Lue keskustelun säännöt.
En kestä enää rahattomuutta ja työttömyyttä
06.07.2017 |
En enää iloitse mistään. Kaikki mihin menee rahaa ahdistaa. Ei ole nälkä eikä jano kun ahdistaa. Nukun todella huonosti ja heräilen koska ahdistaa raha ja tylsyys.
En minä tällaista elämää halunnut. Töihin en pääse enkä taaskaan päässyt opiskelemaan. En pääse elämässä mihinkään, viimeiset kaksi vuotta olen kituutellut työttömyystuella ja osa-aikatyöllä.
Nyt alkaa jaksaminen loppua, pitäis varmaan mennä lääkäriin. Ahdistaa vaan siihenkin menevä raha. Enkä tahtoisi mitään lääkitystä mutta en kyllä enää kestä ilmankaan. Olen täysin hyödytön, joka päivä toivon että kuolisin jo pois.
N22
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse oon muutaman vuoden päästä 30 ja työtön. Oon ehkä sössinyt itse asiani nuorempana, mutta sille en enää mitään voi; yläasteella ei mitään tietoa mihin haluan, välivuosi ja talouskoulu, haku ravintola-alalle, kun en muutakaan keksinyt, opiskelin pari vuotta, kunnes oli pakko myöntää,että kiinnostus nolla ja tyhmyyttäni lopetin. Sit taas välivuosi, työkokeilua, masennusta (jota en tuolloin tajunnut, eikä hoidettu). Hain merkonomiksi, kun en muutakaan keksinyt. Molemmista kouluista lainaa, koska en saanut opintojen ohelle töitä. Sit jonkun aikaa kaupan alan töitä, eikä tämäkään ala nappaa. Kaikki kysyy opiskelusta, mutta en tiedä mitä lähtis opiskelemaan ja lainakin maksettava, JOS pääsis töihin. Ja mitä pääsisi opiskelemaan. Välillä meinaa vähän epätoivo iskeä.
Koska en ole löytänyt mieluista alaa, eikä minulla ole mitään erityisiä taitoja ja vahvuuksia, niin pakko myöntää, että ainut motivaatio työhön on raha ja ehkä se, ettei ole aivan luuseri muiden silmissä. Jos raha ei olisi ongelma, opiskelisin vaikka avoimessa amk:ssa ja tekisin itseäni kiinnostavia juttuja.
Et ole tainnut vielä oikein ymmärtää yhteiskuntamme toimintaa. Eihän täällä kukaan tekisi muuta kuin harrastelisi omiaan jos rahaa tulisi jostain taikaseinästä. Opiskeluala valitaan sen mukaan, mikä ala tulee todennäköisimmin työllistämään valmistuttua. Ei ole mitään järkeä opiskella jotain naistutkimusta, kun sen ammatin harjoittamisesta ei sinulle kukaan tule maksamaan pennipyörylää.
Energia, lääketiede, ruoka, vesi, tuossa muutamia ihmiselle elintärkeitä asioita, joiden saralla töitä tulee aina olemaan. Eism. insinöörinä tai hoitajana työllistyminen on melkein varmaa. Heitä yhteiskunta tulee aina tarvitsemaan. Joku joka hoitaa koteihin sähköt ja pitää tekniset laitteet toiminnassa on aina haluttu ihminen yhteiskunnassa. Samoin ihminen, joka huolehtii sairaista ja hoivaa ja lääkitsee tulee olemaan aina arvostetussa osassa yhteiskunnassa ja näin ollen työllistetty.
Eli minun, jota ahdistaa jo asiakaspalvelu, kantis hakeutua hoitoalalle? Eikö aina oo puhetta siitä, miten sinnekin hakeutuu vääränlaista porukkaa? Olen kyllä empaattinen ja herkkä ihminen, sen myönnän, mutta tuohon työhön ehkä liiankin. Hain joskus kauneudenhoito-alalle siksi, että ajattelin sen olevan kivaa. Sitä en ajatellut, että ujohkon introvertin (ainakaan minun) ei ole kovin luontevaa olla niin lähellä tuntematonta ihmistä. Insinööri, esim. sähköinsinööri nyt olisi hienoa olla, mutta sinnekö vaan pääsee kuka haluaa? En tiedä mitä vahvuuksia kyseisessä ammatissa tarvitaan, mutta lähipiirin perusteella veikkaan, että ainakin matemaattista lahjakkuutta? Entä jos sitä ei ole? Nimittäin yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täältä ketjusta lähtee ne viestit missä ihan oikeasti kerrotaan miten töitä saisi, esim. lähtemällä Norjaan.
Ei taida tämän palstan työttömät haluta kuulla semmoisia ohjeita.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kiitollinen rikkonaisesta "työurastani", eli haahuillut sinne tänne epämääräisissä työsuhteissa, ollut työttömänä pitkiä kausia, valmistunut AMKista ym ym...Rahaa ja omaisuutta on normaalia 30-vuotiasta vähemmän, mutta itse ainakin huomasin työsuhteissa olessani, että oman itsen kehittäminen jäi puolitiehen, koska oli aina niin väsynyt töistä. Työkaverien pinnalisten ja materialististen juttujen kuuleminen vaikutti muhunkin aina töissä olessani ja vajosin alemmalle tasolle ihmisenä.
Olen kiitollinen näistä rikkonaisista vuosista, sillä koen olevani tietyllä tavalla sisäisesti kehittyneempi kun monet 20 + vuotta työelämässä rämpineet, koska ihmisten energia on rajallista. Mulla on mennyt paljon energiaa itseni opiskeluun ja kehittämiseen, sitten taas toisilla se menee siihen työhön ja materian hankkimiseen. Ihmisen törkein tehtävä tässä maailmassa ei ole työ vaan itsensä ymmärtäminen ja se todellakin vaati oikeaa työtä!
Tämä tosiaan. Ihmisillä ei ole mahdollisuuksia kasvaa täysin aikuiseksi kun täytyy antaa niin iso siipale ajastaan muille. Minä tunnen monia ihmisiä itseni mukaan lukien että stressaavina kausina itsestä huolehtiminen menee rapakuntoon eikä mistään/muista välitetä enää samalla tavalla. Yhteiskunnan ylläpitäminen on silloin aika pinnallista ja materialistista, mutta ihmiset siinä eivät voi erityisen hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse oon muutaman vuoden päästä 30 ja työtön. Oon ehkä sössinyt itse asiani nuorempana, mutta sille en enää mitään voi; yläasteella ei mitään tietoa mihin haluan, välivuosi ja talouskoulu, haku ravintola-alalle, kun en muutakaan keksinyt, opiskelin pari vuotta, kunnes oli pakko myöntää,että kiinnostus nolla ja tyhmyyttäni lopetin. Sit taas välivuosi, työkokeilua, masennusta (jota en tuolloin tajunnut, eikä hoidettu). Hain merkonomiksi, kun en muutakaan keksinyt. Molemmista kouluista lainaa, koska en saanut opintojen ohelle töitä. Sit jonkun aikaa kaupan alan töitä, eikä tämäkään ala nappaa. Kaikki kysyy opiskelusta, mutta en tiedä mitä lähtis opiskelemaan ja lainakin maksettava, JOS pääsis töihin. Ja mitä pääsisi opiskelemaan. Välillä meinaa vähän epätoivo iskeä.
Koska en ole löytänyt mieluista alaa, eikä minulla ole mitään erityisiä taitoja ja vahvuuksia, niin pakko myöntää, että ainut motivaatio työhön on raha ja ehkä se, ettei ole aivan luuseri muiden silmissä. Jos raha ei olisi ongelma, opiskelisin vaikka avoimessa amk:ssa ja tekisin itseäni kiinnostavia juttuja.
Et ole tainnut vielä oikein ymmärtää yhteiskuntamme toimintaa. Eihän täällä kukaan tekisi muuta kuin harrastelisi omiaan jos rahaa tulisi jostain taikaseinästä. Opiskeluala valitaan sen mukaan, mikä ala tulee todennäköisimmin työllistämään valmistuttua. Ei ole mitään järkeä opiskella jotain naistutkimusta, kun sen ammatin harjoittamisesta ei sinulle kukaan tule maksamaan pennipyörylää.
Energia, lääketiede, ruoka, vesi, tuossa muutamia ihmiselle elintärkeitä asioita, joiden saralla töitä tulee aina olemaan. Eism. insinöörinä tai hoitajana työllistyminen on melkein varmaa. Heitä yhteiskunta tulee aina tarvitsemaan. Joku joka hoitaa koteihin sähköt ja pitää tekniset laitteet toiminnassa on aina haluttu ihminen yhteiskunnassa. Samoin ihminen, joka huolehtii sairaista ja hoivaa ja lääkitsee tulee olemaan aina arvostetussa osassa yhteiskunnassa ja näin ollen työllistetty.
Aikamoinen luovuttajan asenne heti kättelyssä. Tottakai mennään opiskelemaan sitä mikä eniten kiinnostaa. Jos se ei työllistä, niin sen jälkeen mietitään vaihtoehtoja. Elämä on turhan lyhyt tuhlattavaksi sellaisiin asioihin, jotka eivät kiinnosta, joten kannattaa ehdottomasti ainakin yrittää tehdä sitä mitä haluaa.
Tästä tulee mieleen se sanonta, että et ole vain syntynyt maksamaan laskuja ja kuolemaan. En ainakaan itse haluaisi tehdä epämiellyttävää työtä koko elämääni ja opiskelella alaa vaan siksi, että töitä on. Ja entä jos ei ole riittävän fiksu päästäkseen joksikin insinööriksi?
Vierailija kirjoitti:
Nykynuoret ovat pilalle hemmoteltuja vellipeppuja, jotka masentuvat heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tiedän koska olen itse 28 vuotias. Olen käynyt läpi itsetunto-ongelmat ja hakenut lukuisia kertoja kouluun ja työpaikkoihin onnistumatta. Olen ylipainoinen eikä minulla ollut mahdollisuutta parisuhteeseen ulkonäköni ja huonon itsetuntoni takia noin 23 ikävuoteen asti. Sitten kyllästyin itsesäälissä pyörimiseen ja marisemiseen. Rupesin käymään salilla ja pakotin itseni lähtemään ulos lenkille vähintään kerran viikossa. Luin AMK:n pääsykokeisiin ja pääsin sisään opiskelemaan insinööriksi.
Nyt olen ulkomuodoltani urheilullinen. Harrastan liikuntaa, syön hyvin, minulla on insinöörin tutkinto ja koulutustani vastaava työpaikka. Itsetuntoni kohosi huimasti sen jälkeen kun en enää verrannut itseäni muihin vaan tein asioita omaksi ilokseni ja ajattelin omaa parastani. En enää häpeile vaan teen mitä lystään. Itsetunnon kasvettua uskalsin lähestyä vastakaista sukupuolta ja huomasin, että tutustuin aivan huipputyyppeihin ja löysinkin itselleni ensimmäisen tyttöystävän.
Nyt elämäni on täyttänyt lapset, työ, harrastukset, parisuhde ja tulevaisuuden suunnitelmat. En voi ymmärtää miten ihmiset, jotka ovat lähteneet minua paremmista lähtökohdista, marisevat ja valittavat masennusta kun eivät saa jokaista toivettaan toteutumaan sormiaan napsauttamalla. Ihmiset, jotka löysivät parisuhteita kun minä painin vielä ylipainon ja itsetunto-ongelmien kanssa. Ihmiset, jotka olivat hankkineet jo lapsia kun minä vielä ajattelin, että miltähän seksi tuntuu. Ihmiset, jotka kehuskelivat kuinka suuret palkkatulot heillä on unelmaduuneissaan.
Olen nyt jo lähellä kolmeakymmentä ikävuotta huomannut, että kaikki nuo ihmiset marisevat ja valittavat, koska eivät ole kokeneet vastoinkäymisiä elämänsä alkutaipaleella. Kaikki hyvät asiat on heille annettu kuin tarjottimella. He eivät voi käsittää, kuinka hankalaa on saada työ tai opiskelupaikka kun olet ollut syrjäytynyt muutaman vuoden ja mietit, mikä on elämän tarkoitus ja miski minun pitäisi vielä jatkaa tätä kärsimystä.
Kaikki te, jotka valitatte ja marisette jaksamistanne ja elämän kovuutta. Lopettakaa marina ja ulina ja itsesäälissä piehtarointi ja alkakaa tekemään asioillenne jotain. Ei täällä kukaan mmuukaan teidän puolesta tee niitä asioita. Aivan itse on itselleen rakennettava elämään sisältö jos sellaista haluaa.
Lakkaa itse nostamasta itseäsi jalustalle. Minä en ymmärrä näitä ihmisiä, jotka luulevat että jokin egotrippaus saarna auttaa ketään, kun sinunkin stooristasi näkee että aika paransi sinunkin haavasi.
Minun kohdalla suinkaan ei ole kyse siitä että olen saanut aina haluamani vaan siitä että en ole koskaan saanut mitään onnistumisen kokemuksia. Sitä on erittäin vaikea luottaa omiin kykyihinsä ja tulevaisuuteen jos on aina epäonnistunut tärkeissä asioissa elämässä - ja joskus pienemmissäkin. Ja siihen perään joutunut maksamaan taloudellisesti tai terveydellisesti menetyksestään. Juuri edellisen vuoksi on pakko lamaantua hetkeksi että saa koottua kaiken jäljellä olevan kasaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jälkihaku, avoin yliopisto, ammattikorkeiden etänä suoritettavat opinnot...onhan noita mihin syksylläkin voi hakea! Koitapa ottaa yhteyttä Satakunnan ammattikorkeen Huittisten yksikköön. Eiköhän sieltä puhumalla paikka irtoa :)
Älä ap menetä toivoasi! Olet vielä nuori ja sinulla on aikaa vielä opiskellakin. Rahattomuus ja toimettomuus on varmasti kurjaa, kuka tahansa ihminen sinun tilanteessasi tuntisi saman tuskan. Älä todellakaan kuuntele näitä, jotka yrittävät vähätellä ongelmiasi. Pidä huoli ettet jää neljän seinän sisälle mököttämään, käy vaikka kirjastossa lukemassa ja lainaamassa mieluisia kirjoja, tai käy kävelyllä ulkona vähän väliä, mitä tahansa johon rahatilanne antaa myöten. Yritä pitää mieli sen verran kirkkaana, että jaksat mennä eteenpäin ja varmasti pääset jossain vaiheessa vielä opiskelemaan. Pysy kaukana päihteistä. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jälkihaku, avoin yliopisto, ammattikorkeiden etänä suoritettavat opinnot...onhan noita mihin syksylläkin voi hakea! Koitapa ottaa yhteyttä Satakunnan ammattikorkeen Huittisten yksikköön. Eiköhän sieltä puhumalla paikka irtoa :)
Tosiaan näihin pienempien paikkakuntien ammattikorkeisiin pääsee lähes kuka tahansa, koska ei ole riittävästi hakijoita. Koulu haluaa ottaa paljon opiskelijoita, koska heidän rahoituksensa riippuu opiskelijoiden määrästä.
Jos opinnot etenevät hyvin, niin voi halutessaan siirtyä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan jossain vaiheessa. Tämäkin yleensä onnistuu, koska moni lopettaa kesken opintojen aikana ja siten ryhmät ovat vajaita ja edelleen koulu saa rahaa valmistuneista.
Muutto voi olla ihan piristäväkin asia, joten ei sitä kannata liiaksi pelätä.
PeliMies76 kirjoitti:
Mä taas nautin työttömydestä.Se on syntini ja paheeni.
Mulla ei ole juurikaan muita paheita, ei rikosrekisteriä eikä huumekokeiluja.
Nyt tällä hetkellä olen töissä ja odotan kovasti kun kohta elokuussa loppuu työt ja pääsen ansiosidonnaiselle.Aion olla taas vuoden poissa työelämästä ja nautin.Teen tätä jatkuvasti, esim. vuonna 2015 en ollut päivääkään töissä ja kyllä nautin.Olen yleensä noin 5kk vuodessa töissä ja joskus vuodenkin poissa.Säästöjä on ja teen osa-aikaisesti vähän duunia sen muutaman kuukauden jotta ansiosidonnaiset juoksee jatkossakin.
Mulla on korkeakoulututkinto,alan työtä en saa. Olen nelikymppinen ja ollut aika kauan työelämässä, 2000-luvulla ihan päätoimisestikin paskahommia ja erittäin vankka kokemus hyvästä asiakaspalvelusta.Kukaan ei varmaan uskois minusta päällepäin että todellinen mielipiteeni työelämästä on nykyään pelkkää skeidaa.Hymyilen aina ja olen aina ystävällinen epämiellyttävillekin ihmisille.Kärsinyt oon.
Rehellisesti sanoen en nauti työelämästä enkä ole koskaan nauttinutkaan.Liikaa paskatöitä ja uhrautumisia takana.
Työttömänä oleminen on lomailua ja todella ihanaa.En enää ikinä palaa ruuhkavuosiin ja päätoimisiin työsuhteisiin, antaa nuorempien, sosiaalisuutta kaipaavien ja urapyrkyreiden mennä.
Sitäpaitsi työttömänä ollessa urheioen ja nautin elämästä lähes täysin raittiina enkä polta.Työhön palattuani alan aina polttamaan tupakkaa ketjussa, alkoholinkäyttö lisääntyy enkä jaksa urheilla ja käydä salilla.
Mulle ei sovi urheilu JA työelämä yhdessä,en jaksa.Se on joko-tai ja valitsen mieluummin urheilun, pitkät aamunukkumiset ja terveellisen elämän kuin stressaavan työn. Enää kuukausi niin seuraavan vuoden voi huilailla....
Toivon sydämestäni ettei ylläpito poista kirjoitustani,tämä on totta eikä mikään provo.
Minusta tämä kuulostaa hyvältä, voisin itsekin elää noin jos olisi mahdollisuus.
Aika monet varttuneet ovat kouluttautuneet hoiva-alalle. Vanhusten parissa elämänkokemuksella pääsee pitkälle, kun asiakkaat ovat omien vanhempien ikäisiä osaa toimia heidän kanssaan paremmin (ja on ehkä inhimillisempi) kuin juuri täysikäiseksi tullut "pissis". Ilman muuta monella alalla nuoret menevät ohi, mutta taasen kasvavan vanhemman ikäluokan palveluun tarvitaan vanhempia ihmisiä, esim. pankin sijoitusneuvojissa tämä tarve on havaittu.