Muutto ulkomaille ei innosta lapsia

Meidän lapset olivat tosi innokkaita lähtemään.

Meillä lapsilla harrastuksia ja isot kaveripiirit, koulussa ovat hyviä. Eivät halua jättää kaikkea "hyvää" taakseen, jos ymmärrätte mitä tarkoitan...

Kerro vähän taustaa, minkä ikäiset lapset, mitkä perustelut "ei"lle, miten suuri ero nykyiselle elämällenne olisi edessä ja kuinka pitkään olisitte ulkomailla?

Avauksen perusteella ei osaa vastata yhtään mitään, kolmivuotiaan impulsiivinen "ei" on ihan eri asia kuin teinin vastustus lukiota tai seurustelua häiritsevälle monen vuoden muutolle jne.... 

No, minkä ikäisiä ovat?

Teinejä, pari kilpatason urheilijaa. Kaverit tärkeääkin tärkeämpiä.

Fiksuja lapsia. On lottovoitto syntyä Suomeen. 

Meillä on maa muuttunut kahteen kartaan lasten (nyt melkein aikuisia) aikana. Molemmilla kerroilla kyseessä oli ns. pysyvä muutto, ei muutaman vuoden matka jolta tullaan takaisin. Suruprosessi tutusta kuviosta käytiin läpi, mutta innostus oli myös valtava. Uudet kuviot, uuden maan eksotiikka (vaikka vaan Euroopan sisällä muutettiinkin), uuden kodin etsiminen ja sisustaminen, uusi koulu ja uudet kaverit.... Meille on muuttaminen aina ollut loppujen lopuksi erittäin positiivinen kokemus koko perheelle. 

Tosi ikävää jos kaatuu tuohon. Ulkomaankomennukset ovat niin nykyään harvinaisia, ja totta puhuen paras tapa saada elintaso (ihan pysyvästikin) nousuun. Kohdemaahan voin jälkikäteenkin jättää pankkitilin, sijoituksia ja ehkä asunnonkin, riippuen maasta. Siitä se positiivinen kierre lähtee rakentumaan.

Uskallatteko ottaa riskin, että ulkomaankomennusta tarjotaan uudestaan kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi 5-10 vuoden kuluttua?

Vierailija kirjoitti:

Fiksuja lapsia. On lottovoitto syntyä Suomeen. 

Huh, joku ei näköjään paljoa tiedä elämästä, eikä Suomen tulevaisuudestakaan.

Lapset ei noin isoista asioita päätä, jos tilaisuus on uran kannalta hyvä ja vanhemmat haluavat niin sitten lähdetään.

Ei lapset mitään estä. Voi elää ihan niinkuin ennenkin :).

Meillä 2x yläasteikäiset ja 1x lukion 1.luokkalainen ehdottomasti kieltäytyivät. Vaihtoehtoina oli Intia, Kiina tai Unkari.

Me emme sitten lähteneet. Kyse ei ollut kokemuksesta, vaan tarjolla oli loppu(työ)elämän paikka. Palkkatarjous ja edut olivat erittäin hyvät. Tarjous ei toistunut, enkä olisi sitä myöhemminkään hyväksynyt.

Minua ei harmita. Lapset olivat lukion aikana vaihdossa ja nyt jokainen opiskelee Suomessa. Minäkin olen huomannut olevani hyvin eurooppalainen, enkä usko että olisin viihtynyt Intiassa tai Kiinassa.

Korjaus: kyse ei ollut komennuksesta, vaan loppuelämän kestävästä paikasta.

Yllättävää että kaikki noin vaan sanoo että menkää vaan ja hieno juttu. Minusta se riippuu täysin niiden lasten luonteesta. 

Minä ja veljeni jouduttiin muuttamaan vanhempien työn takia monta kertaa maata kouluiässä. Meille se oli silkkaa pelkoa, kauhua ja ahdistusta, yksinäisyyttä ja kiusaamista. Mutta me oltiinkin ja ollaan vieläkin hyvin introverttejä, rutiineja rakastavia luonteita. Jotkut sosiaalisemmat ja sopeutuvammat todennäköisesti nauttii. Minulle ulkomaankeikat oli kammottavia, itsetuntoa murentavia kokemuksia. 

Enpä ole sitten aikuisena ikinä matkustanutkaan, kun en enää ikinä halua ulkomaille :D

Minkälaiset mahdollisuudet lapsilla olisi jatkaa harrastuksiaan uudessa maassa?

Lähtökohtaisesti meillä lapset eivät päätä suurista koko elämää koskevista linjauksista. Kaikkien mielipiteet kuunnellaan ja aikuisina teemme päätökset siitä mikä on parhaaksi kaikkien kannalta.

Muutto olisi parasta tehdä lasten ollessa alle 10 vuotiaita. Sen jälkeen voi olla lapsille hankalampaa sopeutuminen.

Tiedän useammankin ulkomaille muuttaneen perheen, jossa lukioikäiset jäivät Suomeen jatkamaan kouluajan ja harrastuksiaan.

Käyvät kuitenkin paljon perheiden luona.

Meillä ei lapsilta kysytty, olivat 4- ja 6-vuotiaat. Teineiltä ehkä olisi kysytty, mutta viimeinen sana oliis kyllä ollut vanhemmilla silloinkin.

7-vuotta on nyt täällä asuttu, lapset kaipasivat Suomeen ekan vuoden aikana (kavereiden takia), mutta enää eivät halua muuttaa takaisin. Lomilla kyllä haluavat ehdottomasti käymään :)

Meillä on muutettu sekä lasten ollessa pieniä että isoja. Pikkulasten muutto maailmalle on helppoa kuin mikä, itse äitinä tosin stressasin silloin enemmän turvaverkkoja ym. Nyt isompien lasten kanssa reaktiot vaihtelivat. Kriisiä on pitänyt läpi käydä, vaikka muutto olisi kuinka mieluinen. Toisaalta kukaan ei ole sitä mieltä, että ei olisi pitänyt muuttaa. Ja on aika rankkaa, kun aikuistuva lapsi palaa kotimaahan eri mantereelle. Olisi helpompaa aloittaa itsenäistyminen vähän pienemmällä välimatkalla. Mutta uskon, että lapsillemme tämä on voimavara.

Mutta aikuinen päättää, mitä tahansa päätättekin. Lapselle on liian suuri taakka kannettavaksi päätösvalta vanhempien urasta ja unelmista.