Miksi jotkut ihmiset muuttavat keskusteluun itseensä, jos kerrot hänelle omia asioita?

Haluavat antaa vertaistukea.

Itselläni on ihan samanlainen työkaveri. Kun on muutaman vuoden tuollaista kuunnellut, en oikeastaan puhu hänelle enää mitään omia asioitani. Jos minun asioitani ei käännetä häneen itseensä, niin sitten vaikka hänen KAVERIINSA. Ärsyttävää. Tuntuu niin suurelta vähättelyltä minun asioitani kohtaan.

Niinhän sinäkin teet, haluat puhua vain omista asioistasi.

Koska sitä kiinnostaa sun kertomuksesi tasan yhtä paljon kuin sua hänen tarinansa?

Ja koska on normaalia kanssakäymistä jatkaa keskustelua samasta aihepiiristä.

Näinhän tämäkin palsta toimii. Ei aihetta, josta ei väännettäisi meillä tai minulla vertailua.

Tai ei keksi miten muuten jatkaisi juttua? Kumpi olisi parempi, sanoa "oho" eikä muuta, vai jatkaa keskustelua? :D

Minua häiritsee enemmän ne, jotka kommentoivat juttujani pelkästään sanomalla "aijaa", "joo" tai "oho", kuin ne, jotka juttelevat pidempään ja kertovat esimerkiksi itsestään tai jostain muusta???? Joku varmaan heittää kohta jonkun narsistikortin tuohon, siihen tulen sanomaan, että alkakaa lukemaan psykologiaa...................

Mitä sitten pitäisi sanoa?

Olen huomannut vähän samaa itsessäni. En tosin käännä keskustelua itseeni, mutta minulla on tapa kertoa myös omia kokemuksia, vähän niinkuin tyyliin "Joo, tiedän miltä sinusta tuntuu! Minulla oli täysin sama vuonna keppi ja kivi ja onneksi se meni ihan hyvin!" Olen kyllä hyvä kuuntelija (tai näin minulle kerrotaan), joten toivon, etten vaikuta ärsyttävältä tai siltä että haluaisin kääntää keskustelun itseeni. Minun kohdallani tuo on ihan aidosti pelkkää vertaistuen tarjoamista, mutta ymmärrän kyllä, että sen voi ymmärtää väärin.

Toki tiedän myös ihmisiä, jotka tuntuvat vain etsivän keskustelusta avainsanoja, joista voivat aloittaa monologin. "On surullinen olo, kissani kuo-" "Kissa? Minullakin oli kissa kun olin 12-vuotias! Mirri oli harmaaraitainen ja todella, todella kiltti. Maailman kiltein kissa. Tulin tosin kissoille sitten allergiseksi. Nytkin on ollut allergiaa kun on todella paha siitepölykausi, en saa nukutuksi kun silmät vuotaa..." Jne.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten pitäisi sanoa?

No vaikka että oletkos kokeillut hierojaa/keppijumppaa/whatever? Ylipäätään, että osoittaa jotenkin tuntevansa myötätuntoa, vaikkei nyt asialle mitään voikaan? 

8 lisää vielä, että tarjoan tuota "vertaistukea" vaistomaisesti, koska itse tykkään kuulla muiden kokemuksia. Jos jokin asia vaikka hermostuttaa minua, saan paljon enemmän apua muiden kertomista kokemuksista kuin siitä, että joku voivottelisi asiaa kanssani. Jotenkin sitä sitten olettaa, että sama auttaisi muita.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten pitäisi sanoa?

On kohteliasta puhua siitä aloittajan vaivasta, ennen kuin alkaa selittää omiaan. Voi vaikka kysyä, että tiedätkö mistä se niskajumi johtuu, oletko saanut vetoa tai nukkunut huonosti, onko sulla usein tuollaista, onko sulla jotain hyvää konstia millä se menee ohi tms.

Sama jos työkaveri tulee lomalta, ja kertoo että käytiin Kreikassa, alatko sä heti itse selittää että minäkin olen käynyt siellä vuonna -98, oltiin koko porukalla Kreetalla viikko ja syötiin koko ajan siellä ja täällä ja käytiin tuolla ja siellä. Vai kysytkö jotain siitä työkaverin lomasta?

Äitini on tuollainen, todella ärsyttävää. Hän ei koskaan osoita kuuntelevansa tai ymmärtävänsä.

Itselläni on naapuri jonka mielestä vaivoista pitäisi puhua, puhua, puhua, eikä olla hiljaa niinkuin itse olen useasti. Sitten kun puhun niin sitten hän on että älä tuota vaivaasi aina tuo esiin! Samoin jos kiltisti kuuntelen hänen valituksiaan, olen nynny, ja jos pidän puoleni olen vaikea ihminen. Jos istun sisällä kotona pitäisi istua penkillä pihalla, jos istun pihalla niin siinä ei saisi istua. Kukkani kastelen väärin ja autoani pesen liian harvoin tai liian usein. Olen nostanut kädet pystyyn, en pysty häntä miellyttämään, en edes pysymällä poissa silmistä :-D. Hänen mielestään minun pitäisi muuttaa pois tästä talosta, varmaan haluaisi tähän räyhääjä alkoholisti jännämiehen, kun tällainen kiltti nainen ei kelpaa naapuriksi :-D.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten pitäisi sanoa?

No vaikka että oletkos kokeillut hierojaa/keppijumppaa/whatever? Ylipäätään, että osoittaa jotenkin tuntevansa myötätuntoa, vaikkei nyt asialle mitään voikaan? 

Toihan on ihan kammottavaa. Että kun jotain erehdyt sanomaan, niin heti aletaan neuvomaan. Kyllä minusta se oman kokemuksen kautta annettu vertaistuki on parempi vaihtoehto.

Minä koen ainakin painetta olla vastavuoroinen. Jos toinen avautuu, koen että minunkin täytyy.

Mun äiti on samanlainen. Kääntää kaiken itseensä ja alkaa rypemään itsesäälissä paasaten ongelmistaan. Sen takia en erityisemmin avaudu elämästäni hänelle. Teininä ja nuorena aikuisena oli rankkaa, kun ei mistään saanut aikuisen tukea.

Voi  olla jotain narsisteja, jotka eivät kestä sitä ettei puhuta hänestä. Tämmöiset ihmiset tosin aina laittavat "paremmaksi" eli jos mulla murtui jalka ja se on kipsissä, niin HÄN on vähintään maannut sairaalassa kokovartalokipsissä puoli vuotta. Rasittavaa. No jos nyt ei narsisti, niin kauhean epävarma ihminen kuitenkin voi toimia noin. Mu eksä oli sellainen. Hän ei kestänyt minun asioita. Jos mulla oli surua ja yritin kertoa, hän alkoi aina puhumaan siitä kuinka hänen elämä on 100 kertaa rankempaa. Kun kysyin miksi sä et voi nyt vaan kuunnella ja olla tukena, hän suuttui ja sanoi, että niinhän hän koko ajan tekee, antoi vertaistukea.  Tosin sama ihminen on sellainen, että jos mulle tapahtui jotain kivaa, hän pahoitti mielensä. Ihan pikkujuttuja, voitin Ärrän arpajaisissa jäätelön ja intoilin siitä kuin pikkulapsi. Mies meni hiljaiseki ja kun kysyin että mitä nyt, vastaus oli että mä en koskaan voita mitään, toisilla käy aina tuuri. No kiitti vi*sti joo. Kyseessä oli ihan vaa jätski, oisko ollut ihan kauheeta olla iloinen mun puolesta. Ja osallistuitko hei siihen arvontaan itse? Ai et, miksi. Kun en kuitenkaan koskaan voita mitään, mitä turhaa. Huh. Ei ole narsisti tämä ihminen, mutta tappavan negatiivinen kuitenkin. Epävarma ja oma elämä hukassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten pitäisi sanoa?

No vaikka että oletkos kokeillut hierojaa/keppijumppaa/whatever? Ylipäätään, että osoittaa jotenkin tuntevansa myötätuntoa, vaikkei nyt asialle mitään voikaan? 

Toihan on ihan kammottavaa. Että kun jotain erehdyt sanomaan, niin heti aletaan neuvomaan. Kyllä minusta se oman kokemuksen kautta annettu vertaistuki on parempi vaihtoehto.

Äh, tarkoitin ihan yleisesti, että voi kysellä onko ollut kauan kipeä ja onko tiedossa mikä aiheuttaa. Sitten voi jos keksii neuvoa. Tottakai jos itsellä on ollut samaa vaivaa, voi kertoa, että itsellä helpotti niskajumit kun aloin joogaamaan tms. En tarkoittanut, että alkaa saarnata neuvoja, mutta yleisesti, että pysyy kertojan vaivassa.

Tässä on ilmeisesti kahta koulukuntaa. Mua itseäni ärsyttää, jos kerron vaikka itselle tärkeästä asiasta, kuten ongelmasta tai vaikka lapsuusmuistosta, ja keskustelukumppani vetää heti asian itseensä, että mullapa oli isompi ongelma kolme vuotta sitten, tai minun lapsuudessa tehtiinkin asiat eri tavalla ja oli sellasta ja tällasta. Voisi edes ihan muutamalla sanalla osoittaa ymmärtävänsä ongelman tai noteeraavansa muistoni, ja sitten tahdikkaasti tuoda puheeksi omat samankaltaiset kokemuksensa, eikä heti vaan toisen juttujen päälle. Kun sitten taas mieheni on juuri tällainen keskustelija, että hän kokee antavansa vertaistukea ja keskustelevansa yleisen rakentavasti tuomalla omia kokemuksiaan keskusteluun heti. Joskus tuo tuntuu suorastaan mun asioiden vähättelyltä tai mitätöinniltä, ja molemmin puolin toimivaa kommunikointia onkin täytynyt opetella ja edelleen harjoitella aika paljon. Miehelle kun ei oikein voi lopettaa vain omista asioista puhumista, kuten vaikka samalla tavalla toimivalle työkaverille.

Vierailija kirjoitti:

Äitini on tuollainen, todella ärsyttävää. Hän ei koskaan osoita kuuntelevansa tai ymmärtävänsä.

Miten niin äitisi ei kuuntele jos puhutte samasta aiheesta?