En kestä enää rahattomuutta ja työttömyyttä

Nykynuoret ovat pilalle hemmoteltuja vellipeppuja, jotka masentuvat heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tiedän koska olen itse 28 vuotias. Olen käynyt läpi itsetunto-ongelmat ja hakenut lukuisia kertoja kouluun ja työpaikkoihin onnistumatta. Olen ylipainoinen eikä minulla ollut mahdollisuutta parisuhteeseen ulkonäköni ja huonon itsetuntoni takia noin 23 ikävuoteen asti. Sitten kyllästyin itsesäälissä pyörimiseen ja marisemiseen. Rupesin käymään salilla ja pakotin itseni lähtemään ulos lenkille vähintään kerran viikossa. Luin AMK:n pääsykokeisiin ja pääsin sisään opiskelemaan insinööriksi.

Nyt olen ulkomuodoltani urheilullinen. Harrastan liikuntaa, syön hyvin, minulla on insinöörin tutkinto ja koulutustani vastaava työpaikka. Itsetuntoni kohosi huimasti sen jälkeen kun en enää verrannut itseäni muihin vaan tein asioita omaksi ilokseni ja ajattelin omaa parastani. En enää häpeile vaan teen mitä lystään. Itsetunnon kasvettua uskalsin lähestyä vastakaista sukupuolta ja huomasin, että tutustuin aivan huipputyyppeihin ja löysinkin itselleni ensimmäisen tyttöystävän.

Nyt elämäni on täyttänyt lapset, työ, harrastukset, parisuhde ja tulevaisuuden suunnitelmat. En voi ymmärtää miten ihmiset, jotka ovat lähteneet minua paremmista lähtökohdista, marisevat ja valittavat masennusta kun eivät saa jokaista toivettaan toteutumaan sormiaan napsauttamalla. Ihmiset, jotka löysivät parisuhteita kun minä painin vielä ylipainon ja itsetunto-ongelmien kanssa. Ihmiset, jotka olivat hankkineet jo lapsia kun minä vielä ajattelin, että miltähän seksi tuntuu. Ihmiset, jotka kehuskelivat kuinka suuret palkkatulot heillä on unelmaduuneissaan.

Olen nyt jo lähellä kolmeakymmentä ikävuotta huomannut, että kaikki nuo ihmiset marisevat ja valittavat, koska eivät ole kokeneet vastoinkäymisiä elämänsä alkutaipaleella. Kaikki hyvät asiat on heille annettu kuin tarjottimella. He eivät voi käsittää, kuinka hankalaa on saada työ tai opiskelupaikka kun olet ollut syrjäytynyt muutaman vuoden ja mietit, mikä on elämän tarkoitus ja miski minun pitäisi vielä jatkaa tätä kärsimystä.

Kaikki te, jotka valitatte ja marisette jaksamistanne ja elämän kovuutta. Lopettakaa marina ja ulina ja itsesäälissä piehtarointi ja alkakaa tekemään asioillenne jotain. Ei täällä kukaan mmuukaan teidän puolesta tee niitä asioita. Aivan itse on itselleen rakennettava elämään sisältö jos sellaista haluaa.

Sama juttu, sama juttu...

Vierailija kirjoitti:

Nykynuoret ovat pilalle hemmoteltuja vellipeppuja, jotka masentuvat heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tiedän koska olen itse 28 vuotias. Olen käynyt läpi itsetunto-ongelmat ja hakenut lukuisia kertoja kouluun ja työpaikkoihin onnistumatta. Olen ylipainoinen eikä minulla ollut mahdollisuutta parisuhteeseen ulkonäköni ja huonon itsetuntoni takia noin 23 ikävuoteen asti. Sitten kyllästyin itsesäälissä pyörimiseen ja marisemiseen. Rupesin käymään salilla ja pakotin itseni lähtemään ulos lenkille vähintään kerran viikossa. Luin AMK:n pääsykokeisiin ja pääsin sisään opiskelemaan insinööriksi.

Nyt olen ulkomuodoltani urheilullinen. Harrastan liikuntaa, syön hyvin, minulla on insinöörin tutkinto ja koulutustani vastaava työpaikka. Itsetuntoni kohosi huimasti sen jälkeen kun en enää verrannut itseäni muihin vaan tein asioita omaksi ilokseni ja ajattelin omaa parastani. En enää häpeile vaan teen mitä lystään. Itsetunnon kasvettua uskalsin lähestyä vastakaista sukupuolta ja huomasin, että tutustuin aivan huipputyyppeihin ja löysinkin itselleni ensimmäisen tyttöystävän.

Nyt elämäni on täyttänyt lapset, työ, harrastukset, parisuhde ja tulevaisuuden suunnitelmat. En voi ymmärtää miten ihmiset, jotka ovat lähteneet minua paremmista lähtökohdista, marisevat ja valittavat masennusta kun eivät saa jokaista toivettaan toteutumaan sormiaan napsauttamalla. Ihmiset, jotka löysivät parisuhteita kun minä painin vielä ylipainon ja itsetunto-ongelmien kanssa. Ihmiset, jotka olivat hankkineet jo lapsia kun minä vielä ajattelin, että miltähän seksi tuntuu. Ihmiset, jotka kehuskelivat kuinka suuret palkkatulot heillä on unelmaduuneissaan.

Olen nyt jo lähellä kolmeakymmentä ikävuotta huomannut, että kaikki nuo ihmiset marisevat ja valittavat, koska eivät ole kokeneet vastoinkäymisiä elämänsä alkutaipaleella. Kaikki hyvät asiat on heille annettu kuin tarjottimella. He eivät voi käsittää, kuinka hankalaa on saada työ tai opiskelupaikka kun olet ollut syrjäytynyt muutaman vuoden ja mietit, mikä on elämän tarkoitus ja miski minun pitäisi vielä jatkaa tätä kärsimystä.

Kaikki te, jotka valitatte ja marisette jaksamistanne ja elämän kovuutta. Lopettakaa marina ja ulina ja itsesäälissä piehtarointi ja alkakaa tekemään asioillenne jotain. Ei täällä kukaan mmuukaan teidän puolesta tee niitä asioita. Aivan itse on itselleen rakennettava elämään sisältö jos sellaista haluaa.

Kenellekään ei anneta mitään tarjottimella.

Ja miksi olet noin nuorena hankkinut lapsia?

Joku tässä ketjussa kehotti lukemaan kursseja avoimen amkin kautta ja että se vaatisi rahaa. No ei välttämättä, sillä monissa amkeissa työttömät saavat suorittaa ilmaiseksi kursseja. Jos ei vielä ole ihan satavarma, mikä ala kiinnostaa, kannattaa kokeilla eri kurssien kautta.

Jos asuu kaukana mahdollisista koulutuspaikoista, voi suorittaa verkkokursseja. Kyllä niiltäkin voi löytää omanhenkistä seuraa. Ja tietty jos löytää kivoja kursseja, joissa on lähiopetusta, voi saada rutkastikin uusia kavereita ja seuraa. Tämä auttaa vetämään pois kotiympyröistä, kun on muutakin tekemistä kuin velloa siinä omassa surkeudessaan.

Tsemppiä kaikille meille, jotka ollaan työttömiä! Olemme arvokkaita, ihania ihmisiä silti ja uskon, että jokainen löydämme paikkamme jossain vaiheessa. Nautitaan kesästä, vaikka onkin kylmä ja sataa. Ainakin valon määrä on huikea :).

Vierailija kirjoitti:

Nykynuoret ovat pilalle hemmoteltuja vellipeppuja, jotka masentuvat heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tiedän koska olen itse 28 vuotias. Olen käynyt läpi itsetunto-ongelmat ja hakenut lukuisia kertoja kouluun ja työpaikkoihin onnistumatta. Olen ylipainoinen eikä minulla ollut mahdollisuutta parisuhteeseen ulkonäköni ja huonon itsetuntoni takia noin 23 ikävuoteen asti. Sitten kyllästyin itsesäälissä pyörimiseen ja marisemiseen. Rupesin käymään salilla ja pakotin itseni lähtemään ulos lenkille vähintään kerran viikossa. Luin AMK:n pääsykokeisiin ja pääsin sisään opiskelemaan insinööriksi.

Nyt olen ulkomuodoltani urheilullinen. Harrastan liikuntaa, syön hyvin, minulla on insinöörin tutkinto ja koulutustani vastaava työpaikka. Itsetuntoni kohosi huimasti sen jälkeen kun en enää verrannut itseäni muihin vaan tein asioita omaksi ilokseni ja ajattelin omaa parastani. En enää häpeile vaan teen mitä lystään. Itsetunnon kasvettua uskalsin lähestyä vastakaista sukupuolta ja huomasin, että tutustuin aivan huipputyyppeihin ja löysinkin itselleni ensimmäisen tyttöystävän.

Nyt elämäni on täyttänyt lapset, työ, harrastukset, parisuhde ja tulevaisuuden suunnitelmat. En voi ymmärtää miten ihmiset, jotka ovat lähteneet minua paremmista lähtökohdista, marisevat ja valittavat masennusta kun eivät saa jokaista toivettaan toteutumaan sormiaan napsauttamalla. Ihmiset, jotka löysivät parisuhteita kun minä painin vielä ylipainon ja itsetunto-ongelmien kanssa. Ihmiset, jotka olivat hankkineet jo lapsia kun minä vielä ajattelin, että miltähän seksi tuntuu. Ihmiset, jotka kehuskelivat kuinka suuret palkkatulot heillä on unelmaduuneissaan.

Olen nyt jo lähellä kolmeakymmentä ikävuotta huomannut, että kaikki nuo ihmiset marisevat ja valittavat, koska eivät ole kokeneet vastoinkäymisiä elämänsä alkutaipaleella. Kaikki hyvät asiat on heille annettu kuin tarjottimella. He eivät voi käsittää, kuinka hankalaa on saada työ tai opiskelupaikka kun olet ollut syrjäytynyt muutaman vuoden ja mietit, mikä on elämän tarkoitus ja miski minun pitäisi vielä jatkaa tätä kärsimystä.

Kaikki te, jotka valitatte ja marisette jaksamistanne ja elämän kovuutta. Lopettakaa marina ja ulina ja itsesäälissä piehtarointi ja alkakaa tekemään asioillenne jotain. Ei täällä kukaan mmuukaan teidän puolesta tee niitä asioita. Aivan itse on itselleen rakennettava elämään sisältö jos sellaista haluaa.

Raa'asti sanottu, mutta totta.

Siis miten ihmiset onnistuu olemaan vuosia työttömänä, työkkärihän velvoittaa hakemaan avoimia työpaikkoja, kun niitä hakee, aina on jostain paikan saanut halusi sitä tai ei.. onko ihmiset valikoivia työpaikkojen suhteen vai käyttäytyvätkö huonosti haastattelussa? kertokaa!

nimimerkillä: työllistetty, vaikkei niin väliksi olisi vielä ollut...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykynuoret ovat pilalle hemmoteltuja vellipeppuja, jotka masentuvat heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tiedän koska olen itse 28 vuotias. Olen käynyt läpi itsetunto-ongelmat ja hakenut lukuisia kertoja kouluun ja työpaikkoihin onnistumatta. Olen ylipainoinen eikä minulla ollut mahdollisuutta parisuhteeseen ulkonäköni ja huonon itsetuntoni takia noin 23 ikävuoteen asti. Sitten kyllästyin itsesäälissä pyörimiseen ja marisemiseen. Rupesin käymään salilla ja pakotin itseni lähtemään ulos lenkille vähintään kerran viikossa. Luin AMK:n pääsykokeisiin ja pääsin sisään opiskelemaan insinööriksi.

Nyt olen ulkomuodoltani urheilullinen. Harrastan liikuntaa, syön hyvin, minulla on insinöörin tutkinto ja koulutustani vastaava työpaikka. Itsetuntoni kohosi huimasti sen jälkeen kun en enää verrannut itseäni muihin vaan tein asioita omaksi ilokseni ja ajattelin omaa parastani. En enää häpeile vaan teen mitä lystään. Itsetunnon kasvettua uskalsin lähestyä vastakaista sukupuolta ja huomasin, että tutustuin aivan huipputyyppeihin ja löysinkin itselleni ensimmäisen tyttöystävän.

Nyt elämäni on täyttänyt lapset, työ, harrastukset, parisuhde ja tulevaisuuden suunnitelmat. En voi ymmärtää miten ihmiset, jotka ovat lähteneet minua paremmista lähtökohdista, marisevat ja valittavat masennusta kun eivät saa jokaista toivettaan toteutumaan sormiaan napsauttamalla. Ihmiset, jotka löysivät parisuhteita kun minä painin vielä ylipainon ja itsetunto-ongelmien kanssa. Ihmiset, jotka olivat hankkineet jo lapsia kun minä vielä ajattelin, että miltähän seksi tuntuu. Ihmiset, jotka kehuskelivat kuinka suuret palkkatulot heillä on unelmaduuneissaan.

Olen nyt jo lähellä kolmeakymmentä ikävuotta huomannut, että kaikki nuo ihmiset marisevat ja valittavat, koska eivät ole kokeneet vastoinkäymisiä elämänsä alkutaipaleella. Kaikki hyvät asiat on heille annettu kuin tarjottimella. He eivät voi käsittää, kuinka hankalaa on saada työ tai opiskelupaikka kun olet ollut syrjäytynyt muutaman vuoden ja mietit, mikä on elämän tarkoitus ja miski minun pitäisi vielä jatkaa tätä kärsimystä.

Kaikki te, jotka valitatte ja marisette jaksamistanne ja elämän kovuutta. Lopettakaa marina ja ulina ja itsesäälissä piehtarointi ja alkakaa tekemään asioillenne jotain. Ei täällä kukaan mmuukaan teidän puolesta tee niitä asioita. Aivan itse on itselleen rakennettava elämään sisältö jos sellaista haluaa.

Kenellekään ei anneta mitään tarjottimella.

Ja miksi olet noin nuorena hankkinut lapsia?

Taisi kolahtaa arkaan paikkaan? Olet ilmeisesti juuri näitä ihmisiä, jotka aina syyttelevät kaikesta epäonnestaan muita eivätkä tajua, että itse se oma elämä on tehtävä juuri sellaiseksi kuin haluaa.

Pari vinkkiä ilmaisista palveluista:

- työkkärin ammatinvalinnan ohjaaja on ilmainen, voi auttaa löytämään väyliä, joita itse ei keksinyt. Työkkäri tarjoaa myös uraohjausta.

- ns työttömän terveystarkastus terkkarissa on ilmainen ja voivat ohjata sua eteenpäin.

- lisäksi on olemassa erilaisia vertaistuki yms ryhmiä, joissa voi ilmaiseksi keskustella asioistaan. Sun vain pitää löytää itsellesi sopiva.

Mietit opiskelualan, johon todella haluat ja alat valmistautua. Yhteishakuja on nyt syksyllä. Tee pitkiä kävelylenkkejä ja mielellään luonnossa niin jaksat lukea ja se saattaa laskea ahdistustasoakin.

Itse oon muutaman vuoden päästä 30 ja työtön. Oon ehkä sössinyt itse asiani nuorempana, mutta sille en enää mitään voi; yläasteella ei mitään tietoa mihin haluan, välivuosi ja talouskoulu, haku ravintola-alalle, kun en muutakaan keksinyt, opiskelin pari vuotta, kunnes oli pakko myöntää,että kiinnostus nolla ja tyhmyyttäni lopetin. Sit taas välivuosi, työkokeilua, masennusta (jota en tuolloin tajunnut, eikä hoidettu). Hain merkonomiksi, kun en muutakaan keksinyt. Molemmista kouluista lainaa, koska en saanut opintojen ohelle töitä. Sit jonkun aikaa kaupan alan töitä, eikä tämäkään ala nappaa. Kaikki kysyy opiskelusta, mutta en tiedä mitä lähtis opiskelemaan ja lainakin maksettava, JOS pääsis töihin. Ja mitä pääsisi opiskelemaan. Välillä meinaa vähän epätoivo iskeä.

Koska en ole löytänyt mieluista alaa, eikä minulla ole mitään erityisiä taitoja ja vahvuuksia, niin pakko myöntää, että ainut motivaatio työhön on raha ja ehkä se, ettei ole aivan luuseri muiden silmissä. Jos raha ei olisi ongelma, opiskelisin vaikka avoimessa amk:ssa ja tekisin itseäni kiinnostavia juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Siis miten ihmiset onnistuu olemaan vuosia työttömänä, työkkärihän velvoittaa hakemaan avoimia työpaikkoja, kun niitä hakee, aina on jostain paikan saanut halusi sitä tai ei.. onko ihmiset valikoivia työpaikkojen suhteen vai käyttäytyvätkö huonosti haastattelussa? kertokaa!

nimimerkillä: työllistetty, vaikkei niin väliksi olisi vielä ollut...

Olen ollut yli viisi vuotta työttömänä ja tänä aikana en ole hakenut ainuttakaan työpaikkaa. Työkkärin puolelta tulleiden ehdotusten ja osoitusten määrä on sama, nolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykynuoret ovat pilalle hemmoteltuja vellipeppuja, jotka masentuvat heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tiedän koska olen itse 28 vuotias. Olen käynyt läpi itsetunto-ongelmat ja hakenut lukuisia kertoja kouluun ja työpaikkoihin onnistumatta. Olen ylipainoinen eikä minulla ollut mahdollisuutta parisuhteeseen ulkonäköni ja huonon itsetuntoni takia noin 23 ikävuoteen asti. Sitten kyllästyin itsesäälissä pyörimiseen ja marisemiseen. Rupesin käymään salilla ja pakotin itseni lähtemään ulos lenkille vähintään kerran viikossa. Luin AMK:n pääsykokeisiin ja pääsin sisään opiskelemaan insinööriksi.

Nyt olen ulkomuodoltani urheilullinen. Harrastan liikuntaa, syön hyvin, minulla on insinöörin tutkinto ja koulutustani vastaava työpaikka. Itsetuntoni kohosi huimasti sen jälkeen kun en enää verrannut itseäni muihin vaan tein asioita omaksi ilokseni ja ajattelin omaa parastani. En enää häpeile vaan teen mitä lystään. Itsetunnon kasvettua uskalsin lähestyä vastakaista sukupuolta ja huomasin, että tutustuin aivan huipputyyppeihin ja löysinkin itselleni ensimmäisen tyttöystävän.

Nyt elämäni on täyttänyt lapset, työ, harrastukset, parisuhde ja tulevaisuuden suunnitelmat. En voi ymmärtää miten ihmiset, jotka ovat lähteneet minua paremmista lähtökohdista, marisevat ja valittavat masennusta kun eivät saa jokaista toivettaan toteutumaan sormiaan napsauttamalla. Ihmiset, jotka löysivät parisuhteita kun minä painin vielä ylipainon ja itsetunto-ongelmien kanssa. Ihmiset, jotka olivat hankkineet jo lapsia kun minä vielä ajattelin, että miltähän seksi tuntuu. Ihmiset, jotka kehuskelivat kuinka suuret palkkatulot heillä on unelmaduuneissaan.

Olen nyt jo lähellä kolmeakymmentä ikävuotta huomannut, että kaikki nuo ihmiset marisevat ja valittavat, koska eivät ole kokeneet vastoinkäymisiä elämänsä alkutaipaleella. Kaikki hyvät asiat on heille annettu kuin tarjottimella. He eivät voi käsittää, kuinka hankalaa on saada työ tai opiskelupaikka kun olet ollut syrjäytynyt muutaman vuoden ja mietit, mikä on elämän tarkoitus ja miski minun pitäisi vielä jatkaa tätä kärsimystä.

Kaikki te, jotka valitatte ja marisette jaksamistanne ja elämän kovuutta. Lopettakaa marina ja ulina ja itsesäälissä piehtarointi ja alkakaa tekemään asioillenne jotain. Ei täällä kukaan mmuukaan teidän puolesta tee niitä asioita. Aivan itse on itselleen rakennettava elämään sisältö jos sellaista haluaa.

Kenellekään ei anneta mitään tarjottimella.

Ja miksi olet noin nuorena hankkinut lapsia?

Taisi kolahtaa arkaan paikkaan? Olet ilmeisesti juuri näitä ihmisiä, jotka aina syyttelevät kaikesta epäonnestaan muita eivätkä tajua, että itse se oma elämä on tehtävä juuri sellaiseksi kuin haluaa.

Ei. Vaan olen ihan itse opiskellut, saanut hyvän työpaikan, valinnut kumppanin, saanut lapset (onneksi vasta aikuisena), maksanut taloni ym.

Mitään en ole saanut tarjottimella sen enempää kuin sinäkään

Ymmärrän aloittajaa. Olen ollut koko aikuisikäni työtön mielenterveysongelmien vuoksi, ja vaikka olen itse hakenut koko tämän ajan aktiivisesti niihin hoitoa ja pyytänyt mm. terapiaa, mitään ei ole tapahtunut. Vuosi sitten sain ensimmäistä kertaa elämässäni kuntoutustukea. Vasta tänä keväänä pääsin aloittamaan psykoterapian ja sain siihen Kelan tuen! No, sitten taas jatko on epävarmaa, koska Kela on pohtinut viimeiset 11 viikkoa, myönnetäänkö kuntoutustuelle jatkoa ollenkaan...jos ei, tipun työttömyystuelle, joka taas vaatii sitä, että alan hakemaan töitä- työkyvyttömänä. Tai sitten koko ruljanssi alkaa alusta, ja pitää mennä saikulle puoleksi vuodeksi kerrallaan.

Mistään ei ole takeita tai edes tietoa, mitään pidemmän ajan suunnitelmia onkin siis turha tehdä, kun ei tiedä onko rahaa tai mahdollisuutta sellaisiin. Elämä menee ajelehtiessa vuodesta toiseen. Olisi kai helpompaa vetää jotain päihteitä ja olla välittämättä, mutta kun en vaan pysty enkä halua. Vielä.

Vierailija kirjoitti:

En enää iloitse mistään. Kaikki mihin menee rahaa ahdistaa. Ei ole nälkä eikä jano kun ahdistaa. Nukun todella huonosti ja heräilen koska ahdistaa raha ja tylsyys.

En minä tällaista elämää halunnut. Töihin en pääse enkä taaskaan päässyt opiskelemaan. En pääse elämässä mihinkään, viimeiset kaksi vuotta olen kituutellut työttömyystuella ja osa-aikatyöllä.

Nyt alkaa jaksaminen loppua, pitäis varmaan mennä lääkäriin. Ahdistaa vaan siihenkin menevä raha. Enkä tahtoisi mitään lääkitystä mutta en kyllä enää kestä ilmankaan. Olen täysin hyödytön, joka päivä toivon että kuolisin jo pois.

N22

Miksi et hae toimeentulotukea? 

Vierailija kirjoitti:

Itse oon muutaman vuoden päästä 30 ja työtön. Oon ehkä sössinyt itse asiani nuorempana, mutta sille en enää mitään voi; yläasteella ei mitään tietoa mihin haluan, välivuosi ja talouskoulu, haku ravintola-alalle, kun en muutakaan keksinyt, opiskelin pari vuotta, kunnes oli pakko myöntää,että kiinnostus nolla ja tyhmyyttäni lopetin. Sit taas välivuosi, työkokeilua, masennusta (jota en tuolloin tajunnut, eikä hoidettu). Hain merkonomiksi, kun en muutakaan keksinyt. Molemmista kouluista lainaa, koska en saanut opintojen ohelle töitä. Sit jonkun aikaa kaupan alan töitä, eikä tämäkään ala nappaa. Kaikki kysyy opiskelusta, mutta en tiedä mitä lähtis opiskelemaan ja lainakin maksettava, JOS pääsis töihin. Ja mitä pääsisi opiskelemaan. Välillä meinaa vähän epätoivo iskeä.

Koska en ole löytänyt mieluista alaa, eikä minulla ole mitään erityisiä taitoja ja vahvuuksia, niin pakko myöntää, että ainut motivaatio työhön on raha ja ehkä se, ettei ole aivan luuseri muiden silmissä. Jos raha ei olisi ongelma, opiskelisin vaikka avoimessa amk:ssa ja tekisin itseäni kiinnostavia juttuja.

En tiedä miksi alapeukku, mut ajattelin vielä lisätä, että kaupan-alan työsuhteet mitä mulla on ollut, ovat aian olleet määräaikaisia. Ikinä en ole irtisanoutunut siksi, että eipä tää työ nappaa. Ja vaikka kyseinen ala ei nappaisi, haen silti töitä siltä alalta, koska sieltä on kokemusta. Eikä minusta varmasti näe ulospäin, että tämä ei ole mitään unelmaduunia :) TIIVISTETYSTI: vaikka työ olisi hanurista, niin oon silti mielummin töissä kun työtön.

Ap, ajattele, että olet nuori. Voit vielä pidemmäkin työttömyyden jälkeen löytää töitä tai vaikka kouluttautua olematta liian vanha alottelijaksi. Minä tässä ihmettelen, 40v., kun en kelpaa mihinkään. Koulutusta ja työkokemusta on enemmän kuin tarpeeksi. Ja pahinta on se hiipivä tunne, että jos en pääse töihin tänä vuonna, ensi vuonna vielä huonommin jne. Ikä alkaa uhata.

Vierailija kirjoitti:

Itse oon muutaman vuoden päästä 30 ja työtön. Oon ehkä sössinyt itse asiani nuorempana, mutta sille en enää mitään voi; yläasteella ei mitään tietoa mihin haluan, välivuosi ja talouskoulu, haku ravintola-alalle, kun en muutakaan keksinyt, opiskelin pari vuotta, kunnes oli pakko myöntää,että kiinnostus nolla ja tyhmyyttäni lopetin. Sit taas välivuosi, työkokeilua, masennusta (jota en tuolloin tajunnut, eikä hoidettu). Hain merkonomiksi, kun en muutakaan keksinyt. Molemmista kouluista lainaa, koska en saanut opintojen ohelle töitä. Sit jonkun aikaa kaupan alan töitä, eikä tämäkään ala nappaa. Kaikki kysyy opiskelusta, mutta en tiedä mitä lähtis opiskelemaan ja lainakin maksettava, JOS pääsis töihin. Ja mitä pääsisi opiskelemaan. Välillä meinaa vähän epätoivo iskeä.

Koska en ole löytänyt mieluista alaa, eikä minulla ole mitään erityisiä taitoja ja vahvuuksia, niin pakko myöntää, että ainut motivaatio työhön on raha ja ehkä se, ettei ole aivan luuseri muiden silmissä. Jos raha ei olisi ongelma, opiskelisin vaikka avoimessa amk:ssa ja tekisin itseäni kiinnostavia juttuja.

Et ole tainnut vielä oikein ymmärtää yhteiskuntamme toimintaa. Eihän täällä kukaan tekisi muuta kuin harrastelisi omiaan jos rahaa tulisi jostain taikaseinästä. Opiskeluala valitaan sen mukaan, mikä ala tulee todennäköisimmin työllistämään valmistuttua. Ei ole mitään järkeä opiskella jotain naistutkimusta, kun sen ammatin harjoittamisesta ei sinulle kukaan tule maksamaan pennipyörylää.

Energia, lääketiede, ruoka, vesi, tuossa muutamia ihmiselle elintärkeitä asioita, joiden saralla töitä tulee aina olemaan. Eism. insinöörinä tai hoitajana työllistyminen on melkein varmaa. Heitä yhteiskunta tulee aina tarvitsemaan. Joku joka hoitaa koteihin sähköt ja pitää tekniset laitteet toiminnassa on aina haluttu ihminen yhteiskunnassa. Samoin ihminen, joka huolehtii sairaista ja hoivaa ja lääkitsee tulee olemaan aina arvostetussa osassa yhteiskunnassa ja näin ollen työllistetty.

Vierailija kirjoitti:

Ehh niin voit vaan kuvitella kuinka paskalta tuntuu olla työtön AMK-koulutuksen jälkeen. Sulla kuitenkin on vielä toivoa, mutta jos tilanne on tää niin voi vaan luovuttaa

Minullakin on AMK-tutkinto ja lähden nyt yliopistoon opiskelemaan parin vuoden työttömyyden jälkeen. Miksi luovuttaa jos haluaa töitä kuitenkin tehdä? Lähde opiskelemaan alaa, josta sinulla on hyötyä aiemmasta tutkinnostasi. Voit siten työllistyä jo opiskelun aikana ja jättää vaikka koulun kesken. Opiskelijana on muutenkin paljon helpompi saada töitä kuin työttömänä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En enää iloitse mistään. Kaikki mihin menee rahaa ahdistaa. Ei ole nälkä eikä jano kun ahdistaa. Nukun todella huonosti ja heräilen koska ahdistaa raha ja tylsyys.

En minä tällaista elämää halunnut. Töihin en pääse enkä taaskaan päässyt opiskelemaan. En pääse elämässä mihinkään, viimeiset kaksi vuotta olen kituutellut työttömyystuella ja osa-aikatyöllä.

Nyt alkaa jaksaminen loppua, pitäis varmaan mennä lääkäriin. Ahdistaa vaan siihenkin menevä raha. Enkä tahtoisi mitään lääkitystä mutta en kyllä enää kestä ilmankaan. Olen täysin hyödytön, joka päivä toivon että kuolisin jo pois.

N22

Miksi et hae toimeentulotukea? 

En ole aloittaja, mutta usein Kelan etuuksia saavat ovat pari euroa plussalla toimeentulotukinormien mukaan eivätkä saa senttiäkään tämän vuoksi. Jos olisi toimeentulotukiasiakas, korvattaisiin laskuja jne. mutta jos tulot menevät just sen normin yli siinä kuussa, maksat kaiken itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse oon muutaman vuoden päästä 30 ja työtön. Oon ehkä sössinyt itse asiani nuorempana, mutta sille en enää mitään voi; yläasteella ei mitään tietoa mihin haluan, välivuosi ja talouskoulu, haku ravintola-alalle, kun en muutakaan keksinyt, opiskelin pari vuotta, kunnes oli pakko myöntää,että kiinnostus nolla ja tyhmyyttäni lopetin. Sit taas välivuosi, työkokeilua, masennusta (jota en tuolloin tajunnut, eikä hoidettu). Hain merkonomiksi, kun en muutakaan keksinyt. Molemmista kouluista lainaa, koska en saanut opintojen ohelle töitä. Sit jonkun aikaa kaupan alan töitä, eikä tämäkään ala nappaa. Kaikki kysyy opiskelusta, mutta en tiedä mitä lähtis opiskelemaan ja lainakin maksettava, JOS pääsis töihin. Ja mitä pääsisi opiskelemaan. Välillä meinaa vähän epätoivo iskeä.

Koska en ole löytänyt mieluista alaa, eikä minulla ole mitään erityisiä taitoja ja vahvuuksia, niin pakko myöntää, että ainut motivaatio työhön on raha ja ehkä se, ettei ole aivan luuseri muiden silmissä. Jos raha ei olisi ongelma, opiskelisin vaikka avoimessa amk:ssa ja tekisin itseäni kiinnostavia juttuja.

Et ole tainnut vielä oikein ymmärtää yhteiskuntamme toimintaa. Eihän täällä kukaan tekisi muuta kuin harrastelisi omiaan jos rahaa tulisi jostain taikaseinästä. Opiskeluala valitaan sen mukaan, mikä ala tulee todennäköisimmin työllistämään valmistuttua. Ei ole mitään järkeä opiskella jotain naistutkimusta, kun sen ammatin harjoittamisesta ei sinulle kukaan tule maksamaan pennipyörylää.

Energia, lääketiede, ruoka, vesi, tuossa muutamia ihmiselle elintärkeitä asioita, joiden saralla töitä tulee aina olemaan. Eism. insinöörinä tai hoitajana työllistyminen on melkein varmaa. Heitä yhteiskunta tulee aina tarvitsemaan. Joku joka hoitaa koteihin sähköt ja pitää tekniset laitteet toiminnassa on aina haluttu ihminen yhteiskunnassa. Samoin ihminen, joka huolehtii sairaista ja hoivaa ja lääkitsee tulee olemaan aina arvostetussa osassa yhteiskunnassa ja näin ollen työllistetty.

Aikamoinen luovuttajan asenne heti kättelyssä. Tottakai mennään opiskelemaan sitä mikä eniten kiinnostaa. Jos se ei työllistä, niin sen jälkeen mietitään vaihtoehtoja. Elämä on turhan lyhyt tuhlattavaksi sellaisiin asioihin, jotka eivät kiinnosta, joten kannattaa ehdottomasti ainakin yrittää tehdä sitä mitä haluaa. 

Itse olen kiitollinen rikkonaisesta "työurastani", eli haahuillut sinne tänne epämääräisissä työsuhteissa, ollut työttömänä pitkiä kausia, valmistunut AMKista ym ym...Rahaa ja omaisuutta on normaalia 30-vuotiasta vähemmän, mutta itse ainakin huomasin työsuhteissa olessani, että oman itsen kehittäminen jäi puolitiehen, koska oli aina niin väsynyt töistä. Työkaverien pinnalisten ja materialististen juttujen kuuleminen vaikutti muhunkin aina töissä olessani ja vajosin alemmalle tasolle ihmisenä.

Olen kiitollinen näistä rikkonaisista vuosista, sillä koen olevani tietyllä tavalla sisäisesti kehittyneempi kun monet 20 + vuotta työelämässä rämpineet, koska ihmisten energia on rajallista. Mulla on mennyt paljon energiaa itseni opiskeluun ja kehittämiseen, sitten taas toisilla se menee siihen työhön ja materian hankkimiseen. Ihmisen törkein tehtävä tässä maailmassa ei ole työ vaan itsensä ymmärtäminen ja se todellakin vaati oikeaa työtä!