Lue keskustelun säännöt.
Mikä on elämäsi järkyttävin vakava tapahtuma jota olet joutunut todistamaan?
05.07.2017 |
Esim. onnettomuus, kuolema, paha pahoinpitely, ammuskelu, kaikki sellaiset jota ei tule kuin muutaman kerran elämässä omin silmin todistettua jos edes kertaakaan (ellei toimi jollain alalla jossa "järkyttävät" tapahtumat ovat arkea). Sellainen mikä on järkyttänyt sinua syvästi eniten ja vieläkin käy mielessä.
Kuinka vanha olit? Kuinka pääsit yli jos pääsit? Vaikuttaako näkemäsi nykyisessä elämässäsi mitenkään?
Ihan tosi, ei nyt mitään naapurin Teuvo alasti suihkussa -juttuja tai vastaavia. Haluaisin kuulla jotain ihan oikeita kokemuksia, mitä muut ovat kohdanneet.
Kommentit (466)
Terveysasiat ja talous, turvallisuus. Eikös ne ole monille tärkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se, kun hiekkaisessa jyrkässä alamäessä lapsi, ehkä vuoden ikäinen lensi rattaista kuin leppäkeihäs. Olin noin 9 tai 10v ja elettiin 90-lukua, joten en tiedä oliko rattaissa minkälaiset turvavyöt. Äitini juoksi apuun, lapsen 'äiti huusi mutta lapsi ei pitänyt minkäänlaista ääntä. Pieni oli kai sokissa, sillä lopulta viiveellä tuli kova huuto . Onni onnettomuudessa oli että terveyskeskus oli vajaan kilometrin päässä, saatoimme naisen sinne niin että äiti talutti pyöriämme, minä työnsin tyhjiä rattaita ja lapsi oli äitinsä sylissä. En tiedä miten kävi, ainakin pieni jäi henkiin. Näen yhä mielessäni, miten rattaat "töksähtävät" ja pieni keltainen hahmo sinkoaa kuin tykillä ammuttuna ilmaan. Näky oli epätodellinen.
Törmäsitkö siihen autolla, vai miksi se sinkosi?
288828 kirjoitti:
Vaimo yritti puukottaa mut vauvamme sylissä. Tämä siis normaalilla keskiluokkaisella alueella. Kun olen kertonut joillekin asiasta sopivassa tilanteessa, yllätävän monella on kokemuksia perheväkivallasta, mutta asia päätyy harvoin kenenkään tietoon.
Ollaan vielä yhdessä ja tästä on vuosia ja vaimo on rauhoittunut, mutta lasken vuosia kun olen vapaa....
Miten vauvasi jaksoi pitää sinua sylissään?
Tulin moottoripörällä kolaripaikalle. Kuorma auto oli mutkassa ajanut päin vw kuplaa. 2 henkilöä oli maassa auton vieressä.Toisella oli todella iso v muotoinen haava käsivarressa, mutta ei verta. Oli kuulemma kuollut. Sitten poliisi käski pois. Vielä näin kuinka humalainen kuormurikuski vietiin pois.
Silloin vasta muistin, että tuo sama kuorma auto oli tullut minua vastaan keskellä tietä 10- 15 min aiemmin. Tuumin vain, että olipa röyhkeä kuski. Olin 21v. Silloin vielä luuli olevansa kuolematon.
Aluksi aioin vastata että tsunami, mutta ei ehkä sittenkään. Vaikka se oli tavallaan järkyttävää ja menetin läheisiäni, oli tilanteessa kuitenkin jonkinlainen perusturvallisuus, ja itse selvisin pienillä haavoilla ja mustelmilla. Olin yläasteikäinen.
Siksi sanoisin, että järkyttävin on ollut kun olen lapsena pelännyt joutuvani perhesurman uhriksi isäpuolen arvaamattoman käytöksen ja riehumisen vuoksi. Uhkaili siis itsemurhalla lasten kuullen huutamalla miten aikoi tehdä sen, eikä siitä todellakaan voinut tietää. Olen silloin ollut ala-asteikäinen. Vaikka isäpuoli kuoli myöhemmin ollessani lapsi, olen aina inhonnut helposti hermostuvia ihmisiä, lisäksi säpsähtelin pitkään äkillisiä ääniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aluksi aioin vastata että tsunami, mutta ei ehkä sittenkään. Vaikka se oli tavallaan järkyttävää ja menetin läheisiäni, oli tilanteessa kuitenkin jonkinlainen perusturvallisuus, ja itse selvisin pienillä haavoilla ja mustelmilla. Olin yläasteikäinen.
Siksi sanoisin, että järkyttävin on ollut kun olen lapsena pelännyt joutuvani perhesurman uhriksi isäpuolen arvaamattoman käytöksen ja riehumisen vuoksi. Uhkaili siis itsemurhalla lasten kuullen huutamalla miten aikoi tehdä sen, eikä siitä todellakaan voinut tietää. Olen silloin ollut ala-asteikäinen. Vaikka isäpuoli kuoli myöhemmin ollessani lapsi, olen aina inhonnut helposti hermostuvia ihmisiä, lisäksi säpsähtelin pitkään äkillisiä ääniä.
Mitä järkyttävää tuossa muka on?
Kolme kertaa on viety ihminen vierestä pakkohoitoon poliisin mukana kasarilla. En ollut ilmoittaja. Kerran poliisi yritti viedä minut pakkohoitoon kotoani, äitini oli soittanut ilkeyksissään ilmoituspuhelun kun meillä oli riitaa. Juteltiin vartti psykiatrin kanssa kotonani, poliisit seisoivat vieressä. Psykiatri tajusi lopulta homman ha sanoi, että "sinä olet ihan kunnossa".
Nykyäänhän hoitoon ei pääse vaikka tekiksi mitä edes oikeasti hullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole nähnyt näitä tapauksia omin silmin, mutta olin kuitenkin lähellä. Kun asuin kauan sitten ulkomailla, usean kilometrin päässä sijaitsevassa ilotulitustehtaassa sattui räjähdys ja koko vuoden tuotanto tuhoutui. Kuulin pamauksen, mutta sain vasta myöhemmin tietää, mitä tapahtui.
Samassa maassa aioin mennä lounastauolla korttelin päässä olevaan pikku kauppaan, mutta poliisi oli sulkenut kadun. Kun palasin toimistoon, kollega kertoi kuulleensa radiosta, että siellä oli pankkiryöstäjä ottanut panttivangin ja vaati vapaata pääsyä pois, mutta katu vilisi poliiseja ja katot tarkka-ampujia. Kun lähdin työstä monta tuntia myöhemmin, ambulanssi kaahasi nenäni edestä tuon pankin suuntaan. Tarkka-ampuja oli ampunut ryöstäjää ja panttivanki päässyt vapaaksi.
Eräänä toisena päivänä lähdin työstä ja aioin mennä läheiseen tavarataloon, mutta poliisi ei päästänyt ketään sisälle. Myöhemmin sain tietää, että joku oli ryöstänyt kassan ja ampunut kassatyöntekijän, joka yritti estää häntä. Sen jälkeen kirjoitettiin paljon siitä, että ei pidä ryhtyä sankariksi vaan antaa ryöstäjän mennä.
Ei näistä tapauksista jäänyt mitään traumaa, mutta muistan ne vielä kymmeniä vuosia myöhemmin.
Olen ammattini puolesta ollut 90-luvulla avustusjärjestöjen matkassa mm. Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Niillä reissuilla näin todella hirveitä asioita ihan päivittäisellä tasolla, joskin niihin myös pitkälti turtui niiden kuuluessa ammatinvalintaan. Pari tapausta on kuitenkin jäänyt mieleen kummittelemaan.
Yhdessä tapauksessa todella nuori tyttö oli joutunut sukurutsan uhriksi ja tullut raskaaksi. Olin avustamassa synnytyksessä, joka tapahtui ulkosalla paviljonkiteltassa ilman mitään kunnollisia työ- saati hygieniavälineitä. Synnytys itsessään sujui hyvin ja tyttö selvisi ilman sen kummempaa fyysistä vahinkoa, mutta se syntynyt vauva oli kyllä ihan järkyttävä näky. Koska lapsen isä oli tytön lähisukulainen, oli lapsella pahoja epämuodostumia, mm. suuontelo ja sieraimet olivat sulautuneet yhteen ja suun ja nenän tilalla oli vain iso reikä, jossa ei ollut kieltä, vaan suora ammottava yhteys nieluun. Ikinä en urallani ole nähnyt yhtä pahasti epämuodostunutta lasta.
Toinen tapaus oli Afrikassa avustuskohteessa, jota runteli varsin raaka sisällissota. Siellä tehtiin töitä välillä salaa paikalle hiipien ja jatkuvassa valmiudessa lähtemään pakoon. Kuljetimme naisia ja lapsia "turva-alueille", joista jatkui siirrot ympäröiviin valtioihin. Yhdessä kylässä oli kaikki majat ja talot poltettu maan tasalle, ja meille kerrottiin palaneesta vanhuksesta joka pitäisi siirtää sairaalaan. Puisessa pikkuvajassa meitä odotti maalattialla makaava luuhun asti palanut hädintuskin ihmiseksi tunnistettava kippura, jolla oli vielä liikkuvat silmät ja toinen käsi tärisi ilmassa ojennettuna. Ei itkua, ei huutoa, vain kattoon tuijottavat silmät ja se tärisevä käsi. No, häntä ei enää voitu lähteä siirtämään, vaan hän kuoli siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaan on kissan kuolema.
Olet todella mielenterveysongelmainen.
Vierailija kirjoitti:
Terveysasiat ja talous, turvallisuus. Eikös ne ole monille tärkeitä.
*monille täti-ihmisille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aluksi aioin vastata että tsunami, mutta ei ehkä sittenkään. Vaikka se oli tavallaan järkyttävää ja menetin läheisiäni, oli tilanteessa kuitenkin jonkinlainen perusturvallisuus, ja itse selvisin pienillä haavoilla ja mustelmilla. Olin yläasteikäinen.
Siksi sanoisin, että järkyttävin on ollut kun olen lapsena pelännyt joutuvani perhesurman uhriksi isäpuolen arvaamattoman käytöksen ja riehumisen vuoksi. Uhkaili siis itsemurhalla lasten kuullen huutamalla miten aikoi tehdä sen, eikä siitä todellakaan voinut tietää. Olen silloin ollut ala-asteikäinen. Vaikka isäpuoli kuoli myöhemmin ollessani lapsi, olen aina inhonnut helposti hermostuvia ihmisiä, lisäksi säpsähtelin pitkään äkillisiä ääniä.
Nyyh😢
Vierailija kirjoitti:
Olen ammattini puolesta ollut 90-luvulla avustusjärjestöjen matkassa mm. Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Niillä reissuilla näin todella hirveitä asioita ihan päivittäisellä tasolla, joskin niihin myös pitkälti turtui niiden kuuluessa ammatinvalintaan. Pari tapausta on kuitenkin jäänyt mieleen kummittelemaan.
Yhdessä tapauksessa todella nuori tyttö oli joutunut sukurutsan uhriksi ja tullut raskaaksi. Olin avustamassa synnytyksessä, joka tapahtui ulkosalla paviljonkiteltassa ilman mitään kunnollisia työ- saati hygieniavälineitä. Synnytys itsessään sujui hyvin ja tyttö selvisi ilman sen kummempaa fyysistä vahinkoa, mutta se syntynyt vauva oli kyllä ihan järkyttävä näky. Koska lapsen isä oli tytön lähisukulainen, oli lapsella pahoja epämuodostumia, mm. suuontelo ja sieraimet olivat sulautuneet yhteen ja suun ja nenän tilalla oli vain iso reikä, jossa ei ollut kieltä, vaan suora ammottava yhteys nieluun. Ikinä en urallani ole nähnyt yhtä p
Sosiaalitantan muistelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi aioin vastata että tsunami, mutta ei ehkä sittenkään. Vaikka se oli tavallaan järkyttävää ja menetin läheisiäni, oli tilanteessa kuitenkin jonkinlainen perusturvallisuus, ja itse selvisin pienillä haavoilla ja mustelmilla. Olin yläasteikäinen.
Siksi sanoisin, että järkyttävin on ollut kun olen lapsena pelännyt joutuvani perhesurman uhriksi isäpuolen arvaamattoman käytöksen ja riehumisen vuoksi. Uhkaili siis itsemurhalla lasten kuullen huutamalla miten aikoi tehdä sen, eikä siitä todellakaan voinut tietää. Olen silloin ollut ala-asteikäinen. Vaikka isäpuoli kuoli myöhemmin ollessani lapsi, olen aina inhonnut helposti hermostuvia ihmisiä, lisäksi säpsähtelin pitkään äkillisiä ääniä.
Mitä järkyttävää tuossa muka on?
Mitä järkyttävää tuossa ei ole?
Vierailija kirjoitti:
Olen ammattini puolesta ollut 90-luvulla avustusjärjestöjen matkassa mm. Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Niillä reissuilla näin todella hirveitä asioita ihan päivittäisellä tasolla, joskin niihin myös pitkälti turtui niiden kuuluessa ammatinvalintaan. Pari tapausta on kuitenkin jäänyt mieleen kummittelemaan.
Yhdessä tapauksessa todella nuori tyttö oli joutunut sukurutsan uhriksi ja tullut raskaaksi. Olin avustamassa synnytyksessä, joka tapahtui ulkosalla paviljonkiteltassa ilman mitään kunnollisia työ- saati hygieniavälineitä. Synnytys itsessään sujui hyvin ja tyttö selvisi ilman sen kummempaa fyysistä vahinkoa, mutta se syntynyt vauva oli kyllä ihan järkyttävä näky. Koska lapsen isä oli tytön lähisukulainen, oli lapsella pahoja epämuodostumia, mm. suuontelo ja sieraimet olivat sulautuneet yhteen ja suun ja nenän tilalla oli vain iso reikä, jossa ei ollut kieltä, vaan suora ammottava yhteys nieluun. Ikinä en urallani ole nähnyt yhtä p
Höpönpöpön, eipä se vanhempien lähisukulaisuus tuollaista aiheuta.
Oman lapsen löytyminen kuolleena.
No niin, nyt heti kommentoimaan että mitä järkyttävää siinä muka oli.
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsena omassa perheessä tapahtuvan väkivallan lisäksi tilanteen, jossa tutusta ihmisestä hakattiin kirjaimellisesti paskat pihalle. En sitten tiedä kuinka pahat vauriot loppuviimein olivat, mutta näytti niin pahalta..
Eli et tiedä tai paljon nähnyt. Mielikuvitusta enemmän.
Kuka se oli. Ikänsä. Mitä tehtiin. Sairaalaan. Mitä siellä. Jäikö liikuntakykyiseksi. Mitä vammoja. Aivotoiminta. Näkökyky. Kuulo. Syökö itse.
Vastaus oli aapeella valwtta. Ei uskottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi aioin vastata että tsunami, mutta ei ehkä sittenkään. Vaikka se oli tavallaan järkyttävää ja menetin läheisiäni, oli tilanteessa kuitenkin jonkinlainen perusturvallisuus, ja itse selvisin pienillä haavoilla ja mustelmilla. Olin yläasteikäinen.
Siksi sanoisin, että järkyttävin on ollut kun olen lapsena pelännyt joutuvani perhesurman uhriksi isäpuolen arvaamattoman käytöksen ja riehumisen vuoksi. Uhkaili siis itsemurhalla lasten kuullen huutamalla miten aikoi tehdä sen, eikä siitä todellakaan voinut tietää. Olen silloin ollut ala-asteikäinen. Vaikka isäpuoli kuoli myöhemmin ollessani lapsi, olen aina inhonnut helposti hermostuvia ihmisiä, lisäksi säpsähtelin pitkään äkillisiä ääniä.
Mitä järkyttävää tuossa muka on?
Olisko se pelko
Se, kun hiekkaisessa jyrkässä alamäessä lapsi, ehkä vuoden ikäinen lensi rattaista kuin leppäkeihäs. Olin noin 9 tai 10v ja elettiin 90-lukua, joten en tiedä oliko rattaissa minkälaiset turvavyöt. Äitini juoksi apuun, lapsen 'äiti huusi mutta lapsi ei pitänyt minkäänlaista ääntä. Pieni oli kai sokissa, sillä lopulta viiveellä tuli kova huuto . Onni onnettomuudessa oli että terveyskeskus oli vajaan kilometrin päässä, saatoimme naisen sinne niin että äiti talutti pyöriämme, minä työnsin tyhjiä rattaita ja lapsi oli äitinsä sylissä. En tiedä miten kävi, ainakin pieni jäi henkiin. Näen yhä mielessäni, miten rattaat "töksähtävät" ja pieni keltainen hahmo sinkoaa kuin tykillä ammuttuna ilmaan. Näky oli epätodellinen.