Lue keskustelun säännöt.
Onko minun pakko esitellä uutta puolisoa vanhemille?
08.07.2017 |
En ole läheinen varsinkaan äitini kanssa. Hän ei ole koskaan osannut suhtautua siihen että seurustelen. Kaikki edelliset miesystävät eivät ole miellyttäneet häntä ja edellisellä suhteessa mies vieraili kotipaikallani harvoin. Kävin aina yksin kotona.
Tilanne on aina kiusallinen kun yhdessä vierailimme kotonani ja en haluaisi kokea sitä enää. Nykyinen mieheni on hyvin sosiaalinen ja avoin että hän varmasti pärjäisi tilanteessa mutta minä en. Aina minusta on tuntunut että oma elämä on pidettävä erillään "äidin" elämästä. Äidin suhtautuminen minuun ja esim. Siihen että menisin naimisiin tai saisin lapsia on ollut aina hyvin kielteinen ja viileä.
Onko tämä ihan outoa ja miten voisin parantaa tilannetta :(
Kommentit (49)
Jos tämä nykyinen suhteesi on vakavalla pohjalla, veisin miehen vierailulle äitisi luokse. Eri asia on, pitäisikö miehelle etukäteen kertoa että äitisi on hieman erilainen. Tästähän seuraava ennakkoasenne, mikä ei ole hyvä juttu. Jospa et kertoisi miehelle mitään erityistä perheestäsi ? Katselkaa mitä tuleman pitää ja keskustelkaa jälkeenpäin mikäli äitisi miestäsi ihmetyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on mennyt naimisiin (jos on siis ekassa liitossaan) aika vanhana, ainakin aikaansa nähden vanhana.
Tiedätkö mitään hänen elämästään ennen naimisiin menoa? Kuulostaa siltä, että hänelle on tapahtunut joskus jotakin hyvin traumaattista.
En tiedä. Lapsettomuutta oli kai ollut ennenkun synnyimme. Sai kuitenkin 4 lasta. Tätini ja enoni ovat sanoneet että lapsuus oli onnellinen, toki äitini on heitä vanhempi.
Älä nyt loukkaannu, mutta tuo kuulostaa todella oudolta. Mulla on käsittääkseni aika normaali äitisuhde ja tiedän tosiaankin äitini elämästä suurin piirtein kaiken hänen syntymästään asti. Tiedän millainen lapsuus hänellä oli, millaiset kotiolot, millaisia leikkejä leikki ja kenen kanssa, tiedän millaista hänellä oli koulussa ja opiskeluaikoina. Tiedän miten hän tapasi isän ja millainen avioliitto heillä on ollut (en nyt tarkoita mitään intiimiasioita...).
Äitisi on aika erikoislaatuinen ihminen. Ja ilmeisesti hänellä on jokin trauma jostakin, tuo suhtautuminen lastensa seurusteluun kuulostaa NIIN merkilliseltä.
En tiedä mitään tarkkaa äitini lapsuudesta tai miten äiti ja isä tapasi tms. Eivät he ole koskaan puhuneet näistä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastauksena otsikon kysymykseen: Tietenkään ei ole pakko, mutta elämä menee aika hankalaksi jos sinun pitää pallotella puolison ja äidin välillä.
Eikö ole mitenkään mahdollista keskustella äitisi kanssa ja selvittää, mikä siinä on niin kamalaa, että sinä olet onnellinen jonkun kanssa?
Terveen äidin luulisi olevan vain onnellinen, kun tytär on löytänyt hyvän kumppanin, jonka kanssa jakaa elämänsä.
Äiti ei osaa luonnollisella tavalla suhtautua mieheeni. Ainakaan edelliseen. Koen tilanteen siksi kovin ahdistavaksi. Entinen ja nykyinenkin ovat olleet kunnollisia mutta jokin heissä ei ole miellyttäbäbyt äitiä. Lisäksi riita tilanteessa ottaa miehen heikkoudet sitten esille ja se loukkaa tietysti minuakin.
Ap
Toistan itseäni: Oletko keskustellut äitisi kanssa ja yrittänyt selvittää, mikä on mättänyt?
Jos et ole, se on ensimmäinen mitä sinuna tekisin. Jos se ei auta, en valitettavasti näe muuta vaihtoehtoa kuin katkaista välit äitiin kokonaan.
Huomaa: nyt ei puhuta äidistä vaan siitä, millaisena ap kokee äidin! Ap kokeet tilanteet ahdistavana todennäköisesti aina, vaikka äiti tekisi mitä tahansa.
Jos näin on, sitä suuremmalla syyllä on syytä selvittää, mistä tällainen johtuu. Eli miksi ap kokee tilanteet ahdistavina. Hän itse sanoi, että syynä on äidin käytös. Silloin voi auttaa, jos sanoo äidille että tuollainen käytös tuntuu ahdistavalta, miksi toimit noin jne. Ei se ahdistus itsestään katoa, jos ei asioista puhuta.
Ei äiti voi muuttaa ap:n kokemista miksikään, koska ap:lle ei riitä mikään, mitä äiti tekee. Tämä tekee aina väärin eikä ap edes ajattele, että muutos on hänessä, ei äidissä.
Äitisi (ja vähän isäsikin) kuulostavat äärimmäisen sulkeutuneilta ja vetäytyviltä ihmisiltä. Mistä päin Suomea he ovat kotoisin? Ovatko oikeasti ihan kantasuomalaisia ja perusluterilaisia, eikä taustallakaan ole mitään lahkoa tms.?
Toivottavasti sinulla kuitenkin on lämpimämmät välit sisaruksiisi ja heillä luontevampi suhtautuminen seurusteluun ja naimisiinmenoon.
Itse varmaan ottaisin etäisyyttä vanhempiin ja satsaisin muihin sukulaisuussuhteisiin, etenkin niin sisaruksiin, jotka ovat ns. samassa veneessä kanssasi. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!
Oletko minä? Olen lukenut vastauksia suu auki, tilanne on niin samankaltainen.
Olen itse 26-vuotias, avopuolisoni pari vuotta vanhempi, olemme seurustelleet kohta seitsämän vuotta. Äitiäni hän ei ole tavannut kertaakaan, äitini on ilmaissut selväsanaisesti että voin rauhassa elää "omaa pikku perhe-elämääni sen romahtamiseen asti", eikä halua tavata miestäni. Kyseessä on siis toinen seurustelusuhteeni ja ensimmäisestä lukioaikaisesta poikaystävästä sain kuulla riitojen yhteydessä piikittelyä, kuinka suhde ei varmasti kestä, kuinka minun ei kannata mennä naimisiin ja tuskinpa mitään lapsiakaan kannattaa hankkia.
En tiedä mistä äitini asenne kumpuaa: hän ei ikinä halunnut puhua seurustelu- tai poikaasioista kun olin nuorempikaan, lähinnä kierrellen, vitsaillen, aihetta nolostellen sivuten. Ei seksistä mitään, tietenkään. Nuoremman sisareni kanssa tilanne on samanlainen: siskon mies on käynyt vanhempieni luona useaan kertaan, aivan normaali, ihana ja huomaavainen nuori herrasmies, saaden kuitenkin äitini osalta välttelevän, nolostelevan vastaanoton.
Haluaisin pystyä keskustelemaan tämänkaltaisista asioista hyvin urasuuntautuneen ja suorituskeskeisen äitini kanssa, haluaisin hänen tulevan toimeen mukavan, kunnollisen miesystäväni kanssa. Hävettää etteivät he tunne toisiaan, hävettää huonot välimme, hävettää äitini asenne, hävettää ja nolottaa kaikki perhesuhteisiin liittyvä. Haluaisin vain onnellisen ja terveen, eheän perheen ja avoimet välit vanhempiini, se ei vain näytä ikinä toteutuvan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko minä? Olen lukenut vastauksia suu auki, tilanne on niin samankaltainen.
Olen itse 26-vuotias, avopuolisoni pari vuotta vanhempi, olemme seurustelleet kohta seitsämän vuotta. Äitiäni hän ei ole tavannut kertaakaan, äitini on ilmaissut selväsanaisesti että voin rauhassa elää "omaa pikku perhe-elämääni sen romahtamiseen asti", eikä halua tavata miestäni. Kyseessä on siis toinen seurustelusuhteeni ja ensimmäisestä lukioaikaisesta poikaystävästä sain kuulla riitojen yhteydessä piikittelyä, kuinka suhde ei varmasti kestä, kuinka minun ei kannata mennä naimisiin ja tuskinpa mitään lapsiakaan kannattaa hankkia.
En tiedä mistä äitini asenne kumpuaa: hän ei ikinä halunnut puhua seurustelu- tai poikaasioista kun olin nuorempikaan, lähinnä kierrellen, vitsaillen, aihetta nolostellen sivuten. Ei seksistä mitään, tietenkään. Nuoremman sisareni kanssa tilanne on samanlainen: siskon mies on käynyt vanhempieni luona useaan kertaan, aivan normaali, ihana ja huomaavainen nuori herrasmies, saaden kuitenkin äitini osalta välttelevän, nolostelevan vastaanoton.
Haluaisin pystyä keskustelemaan tämänkaltaisista asioista hyvin urasuuntautuneen ja suorituskeskeisen äitini kanssa, haluaisin hänen tulevan toimeen mukavan, kunnollisen miesystäväni kanssa. Hävettää etteivät he tunne toisiaan, hävettää huonot välimme, hävettää äitini asenne, hävettää ja nolottaa kaikki perhesuhteisiin liittyvä. Haluaisin vain onnellisen ja terveen, eheän perheen ja avoimet välit vanhempiini, se ei vain näytä ikinä toteutuvan.
Kamala sanoa mutta lohduttavaa että edes jollain on samankaltainen tilanne. :/
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko minä? Olen lukenut vastauksia suu auki, tilanne on niin samankaltainen.
Olen itse 26-vuotias, avopuolisoni pari vuotta vanhempi, olemme seurustelleet kohta seitsämän vuotta. Äitiäni hän ei ole tavannut kertaakaan, äitini on ilmaissut selväsanaisesti että voin rauhassa elää "omaa pikku perhe-elämääni sen romahtamiseen asti", eikä halua tavata miestäni. Kyseessä on siis toinen seurustelusuhteeni ja ensimmäisestä lukioaikaisesta poikaystävästä sain kuulla riitojen yhteydessä piikittelyä, kuinka suhde ei varmasti kestä, kuinka minun ei kannata mennä naimisiin ja tuskinpa mitään lapsiakaan kannattaa hankkia.
En tiedä mistä äitini asenne kumpuaa: hän ei ikinä halunnut puhua seurustelu- tai poikaasioista kun olin nuorempikaan, lähinnä kierrellen, vitsaillen, aihetta nolostellen sivuten. Ei seksistä mitään, tietenkään. Nuoremman sisareni kanssa tilanne on samanlainen: siskon mies on käynyt vanhempieni luona useaan kertaan, aivan normaali, ihana ja huomaavainen nuori herrasmies, saaden kuitenkin äitini osalta välttelevän, nolostelevan vastaanoton.
Haluaisin pystyä keskustelemaan tämänkaltaisista asioista hyvin urasuuntautuneen ja suorituskeskeisen äitini kanssa, haluaisin hänen tulevan toimeen mukavan, kunnollisen miesystäväni kanssa. Hävettää etteivät he tunne toisiaan, hävettää huonot välimme, hävettää äitini asenne, hävettää ja nolottaa kaikki perhesuhteisiin liittyvä. Haluaisin vain onnellisen ja terveen, eheän perheen ja avoimet välit vanhempiini, se ei vain näytä ikinä toteutuvan.
Täytyy lisätä että meilläkään ei pojista, seksistä yms puhuttu äidin toimesta. Vähättely on esim näkynyt siinä kun olin ostamassa leveämpää sänkyä kun miehen kanssa muutettiin yhteen. Halusin vaihtaa sängyn 160cm. Tästäkin sain kuulla jälkeenpäin pilkkaa kun olen piipittänyt myyjälle miten tarvitsen isomman sängyn poikaystävää varten.
Kai tämä kaikki voi johtua siitäkin ettei äitini pida minusta. Eikä kumppaneissa ole vikaa ollutkaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastauksena otsikon kysymykseen: Tietenkään ei ole pakko, mutta elämä menee aika hankalaksi jos sinun pitää pallotella puolison ja äidin välillä.
Eikö ole mitenkään mahdollista keskustella äitisi kanssa ja selvittää, mikä siinä on niin kamalaa, että sinä olet onnellinen jonkun kanssa?
Terveen äidin luulisi olevan vain onnellinen, kun tytär on löytänyt hyvän kumppanin, jonka kanssa jakaa elämänsä.
Ei hyvää päivää mitä mä just luin? Siis koko ikä on joutunut äitiään vastaan taisteleen asiasta kuin asiasta ja kun äiti ei hyväksy niin ei hyväksy, niin "Terveen äidin luulisi olevan vain onnellinen, kun tytär on löytänyt hyvän kumppanin, jonka kanssa jakaa elämänsä." kun justhan ap sanoi että vaikeeta on niin sitten sä jankutat jotain tollast puulshittiä. Juu tiedetään äiti ei ole terve, eikait se nyt muuten lastaan kiusaa? Vai?
Kuule, mä juttelisin puolison kanssa ja sanoisin että vaikeeta on äiteen kanssa. Jos puoliso pystyy tähän niin veisin näytille kun se on puolisolle tärkeää, ei äidille. Mutta jos on uusi suhde etkä vielä luota puolisoosi niin en veisi. Sanoisin että myöhemmin sitten kun olen selittänyt asian. Jollainlailla kait siihen on pystyttävä.
Juu, en ole esitellyt äiteelle tätä nykyistä. Kaksi vuotta takana. Mä en vaan jaksa sitä paska myrskyä jossa aletaan kaivamaan mikroskoopilla että kyllä siltä jotain saissee löytyy. Jos ei muuta niin se KÄYTTÄÄ HYVÄKSI. ***tu.
Älä nyt loukkaannu, mutta tuo kuulostaa todella oudolta. Mulla on käsittääkseni aika normaali äitisuhde ja tiedän tosiaankin äitini elämästä suurin piirtein kaiken hänen syntymästään asti. Tiedän millainen lapsuus hänellä oli, millaiset kotiolot, millaisia leikkejä leikki ja kenen kanssa, tiedän millaista hänellä oli koulussa ja opiskeluaikoina. Tiedän miten hän tapasi isän ja millainen avioliitto heillä on ollut (en nyt tarkoita mitään intiimiasioita...).
Äitisi on aika erikoislaatuinen ihminen. Ja ilmeisesti hänellä on jokin trauma jostakin, tuo suhtautuminen lastensa seurusteluun kuulostaa NIIN merkilliseltä.