 + 5 ei voi maksaa koska ylellisyyttä kurjalle kaverille. 4 + 4 ok, niin voidaan köyhäillå yhdessä
3+5 ×2=16
4+4 = 8
Vai meinasitko ettei tuo kahvilassa osta mitään itselleen, köyhälle kaverille vain?- Kysymyksessä on eri tuote. Saahan tarjoaja itselleen Lattten ja kakun 8 eurolla. Ja kotonaa olisi kahvia ja varmaan pullaa tmv. Panostusvaihtoehdot kaverille on ylellinen kahvihetki konditoriassa 5 + 3 tai tuliaiset 4 + 4 kotinurkissa, jossa köyhäillään yhdessä.
👋👋👋👋👋👋
3+5*2=13
(3+5)*2=16
Olkaapa tarkkoina!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä tulee toistuvasti kehoitus pitää puoliaan. Sivistyneet ihmiset käyttävät noissa tilaisuuksissa hyviä käytöstapoja. Suurimmalle osalle ne tarkoittavat sitä, että kaikki tietävät rajansa. Asiasta huomauttaminen rikkoo tiettyä etikettiä.
Yleensä olen vain tuijottanut lokkia merkittävästi ja hän on huomannut virheensä. Jos näin ei käy, yleensä joku muu seurueesta huomaa tapauksen. Lokin "elintila" pienenee näin kerta kerralta. Ihmiset muistavat tällaisen ja eivät anna tilaisuuden toistua.
No joo näinhän sitä oliskin pitänyt toimia.
Lokki on tunkemassa autoosi ja toteaa että heitätkö mut tuohon matkanvarrelle. Luot lokkiin merkittävän katseen. Lokki ymmärtää virheensä ja pahoittelee tapahtunutta ja jatkaa matkaa jalkaisin, eikä kysy kyytiä enää toiste.
Se on merkitsevästi katsomista, ei merkittävästi katsomista.
Tuo katsominen onkin yksi harvoja yhteyksiä, joissa käytetään nimenomaan tuota muotoa. Yleensä merkitsevyys tarkoittaa tilastollista merkitsevyyttä, jolle on tarkat rajat.
Lisäykseksi tuohon kirjoitukseeni, olemme siis yli 30-vuotiaita ja miehen kaveri kyseli mitä teemme vappuna --> yhteistuumin olivat päätyneet siihen, että vietetään vappua kimpassa ja tehdään ruokaa yhdessä.
Toki jos itse kutsun ja olen juhlien emäntä, tarjoan ruoat ja juomat enkä oleta, että vieraat maksaa puolet :D Tää oli tosiaankin kyllä täysin yhdessä mietitty juttu, ilmeisesti ei vaan maksupuoli sitten kiinnostanut. Muutenkin ihmiseltä uupuu minusta kokonaan käytöstavat, jollei ymmärrä edes viinipulloa tuoda mukanaan, jos vaikka olisi jotenkin onnistunut tuon "kutsun" noin ymmärtämään.
Vierailija kirjoitti:
Törmäsin tänään lokkiperheeseen; äiti, isä ja kaksi lasta. Kotikaupunginosaani on tullut uusi, tyylikäs kahvila, jossa on hyvällä säällä pieni terassi kadun puolella. Lokkiperhe kävi ostamassa kahvilan viereisestä S-marketista jäätelötuutit ja istui tyytyväisenä syömään omia jäätelöitään vallaten 4 asiakaspaikkaa (terassilla yht. about 10 paikkaa). Äiti-lokin ilmekään ei värähtänyt kun tuijotin häntä pistävästi lehteni takaa havaittuani tämän touhun. Näin sitä lokkeiluelämäntapaa siis välitetään vanhemmilta lapsille!
Nämä kahvilalokit on kyllä varmasti kamala riesa kahvilan pitäjille. Maksavat asiakkaat eivät mahdu sisään kun erilaiset ja eri väriset kansalaiset istuvat kahvilan pöydissä tuntikaupalla, jopa omia eväitään syöden. Tai sitten tilataan 1 kahvi ja sen voimin istutaan tietsan kanssa 4 hengen pöydässä 3 tuntia duuneja etänä tehden. Joissain kahviloissa tämä on kuulemma jo kiellettyäkin ja ymmärrän kahvilan/ravintolan pitäjiä täysin. Ei se kuppila sillä pystyssä pysy että joku istuu siinä lähes tilaamatta tuntikaupalla vallaten vielä ison pöydän. Homma kärjistyy kun näitä tyyppi+kannettava+kahvikuppi-yhdistelmiä on useita.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siskoni on ollut vanhemmillamme kesäkuun alusta asti. Äitimme leikattiin kesäkuun alussa ja hän meni sinne heti sen jälkeen. Joo okei tekee ruokaa ja käy kaupassa, mutta kuluttaa äidin sähköä, vettä ja ruuatkin ostaa äidin rahoilla.
Tuli tästä mieleen oma tätini. Hän ei siis ole lokkeilija, mutta hän varmaan pitää minua lokkina.
Iäkäs äitini oli yhteen aikaan parissa leikkauksessa ja toipumisajan minä hoidin häntä, asuen hänen luonaan. Otin siis omasta työstäni palkatonta vapaata, voidakseni hoitaa äitiäni.
Noh, oma lapseton tätini eli äitini sisko asuu lähellä, ja hän kävi aika usein kylässä, tosi auttoi äitiäni myös jne silloin kun itse olin töissä, en pystynyt olemaan poissa töistä kuin sen ensimmäisen viikon, sen jälkeen oli pakko palata töihin. Asuin siis äidilläni kuitenkin, ja tulin aina töistä suoraan kotiin. Ostin ruuat, siivosin talon lattiasta kattoon sen ensimmäisen toipumusviikon aikana kun meinasin kuolla tylsyyteen. Käytin äitini autoa tuon viikon, mutta käytin sen huollossa omaan piikkiini ja tottakai maksoin bensat.
Noh, äitini sitten kertoi päätään puistellen, että tätini oli valittanut minusta sellaista, että tuhlaan sähköä ja ennen kaikkea vettä, kun olen joka ilta suihkussa pitkään. Tätini on itse sellainen ihminen, joka kulkee muiden perässä laittamassa valoja pois päältä ja istuu omassa kotonaan lähes pimeässä. Kerran hän oli kysynyt veljeltäni, kuluttaako se enemmän sähköä jos hänellä on tietokoneella yhtäaikaa useampi ohjelma päällä.
Tätini oli siis ollut joskus samaan aikaan meillä, kun olin ollut suihkussa, ja hänestä oli ihan pöyristyttävää, että olin siellä noin 20 minuuttia. Hänestä se oli hirveää veden tuhlausta. Lähinnä nauratti... sanoin äidille, että mä voin maksaa vaikka hänen koko sen kuukauden vesimaksun, se oli jotain 20€.
Tuohon 20 euron vesimaksujuttuun. Taloyhtiö perii tosiaan usein sen noin 20-30 euroa per henkilö sitä vesimaksua. Todellinen kustannus on isompi. Esim. meidän taloyhtiössä kuukauden vesimaksu on 25 euroa hengeltä mutta todellinen kustannus on noin 37 euron luokkaa. Loput katetaan hoitovastikkeessa eli jokainen asukas maksaa myös sen lotraajan vesistä. Tämä siis sellasissa taloyhtiöissä joissa ei ole huoneistokohtaista vesimittaria. Kuten meilläkään ei sitä ole. Se joka lotraa suihkussa päivät läpeensä maksaa saman kuin se joka on esim. puolet vuodesta mökillään eikä tuhlaa pisaraakaan sinä aikana taloyhtiön vettä.
Ohi aiheen ehkä mutta kunhan kommentoin.
Itse olemme aina tähdentäneet suvun nuorille, että yökylään ja mökille tullessa otetaan mm omat kondomit mukaan eikä tulla pyytelemään keskellä yötä isäntäväeltä...