Miltä synnyttäminen tuntuu?

Kuukautiskivut höystettynä maailman pahimmalla ummetuksella ja vatsassa tuntuvilla krampeilla.

Kun vauva lähtee laskeutumaan synnytyskanavaan, se tuntuu siltä kuin koko alapää olisi räjähtämässä atomeiksi. Kamala paine, ja sellainen meloni vaan työntyy alaspäin etkä voi sitä estää. Vielä ei kuitenkaan ole aktiivisen ponnistuksen aika, joten voit vaan olla siinä hetkessä ja antaa sen vauvan valua. Et voi tehdä muuta. Sattuu. Tuntuu kuin alien olisi pyrkimässä ulos. Sitten hetken päästä pitää alkaa ponnistaa. Pelkäät taas, että koko alapää räjähtää. Lopulta vauvan pää tulee ulos. Sitten koko muu keho. Toivottavasti tietysti niin, että keho on edelleen kiinnittyneenä päähän. Pää ei toki synny irrallisena.

Saako synnyttäessä orgasmin? Kyllähän se vauvan pää varmasti osuu G-pisteeseen.

Hiljalleen voimistuva aalto joka laittaa etenkin vatsasi ja selkäsi sekä lantioalueen kramppiin. Kestää myöhemmin noin minuutin ja yrität rentoutua mutta usein hyvin vaikeaa. Sitten parin minuutin tauko ja uudelleen mutta usein kovempana. Lopussa supistukset tulee putkeen ja tauot vain hetken. Sitten kun 10cm auki, alkaa ponnistuttaa ja tuntuu kuin ponnistaisit jättimäistä ulostetta alapäästä. Lääkkeet useimmiten auttaa hyvin.

Supistukset on tosiaan kuin toooosi pahat kuukautiskivut. Ponnistaminen ei itselläni ollut kivuliasta, mutta kyllä sen tuntee kun lapsi liikkuu synnytyskanavan läpi ulos. Synnytin kaksi lastani ilman puudutteita.

Vierailija kirjoitti:

Kuukautiskivut höystettynä maailman pahimmalla ummetuksella ja vatsassa tuntuvilla krampeilla.

Kuinka paljon puudutukset vievät kipua pois? Ja onko kipu siedettävää, vaikka se onkin kovaa? Vai onko se niin järkyttävää ettei sitä oikeasti kestä kuten monet sanovat?

Ap

Kipu on kova, en osaa kuvailla sitä, mutta itselleni yllätyksenä tuli se mahdottoman paineen tuntu. Ikään kuin tosiaan meloni olisi ollut koko ajan pullahtamassa ulos, erityisesti kävellessä ja vessassa käydessä tuntui paine. Sen muistan että kun pää tuli ulos, tuli vauvan muu vartalo yhtäkkiä ja helposti ja nopeasti hups vain.

No itseasiassa sitä kipua on vähän hankala kuvailla mitenkään. Ne avautumisvaiheen supistukset ovat kuin isoja lihaskramppeja vatsan ja alaselän aluella, jotka tosin menevät vähän ajan kuluttua ohi, kunnes tulevat muutaman minuutin päästä uudestaan.

Siinä vaiheessa, kun vauva raivaa tietään maailmaan, tuntuu kauhea polttava kipu ja supistusten välillä se vähän hellittää.

Se kaikki tuntui olevan kuiten yllättävän nopeasti ohi, vaikka kestikin useamman tunnin. Synnytin täysin ilman mitään puudutteita tai kipulääkkeitä.

Parasta on, jos synnyttäjä ei ajattele liikaa etukäteen, että synnyttäminen on kivuliasta. Kannattaa mielummin katsella YouTubesta "orgasmic birth" synnytyksiä kuin jotain Hollywood-hömppää, jossa huudetaan tuskasta... moni asia on nimittäin opittua.

Hirveältähän se tuntuu :D Supistuskipuja voisi (omalla kohdallani, tämähän on yksilöllistä) kuvailla kuukutiskivuiksi, jotka ovat vain sata kertaa kamalampia ja leviävät sekä selkään että jalkoihin, mitään muuta ei pysty ajattelemaan kuin sitä kaikenkattavaa kipua. Hengähdystaukoja saa toki supistusten välissä.

Ponnistusvaihe meni itseltäni heikentyneiden supistusten takia pieleen, venyi melkein tunnin mittaiseksi piinaksi ja lopulta jouduttiin vauvan ulostuloa auttamaan imukupilla. Monet kuvailevat ponnistusvaihetta helpottavaksi ja synnytyksen parhaaksi osaksi, itse meinasin vain pyörtyä/oksentaa kivusta ja uupumuksesta koko tuon ajan.

Kaiken kivun arvoista se on kyllä, jopa niin että n. 2,5kk päästä se on itselläni jälleen edessä.

Tuntuu siltä kuin yrittäisi kakata vesimelonia. Supistukset vievät mukanaan, jotenkin eläimellinen olo. Ensin sitä pelkää, että kipuun kuolee, sitten pelkää ettei kuolekaan vaan kipu vaan jatkuu ja jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuukautiskivut höystettynä maailman pahimmalla ummetuksella ja vatsassa tuntuvilla krampeilla.

Kuinka paljon puudutukset vievät kipua pois? Ja onko kipu siedettävää, vaikka se onkin kovaa? Vai onko se niin järkyttävää ettei sitä oikeasti kestä kuten monet sanovat?

Ap

Puudutteilla voidaan saada kipu kokonaan pois. Toki suotavaa ettei ponnistusvaiheessa olisi ihan puutunut jotta pystyy ponnistamaan. Itseltäni meni jalat alta epiduraalista kun kävin vessassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuukautiskivut höystettynä maailman pahimmalla ummetuksella ja vatsassa tuntuvilla krampeilla.

Kuinka paljon puudutukset vievät kipua pois? Ja onko kipu siedettävää, vaikka se onkin kovaa? Vai onko se niin järkyttävää ettei sitä oikeasti kestä kuten monet sanovat?

Ap

Kipu ja sen kestäminen on yksilöllistä. Minusta kipu oli siedettävää vaikkakin todella kovaa. Tärkeää on osata/pystyä rentoutumaan. Kannattaa suhtautua avoimin mielin, ei pelätä etukäteen. Puudutuksen voi ottaa sitten jos siltä tuntuu, sitä ei tarvitse päättää etukäteen.

5

Oman kokemuksen pohjalta sanoisin, että suinkaan se varsinainen kipu ei ole paha tai pahin. Vaan monien asioiden summa. Kun joka supistuksella meinaa oksentaa kaaressa, tai kun nousee kuume ja olet ihan loppu. Siinä melkein unohtaa varsinaisen kivun. Pahinta on se kun kaikki tapahtuu halusit tai et. Se lapsi työntyy sieltä hirveän paineen kanssa ja pelkäät tosiaan että koko alavartalosta ei jää mitään jäljelle. Ja sitten pitäisi osata ponnistaa, ja jaksaa ponnistaa vaikka voimat on loppu ja meinaat vaan oksentaa.

Itselläni supistukset olivat melko siedettäviä, mutta ponnistusvaiheessa tuntui kuin rekka olisi ollut parkissa lantion päällä. Todellakin pelotti joka ponnistuksen aikana, että alapää on sen jälkeen riekaleina. Jouduin vielä ponnistamaan kaikilla voimillani, kun vauva ei vaan meinannut tulla ulos. Ei tuntunut yhtään siltä, että tulee ulos väkisin, vaan siltä, että pitää työntää ulos väkisin, vaikka henki menisi. Ehkä riivattuna oleminen kuvaisi olotilaa parhaiten. Joku tuolla aiemmin myös osuvasti kuvaili, että olo on eläimellinen ja supistukset vie mukanaan.

Ei ikinä enää.

Vierailija kirjoitti:

No itseasiassa sitä kipua on vähän hankala kuvailla mitenkään. Ne avautumisvaiheen supistukset ovat kuin isoja lihaskramppeja vatsan ja alaselän aluella, jotka tosin menevät vähän ajan kuluttua ohi, kunnes tulevat muutaman minuutin päästä uudestaan.

Siinä vaiheessa, kun vauva raivaa tietään maailmaan, tuntuu kauhea polttava kipu ja supistusten välillä se vähän hellittää.

Se kaikki tuntui olevan kuiten yllättävän nopeasti ohi, vaikka kestikin useamman tunnin. Synnytin täysin ilman mitään puudutteita tai kipulääkkeitä.

Parasta on, jos synnyttäjä ei ajattele liikaa etukäteen, että synnyttäminen on kivuliasta. Kannattaa mielummin katsella YouTubesta "orgasmic birth" synnytyksiä kuin jotain Hollywood-hömppää, jossa huudetaan tuskasta... moni asia on nimittäin opittua.

Höpö höpö tuolle lopulle. Jokainen synnytys ja synnyttäjä on erilainen. Vaikka miten katsoisi jotain orgasmisynnytyksfilmejä, niin sitä ei voi etukäteen tietää miten itsellä menee. Jotenkin kamalaa, että kivuliaan tai hankalan synnytyksen läpikäyneitä leimataan epäonnistujiksi jotka ei vain osannut tai jotka matki jotain leffaa. Aika sairas ajatus oikeasti, ei kukaan tarkoituksella kärsi.

Jos sulla on ollut helppo synnytys, ole onnellinen. Mutta mene vähän itseesi, äläkä korota itseäsi jalustalle luullen olevasi etevämpi kuin ne, jotka eivät päässeet vähällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itseasiassa sitä kipua on vähän hankala kuvailla mitenkään. Ne avautumisvaiheen supistukset ovat kuin isoja lihaskramppeja vatsan ja alaselän aluella, jotka tosin menevät vähän ajan kuluttua ohi, kunnes tulevat muutaman minuutin päästä uudestaan.

Siinä vaiheessa, kun vauva raivaa tietään maailmaan, tuntuu kauhea polttava kipu ja supistusten välillä se vähän hellittää.

Se kaikki tuntui olevan kuiten yllättävän nopeasti ohi, vaikka kestikin useamman tunnin. Synnytin täysin ilman mitään puudutteita tai kipulääkkeitä.

Parasta on, jos synnyttäjä ei ajattele liikaa etukäteen, että synnyttäminen on kivuliasta. Kannattaa mielummin katsella YouTubesta "orgasmic birth" synnytyksiä kuin jotain Hollywood-hömppää, jossa huudetaan tuskasta... moni asia on nimittäin opittua.

Höpö höpö tuolle lopulle. Jokainen synnytys ja synnyttäjä on erilainen. Vaikka miten katsoisi jotain orgasmisynnytyksfilmejä, niin sitä ei voi etukäteen tietää miten itsellä menee. Jotenkin kamalaa, että kivuliaan tai hankalan synnytyksen läpikäyneitä leimataan epäonnistujiksi jotka ei vain osannut tai jotka matki jotain leffaa. Aika sairas ajatus oikeasti, ei kukaan tarkoituksella kärsi.

Jos sulla on ollut helppo synnytys, ole onnellinen. Mutta mene vähän itseesi, äläkä korota itseäsi jalustalle luullen olevasi etevämpi kuin ne, jotka eivät päässeet vähällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No itseasiassa sitä kipua on vähän hankala kuvailla mitenkään. Ne avautumisvaiheen supistukset ovat kuin isoja lihaskramppeja vatsan ja alaselän aluella, jotka tosin menevät vähän ajan kuluttua ohi, kunnes tulevat muutaman minuutin päästä uudestaan.

Siinä vaiheessa, kun vauva raivaa tietään maailmaan, tuntuu kauhea polttava kipu ja supistusten välillä se vähän hellittää.

Se kaikki tuntui olevan kuiten yllättävän nopeasti ohi, vaikka kestikin useamman tunnin. Synnytin täysin ilman mitään puudutteita tai kipulääkkeitä.

Parasta on, jos synnyttäjä ei ajattele liikaa etukäteen, että synnyttäminen on kivuliasta. Kannattaa mielummin katsella YouTubesta "orgasmic birth" synnytyksiä kuin jotain Hollywood-hömppää, jossa huudetaan tuskasta... moni asia on nimittäin opittua.

Höpö höpö tuolle lopulle. Jokainen synnytys ja synnyttäjä on erilainen. Vaikka miten katsoisi jotain orgasmisynnytyksfilmejä, niin sitä ei voi etukäteen tietää miten itsellä menee. Jotenkin kamalaa, että kivuliaan tai hankalan synnytyksen läpikäyneitä leimataan epäonnistujiksi jotka ei vain osannut tai jotka matki jotain leffaa. Aika sairas ajatus oikeasti, ei kukaan tarkoituksella kärsi.

Jos sulla on ollut helppo synnytys, ole onnellinen. Mutta mene vähän itseesi, äläkä korota itseäsi jalustalle luullen olevasi etevämpi kuin ne, jotka eivät päässeet vähällä.

En korota itseäni miksikään. Mulla on ennen tätä viimeistä ollut ikäviä, kivuliaita ja erittäin traumaattisia synnytyksiä kaksi kappaletta. Mutta silti sillä henkisellä asennoitumisella oli suuri vaikutus, että viimeinen synnytys sujui helpommin ja kipu oli siedettävämpää.

Tarkoitukseni ei ollut loukata tai vähätellä ketään, vaan kertoa ap:lle, että (kiitos kristinuskon) olemme myös oppineet asennoitumaan siihen, että synnytys on lähtökohtaisesti jo kamalan kivulias tapahtuma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuukautiskivut höystettynä maailman pahimmalla ummetuksella ja vatsassa tuntuvilla krampeilla.

Kuinka paljon puudutukset vievät kipua pois? Ja onko kipu siedettävää, vaikka se onkin kovaa? Vai onko se niin järkyttävää ettei sitä oikeasti kestä kuten monet sanovat?

Ap

Vie kivun ihan kokonaan muttei tuntoa. Tunnet sen kyllä kun vauva valuu alaspäin ja missä kohtaa pitää ponnistaa. Olen kolme synnyttänyt kivunlievityksellä ja lähes ponnistamatta, meillä täällä Mikkelissä on sellainen tapa synnyttää (kivunlievitys+eijuuriponnistusta). Vauva valuu kyllä ulospäin ja tulee sitten noin vartissa parilla kolmella ponnistuksella. Helppoa hommaa, ilman kivunlievitystä synnyttäminen ja varhaisessa vaiheessa ponnistaminen ihan turhaa.

Mun ystävä sanoi synnytyksestään: samanlaista kuin isoa paskaa punttais :D

(puhui ilmeisesti ponnistusvaiheesta )

Mulla oli nopeahko ja yllättävän "helppo" ensisynnytys. Vedet meni yöllä, ja aamulla kun mentiin sairaalaan, ei juuri vielä supistellut. Lähinnä sellaista menkkakipua muistuttavaa tunnetta. Mutta iltapäivällä yltyivät kunnon krampeiksi, jotka levisivät koko vatsaan, kylkiin ja selkään. Aukesin ryminällä alle kolmessa tunnissa. Kipu oli yllättävän siedettävää, kun olin varautunut siihen, että synnytys sattuu. Odotin tavallaan koko ajan, että ei tämä vielä mitään, kohta varmaan pahenee. :D

Mutta mutta... Ponnistusvaiheessa homma tyssäsi. Mulle ehdittiin antaa vain kohdunkaula- ja välilihanpuudutus, eli en ollut edes mitenkään tokkuraan puudutettu. Lapsi ei vain mahtunut ulos, ja kätilöt hoputtivat että kohta tulee hapenpuute jos ei lapsi synny nyt. Hädissäni ponnistin, minkä pystyin, tuloksetta. Sitten leikattiin eppari ja lapsi syöksyi ulos seuraavalla ponnistuksella, repien kaikki kudokset tullessaan (3.asteen repeämä). Luulin homman olevan ohi, mutta kamalin olikin vasta edessä. Nimittäin istukka ei suostunut irtoamaan. Minulla oli vastasyntynyt rinnalla, kun kätilöt alkoivat irrottaa istukkaa. Yksi runnoi ja paineli aran vatsan päältä ja toinen kiskoi napanuorasta. Kipu oli aivan järjetön, pahempi kuin mikään ennen sitä. Vääntelehdin, huusin ja kiljuin että lopettakaa, lopettakaa, mutta ei vaikutusta. Välillä vaihtoivat vuoroja. Lopulta istukka saatiin revittyä irti. Myöhemmin selvisi, että se oli todellakin revennyt irti kohdusta, osan jäädessä edelleen kiinni. Nuo kiinnijääneet kappaleet aiheuttivat mulla puolen vuoden kroonisen kohtutulehduksen, joka saatiin loppumaan vasta kolmen nukutuksessa tehdyn kaavinnan jälkeen. Semmottista. Seuraava syntyykin sektiolla.

Silti olen sitä mieltä, että ekaa kannattaa mennä synnyttämään rohkein mielin. Synnytyksessä voi tapahtua ihan mitä vaan, mutta suurimmalla osalla se menee hyvin. Itse ajattelen, että kipu itsessään ei ole vaarallista, ei siihen kuole. Kipua kestää, kun tietää, että se loppuu ja sen kokee hyvän asian takia. Pysyvät synnytysvauriot ovat asia erikseen, mutta ne on onneksi harvinaisia. Mulla kävi huono tuuri.

Itselleni pahinta olivat ne supistukset, joita kesti monta päivää. Supistuksen aikana meni jalat alta ja koko vatsa meni kivikovaksi. Itse ulostulossa taas hirveintä oli se, että vauva ei tullut virheasennon takia sulavasti ulos, vaikka väkisin yritin ponnistaa. Tuntui kuin puolen vuoden kakka olisi ollut poikittain takapuolessa. Imukupilla saatiin lopulla vedettyä ja samalla huusin ja ponnistin kuin gorilla.