Ne, joilla ei ole aavistustakaan, miltä jälkikasvusta haaveilu tuntuu

Sama, kauhea lapsuus (pahempaa kuin pelkkä huolehtiminen), nykyään ei siedä kuin vähän stressiä kun ekat 18 v ollut sama stressitaso kuin jossain kidutusvankilassa.

Täällä on paljon näitä "miksi et halua lapsia" keskusteluja nyt, ja osalla se kuulostaa siltä, että on kyseessä tietoinen valinta maapallon/geenien/jne. suhteen. Me ollaan varmaan ehkä vähän jopa odotettu sitä,että alkais lapsenteko kiinnostaa (tai kiinnostaahan se tekeminen heh heh) mut kun ei niin ei. Tuntuu yhtä kivalta, luonnolliselta ja haluttavalta ajatukselta kun syödä omat hiukset (tai muuta älytöntä)

ap

Oon alkanut miettiä, josko tää ois yleisempi syy kun osataan ajatella. Ne, jotka lapsia haluaa, kokee sen niin biologisesti, että se on tunteena kuin nälkä. Ja luulee, että sen "kieltäminen" on jotain diivailua, vastuunvälttelyä, lapsellisuutta jne.

Me ollaan kuitenkin sukupolvi, jotka on törmänneet kahteen lamaan, mielenterveyspalveluista leikkaamiseen jne. Eikö ole enemmän kuin mahdollista, että osa ihmisistä on vaan niin stresseissään, että "vapaaehtoinen lapsettomuus" on jo fysiologista? Psyykkistä lapsettomuutta?

Vierailija kirjoitti:

Sama, kauhea lapsuus (pahempaa kuin pelkkä huolehtiminen), nykyään ei siedä kuin vähän stressiä kun ekat 18 v ollut sama stressitaso kuin jossain kidutusvankilassa.

Ikävä kuulla :( toivottavasti oot löytänyt tapoja mielekkääseen elämään kuitenkin nyt aikuisena!

Mulla oli ihan ok lapsuus, enkä silti halua lapsia. Enkä niitä todellakaan hanki. Niitä syitä hankkia lapsia/ olla hankkimatta on varmaan todella useita. Ei se lapsien hankkiminen kenestäkään parempaa ihmistä tee.

On eläimiä, joilla liian suuri yksilötiheys aiheuttaa stressin ja sitä kautta lisääntymättömyyden. Joten miksi ei ihmisilläkin.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli ihan ok lapsuus, enkä silti halua lapsia. Enkä niitä todellakaan hanki. Niitä syitä hankkia lapsia/ olla hankkimatta on varmaan todella useita. Ei se lapsien hankkiminen kenestäkään parempaa ihmistä tee.

ei tainnut kukaan niin väittääkään

Minulla on ollut monta syytä, joilla olen perustellut lapsettomuuttani, mutta tärkein on juuri tuo, että ei ole vaan koskaan ollut halua tai tarvetta. Vasta ihan nyt olen miettinyt, että olin lapsena jo tosi nuoresta vastuussa vielä nuoremmista sisaruksista iltaisin, joten ei koskaan voinut tehdä mitään vapaasti. Tuntui sidotulta neljän seinän sisään, eikä ulospääsyä. Varmaan sekin vaikutti.

Kaikki naiset haluaa lapsia jossain vaiheessa, jotkut vaan liian vanhana.

Lapsuus ja teini-ikä oli minullakin ihan hirveä stressirääkki. Lapsuudenperheessä oli perheväkivaltaa, alkoholismia ja köyhyyttä. Jouduin myös huolehtimaan nuoremmista sisaruksista ja serkuista aivan liian aikaisin ja liian paljon. Vastuuta oli ikään nähden aivan liikaa. En tasan lähde siihen räkkiin enää uudestaan, nyt aikuisena haluan elää vain itselleni. Uskon että kova lapsuus voi todellakin olla syy siihen, ettei halua omia lapsia. Itse ajattelen niin, että olen jo vastuuni kantanut ja kaikesta rääkistä kunnialla selvinnyt, ei kiinnosta pätkän vertaa tehdä enää omaa elämää yhtään tämän vaikeammaksi eikä ottaa mitään riskejä. Janoan rauhaa, hiljaisuutta ja turvallista tasaista arkea, sillä sitä en lapsena saanut.

Ja, onhan varmasti ennenkin ollut paljon naisia jotka ei oikeasti olisi yhtään halunneet lapsia, mutta ei ollut ehkäisyä ja oli vähän niin kuin pakko tehdä lapsia. Ja sitten kituutettiin niitten kanssa, lapsia ei myöskään vahdittu eikä "kasvatettu" yhtä tietoisesti kuin nyt ja niitä kuoli sinne tänne ja se oli ihan normaalia, ei ollut huono vanhempi jos viisivuotias oli ulkona aamusta iltaan ilman aikuista, joten stressi lasten suhteen oli siltä osin ehkä siedettevämpää toisin kuin nyt kun tiedetään jotain lasten kehityksestä.

Kaipa sen intuitiivisesti ymmärtää, että lapsen hankkiminen tekisi elämästä itselle sopimatonta. En haaveile mistään kiertolaiselämästä tai sairaanhoitajan ammatistakaan, koska en pidä stressistä tai hoivaamisesta ja arvostan elämässä helppoutta ja rauhallisuutta. Perhe-elämä ei houkuttele millään tasolla. Haluan asua kahdestaan puolison kanssa ja keskittyä omiin juttuihini, hauskanpitoon ja aikuisiin ihmissuhteisiini.

Vierailija kirjoitti:

Ja, onhan varmasti ennenkin ollut paljon naisia jotka ei oikeasti olisi yhtään halunneet lapsia, mutta ei ollut ehkäisyä ja oli vähän niin kuin pakko tehdä lapsia. Ja sitten kituutettiin niitten kanssa, lapsia ei myöskään vahdittu eikä "kasvatettu" yhtä tietoisesti kuin nyt ja niitä kuoli sinne tänne ja se oli ihan normaalia, ei ollut huono vanhempi jos viisivuotias oli ulkona aamusta iltaan ilman aikuista, joten stressi lasten suhteen oli siltä osin ehkä siedettevämpää toisin kuin nyt kun tiedetään jotain lasten kehityksestä.

Joo, mun mummo, 5 lapsen äiti sano aina että "älä tee lapsia vaan matkustele, äläkä anna yhenkään miehen kusettaa sua" :D

Jos lapsettomuus ei vaivaa niin miksi sitten jauhaa siitä koko ajan?

Eihän sitä koskaan tiedä vaikka viisikymppisenä olisikin voimavaroja niin että voisi tehdä lapsen, mutta jos niitä ei nyt ole niin yhtä järkevää olisi tehdä lapsi kuin hakata itseään paistinpannulla päähän kymmenen kertaa päivässä. Sille vain ei voi mitään että ei voi lisääntyä ikuisesti eikä kaikkea voi saada.

Vierailija kirjoitti:

Eihän sitä koskaan tiedä vaikka viisikymppisenä olisikin voimavaroja niin että voisi tehdä lapsen, mutta jos niitä ei nyt ole niin yhtä järkevää olisi tehdä lapsi kuin hakata itseään paistinpannulla päähän kymmenen kertaa päivässä. Sille vain ei voi mitään että ei voi lisääntyä ikuisesti eikä kaikkea voi saada.

ja tuskin se lapsettomuus ees iskee niin kovaa ihmiselle, joka ei ole koskaan "suunnitellut" elämäänsä sen ajatuksen ympärille ja haaveillu. Jos on jostain tapista asti haaveillu vauvasta, ni se varmasti ahdistaa jos kaveri "ei tajuu" hankkia lapsia. Mut uskon, että omalla kohdalla tulee olemaan aika kevyt isku, jos joskus vanhemapana haaveet syttyy. On kuitenkin koko elämä rakennettu ihan kaikelle muulle :)

ap

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsettomuus ei vaivaa niin miksi sitten jauhaa siitä koko ajan?

Kyseessä on kuitenkin kaksi hyvin erilaista tulevaisuuden suuntaa ihmisen elämässä, ja ympäristöllä on vahvoja mielipiteitä, joten väkisinkin joskus miettii ja jauhaa tästä.

Minä en ole koskaan kokenut haluavani lapsia, mutta olen kokenut tarpeelliseksi silti miettiä asiaa. Tarve lisääntyä on ihmisessä biologisesti olemassa. Joten sitä saattaa joskus ihmetellä että onko tämä normaalia, ja olisivatko toisenlaiset elämänkokemukset aiheuttaneet halun hankkia lapsia.

Muiden vapaaehtoisest lapsettomien kanssa tästä jutellaan myös keskenään, koska on tarve kuulla, miten muut kokevat asian. Ei tämä keskustelu kuitenkaan elämääni ohjaa, asia tulee vain silloin tällöin pintaan muidenkin elämänvalintojen tapaan.

Haluttomasti lapsettomat on tietysti tragedioita.

Yksittäisistä luonteenpiirteistä lapsettomuuteeni ovat varmaan vaikuttaneet eniten herkkyys, introversio, oman ajan tarve, madaltunut stressinsietokyky, nautintohakuisuus ja vapaudenkaipuisuus. Kaikilla tuntemillani veloilla on ainakin joitakin näistä piirteistä, monilla kaikki.

Mä en ole kyllä koskaan kuullut kenestäkään, joka katuisi lapsettomaksi jäämistään. Lapsia hankkineet vain luulevat, että niin käy.  Itse olen 57 enkä ole vielä katunut. En pidä sitä yhtään todennäköisenä, että jos ei ikinä ole lasta halunnut niin sitten yhtäkkiä alkaisi sitä haluta, kun  lapsen saamiseen liittyvä hormonitoimintakin on jo päättynyt. Ihminen on suunniteltu synnyttämään nuorena.