Miksi jotkut ihmiset muuttavat keskusteluun itseensä, jos kerrot hänelle omia asioita?

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut vähän samaa itsessäni. En tosin käännä keskustelua itseeni, mutta minulla on tapa kertoa myös omia kokemuksia, vähän niinkuin tyyliin "Joo, tiedän miltä sinusta tuntuu! Minulla oli täysin sama vuonna keppi ja kivi ja onneksi se meni ihan hyvin!" Olen kyllä hyvä kuuntelija (tai näin minulle kerrotaan), joten toivon, etten vaikuta ärsyttävältä tai siltä että haluaisin kääntää keskustelun itseeni. Minun kohdallani tuo on ihan aidosti pelkkää vertaistuen tarjoamista, mutta ymmärrän kyllä, että sen voi ymmärtää väärin.

Toki tiedän myös ihmisiä, jotka tuntuvat vain etsivän keskustelusta avainsanoja, joista voivat aloittaa monologin. "On surullinen olo, kissani kuo-" "Kissa? Minullakin oli kissa kun olin 12-vuotias! Mirri oli harmaaraitainen ja todella, todella kiltti. Maailman kiltein kissa. Tulin tosin kissoille sitten allergiseksi. Nytkin on ollut allergiaa kun on todella paha siitepölykausi, en saa nukutuksi kun silmät vuotaa..." Jne.

Jep. Itsekkin käyttäydyn noin. Esimerkiksi jos joku ihmettelee miten jaksan jatkuvasti tehdä asiaa x? Sanon että lääkärin suosituksesta ja kerron syyn. Toinen saattaa avautua omista vaivoistaan ja olenkin oppinut sen, että esim kuntoileminen voi olla jollekkin ihmiselle kuntoutusta ja tapa lievittää kipua. Tämäntakia olen ottanut asian puheeksi muidenkanssa ja osa saa minusta sellaisen käsityksen, että minulla on asiat " aina paremmin", vaikka asia ei näin ole. Ne joilla taas on itsellään vaivaa ei tuollaista ajattele ja kyselen joskus ohimennessä heidän vointejaan miten on mennyt ja saatan joskus ottaa omankin vointini puheeksi, mutta yleensä siitä kysyvät ihan itse. Osa ihmisisitä jotka ei asiasta tiedä katselevat minua ihmetellen tai halveksivasti miksi en kerää lihaksia, kun se ei ulkoapäin näy eivätkä ymmärrä etten pysty tekemään asioita normaalin ihmisen malliin. Vain ne joilla itsellään on sama ongelma ymmärtävät tämän paremmin ja jos eivät niin sitten utelevat itse asiasta tarkempaa tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Voi  olla jotain narsisteja, jotka eivät kestä sitä ettei puhuta hänestä. Tämmöiset ihmiset tosin aina laittavat "paremmaksi" eli jos mulla murtui jalka ja se on kipsissä, niin HÄN on vähintään maannut sairaalassa kokovartalokipsissä puoli vuotta. Rasittavaa. No jos nyt ei narsisti, niin kauhean epävarma ihminen kuitenkin voi toimia noin. Mu eksä oli sellainen. Hän ei kestänyt minun asioita. Jos mulla oli surua ja yritin kertoa, hän alkoi aina puhumaan siitä kuinka hänen elämä on 100 kertaa rankempaa. Kun kysyin miksi sä et voi nyt vaan kuunnella ja olla tukena, hän suuttui ja sanoi, että niinhän hän koko ajan tekee, antoi vertaistukea.  Tosin sama ihminen on sellainen, että jos mulle tapahtui jotain kivaa, hän pahoitti mielensä. Ihan pikkujuttuja, voitin Ärrän arpajaisissa jäätelön ja intoilin siitä kuin pikkulapsi. Mies meni hiljaiseki ja kun kysyin että mitä nyt, vastaus oli että mä en koskaan voita mitään, toisilla käy aina tuuri. No kiitti vi*sti joo. Kyseessä oli ihan vaa jätski, oisko ollut ihan kauheeta olla iloinen mun puolesta. Ja osallistuitko hei siihen arvontaan itse? Ai et, miksi. Kun en kuitenkaan koskaan voita mitään, mitä turhaa. Huh. Ei ole narsisti tämä ihminen, mutta tappavan negatiivinen kuitenkin. Epävarma ja oma elämä hukassa.

Sinähän sitä vertailua teet. Jos hän kertoo jostain omasta tapahtuneesta asiasta niin sinä ajattelit että sinun asia ei olekaan niin paha. 

Jos hän sanoo ettei voita mitään - sinä voitit. Miksi ei voi sanoa ettei ole voittanut itse? Onko se pois sinun voitosta? Hän surkutteli ettei itse voittanut, muttei solvaa sinua kun sinä aina voitat. 

Sinä puhut nyt siitä miten ITSE otat vastaan hänen puheensa, jos hän jakaa jonkun asian: sinä sen vertaat "pahemmaksi", ei hän itse. 

Vierailija kirjoitti:

Voi  olla jotain narsisteja, jotka eivät kestä sitä ettei puhuta hänestä. Tämmöiset ihmiset tosin aina laittavat "paremmaksi" eli jos mulla murtui jalka ja se on kipsissä, niin HÄN on vähintään maannut sairaalassa kokovartalokipsissä puoli vuotta. Rasittavaa. No jos nyt ei narsisti, niin kauhean epävarma ihminen kuitenkin voi toimia noin. Mu eksä oli sellainen. Hän ei kestänyt minun asioita. Jos mulla oli surua ja yritin kertoa, hän alkoi aina puhumaan siitä kuinka hänen elämä on 100 kertaa rankempaa. Kun kysyin miksi sä et voi nyt vaan kuunnella ja olla tukena, hän suuttui ja sanoi, että niinhän hän koko ajan tekee, antoi vertaistukea.  Tosin sama ihminen on sellainen, että jos mulle tapahtui jotain kivaa, hän pahoitti mielensä. Ihan pikkujuttuja, voitin Ärrän arpajaisissa jäätelön ja intoilin siitä kuin pikkulapsi. Mies meni hiljaiseki ja kun kysyin että mitä nyt, vastaus oli että mä en koskaan voita mitään, toisilla käy aina tuuri. No kiitti vi*sti joo. Kyseessä oli ihan vaa jätski, oisko ollut ihan kauheeta olla iloinen mun puolesta. Ja osallistuitko hei siihen arvontaan itse? Ai et, miksi. Kun en kuitenkaan koskaan voita mitään, mitä turhaa. Huh. Ei ole narsisti tämä ihminen, mutta tappavan negatiivinen kuitenkin. Epävarma ja oma elämä hukassa.

Ehkä mä ensi kerralla en sitten sano enää mitään kun kerrot vaivoistasi jos omani on "pätemistä surkeudella" tai olen vaan hiljaa. Ehkä se tässä on pointti sulla? Että vaan sä olet äänessä?

Oma äitini on juuri tuollainen. Ei ole sellaista asiaa, josta hän ei puolen lauseen jälkeen onnistuisi kehittämään monologia siitä, miten hänelle on sattunut juuri sama tai vastaavaa ja yleensä vielä toki paljon pahempaa/suurempaa/parempaa/hienompaa. Olen välillä yrittänyt hienovaraisesti huomauttaa, että voisi olla ihan kohteliasta a) ensin kuunnella sitä toista ja sitten b) edes parissa seuraavassa lauseessa keskustella siitä toisen tilanteesta ja toisinaan c) jättää ihan kokonaan se itsestä puhuminen väliin. Ei mene perille, ei. Sitten ihmettelee, miksei ole läheisiä ystäviä ja mikseivät työkaverit tykkää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut vähän samaa itsessäni. En tosin käännä keskustelua itseeni, mutta minulla on tapa kertoa myös omia kokemuksia, vähän niinkuin tyyliin "Joo, tiedän miltä sinusta tuntuu! Minulla oli täysin sama vuonna keppi ja kivi ja onneksi se meni ihan hyvin!" Olen kyllä hyvä kuuntelija (tai näin minulle kerrotaan), joten toivon, etten vaikuta ärsyttävältä tai siltä että haluaisin kääntää keskustelun itseeni. Minun kohdallani tuo on ihan aidosti pelkkää vertaistuen tarjoamista, mutta ymmärrän kyllä, että sen voi ymmärtää väärin.

Toki tiedän myös ihmisiä, jotka tuntuvat vain etsivän keskustelusta avainsanoja, joista voivat aloittaa monologin. "On surullinen olo, kissani kuo-" "Kissa? Minullakin oli kissa kun olin 12-vuotias! Mirri oli harmaaraitainen ja todella, todella kiltti. Maailman kiltein kissa. Tulin tosin kissoille sitten allergiseksi. Nytkin on ollut allergiaa kun on todella paha siitepölykausi, en saa nukutuksi kun silmät vuotaa..." Jne.

Jep. Itsekkin käyttäydyn noin. Esimerkiksi jos joku ihmettelee miten jaksan jatkuvasti tehdä asiaa x? Sanon että lääkärin suosituksesta ja kerron syyn. Toinen saattaa avautua omista vaivoistaan ja olenkin oppinut sen, että esim kuntoileminen voi olla jollekkin ihmiselle kuntoutusta ja tapa lievittää kipua. Tämäntakia olen ottanut asian puheeksi muidenkanssa ja osa saa minusta sellaisen käsityksen, että minulla on asiat " aina paremmin", vaikka asia ei näin ole. Ne joilla taas on itsellään vaivaa ei tuollaista ajattele ja kyselen joskus ohimennessä heidän vointejaan miten on mennyt ja saatan joskus ottaa omankin vointini puheeksi, mutta yleensä siitä kysyvät ihan itse. Osa ihmisisitä jotka ei asiasta tiedä katselevat minua ihmetellen tai halveksivasti miksi en kerää lihaksia, kun se ei ulkoapäin näy eivätkä ymmärrä etten pysty tekemään asioita normaalin ihmisen malliin. Vain ne joilla itsellään on sama ongelma ymmärtävät tämän paremmin ja jos eivät niin sitten utelevat itse asiasta tarkempaa tietoa.

Tuli tässä mieleen, kun kaverin sukulainen menehtyi onnettomuudessa ja surunmurtamana kertoi tästä meille muille. Toinen sai sitten päähänsä kertoa hänen lähipaikassa asuvasta Tiinasta, josta kukaan meistä ei ollut ikinä kuullutkana kuinka hän oli kännissä hukkunut järveen. Tässä kohtaa mietin että onko henkilöllä tilannetaju nyt ihan kohallaan, vaikka vissiin yritti vain lohdutta. Kuten arvata saattaa tuli hyvin hiljaista.

Osoittaa, että pystyy samaistumaan. Tarjoaa vertaistukea

Minä olen tuollainen. En ole täysin varma, mistä tapa juontaa juurensa. Minulla ei ole hyviä sosiaalisia taitoja, eikä lapsena ollut juurikaan ystäviä. Ihmissuhdetaitojen kehittyminen on ollut siis hitaampaa kuin muilla ja se näkyy vieläkin keskusteluissa.

En ole omahyväinen tai halua hakea sääliä, mutten tahdo jättäytyä täysin keskustelusta ulos. En osaa oikein liittyä keskusteluun vieraiden kanssa kuin omista kokemuksistani puhumalla tai päivittelemällä säästä. Alle 20-vuotiaana saatoin pamauttaa täysin keskusteluun kuulumatonta pohdintaa (kuten kysymällä ihmisiltä, mitä he uskovat maailmalle käyvän, jos lasi poistettaisiin maailmasta tai milloin arvelevat ihmiskunnan saavuttavan loppunsa). Jos esimerkiksi juttelin tällaisia asioita kaverini illanistujaisissa minulle suht vieraiden kanssa, sain outoja katseita ja osa alkoi välttelemään minua. Koen siis, että ainakin Suomessa on vain muutama "sallittu" tapa liittyä keskusteluun tai aloittaa se. Yksi on säästä puhuminen, toinen on valittaminen ja kolmas on todennäköisesti juuri tämä omien kokemuksien jakaminen.

Hyh, en kestä noita ihmisiä. Mutta nimenomaisessa esimerkissä mielestäni se oli ainut "järkevä" keskustelun jatkaminen. Jos taas olisi alkanut voivottelemaan toisen niskakipua ja kenties ehdottamaan jotakin venytysliikkeitä niin varmasti olisi taas harmistuttu, että toinen yrittää päteä.

Kipuasioissa mielestäni parasta vertaistukea on nimenomaan, kun toinen yrittää miettiä miltä se kipu itsellä tuntui.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tuollainen. En ole täysin varma, mistä tapa juontaa juurensa. Minulla ei ole hyviä sosiaalisia taitoja, eikä lapsena ollut juurikaan ystäviä. Ihmissuhdetaitojen kehittyminen on ollut siis hitaampaa kuin muilla ja se näkyy vieläkin keskusteluissa.

En ole omahyväinen tai halua hakea sääliä, mutten tahdo jättäytyä täysin keskustelusta ulos. En osaa oikein liittyä keskusteluun vieraiden kanssa kuin omista kokemuksistani puhumalla tai päivittelemällä säästä. Alle 20-vuotiaana saatoin pamauttaa täysin keskusteluun kuulumatonta pohdintaa (kuten kysymällä ihmisiltä, mitä he uskovat maailmalle käyvän, jos lasi poistettaisiin maailmasta tai milloin arvelevat ihmiskunnan saavuttavan loppunsa). Jos esimerkiksi juttelin tällaisia asioita kaverini illanistujaisissa minulle suht vieraiden kanssa, sain outoja katseita ja osa alkoi välttelemään minua. Koen siis, että ainakin Suomessa on vain muutama "sallittu" tapa liittyä keskusteluun tai aloittaa se. Yksi on säästä puhuminen, toinen on valittaminen ja kolmas on todennäköisesti juuri tämä omien kokemuksien jakaminen.

Itsekkään en ole omahyväinen tai hae sääliä enkä omaa mielestäni hyvää keskustelu taitoa, mutta olen kyllä huomannut että jotkut ihmiset oikeasti ottaa itseensä mitä ihmeellisimmistäkin asioista. Jos haluaa tulla kaikkienkanssa toimeen pitäisi ensin varovasti hasitella millainen ihminen on. Itse tosin olen luopunut tuosta kun se ottaa niin voimille ja sanon suoraan jotain mitä ajattelen. Saatan joidenkin mielestä tuntua itsekkäältä, mutta sitä en ole. Osa sen huomaa ja osa ei. Jotkut ottavat jokaisen ikävän asian negatiivisessa valossa. Toisille pitäisi olla kokoajan positiivinen ja toisille negatiivinen. Toistenkanssa ei saisi pistää itseään parempaan tai edes pahempaan asemaan. Toisella pitäisi kaikki olla paremmin tai paremmin, eli ei saisi puhua ikävämmistä asioista. Itse olen kyllästynyt tuohon tasapainotteluun ja otan puheeksi asian mitä haluan puhua. Osaan tarvittaessa kuunella toisia ja kyselen jos tulee kystytävää. Muussatapauksessa jatkan omia hommia, sanon vaan jonku okei, juu juu tai olen hiljaa. Sitten on nämä sankarit joilla ihan oikeasti ei ole mitään tilannetajua päällä ja aivan oikeasti puhuvat vain itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini on juuri tuollainen. Ei ole sellaista asiaa, josta hän ei puolen lauseen jälkeen onnistuisi kehittämään monologia siitä, miten hänelle on sattunut juuri sama tai vastaavaa ja yleensä vielä toki paljon pahempaa/suurempaa/parempaa/hienompaa. Olen välillä yrittänyt hienovaraisesti huomauttaa, että voisi olla ihan kohteliasta a) ensin kuunnella sitä toista ja sitten b) edes parissa seuraavassa lauseessa keskustella siitä toisen tilanteesta ja toisinaan c) jättää ihan kokonaan se itsestä puhuminen väliin. Ei mene perille, ei. Sitten ihmettelee, miksei ole läheisiä ystäviä ja mikseivät työkaverit tykkää...

Kappas täällä toinen aikuinen, jonka äiti myöskin samanlainen. En kamalasti tukea saanut teinivuosinani kotoa elämään mitä nyt perustarpeet. Mutta ihan terve minusta kai tuli ;)

Vierailija kirjoitti:

Hyh, en kestä noita ihmisiä. Mutta nimenomaisessa esimerkissä mielestäni se oli ainut "järkevä" keskustelun jatkaminen. Jos taas olisi alkanut voivottelemaan toisen niskakipua ja kenties ehdottamaan jotakin venytysliikkeitä niin varmasti olisi taas harmistuttu, että toinen yrittää päteä.

Kipuasioissa mielestäni parasta vertaistukea on nimenomaan, kun toinen yrittää miettiä miltä se kipu itsellä tuntui.

Ymmärrän tuon jos toinen ei millään usko, että ei hänen ehdottamansa asiat auta vaikka sanosit sen suoraan. Jos toteat että kokeilisit venytellä ja toinen alkaa ehottelemaan jotain venytyksiä on ok, mutta jos tiedät mitä venyttelet ja sanot siitä tälle. Alkaa hän tyrkyttään vain omia näkemyksiään eikä kuuntele ollenkaan sinun omia niin sitten se on ärsyttävää. Itseäni ei haittaa kyselyt, ehdotukset koska niistä saattaa oikeasti tulla yllättäviäkin apuja, mutta jos omia ajatuksia sysätään sivuun eikä kuunella ja tyrkytetään vain omaa näkemystään asiasta alkaa ärsyttämään että haluaako se oikeasti vain päteä ja saada jonku pokaalin itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut vähän samaa itsessäni. En tosin käännä keskustelua itseeni, mutta minulla on tapa kertoa myös omia kokemuksia, vähän niinkuin tyyliin "Joo, tiedän miltä sinusta tuntuu! Minulla oli täysin sama vuonna keppi ja kivi ja onneksi se meni ihan hyvin!" Olen kyllä hyvä kuuntelija (tai näin minulle kerrotaan), joten toivon, etten vaikuta ärsyttävältä tai siltä että haluaisin kääntää keskustelun itseeni. Minun kohdallani tuo on ihan aidosti pelkkää vertaistuen tarjoamista, mutta ymmärrän kyllä, että sen voi ymmärtää väärin.

Toki tiedän myös ihmisiä, jotka tuntuvat vain etsivän keskustelusta avainsanoja, joista voivat aloittaa monologin. "On surullinen olo, kissani kuo-" "Kissa? Minullakin oli kissa kun olin 12-vuotias! Mirri oli harmaaraitainen ja todella, todella kiltti. Maailman kiltein kissa. Tulin tosin kissoille sitten allergiseksi. Nytkin on ollut allergiaa kun on todella paha siitepölykausi, en saa nukutuksi kun silmät vuotaa..." Jne.

Jep. Itsekkin käyttäydyn noin. Esimerkiksi jos joku ihmettelee miten jaksan jatkuvasti tehdä asiaa x? Sanon että lääkärin suosituksesta ja kerron syyn. Toinen saattaa avautua omista vaivoistaan ja olenkin oppinut sen, että esim kuntoileminen voi olla jollekkin ihmiselle kuntoutusta ja tapa lievittää kipua. Tämäntakia olen ottanut asian puheeksi muidenkanssa ja osa saa minusta sellaisen käsityksen, että minulla on asiat " aina paremmin", vaikka asia ei näin ole. Ne joilla taas on itsellään vaivaa ei tuollaista ajattele ja kyselen joskus ohimennessä heidän vointejaan miten on mennyt ja saatan joskus ottaa omankin vointini puheeksi, mutta yleensä siitä kysyvät ihan itse. Osa ihmisisitä jotka ei asiasta tiedä katselevat minua ihmetellen tai halveksivasti miksi en kerää lihaksia, kun se ei ulkoapäin näy eivätkä ymmärrä etten pysty tekemään asioita normaalin ihmisen malliin. Vain ne joilla itsellään on sama ongelma ymmärtävät tämän paremmin ja jos eivät niin sitten utelevat itse asiasta tarkempaa tietoa.

Tuli tässä mieleen, kun kaverin sukulainen menehtyi onnettomuudessa ja surunmurtamana kertoi tästä meille muille. Toinen sai sitten päähänsä kertoa hänen lähipaikassa asuvasta Tiinasta, josta kukaan meistä ei ollut ikinä kuullutkana kuinka hän oli kännissä hukkunut järveen. Tässä kohtaa mietin että onko henkilöllä tilannetaju nyt ihan kohallaan, vaikka vissiin yritti vain lohdutta. Kuten arvata saattaa tuli hyvin hiljaista.

Halusin siis edellisellä viestillä vain kertoa räikeimmän tapauksen mihin olen itse törmännyt ja asiahan ei mitenkään koske ylintä viestiä, koska se on varsin pieni asia tuohon edelliseen viestiin.

t: 25