Ateisti! Miten suhtaudut kristittyihin?

Jos eivät saarnaa, Ihan sama mihin uskovat. Jos saarnaa ja koittavat "varastaa" esim moraalin "heidän oikeudekseen" pillastun.

Minulla on syvästi uskovaisia ystäviä ja sukulaisia, ihan hyvin heidän kanssaan juttuun tulee.

Pidän heitä yksinkertaisina, omaan ajatteluun kykenemättöminä ihmisinä.

Kukin uskokoon mihin tahtoo kunhan ei pakkotuputa uskoaan toisille eikä myöskään esitä olevansa parempi ihminen kuin ateistit tai "vääriin" jumaliin uskovat.

Suhtautuisin muuten neutraalisti, mutta en kestä sitä käännytystä, mitä edelleen harrastetaan. Pitää veisata virsiä koulussa ja päiväkodissa, on kirkossakäyntejä ym., koulussa puhutaan lapsille jeesuksista ja jumalista ihan totuutena. Ja kirkkoon kastetaan vastasyntyneitä ilman niiden lupaa, se on pahinta.

Suhtaudun heihin passiivis-aggerssiivisesti, eli en käy suoranaiseen väittelyyn tai rupea teoillani heitä väheksymään ja syrjimään. Sen sijaan itsekeskeiset "Jeesus pelastaa" -lappuset päätyvät roskiin tai wc-paperiksi. Miellän myös kaikki Aito avioliitto -kansalaisaloitetta äänestäneet ihmisoikeusloukkaajina.

Vaikka tämä saattaa kuulostaa hurjankin vastustavalta, niin sitä se ei ole. Jokaisella on oikeus uskoa mihin tahtoo. Jos kuitenkin nämä uskomukset loukkaavat ihmisoikeuksia, tai vaikkapa koulutusta ja tiedettä (mm. evoluution kieltäminen), niin silloin aktiivisesti vastustan heidän toimia.

Kunnioitan uskovia, itsekin olen nykyään omalla tapaa hengellinen vaikka en mihinkään "yliluonnolliseen" uskokaan. Tässäkin maailmassa on tarpeeksi tarinoita. Jeesus on myös itselleni tärkeä esikuva ja kristinuskon vaikutus länsimaiseen kulttuuriin on ollut läpitunkevaa ihan viime vuosikymmeniin asti. Kirkon historia on valtion historiaa.

Itse näkisin, että kristinusko on ainoa tie oikeaan ateismiin.

Kuten muihinkin mielisairaisiin

Puolisoksi en ottaisi, kavereilta ihan sama.

Ärsyttää se, että uskonto sotketaan politiikkaan ja toisten ihmisoikeuksia yritetään rajoittaa oman uskonnon perusteella. Lasten liittäminen uskontoon on mielestäni väärin, 18-vuotiaana kukin tehköön omat päätöksensä näistä asioista.

Täydellisiä hölmöjä. Myös vaarallisia, jarruttavat ihmisoikeuksien toteutumista.

Minä annan kaikkien kukkien kukkia. Toisen ihmisen usko ei ole minulta pois. Jos he haluavat saarnata, sanon että voimme keskustella asiasta, mutta jätetään se henkimaailma keskustelun ulkopuolelle. Äärihihhuleita lukuunottamatta he ovat hyvin "tavallisia" ihmisiä ja juttu luistaa.

Hyvin harvoin ihmisen uskonto vaikuttaa siihen, miten häneen suhtaudun tai mitä hänestä ajattelen.

Poikkeuksena ne ihmiset, jotka itse käyttäytyvät jotenkin korostetusti uskonto edellä eli esimerkiksi pyrkivät käännyttämään, saarnaavat muualla kuin siihen tarkoitetuissa tilaisuuksissa ja tilanteissa taikka pyrkivät muuten asettamaan oman uskonsa kaikille ainoaksi oikeaksi ohjenuoraksi. Heitä pidän yleensä hieman rajoittuneina, mahdollisesti myös epäkohteliaina. (Myös ateismin tyrkyttäminen uskovalle on mielestäni epäkohteliasta.)

Suhtautuminen vaihtelee yleensä jossain säälin, huvituksen ja jopa pelon välillä.

En ole mikään "ateisti" vaan haluaisin olla vapaa kaikesta huuhaasta. Järkyttävää katsella kun järkevinä pidetyt vastuullisessa asemassa olevat puhuvat ja käyttäytyvät kuin viirapäät.

Huvittuneisuuden, järkytyksen ja vitutuksen sekaisin tuntein. Esimerkki: eräs korkeasti koulutettu (luonnontieteellinen ala vieläpä) mies oli vahvasti sitä mieltä, että lapset on kastettava, koska muuten nämä eivät saa omaa suojelusenkeliä. Siis mitvit? Joltain vajaaälyiseltä alemman tason sekopääluuserilta tuommoista enkeliuskomus-hörhöilyä voisi odottaa, mutta tämä mies on kuitenkin muuten järkevän oloinen luonnontieteellisen alan tutkija. Mielestäni osoittaa hyvin, miten lapsena suoritettu uskonnollinen aivopesu voi sekoittaa pään pahasti, vaikka aivot noin muuten pelittäisivätkin muissa asioissa. Tästä syystä uskonnon opettaminen lapsille pistää vihaksi, se on henkistä väkivaltaa puolustuskyvyttömiä, altavastaajan asemassa olevia kohtaan ja aikuisen auktoriteetin väärinkäyttöä. Aivopesua! Omat lapset olen onneksi saanut suojeltua tältä, mutta hämmästyttävän moni tapauskovainen tai ei-uskovainen suomalainen vanhempi sallii uskonnon opettamisen lapsilleen, kuka mistäkin syystä, mutta todennäköisesti lähinnä siksi, ettei erotuttaisi joukosta tai aiheutettaisi hämminkiä. Hävetkää, lampaat!

Jos saa uskostaan voimaa, tarkoitusta elämälle ja rakkauden tunnetta niin pidän pelkästään hienona asiana, että toinen uskoo. Vielä hienompana pidän, jos saa uskonnostaan tai pyhästä kirjastaan elämän sääntöjä ja kohtelee ihmisiä hyvin ja haluaa auttaa vähäosaisia.

Jos taas rajoittaa uskontonsa varjolla muiden elämää ja sekoittaa uskon asiat politiikkaan, en tykkää kyseisestä ihmisestä. Pidän tätä käytöstä pelkästään ihmisten, en uskonnon, vikana. Täten ajattelen pahasti vain kyseisestä henkilöstä, en uskonnon edustajista yleisesti.

Jokainen saa uskoa ihan mihin haluaa, vaikka joulupukkiin! Eri juttu jos alkaa sitä uskoaan muille tuputtamaan esimerkiksi ovelta ovelle kiertelemällä. Se on häiritsevää samalla tavalla kuin puhelinmyynti.

Aikuinen ihminen saa mielestäni uskoa mihin tahansa yksisarvisiin tai jumalolentoihin, että puolustan kyllä sinänäsä oikeutta uskoa, jos siitä ei aiheudu haittaa muille. Siitäkin huolimatta uskonto on mielestäni älyllistä laiskuutta ja epärehellisyyttä itseä kohtaan. Mielestäni on typerää ulkoistaa vastuu omasta elämästä ja valinnoista jollekin henkiolennolle. Ymmärrän, että lohtua ei aina tästä maailmasta muuten saa ja tuo on helppo keino löytää onni. Että kyllä tämä paska viimeistään kuoleman jälkeen helpottaa. Silti en ymmärrä, miten voi edes epätoivoisena olla noin epärehellinen itselleen.

Muiden elämään puuttumiseen ja toisten oikeuksien rajoittamiseen minulla on taas täysi nollatoleranssi. Tee mitä haluat, mutta älä puutu muiden elämään. Kaikki tavallaan, kunhan muut eivät kärsi.

Välttelen puhumasta aiheesta, ja vastaan kyllä kärkkäästi takaisin kun alkaa mennä saarnaamiseksi.

Appiukon uusin vaimo saa vetää ruokarukoukset kun syödään heillä, mutta rukoilkoon äänettömästi itsekseen kun syödään meillä.

Lapseni kuulee uskonnosta lähinnä kulttuurihistorian kannalta ja osallistuu koulun kevätkirkkoihin tms perinteisiin muiden mukana.

Jotkin uskonnon filosofian alueet ovat kiinnostavia. Joskus minusta joidenkin pilkkaava ja vähettelevä asenne uskontoja kohtaan aliarvioi niiden historiallisen ja sosiaalisen (tai jopa antropologisen) merkityksen.

Tosin koska kristinusko niin harvoin suoraan nousee esille elämässäni itsekin joskus unohdan sen olevan merkittävä käsite nykypäivänäkin. Kysyttäessä kristityksi itsensä määritteleminen ei vielä herätä minusssa juuri mitään ajatuksia sillä tunnen monia teknisesti kristittyjä joiden elämässä ei ainakaan minulle näy uskonnollisuus juuri lainkaan tai korkeintaan jonkin piilevän "taikauskon" muodossa eikä stereotyyppisen laajan kristityn linjan vetämisessä.

Minusta rukoilu on söpöä ja rukoilun psykologia kiinnostavaa. Joskus hieman ahdistun paatoksellisista puheista mutta näitä kuulee lähinnä vanhusten ja hieman tärähtäneiltä vaikuttavien henkilöiden suusta joita harva ottaa tosissaan joten ne on helppo käsitellä ja unohtaa.

Kirkon rituaalien ja perinteiden psykologinen merkitys on myös ihan kiinnostavaa mutta koska myös vanhempani ovat ateisteja en ole niihin juuri lainkaan päässyt tutustumaan. Isäni pitää uskovaisia harhaisina ja äidilläni on hieman agnostisempi ja kunnioittavampi suhde uskontoihin.

Uskonnoilla on hyvä sanoma ja tarkoitus, kaikissa se sama "rakasta läheistäsi". Harmittaa että ihmiset pilaavat tämmöiset asiat. Toki hyvää tarkoittavia, kaikkia rakastavia uskontoon tai toiseen kuuluvia ihmisiä löytyy, itse olen vain törmännyt vähän turhan moneen kapeakatseiseen ja ahdasmieliseen syyllistäjään. Näiden ihmisten takia uskonto- sana melkein puistattaa.